Milano, Italia. Hellettä taas. Lämpötila 28 astetta. Lomafiilis 134%
Tiistaiaamuna Livornon läheltä heräillessämme taivas oli kevyen pilven peitossa, mutta onneksi meren päällä avautui jälleen tältä lomalta tuttu sininen taivas. Jätimme Jaanan kanssa häämatkalaiset vielä jatkamaan unia ja kävelimme muutaman sadan metrin matkan Välimeren rantaan. Tai jos tarkkoja ollaan, niin kyseessähän on Tyrrhenan meri, joka toki kuuluu osana Välimereen. Joka tapauksessa tepastelimme pieniä rantaan johtavia polkuja meren äärelle kohti aaltojen ääntä ja muutamassa minuutissa olimme tuulisella ja tyhjällä biitsillä. Rantakahvilan pitäjät availivat liikkeitään, mutta vielä tuossa vaiheessa ei rannalla ollut ketään muita kuin me, joten saimme rauhassa astella rantaviivaa ja katsella maisemaa. Siniset rantatuolit odottivat pitkinä riveinä matkalaisia ja punainen lippu ilmoitti, ettei mereen olisi ollut turvallista mennä uimaan. Muinaiset kreikkalaiset merenkävijät uskoivat, että tuulten koti on juuri Tyrrhenan meren saarilla, joten eipä ihme, että rannalla kävi melkoisen rivakka vinkka.
Lyhyen rantakävelyn jälkeen palailimme takaisin leirintäalueelle aamiaisen valmisteluun ja paluumatkalla Heikki ja Leila tulivat meitä vastaan polkupyörillä. He aikoivat myös herättyään käydä rannalla sekä pienellä pyörälenkillä Vadan kylässä, jonka läpi olimme ajelleet edellisenä iltana lertsulle.
Muna-pekoniaamiaisen nautittuamme aloimme pakkailemaan kamppeita kasaan, sillä edessä olisi täyden toiminnan päivä, koska tarkoitus oli sekä tutustua Pisan vinoon torniin että myös ajella vielä illan päätteksi Milanon kupeeseen. Onneksi matkaa Pisan kaupunkiin ei ollut kuin noin 50 kilometriä, joten olimme noin tunnin päästä Livornosta lähdettyämme jo Pisassa etsimässä parkkipaikkaa asuntoautolle. Löysimmekin erään kadun varresta maksullisen parkkiruudun, mihin ajoimme Büten parkkiin. Sitten pysäköintiautomaatista lappu ikkunaan ja olimme valmiita päivän retkelle. Sovimme ihan turvallisuusmielessä päivän ohjelmaksi sellaisen systeemin, että kävisimme katselemassa vinoa tornia pariskunnittain, jolloin toiset voisivat jäädä autolle katselemaan kamojen perään toisten nautiskellessa maailman kuuluisasta turistinähtävyydestä.
Heikki ja Leila lähtivät ensimmäisinä polkupyörillä liikkeelle kohti jo tullessamme näkemäämme kuuluisaa tornia. Parkkipaikan luota tornille oli lyhyt, noin vajaan kilometrin matka, minkä polki helposti muutamassa minuutissa. Jäimme Jaanan kanssa valmistelemaan lounaaksi kevyttä pasta-ateriaa. Päivän lounaslistalla olikin luvassa makoisat annokset "Pasta Puttanescaa", mikä ruokalaji kääntynee ainakin enemmän italian kieltä osaaville vaikkapa muotoon "ilotytön pastaa". Ruoan valmistuttua nautiskelimme Jaanan kanssa jo lounaan ja jäimme odottelemaan vuoroamme tornivierailulle. Heikki soitteli meille vinon tornin luota väliaikatietoja ja sovimme, että he ostavat jo meillekin liput valmiiksi torniin pääsyä varten. Heikki ja Leila ostivat itselleen liput klo 15.40 nousuun torniin ja meille he buukkasivat liput klo 16.40 tornikierrokselle.
Kello neljän aikaan Heikki ja Leila saapuivat tyytyväisinä takaisin autolle ja vierailu ylhäällä tornissa oli kuulemma ollut erittäin antoisa ja mielenkiintoinen kokemus. Jätimme kaverimme autolle ruokailemaan ja lähdimme itse vuorostamme polkemaan kohti kaltevan tornin juurta. Muutamassa minuutissa olimme tornin juurella ja lähdimme etsimään säilytyslokeroita, jonne tulisi jättää laukut ja kaikki muut isommat esineet, sillä itse torniin ei niiden kanssa saisi mennä. Niinpä jätimme kamerarepun ja jalustan maksuttomaan lokerikkoon ja menimme sisäänkäynnille, mistä jono alkoikin saman tien valua sisään torniin. Torni on tosiaan melkoisen vinossa ja sen huomasi heti sisään astuttuaan helposti. Tornin ulkokehää kiertäviin portaisiin on kulunut vuosisatojen askeltamisen jälkeen melkoiset urat, joten vinossa kulkevia kulneita askelmia oli aika visto kävellä.
