Joutsenkuninkaan linnasta Italian Alpeille

Neuschwanstein, Baijeri. Saksa. Pilvipoutaa. Lämpötila 25 astetta. Lomafiilis 102%

Torstaina heräilimme reippaina jo kahdeksan aikoihin ja aloimme heti herättyämme ja aamupalan nautittuamme valmistautumaan liikkeelle lähtöön. Pakollisten säiliöiden tyhjennysten ja täyttöjen jälkeen suuntasimme navigaattorin opastamana kohti Alppien juurta. Löydettyämme maksullisen parkkipaikan aivan lipunmyyntipisteen läheisyydestä, kävimme lunastamassa itsellemme liput Neuschwansteinin erikoiseen linnaan.

Neuschwansteinin linna tai suomeksi käännettynä uuden joutsenen kiven linna rakennettiin 1800-luvun loppupuolella Baijerin kuninkaan Ludvig toisen omituisena päähänpistona varsin erikoiseen paikkaan korkean kallion nokkaan Alppien rinteeseen. Kuningas Ludvig oli jo lapsena ihastunut sekä jouseniin eläiminä että Richard Wagnerin musiikkiin, kuten myös Hohenschwangaun seutuun yleensä, joten kuninkaspolo innostui rakennuttamaan linnan edellämainittujen asioiden kunniaksi Alppien rinteille. Tyhmänrohkeata ja ilmeisen vaikeata rakennusprojektia toteuttaessaan Ludvig tuhlasi kansan ja valtakuntansa rahat ja tämän kaiken lopputuloksena kuningas löytyi epämääräisissä olosuhteissa kuolleena läheisestä alppijärvestä ja keskeneräinen linnaprojekti jäi köyhtyneen valtion loppuunvietäväksi. Yhä tänä päivänä osa linnan kerroksista on keskeneräisenä, vaikka ulospäin linna näyttääkin ainutkertaisen upealta.

Päästäksemme tutustumaan linnaan hyppäsimme parkkipaikan läheisyydessä ylös linnan juurelle vievään bussiin. Vajaan kymmenminuuttisen bussimatkan aikana sai hyvän kuvan siitä, kuinka kuuluisa, kansainvälinen ja suosittu matkailukohde tuo linna on. Kiinalaisia, japanilaisia, meksikolaisia, jenkkejä, brittejä sekä lukuisia muita kansallisuuksia oli kyydissä, joten kielten sekamelska bussissa oli mitä melkoisin. Kapean vuorenrinteitä mutkttelevan tien päätteessä bussi jätti meidät kyydistä tasanteelle, mistä oli opastus eteenpäin kävellen. Ennen aikataulutettua opastettua kierrosta meillä oli puolisen tuntia aikaa, joten päätimme käydä kävelemässä lyhyen matkaa läheisellä Maarian sillalla, mistä kuulemma olisi komea näköala kohti linnaa.

Ennakkotietojen mukaisesti näköala sillalta oli kirjaimellisesti varsin huimaava ja jos vähääkään potee korkean paikan kammoa, niin paljoa ei kannata katsella tuolta korkeuksista alaspäin. Hieman irraallaan joustavat lankut vielä lisäsivät sillan ylityksen jännittävyyttä, mutta suosittelen käyntiä ehdottomasti jo näköalan takia, jos tuolla linnan juurella käymässä olette.

Itse linnan sisällä vierailu oli mielenkiintoinen kurkistus menneiden aikojen kuninkaallisten elämään. Upeilla seinämaalauksilla koristeltuja kuninkaan huoneistoja ja hieman vaatimattomampia palvelijoiden tiloja esiteltiin meille monessa eri kerroksessa. Portaita linnavierailun aikana siis kannattaa varautua nousemaan ja laskeutumaan useampia satoja askelmia, joten aivan liikuntarajoitteiselle tuo paikka ei oikein sovi. Hauskoina ja erikoisina yksityiskohtina mieleemme jäivät esimerkiksi kuninkaan nahkapehmusteinen vessanistuin sekä kruunajaissalin mosaiikkolattia, joka oli uskomattoman sileäpintainen, huolimatta siitä, että se oli valmistettu miljoonista pienistä mosaiikin palasista. Valokuvaamista ei sallittu linnan sisätiloissa, joten valitettavasti kaikki muistot linnasta tallettuivat tällä kertaa ainoastaan mielen muistikortille.

Upean linnan oli Ludvig rakennuttanut kallion nokkaan. Harmi vaan, että sitä tehdessä meni valtion kassa nurin. Toisaalta linna tuo nykyään täkäläisille valtavat tulot matkailijoiden virtana, joten ehkä Ludvig vaan oli kaukaa viisas, mene ja tiedä?

Linnasta alas palattuamme lämmittelimme hieman edellispäivän jämiä pyttipannutyyliin ja ne syötyämme suuntasimme nokan kohti etelää ja uusia maisemia. Päivän tavoitteena oli noin neljän ja puolen tunnin ajomatkan päässä etelässä odotteleva Italia. Sinne päästäksemme meidän oli ensin ajettava läpi Itavallan sekä pieni tovi myös Sveitsissä, joten painoimme kaasua ja annoimme Büten taas niellä kilometrejä.