Ylösmeno Pisan kaltevaan torniin oli kuitenkin huomattavasti helpompi suoritus kuin kipuaminen Pietarin kirkon kupoliin Roomassa. Pisassa porraskäytävä oli paljon leveämpi ja hyvä niin, sillä liikennettä kulki portaissa molempiin suuntiin. Aivan lopussa oli toki hieman kapeampi ja tiukempi kierreportaikko, joka johti ylös näköalatasanteelle, minne päästyämme vastassa oli mahtavan raikas tuuli, joka tuntui mukavasti viilentävän oloa kaikkien 294 portaan askeltamisen jälkeen. Tuulen lisäksi torni tuntui hieman värisevän ja liikkuvan, joten ihan mahdottoman tanakalta ei olo tuolla ylhäällä silti tuntunut. Aluksi Jaana ei halunnut tulla tornin kaltevalle puolelle, mutta hetken rohkeuden keräämisen jälkeen kiersimme koko näköalatasanteen ympäri maisemia ihaillen.
Näkymä tornin huipulta oli komea ja komea oli itse tornikin. Vanhemmissa kuvissa torni näyttää harmaan ankealta, mutta nykyään se on kirkkaan valkoinen, joten auringossa se suorastaan loistaa komean marmorisen värinsä voimalla. Lievätkö pisalaiset vastikään puhdistaneet pintaa jollakin soodapesulla tai vastaavalla, mutta tosi komealta se joka tapauksessa näytti kaikkine kaarineen ja muotoineen.
Pisan kalteva tornihan ei edes todellisuudessa ole pelkästään vino, vaan myös mutkainen. Koska tornia on rakennettu usean vuosisadan aikana, joutuivat myöhemmät rakentajat muuttamaan nousevaa, mutta toiselle puolelle kallistuvaa tornia vinoksi, jotta se olisi edes jotenkin saatu pysymään pystössä. Samasta syystä alunperin kellotorniksi rakennetun rakennuksen kellot jouduttiin asentamaan toiselle reunalla, jotta painopistettä näin saataisiin edes vähän kaatumissuuntaa vastaan. Jossain välissähän torni on ollut kokonaan suljettuna, koska pelättiin sen sortuvan kokonaan, mutta nykyään perusteellisten korjausten ja tukemisien jälkeen sen uskotaan taas kestävän kovasti aikaa ilman, että on pelkoa sen kaatumisesta kokonaan.
Kalteva torni on varmaan yksi maailman tunnetuimmista turistikohteista ja sen kyllä huomasi paikanpäällä. Vieraita ympäri maailmaa virtasi paikalle ja jokapuolella ihmiset ottivat kuvia itsestään ja ystävistään tukemassa tai kaatamassa kuuluisaa tornia. Pitihän meilläkin Jaanan kanssa toki ottaa samanlaiset otokset, jotta emme olisi jääneet Pekkaa pahemmiksi. Kuvatessa tosin teimme pientä vahinkoa rakenteille, sillä tornia tukiessa tuuppasin sen kylkeä sen verran kovakätisesti, että sen toinen kylki meni hieman lyttyyn. Pisalaiset ovat kuulemma kuitenkin hyvin anteeksiantavaa väkeä, joten eivät he siitä sen enempää suuttuneet. Kuulemma hipaisusta ei oteta. :D
Lisäksi kuvasin kaltevan tornin viereltä myös panoraaman, josta voi katsella miltä tuolla juurella näytti.
Aikamme Pisan näkymistä nautittuamme päätimme palata autolle ja aloittaa ilta-ajelun kohti Milanon seutua. Huomenna meillä olisi edessä Lynyrd Skynyrdin konsertti Milanon lähestöllä sijaitsevassa pikkukaupungissa Vigevanossa, joten tiistai-illaksi oli tarkoitus ehtiä perille tuolle seudulle valmistautumaan seuraavan päivän pippaloihin.