Kävimme ennen Itävallan puolelle ajamista saksalaisessa pikkukaupungissa tankilla ja samalla täydensimme ruoka- ja juomavarastot täyteen kaupungin Aldi-myymälässä. Mm. kolme pulloa viiniä, pari päkkiä olutta, jumalattomasti evästä ja tuhdisti grillattavaa. Ja lasku muutaman euron yli viisikymppiä. Kyllä passaa näillä hinnoilla!

Itävallan rajalla ostimme vielä Büten nokalle tuulilasiin moottoritievinjetit sekä Itävaltaan että Sveitsiin. Kymmenen päivän Itävallan vinjetti yhdessä vuoden ajoluvan kanssa Sveitsissä kustansivat muutaman hllun yli 39 euroa, joten luvat noiden maiden moottoriteille olivat nyt kunnossa. Iltapäivä oli jo pitkällä, joten jatkoimme ajoa aikalailla pysähtymättä kohti lumihuippuisia vuoria, joiden takana odotti reissun seuraava etappi, Maggiore-järvi. Ajomatkalla oli huimaavia pudotuksia ja pitkiä nousuja sekä laskuja. Välillä kuljimme pitkiä pätkiä Alppien alla tunneleissa, joista pisimmät pätkät olivat pituudeltaan varmasti yli kymmenen kilometriä. Tien varren kylteissä oli välillä hurjan näköisiä varoituksia, joissa varoiteltiin esimerkiksi yli 14 kilometriä pitkästä 9% laskusta rekan kuvalla, jossa yhdistelmän jarrut olivat ylikuumentuneet siten, että kaikki renkaat olivat tulessa. Onneksi Büten jarrut toimivat hienosti ja matka taittui varsin vaivattomasti puhdikkaan koneen ansiosta.

Lähestyessämme San Bernardinon laaksoa putkahdimme jossain vaiheessa ulos tunnelista sellaiseen näkymään, että meillä molemmilla meinasi leuat loksahtaa sijoiltaan. Jossakin alhaalla näkyi kaupunkeja ja kyliä uskomattoman kaukaisina ja pieninä. Näkymä oli oikeastaan sellainen, jollaisen voisi kuvitella näkevänsä lentokoneen ikkunoista, mutta siksi juuri tuntuikin oudolta katsella tuota näkymää vuorenrinteen serpentiinejä kiitävän auton ikkunoista. Jostain tuolta korkeuksista aloitimme hitaan laskeutumisen kohti Sveitsin ja Italian rajaa ja illan jo alkaessa pimentymään siirryimme Italian puolelle hymyilevän tullimiehen viittoessa meidät tervetulleeksi saapasmaahan.

Viimeiset kilometrit Lago di Maggioren rantaa pitkin mutkittelevalla kapealla tiellä meinasivat jo aiheuttaa lieviä sydämentykytyksiä, sillä pimeydessä vastaan tulevat autot olivat välillä mutkissa meidän kaistalla, joten vauhtia ei oikein kovana uskaltanut pitää. Ihmeeksemme selvisimme kuitekin hengissä perille päämääräksi asettamaamme Cannobion pikkukaupunkiin, missä etsimme ensimmäiseksi yöpymispaikaksi kunnan ylläpitämän Stellplatzin. Pikaisen iltapalan ja koirien iltalenkin jälkeen olimmekin varsin valmiita unille. Pitkän päivän linnajuoksujen ja autossa istumisen jälkeen ei paljon tarvinnut nukkumattia huudella. Hyvää yötä siis Italiasta, matka jatkuu ja karavaani on nyt asettunut levolle.

Lepoa ja lentäviä ötököitä

Schwangau, Baijeri. Saksa. Pilvipoutaa ja ukkosmyrskyä. Lämpötila 23 astetta. Lomafiilis 101%

Matkapäiväkirjan kirjoittamisessa on ollut pieni paussi, mutta se johtuu ihan vaan siitä, että olemme nautiskelleet täysillä lomasta, lepäilystä ja mykistävistä maisemista, joten yksikertaisesti ei ole kehdannut alkaa näppäilemään tietokonetta, kun ulkona oleva näkymä on ollut sitä luokkaa, että hetkikin siitä tunnelmasta pois on tuntunut hukatulta ajalta. Nyt kun olemme siirtyneet jo eteenpäin reissun seuraavaan kohteeseen, Lago di Maggiorelle, on varmaan pakko välillä päivittää tännekin tunnelmia, sillä maisemat ja lomafiilis tuntuu olevan vain rajussa nousussa, joten jos jossain vaiheessa ei vaan yksinkertaisesti varasta pientä hetkeä päivityksille, ne jäävät kohta kokonaan tekemättä.

Keskiviikkona heräilimme Schwangausta vasta aamuyhdeksän aikoihin ja aamulla jalkoja oikoessa edellisen päivän pienoinen Alppien valloitus muistutti jäsenissä pienenä lupaavana jomotuksena. Sen siitä saa, kun lähtee kylmiltään reuhkaamaan jyrkille rinteille rapakuntoisena. Sääennustus oli luvannut edellisistä päivistä poiketen keskiviikkoillaksi mahdollista sadetta, joten pähkäilimme aamupalaa nauttiessamme, lähtisimmekö heti seuraavaksi Schwangaun päänähtävyyteen, Neuschwansteinin linnaan, joka taitaa olla samalla myös yksi Saksan käydyimmistä turistikohteista, vai raskisimmeko pitää ihan puhtaan välipäivän lomariennoista.

Edellispäivän alppikävelyllä ja pyöräillessä oli aurinko myös saanut meiltä molemmilta hartiat ja käsivarret hieman punaisiksi ja nahkat helliksi, joten aikamme sumplittuamme päätimme pitää tämän loman ensimmäisen völjäilypäivan, jolloin keskittyisimme vain löhöilemään lertsulla ja korkeintaan kävisimme koirien kanssa uimassa.

Vaikka me Jaanan kanssa olemmekin matkailijoina sellaisia, että kaipaamme yleensä lomapäiviimme kaikenlaista pientä "äksöniä", niin joskus on hyvä ainakin yrittää ottaa ihan iisisti ja antaa kellon vaan tikitellä omaa tahtiaan. Niinpä päivän ohjelmaan kuului hyvän kirjan lukemisen, koirien kanssa järvessä läträämisen ja maukkaasta ruoasta nauttimisen lisäksi kauppareissu pölkupyörällä läheiseen kylään, missä täydensimme hieman huventuneita eväsvarastojamme. Iltapäivästä taivas tummui uhkaavan synkäksi ja onneksi ehdimme sateen alta takaisin leirintäalueelle, missä olikin jo parempi alkaa sulkemaan asuntoauton kattoluukkuja, sillä taivaalta oli tulossa kohta vettä kunnolla. Ennen sateen alkua kaiken maailman ötökät ja muut hyönteiset tuntuivat olevan levottomalla tuulella, joten päätin laittaa kameraan makrolinssin kiinni ja kävin tähtäilemässä muutaman otoksen noista levottomista monijalkaisista. Erityisen kummallinen otus oli ruusupuskassa lymyillyt hämähäkki, joka asettui aikansa verkkoa kudottuaan odottamaan saalista kudelman keskelle erikoiseen, lähes meduusaa muistuttavaan asentoon.

Ilta pimeni sadetta tehdessä ja yön laskeuduttua taivas tuntui oleva jostakin syystä hieman äreällä tuulella. Salamat iskivät taivaan täydeltä ja maa tärähteli auton alla ukkosen iskujen voimasta. Aikamme ukkosen mekastusta ihmeteltyämme vaivuimme kuitenkin uneen ja jossakin vaiheessa yötä sade ja myrskykin alkoivat hiipua, koska seuraavana aamuna ei melskeestä ollut enää juurikaan tietoa. Ennen nukkumaan menoa päätimme kuitenkin, että seuraavana päivänä vaihtaisimme maisemaa, mutta sitä ennen kävisimme katsastamassa Neuschwansteinin linnan.

Kummasti on jo loma tehnyt tehtävänsä ja muut arkisemmat asiat unohtuneet jonnekin kauas kotimaahan. Hyvää kirjaa voi toki lukea missä vain ja aina se rentouttaa kummasti, mutta relaksoiva vaikutus tehostuu suuresti, kun katseen nostaa kirjasta ja näkee edessään Alppien vuorijonot, vuorilta laskeutuvat vesiputoukset ja kauniin vihreän luonnon.

Suoraan huipulle!

Schwangau, Baijeri. Saksa. Aurinkoista. Lämpötila 32 astetta. Lomafiilis 100%

Tiistaiaamu koitti Saksan ja Itävallan rajaseudulla miellyttävän kesäisenä. Vaikka edellinen päivä olikin ollut liki tuskaisen helteinen yli kolmenkymmenen asteen lämpötiloineen, laski mittarinlukema onneksi yön ajaksi lähelle 20 astetta, joten nukkuminen sujui mukavasti ilman turhaa hikoilua. Oma vaikutuksensa öiden sopivaan viileyteen lienee myös sillä seikalla, että alppijärvi Forggensee, jonka rannalla olemme majoittuneena, sijaitsee itsessään jo lähes 800 metriä meren pinnan yläpuolella.

Koska emme olleet enää sidottuja kenenkään muiden aikatauluihin, eikä aamiaispöytäänkään ollut kiirettä, saatoimme kuljailla aamulla rauhassa kunnon kesälomatyyliin. Päivä alkoi kuitenkin nopeasti lämpenemään auringon noustessa ylemäksi ja luvassa oli taas yli 30 asteen helteitä, joten vähitellen oli pakko alkaa suunnittelemaan päivän ohjelmaa, ennen kuin sää tulisi liian kuumaksi tehdä yleensäkään yhtään mitään. Koska suunnitelmissa oli tutustua Schwangaun alueeseen vähän laajemminkin, päätimme ottaa päivän ohjelmaksi pyöräilyreissun Tegelbergin alppihuipulle vievälle gondolihissiradalle, mistä pääsisimme kurkistelemaan toivottavasti upeita näkymiä ympäristöön.

Ennen pyöräilemään lähtemistä kävimme uittamassa koirat Forggenseen rannassa, jonne pääsee helposti suoraan leirintäalueelta kävelemällä pari sataa metriä kohti jarveen työntyvän niemen kärkeä. Kuumuudessa läähättäville koirille uintimahdollisuus lertsun lähellä on aivan ehdoton juttu, joten siinä suhteessa tämä Brunnenin leirintäalue tuntuu olevan todella sopiva paikka koiraporukoille. Vedessä Lola ja Bitte päästelivät menemään sydäntensä kyyllyydestä ja alppijärven viileät vedet jäähdyttivät mukavasti karvakuonojen oloa. Jätimme uitetut koirat lepäämään varjoon autolle ja lähdimme itse hikoilemaan täydessä terässä mollottavan auringon alle.

Matkaa Brunnenin lertsulta Tegelbergin hissiasemalle on noin kolmisen kilometriä, joista ensimmäiset kaksi sujuivat kohtuullisen keveästi tasaista maaseutumaisemaa helteessä halkoen. Viimeisen kilometrin aikana maasto alkoi kuitenkin nousemaan kohti alppien juuria, joten oli pakko panna pienempää vaihdetta silmään ja tarjota liikettä lihoille. Hiki tursusi jokaisesta ihosolusta ja vauhti ei päätä huimannut, mutta pääsimme kuitenkin perille hissiasemalle kaikesta kuumuudesta huolimatta.

Liput Tegelbergin huipulle ja takaisin maksoivat 33 euroa kahdelta hengeltä ja halvemmalla olisi tietysti päässyt, jos olisi ottanut vain ylös menon ja tullut jalkaisin alas vuorenrinteitö pitkin kulkevia vaellusreittejä. Tiistain kovassa kuumuudessa päätimme kuitenkin valita helpomman vaihtoehdon ja käytimme sekä nousuun että laskuun moottorisoitua apuvälinettä. Astuimme pienen odottelun jälkeen gondolihissiin ja maisemat alkoivat nopeasti muuttua korkeanpaikan kammoiselle sopimattomiksi. Hissikori roikkuu ranteen paksuisen satojen metrien pituisen vaijerin varassa ja uskomatonta kyllä kaikesta huojumisesta huolimatta kulkee turvallisesti vuoren huipulle ohi pystysuorien kallioiden ja yli alppirinteiden.

Hissin vauhti oli melkoinen ja korvat menivät luonnollisesti lukkoon, kun hissi halkoi alppinäkymää kiitäessään kohti korkeuksia. Matkalla ylös liki kahden kilometrin korkeuteen on vain yksi kannatinpilari, jonka kohdalla hissi hypähti pystysuorassa suunnassa melkoisesti, joten siinä kohdalla sisuskalut kävivät hetkellisesti kurkussa. Hissikorin heijaamista ja hyppelehtimistä tuskin kuitenkaan huomasi, sillä alapuolella ja ympärillä avautuvat maisemat varastivat kyllä kaiken huomion. Taivaalla kiitävät liitovarjolentäjät halkoivat alppinäkymää ja hissin noustessa yhä ylemmäs, jäivät leirintäalueen läheiset järvet ja pellot kauas alapuolellemme. Neuschwansteinin linnakin näkyi upeasti alppijärveä vasten ja kaiken kaikkiaan maisema oli yksinkertaisesti mykistävän hieno.

Perillä ylhäällä maisemat vain paranivat. Hissiaseman yhteydessä on varjoliitäjien lähtöpaikka, jossa huimapäät purkivat liitovehkeensä ja juoksivat kohti tyhjyyttä päästäkseen leijailemaan näiden upeiden maisemien yläpuolella. Yritin ehdotella Jaanallekin tandemhyppyä tyhjyyteen, mutta ehdotukseni ei jostain syystä ottanut tuulta liitovarjoihinsa. Tukeva maanpinta kuulemme sopii paljon paremmin kannattelemaan kehoa kuin muutama kepoinen rätinkappale. Niinpä lähdimme pienelle vaelluskävelylle kohti Tegelbergin huippua, jonne kulki kohtuullisen helppokulkuinen polku. Hyvät kengät tuonne tosin kannattaa ottaa mukaan, sillä irtosoran ja -kivien takia poluilla voi helposti vaikkapa nyrjäyttää nilkkansa, jos huono tuuri käy. Täydeltä terältä porottavassa auringonpaisteessa nouseminen vuorenrinnettä kävi totisesta työstä ja juomapausseja oli pidettävä tuon tuostakin. Niinpä mukaan ottamamme juoma alkoi uhkaavasti huveta, joten jossain vaiheessa päätimme, että emme enää uskalla jatkaa pidemmälle, vaan on ehkä parempi aloittaa paluumatka takaisin kohti hissiasemaa ja siellä oleviä myymälöitä, joista saisi lisää juotavaa. Tässä on kuitenkin näyte näkymistä tuolta Tegelbergin huipun tuntumasta panoraaman muodossa. Kuikuilkaa ympärillenne, niin näette, millaista siellä oli!

Alastulo vuorelta sujuikin sitten jo tottuneeseen tapaan ja hissin ala-asemalle päästyämme lähdimme polkemaan takaisin leirintäalueelle, missä koirat jo odottelivat omistajiaan takaisin. Tulomatkalla todella raskaalta tuntunut ylämäki antoi nyt meille mukavan vauhdin kohti alppijärveä, eikä ensimmäiseen kilometriin tarvinnut juurikaan polkimiin koskea. Vajaassa puolessa tunnissa olimme takaisin lertsulla, missä koirat kaipalivat jo kusettajiaan. Päätimme yhdistää huvin ja hyödyn ja käytimme samalla itseämme ja koirat uimassa Forggenseen viileissä vesissä. Olipa vaan mahtava mosauttaa helteen ja pyöräilyn kuumentamat kehot alppijärven kylmiin aaltoihin.

Kevyen ja hieman myöhäisen keittolounaan jälkeen päätimme asettautua viettämään siestaa päivän kuumimpien hetkien ajaksi ja niinpä lepäilimme muutaman tunnin ennen illan saapumista. Kuumuutta ja auringon tukahduttavaa paistetta riittää täällä näköjään aina kello kahdeksaan saakka, jonka jälkeen illan pimeys alkaa hitaasti laskeutumaan ja lämpötila muuttuu meille pohjoisen kulkijoillekin paremmin sopivampiin lukemiin.

Illan jo pimentyessä löimme grilliin tulet ja laitoimme pihvit tirisemään. Oluen ja punaviinin kanssa oli mukava rauhottua yöpuulle onnistuneen ja ennenkokemattomia maisemia ja näkymiä tarjonneen päivän päätteeksi. Onneksi loma jatkuu ja Neuschwansteinin linna on vielä näkemättä lähempää!

Kitaristin karkkikauppaan

Schwangau, Baijeri. Saksa. Aurinkoista. Lämpötila 28 astetta. Lomafiilis 98%

Maanantaina heräilimme noin yhdeksän aikaan majatalon takapihalta. Yö sujui saksalaisen maaseudun hiljaisuudessa todella rauhallisesti. Jaanan vielä nautiskellessa aamulöhöilystä kävin kameran kanssa kävelemässä läheisillä niityillä, jossa jahtasin muutamia herhiläisiä ja perhosia aamun miellyttävässä valossa. Punaiset unikonkukat ja kukoistava luonto olivat houkutelleet jo ötökät esiin, joten ihan muutamassa minuutissa sain otettua pari kivaa kuvaa näistä ökkiäisistä.

Olimme jo edellisenä iltana sopineet aamiaisesta gasthausin pitäjän kanssa ja niinpä kömmimme koirat lenkitettyämme valmiiseen aamiaspöytään ja syödä mussuttelimme mukavan tuhdin aamupalan munien, sämpylöiden, monenlaisten würstien ja lisukkeiden kera. Kahvit siihen tietysti päälle ja jälkiruokavanukkaat kaiken kruunuksi.

Aamiaisen jälkeen olimme valmiita tien päälle, sillä päivän ohjelmaksi olimme jo aiemmin suunnitelleet pientä pysähdystä Euroopan suurimmassa musiikkialan nettikaupassa, joka hieman omituisesti sijaitsee maaseudulla keskellä ei mitään eli pienessä Treppendorfin kylässä. Matkaa yöpaikastamme Thomannin musiikkikauppakompleksiin oli navigaattorin mukaan enää 25 kilometriä, joten muutaman tovin ajeltuamme läpi pienten kylien ja kapeiden teiden saavuimme päivän välietappiin. Hieman tosin alkoi navigoinnin logiikka epäilyttämään, kun navigaattori opasti meidät pienelle peltoja halkovalle tielle, jossa hädin tuskin mahduimme itse ajamaan, mutta onneksi muutaman kilometrin matkalla ei ketään tullut vastaan, joten perille pääsimme kaikesta epäluuloistamme huolimatta.

Jaanan jäädessä autoon koirien kanssa viettämään keskipäivän siestaa, lähdin itse tutustumaan Thomannin tarjontaan. Peltojen keskellä oli suunnaton satojen metrien kokoinen halli, jonka ympärillä kävi melkoinen rekkaralli. DHL:n ja muiden vastaavien rahtifirmojen autot olivat noutamassa tavaraa joka puolelle Europpaa ja kauppa tuntui käyvän vilkkaasti.

Itse kävelin sisemmälle kylään, missä sijaitsee Thomannin varsinainen myymälä. Tunnehan oli kuin lapsella ensi kertaa karkkikaupassa, kun astelin sisään liikkeen kitaraosastolle. Ihan hetkessä ei kaikkia noita tarjolla olevia kitaroita tulisi koesoitettua. Oheisista kuvista saa varmaan parhaiten kuvan siitä, minkälaista musiikkiliikkeessä oli, mutta tavaraa oli tarjolla paljon ja palvelu tuntui pelaavan hyvin sekä ystävällisesti.

Pieniä hankintojakin tuli tehtyä ja vaikka olin aluperin suunnitellut ostavani tuolta vain mikrofonin akustiseen kitaraani, niin jostain kumman syystä huomasin käveleväni ulos liikkeestä akustinen kitara kourassa. Mukaan tarttuneessa kitarassa on tosin mikki sisäänrakennettuna, joten siltä osin alkuperäinen suunnitelma piti. Hintaakaan kitaralla ei kauheasti enempää ollut kuin erillisellä akustisen mikillä, joten siinä mielessä tuli kaupassa oikeastaan kitara kaupan päälle. Edullisesta kiinalaisvalmisteisesta kitarasta kun oli kyse, niin jouduin tosin kokeilemaan useampaa yksilöä, ennen kuin soundi ja laatu sattui itselle sopivaksi, mutta se hyvä puoli paikan päällä käynnissä tietysti oli, että nyt pääsi kokeilemaan useampaa yksilöä ja valitsemaan noista parhaan. Netin kautta tilatessa kun täytyy monesti tyytyä siihen, mitä sattuu paketissa kotiin tulemaan!

Korvakuulokkeita päätin myös testata ja laajoista valkoimista oli helppo valita, kun pääsi kokeilemaan ja vertailemaan lukuisia eri malleja samalla äänilähteellä. Joten yhdet suljetut kuulokkeet tarttuivat myös mukaan ostoskoriin. Kiertelin kauppaa useamman tunnin ja eri osastoja tonkiessa olisi helposti kulunut aikaa pidempäänkin. Enpä ole koskaan missään nähnyt yhdellä rykäisyllä noin vaikuttavaa valikoimaa basso-, kitara- tai muita vahvistimia pa-kamoista puhumattakaan. Kitaroita ja bassoja seinät vääränään ja muuta alan rekvisiittaa siihen päälle!

Kolmisen tuntia musiikkiliikettä koluttuani palailin ostosten kera autolle, missä Jaanakin oli valmiina jatkamaan matkaa. Lähdimme samoin tein liikkeelle ja pysähdyimme täyttämään jääkaapin pienessä kaupungissa heti Thomannilta lähdettyämme. Taas sai kaupan kassalla hämmästellä sitä, kuinka ruoka on täällä Saksassa tuntuvasti edullisempaa kuin Suomessa. Kaksi täyttä ostoskärryllistä ruokaa ja juomaa kustansi vain vähän toista sataa euroa ja siihen hintaan sisältyi useita pulloja viiniä sekä kaksi korillista puolen litran oluita. Nyt on asuntoauton kaapit täynnä evästä ja peräkontissa janojuomaa. Juomaa tuntuukin kuluvan, sillä melkoinen helle on hivuttautunut etelää kohti mentäessä kuvioihin. Lämpötila on noussut pysyvästi kolmenkympin lukemiin, joten täällä tarkenee nyt kyllä.

Thomannin maisemista ajelimme alemmas Saksaan lähelle Itävallaan rajaa kohti Schwangaun kylää, missä meillä olisi tarkoitus viettää muutama seuraava päivä alueeseen tutustellen. Seudun kuuluisin nähtävyys lienee Neuschwansteinin linna, jota itse Walt Disney on kuulemma käyttänyt mallina Disneylandin ja -worldin Ruususen linnojen ulkoasua suunnitellessa.

Nelisen sataa kilometriä ajettuamme alkoivat siis maisemat yhtäkkiä muuttumaan ja kuin taikaiskusta horisonttiin ilmestyivät alppien hurjat huiput. Meiltä molemmilta pääsi tahtomattamme wau-huudahdus, kun näimme Schwangaun kylän seudun edessämme. Jostain kumman syystä navigaattori sekoili ja johdatti meidät Itävallan puolelle, mutta palasimme pientä vuorenrinnetietä takaisin Saksaan ja leirintäalueelle, minne kirjauduimme sisään mukavasti ennen pimeän laskeutumista noin klo 21 aikaan.

Laitoimme leirin pystöön ja grillin tulille. Muutaman oluen jälkeen olo on nyt aikamoisen mukava. Maisema on yksinkertaisesti upea. Huomenna lähdemme katselemaan ympäristöä ja etsimään paikan, mistä pääsee gondolihissillä ylös alpeille. Ja vuoren huipulle käsittämättömään paikkaan rakennettua linnaahan on tietysi käytävä katsomassa. Ja koiria uittamassa. Lämpö ei luita riko, joten nautitaan nyt, kun tätä on tarjolla. Suomessa ehtii vielä palella!

Purkkihernekeittoa ja kauriinpaistia.

Breitbach, Baijeri. Saksa. Aurinkoista. Lämpötila 31 astetta. Lomafiilis 97%

Matkapäiväkirjan päivitykseen tuli pakon sanelemana pienoinen katkos, koska sen yhden keskellä yötä satunnaisesti onnistuneen nettiyhteyden lisäksi, jolla sain Finnlinesin laivalta ensimmäisen reissuraportin pukattua nettiin, ei nettiyhteys laivalta enää suostunut toimimaan pidempään kunnolla, jotta olisi voinut kuvitellakaan mitään kuvia sen kautta siirtävänsä. Saimmepahan toisaalta sitten nauttia laivan keittiön antimista täysillä ja lepäillä huolettomina ruokailujen välillä. Sitähän se olikin lopulta koko laivamatkan ohjelma; Syö ja nuku. Nuku ja syö. Ja kuseta koirat. Ja sitten syömään…

Mahdottoman hyviä nuo eväät kuitenkin laivalla olivat, joten kun Finnmaid lauantai-ehtoona lipui Travemünden satamaan, niin kaiken järjen mukaan meillä ei olisi pitänyt mikään kauhea nälkä edes olla. Päin vastoin, mahat olivat piukealla ja vyöt viimeisessä raksissa. Olimme suunnitelleet aluksi jäävämme yöksi sataman parkkiin, mutta kun valoa tuntui vielä riittävän reilusti, päätimme jatkaa samoin tein ajamista kohti etelää. Jostakin kummasta se nälkäkin alkoi kuitenkin hiipiä kuvioihin parin tunnin ajon jälkeen ja kun ilta alkoi painumaan hämärän puolelle sekä Hampuri oli jätetty taakse, päätimme pysähtyä yön ajaksi tien varren taukopaikalle. Juuri kun kävelimme hyvin venytettyjen mahalaukkujen nälkäviestien orjuuttamina kohti tienvarsikuppilaa, löivät työntekijät paikan ovet nokan edestämme kiinni ja valot pois.

AUTS! Koita siinä sitten kertoa säännölliseen liki jumalattomaan ruoan mättämiseen tottuneelle vatsalaukun hyväolontunteen aistielimelle, että lisää evästä ei nyt olekaan tulossa! Eihän se yksinkertaisesti onnistu! Joten oli turvauduttava omiin, melko kehnon puoleisiin eväsvarastoihin, joiden täyttämisen olimme piheinä päättäneet jättää vasta Saksaan saapumisen jälkeiseksi ajaksi. Nälän kurniessa vatsassa kaivelin kotimaasta mukaan otettuja varastoja ja laivapäivän huipennukseksi sekä vastapainoksi laivan tarjoamille kaviaareille ja hanhenmaksapalleroille oli nyt lusikoitava kylmää hernekeittoa suoraan Jalostajan purkista!

Hernesopan voimilla keplottelimme yön yli ja aamun kähmässä starttailimme sumuisesta ja kylmän kosteasta pohjois-Saksasta kohti etelää. Syötimme liikkeelle lähtiessämme navigaattoriin Euroopan suurimpiin kuuluvan musiikkiliikkeen läheisyydessä olevan gasthausin osoitteen. Kaivoin kyseisen paikan koordinaatit pari vuotta sitten hommaamastani ADACin Stellplats Führer-kirjasta, jonka mukaan kyseisessä kylästä olisi enää maanantaiaamuna 25 kilometrin ajomatka Thomannin musiikkiliikkeeseen, joka kumma kyllä sijaitsee saksalaisen maaseudun ympäröimänä keskellä ei mitään.

Saavuimme iltapäivällä noin kahden aikaan Breitbachin pikkukylään ajettuamme läpi Hannoverin seutujen, keski-Saksan Kasselin mäkien ja lukuisten metsäisten maitten ja mantujen. Kyllä suuressa Saksassa ajamista riittää, mutta kyllä oli mukavaa todeta ajotietokoneesta, että kotoa lähtemisen jälkeen alle kymmenen ajotunnin ja tuhannen kilometrin oltiin jo kovaa vauhtia menossa kohti Italiaa ja muita eteläisen Euroopan maita. Samoilla ajotunneilla ja -kilometreillä oltaisiin Tallinnan kautta jyskyttämässä hampaista paikkoja irti jossain Puolan valtateillä ja edessä olisi vielä tuskaisen paljon köryyttelemistä!

Perille saavuttuamme asetuimme Gasthaus zur Trauben takapihalle majoitukseen. Yöpyminen ei itsessään maksa täällä mitään, mutta majatalo veloittaa sähköstä 2,5 euroa yöltä ja luonnollisesti majoittujilta odotetaan sitä, että he käyttävät majatalon ravintolapalveluja. Niinpä lähdimme heti koirat kusetettuamme ja leiriydyttyämme lounaalle majataloon, jossa tilasimme tuhdit eteläsaksalaiset eväät eteemme. Kauriinpaistia kunnon ruskeassa kastikkeessa, perunasoseesta kokonaisiksi perunoiksi naamioituja täytettyjä lisukkeita ja tietysti herkullisen täyteläistä täkäläistä punakaalisalaattia. Ne kun huuhteli alas kunnon luostarioluella, niin johan sai taas matkailija kuunnella vatsasta kuuluvaa äänekästä ylistysveisua. Pienestä on ihmispolon onni kiinni. Siihen tarvitaan vain hyvä ruoka sekä juoma mutta lopputuloksena onkin sitten parempi mieli!

Breitbach vaikuttaa muutenkin oikein mukavalta pikkukylältä. Asukkaita täällä on gasthausin pitäjän mukaan noin 500 kpl. Lehmät ammuvat pelloilla, kirkon kellot kutsuvat sunnuntain iltapäivän messuun ja muutenkin meno on kuin menneiden vuosikymmenten takaa. Tätä päivittäessäni istuskelen majatalossa samalla olusilla ja vieressäni siemailevat juomia myös kylän vanhimmat eikä paikallinen nunnakaan näytä panevan pahaksi yhtä viinilasillista. Jaana kävi juuri koirien kanssa pikkulenkin kävelyllä viinitarhojen vieriä kulkevilla kinttupoluilla, mutta kovin kauaa eivat koiratkaan viihtyneet porottavassa helteessä. Itse kävelin samaan aikaan pienen lenkin pitkin pikku kylän raittia, mutta yli kolmenkymmenen asteen lukemiin noussut lämpötila kyllä houkutteli minutkin nopeasti takaisin varjoon. Eipä kannata silti valittaa. Maisema on muuttunut ratkaisevasti lomafiilikseen paremmin sopivaan suuntaan, omenapuut kantavat jo satoa ja kelit ovat kohdillaan. Huomenna pääsee tonkimaan Thomannin musiikkiliikkeen hyllyjä. Jospa sieltä jotain mukavaa löytyisi? Halvalla kun saa, niin sehän kannattaa ostaa, vaikkei edes tarvisisikaan, väitti ainakin Sulo Wilen aikanaan?

Joten lämpöistä kesää kotisuomeen! Tämä reissu on mukavasti aluillaan ja jatkoa seuraa.

Pumppaa, poika, pumppaa!

Helsinki, Vuosaaren satama, Suomi. Aurinkoista. Lämpötila 19 astetta.
Lomafiilis 92%

Torstai eli kesäloman ensimmäinen viraabeli päivä käynnistyi heti aamusta alkaen täydellä tohinalla. Olimme jo työviikolla aloitelleet pakkaamaan tavaroita autoon, mutta varsinaiseen reissukuntoon saattamiseen pääsimme kiinni vasta, kun leipätyöt oli suosiolla jätetty takavasemmalle ja mielen säätöruuvi pyöräytetty kunnolla loma-asentoon. Vedet tankkiin, vaatteet kaappeihin, roinaa sinne ja tavaraa tänne. Vaikka tämänkertaisella reissulla meitä on viime vuotisesta ihmisporukasta vain puolet, niin jostakin sitä tavaraa tuntuua aina mukaan siunautuvan. Tällä reissulla nuoriso jäi tai jätettiin suosiolla kotimiehiksi ja päätimme Jaanan kanssa lähteä jälleen kahteen pekkaan kiertelemään Euroopan nähtävyyksiä. Hyvähän se toisaalta on, että nuoriso pitää huolta kotinurkista, kun itse koluamme maailmalla koirien kanssa kuljailemassa!

Pakkaillessa ja polkupyöriä kyytin nostellessa paljastui pieni lievä hankaluus. Siitäkin huolimatta, että olin tehnyt polkupyöriin remonttia ja mm. vaihtanut jo viikolla Jaanan pyörään uuden päällyskumin, ei ilma alkanut pysymään renkaissa kunnolla, joten edessä oli vielä sisuskumin vaihto kaiken sen kiireen ja reissuvalmistelun keskellä. Eihän siinä montaa minuuttia mennyt, mutta muutama ärräpää kyllä pääsi siinä vaiheessa, kun Jaanan pyörän kunnostamisen jälkeen aloin pumppaamaan omaan pyörääni lisää ilmaa. Ilmeisesti senkin takarattaan sisuskumin kilometrit olivat tulleet täyteen, koska venttiilin juuresta alkoi kuulumaan varsin äänekäs suhina, joten jälleen oli lähdettävä hakemaan lisää sisuskumeja ja ryhdyttävä toiseen renkaan irroitukseen.

Renkaat tulivat kuitenkin lopulta kuntoon ja muutaman sadan pumpppausliikkeen jälkeen ilmakin alkoi pysyä siellä, minne se oli tarkoitettu. Muutenkin saimme lopulta kaikki tarpeellisiksi kuvittelemamme tavarat kannettua autoon, joten illan kähmässä pääsimme vihdoinkin starttaamaan kohti Helsinkiä ja siellä perjantaina odottavaa Finnlinesin laivakyytiä Saksaan.

Ajomatka sujui turruttavan tylsään tapaan Rantsilan suoria ja Pulkkilan mutkia reunustavien pusikoiden halki kohti keski-Suomea. Vaikka lähtiessämme Oulussa oli ihan lupaava juhannuksen aatonaatonilma, niin sääennusteiden mukaisesti törmäsimme etelään suunnatessamme varsin tanakkaan myrskyrintamaan, joka alkoi pudottaa vettä taivaan täydeltä, tai niin kuin lapsuudessa oli hieman rumasti tapana sanoa: vettä tuli taivaalta kuin Esterin perseestä. Mitähän lie muuten Esteri-raukalle tapahtunut, kun on moisen sananlaskun kohteeksi päässyt? Joka tapauksessa tien varren bussipysäkit ja P-paikat olivat välillä täynnä rankkasateen pysäyttämiä autoilijoita, mutta sisulla ja sinnillä jatkoimme keskeyttämättä ajamista ja lopulta pääsimme ohi pahimman myrskyrintaman. Puolen yön tienoilla ohitimme Juväskylän seudun ja päätimme asettua nukkumaan heti Vaajakoskelle, missä parkkeerasimme Büten ABC-aseman pihaan lukuisten rekkojen ja venäläisten Hiacekauppiaden sekaan. Pikaisen koirienkusetuskeikan jälkeen olimme valmiita yöunille ja huomiseen loppusujautukseen kohti Vuosaaren satamaa.

Perjantai-aamuna heräilimme heti kahdeksan jälkeen Vaajakoskelta ja lyhyiden aamutoimien jälkeen olimme valmiita viimeiselle reilun parin sadan kilometrin taipaleelle kohti Saksaan vievää paattia. Olimme perillä Vuosaaren satamassa juuri sopivasti noin klo 13.25, joten muutaman minuutin sisällä saapumisesta pääsimme chekkautumaan sisälle satama-alueelle. Mitään tungosta tuskin olisi ollut myöhemminkään, koska juhannuksen takia liikenne tuntui olevan varsin rauhallista ja varsinkin rekkoja tuntui olevan normaalista poiketen verrattain vähän tulossa lautalle. Lauttaan pääsyä jouduimme sitten odottelemaan parisen tuntia, mutta se sujui leppoisasti aurinkoisesta ilmasta nauttien.

Tätä kirjoitellessa olemme jo mukavasti laivassa ja matka jatkuu lepposasti kohti Saksaa. Aurinkokin on alkanut paistaa täydeltä terältä liki pilvettömältä taivaalta. Kävimme juuri varamassa paikat illan päivällispöytään. Nyt se loma oikeastaan alkaa vasta päästä vauhtiin. Finnmaidin turbiinit alkoivat mylvimään lupaavasti ja rannikon saaristo lipuu silmissämme laivan liukuessa ulos satamasta. Olisiko nyt sen jääkylmän päärynäsiiderin vuoro? Oikeastaan kesäloma ei ole edes vielä kunnolla virallisesti alkanut, ennen kuin kurkkuun lipuu tuhti annos jääkylmän mehukasta päärynäsiideriä. Siinä se vasta on oikea kesän maku!