Ajelimme Pisasta kohti Ligurian rannikkoa ja maisemat tuolla olivat kyllä taas aivan käsittämättömän upeita. Vuoristoinen merenranta pkkukylineen ja kaupunkeineen oli kaunista katsella ja moottoritie kulki kymmenien tunneleiden läpi kohti lounasta. Genovan kohdalta lähdimme suoraan kohti pohjoista ja hetken aikaa ajelimme myös Piemonten maakunnan puolella. Lopulta illan jo alkaessa hämärtymään saavuimme Lombardian aukeille ja viljaville tasannoille, joita maksullinen moottoritie halkoi kuusikaistaisena. Olipa helppoa ja vaivatonta naputella tasanopeussäätimeen reipas ajonopeus ja antaa rampan kalkattaa. Niinpä loppumatka sujuikin vauhdikkaasti ja olimme lopulta Citta de Milano Campingin portilla aivan hieman ennen pimeyden laskeutumista. Leirin jouduimme pystyttämään jo taskulampun valossa ja iltapalan nauttimaan sisällä, mutta ajopäivän ja torniseikkailun jälkeen olimmekin aika valmista riistaa nukkumatille.
Niinpä on parasta painaa pääkky tyynyyn ja alkaa koisimaan. Huomenna laitetaan tossut vipattamaan ja lähetään rockaamaan Lynnäreiden tahtiin.
Se tuntuu ajatuksen mahtavalta. Tämä on lomaa!
Hyvää yötä.
Lyhyen rantakävelyn jälkeen palailimme takaisin leirintäalueelle aamiaisen valmisteluun ja paluumatkalla Heikki ja Leila tulivat meitä vastaan polkupyörillä. He aikoivat myös herättyään käydä rannalla sekä pienellä pyörälenkillä Vadan kylässä, jonka läpi olimme ajelleet edellisenä iltana lertsulle.
Heikki ja Leila lähtivät ensimmäisinä polkupyörillä liikkeelle kohti jo tullessamme näkemäämme kuuluisaa tornia. Parkkipaikan luota tornille oli lyhyt, noin vajaan kilometrin matka, minkä polki helposti muutamassa minuutissa. Jäimme Jaanan kanssa valmistelemaan lounaaksi kevyttä pasta-ateriaa. Päivän lounaslistalla olikin luvassa makoisat annokset "Pasta Puttanescaa", mikä ruokalaji kääntynee ainakin enemmän italian kieltä osaaville vaikkapa muotoon "ilotytön pastaa". Ruoan valmistuttua nautiskelimme Jaanan kanssa jo lounaan ja jäimme odottelemaan vuoroamme tornivierailulle. Heikki soitteli meille vinon tornin luota väliaikatietoja ja sovimme, että he ostavat jo meillekin liput valmiiksi torniin pääsyä varten. Heikki ja Leila ostivat itselleen liput klo 15.40 nousuun torniin ja meille he buukkasivat liput klo 16.40 tornikierrokselle.
Kello neljän aikaan Heikki ja Leila saapuivat tyytyväisinä takaisin autolle ja vierailu ylhäällä tornissa oli kuulemma ollut erittäin antoisa ja mielenkiintoinen kokemus. Jätimme kaverimme autolle ruokailemaan ja lähdimme itse vuorostamme polkemaan kohti kaltevan tornin juurta. Muutamassa minuutissa olimme tornin juurella ja lähdimme etsimään säilytyslokeroita, jonne tulisi jättää laukut ja kaikki muut isommat esineet, sillä itse torniin ei niiden kanssa saisi mennä. Niinpä jätimme kamerarepun ja jalustan maksuttomaan lokerikkoon ja menimme sisäänkäynnille, mistä jono alkoikin saman tien valua sisään torniin. Torni on tosiaan melkoisen vinossa ja sen huomasi heti sisään astuttuaan helposti. Tornin ulkokehää kiertäviin portaisiin on kulunut vuosisatojen askeltamisen jälkeen melkoiset urat, joten vinossa kulkevia kulneita askelmia oli aika visto kävellä.Ylösmeno Pisan kaltevaan torniin oli kuitenkin huomattavasti helpompi suoritus kuin kipuaminen Pietarin kirkon kupoliin Roomassa. Pisassa porraskäytävä oli paljon leveämpi ja hyvä niin, sillä liikennettä kulki portaissa molempiin suuntiin. Aivan lopussa oli toki hieman kapeampi ja tiukempi kierreportaikko, joka johti ylös näköalatasanteelle, minne päästyämme vastassa oli mahtavan raikas tuuli, joka tuntui mukavasti viilentävän oloa kaikkien 294 portaan askeltamisen jälkeen. Tuulen lisäksi torni tuntui hieman värisevän ja liikkuvan, joten ihan mahdottoman tanakalta ei olo tuolla ylhäällä silti tuntunut. Aluksi Jaana ei halunnut tulla tornin kaltevalle puolelle, mutta hetken rohkeuden keräämisen jälkeen kiersimme koko näköalatasanteen ympäri maisemia ihaillen.
Näkymä tornin huipulta oli komea ja komea oli itse tornikin. Vanhemmissa kuvissa torni näyttää harmaan ankealta, mutta nykyään se on kirkkaan valkoinen, joten auringossa se suorastaan loistaa komean marmorisen värinsä voimalla. Lievätkö pisalaiset vastikään puhdistaneet pintaa jollakin soodapesulla tai vastaavalla, mutta tosi komealta se joka tapauksessa näytti kaikkine kaarineen ja muotoineen.Pisan kalteva tornihan ei edes todellisuudessa ole pelkästään vino, vaan myös mutkainen. Koska tornia on rakennettu usean vuosisadan aikana, joutuivat myöhemmät rakentajat muuttamaan nousevaa, mutta toiselle puolelle kallistuvaa tornia vinoksi, jotta se olisi edes jotenkin saatu pysymään pystössä. Samasta syystä alunperin kellotorniksi rakennetun rakennuksen kellot jouduttiin asentamaan toiselle reunalla, jotta painopistettä näin saataisiin edes vähän kaatumissuuntaa vastaan. Jossain välissähän torni on ollut kokonaan suljettuna, koska pelättiin sen sortuvan kokonaan, mutta nykyään perusteellisten korjausten ja tukemisien jälkeen sen uskotaan taas kestävän kovasti aikaa ilman, että on pelkoa sen kaatumisesta kokonaan.
Kalteva torni on varmaan yksi maailman tunnetuimmista turistikohteista ja sen kyllä huomasi paikanpäällä. Vieraita ympäri maailmaa virtasi paikalle ja jokapuolella ihmiset ottivat kuvia itsestään ja ystävistään tukemassa tai kaatamassa kuuluisaa tornia. Pitihän meilläkin Jaanan kanssa toki ottaa samanlaiset otokset, jotta emme olisi jääneet Pekkaa pahemmiksi. Kuvatessa tosin teimme pientä vahinkoa rakenteille, sillä tornia tukiessa tuuppasin sen kylkeä sen verran kovakätisesti, että sen toinen kylki meni hieman lyttyyn. Pisalaiset ovat kuulemma kuitenkin hyvin anteeksiantavaa väkeä, joten eivät he siitä sen enempää suuttuneet. Kuulemma hipaisusta ei oteta. :DLisäksi kuvasin kaltevan tornin viereltä myös panoraaman, josta voi katsella miltä tuolla juurella näytti.
Aikamme Pisan näkymistä nautittuamme päätimme palata autolle ja aloittaa ilta-ajelun kohti Milanon seutua. Huomenna meillä olisi edessä Lynyrd Skynyrdin konsertti Milanon lähestöllä sijaitsevassa pikkukaupungissa Vigevanossa, joten tiistai-illaksi oli tarkoitus ehtiä perille tuolle seudulle valmistautumaan seuraavan päivän pippaloihin.
Ajelimme Pisasta kohti Ligurian rannikkoa ja maisemat tuolla olivat kyllä taas aivan käsittämättömän upeita. Vuoristoinen merenranta pkkukylineen ja kaupunkeineen oli kaunista katsella ja moottoritie kulki kymmenien tunneleiden läpi kohti lounasta. Genovan kohdalta lähdimme suoraan kohti pohjoista ja hetken aikaa ajelimme myös Piemonten maakunnan puolella. Lopulta illan jo alkaessa hämärtymään saavuimme Lombardian aukeille ja viljaville tasannoille, joita maksullinen moottoritie halkoi kuusikaistaisena. Olipa helppoa ja vaivatonta naputella tasanopeussäätimeen reipas ajonopeus ja antaa rampan kalkattaa. Niinpä loppumatka sujuikin vauhdikkaasti ja olimme lopulta Citta de Milano Campingin portilla aivan hieman ennen pimeyden laskeutumista. Leirin jouduimme pystyttämään jo taskulampun valossa ja iltapalan nauttimaan sisällä, mutta ajopäivän ja torniseikkailun jälkeen olimmekin aika valmista riistaa nukkumatille.Niinpä on parasta painaa pääkky tyynyyn ja alkaa koisimaan. Huomenna laitetaan tossut vipattamaan ja lähetään rockaamaan Lynnäreiden tahtiin.
Se tuntuu ajatuksen mahtavalta. Tämä on lomaa!
Hyvää yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti