Breitbach, Baijeri. Saksa. Aurinkoista. Lämpötila 31 astetta. Lomafiilis 97%
Matkapäiväkirjan päivitykseen tuli pakon sanelemana pienoinen katkos, koska sen yhden keskellä yötä satunnaisesti onnistuneen nettiyhteyden lisäksi, jolla sain Finnlinesin laivalta ensimmäisen reissuraportin pukattua nettiin, ei nettiyhteys laivalta enää suostunut toimimaan pidempään kunnolla, jotta olisi voinut kuvitellakaan mitään kuvia sen kautta siirtävänsä. Saimmepahan toisaalta sitten nauttia laivan keittiön antimista täysillä ja lepäillä huolettomina ruokailujen välillä. Sitähän se olikin lopulta koko laivamatkan ohjelma; Syö ja nuku. Nuku ja syö. Ja kuseta koirat. Ja sitten syömään…
Mahdottoman hyviä nuo eväät kuitenkin laivalla olivat, joten kun Finnmaid lauantai-ehtoona lipui Travemünden satamaan, niin kaiken järjen mukaan meillä ei olisi pitänyt mikään kauhea nälkä edes olla. Päin vastoin, mahat olivat piukealla ja vyöt viimeisessä raksissa. Olimme suunnitelleet aluksi jäävämme yöksi sataman parkkiin, mutta kun valoa tuntui vielä riittävän reilusti, päätimme jatkaa samoin tein ajamista kohti etelää. Jostakin kummasta se nälkäkin alkoi kuitenkin hiipiä kuvioihin parin tunnin ajon jälkeen ja kun ilta alkoi painumaan hämärän puolelle sekä Hampuri oli jätetty taakse, päätimme pysähtyä yön ajaksi tien varren taukopaikalle. Juuri kun kävelimme hyvin venytettyjen mahalaukkujen nälkäviestien orjuuttamina kohti tienvarsikuppilaa, löivät työntekijät paikan ovet nokan edestämme kiinni ja valot pois.
AUTS! Koita siinä sitten kertoa säännölliseen liki jumalattomaan ruoan mättämiseen tottuneelle vatsalaukun hyväolontunteen aistielimelle, että lisää evästä ei nyt olekaan tulossa! Eihän se yksinkertaisesti onnistu! Joten oli turvauduttava omiin, melko kehnon puoleisiin eväsvarastoihin, joiden täyttämisen olimme piheinä päättäneet jättää vasta Saksaan saapumisen jälkeiseksi ajaksi. Nälän kurniessa vatsassa kaivelin kotimaasta mukaan otettuja varastoja ja laivapäivän huipennukseksi sekä vastapainoksi laivan tarjoamille kaviaareille ja hanhenmaksapalleroille oli nyt lusikoitava kylmää hernekeittoa suoraan Jalostajan purkista!
Hernesopan voimilla keplottelimme yön yli ja aamun kähmässä starttailimme sumuisesta ja kylmän kosteasta pohjois-Saksasta kohti etelää. Syötimme liikkeelle lähtiessämme navigaattoriin Euroopan suurimpiin kuuluvan musiikkiliikkeen läheisyydessä olevan gasthausin osoitteen. Kaivoin kyseisen paikan koordinaatit pari vuotta sitten hommaamastani ADACin Stellplats Führer-kirjasta, jonka mukaan kyseisessä kylästä olisi enää maanantaiaamuna 25 kilometrin ajomatka Thomannin musiikkiliikkeeseen, joka kumma kyllä sijaitsee saksalaisen maaseudun ympäröimänä keskellä ei mitään.
Saavuimme iltapäivällä noin kahden aikaan Breitbachin pikkukylään ajettuamme läpi Hannoverin seutujen, keski-Saksan Kasselin mäkien ja lukuisten metsäisten maitten ja mantujen. Kyllä suuressa Saksassa ajamista riittää, mutta kyllä oli mukavaa todeta ajotietokoneesta, että kotoa lähtemisen jälkeen alle kymmenen ajotunnin ja tuhannen kilometrin oltiin jo kovaa vauhtia menossa kohti Italiaa ja muita eteläisen Euroopan maita. Samoilla ajotunneilla ja -kilometreillä oltaisiin Tallinnan kautta jyskyttämässä hampaista paikkoja irti jossain Puolan valtateillä ja edessä olisi vielä tuskaisen paljon köryyttelemistä!
Perille saavuttuamme asetuimme Gasthaus zur Trauben takapihalle majoitukseen. Yöpyminen ei itsessään maksa täällä mitään, mutta majatalo veloittaa sähköstä 2,5 euroa yöltä ja luonnollisesti majoittujilta odotetaan sitä, että he käyttävät majatalon ravintolapalveluja. Niinpä lähdimme heti koirat kusetettuamme ja leiriydyttyämme lounaalle majataloon, jossa tilasimme tuhdit eteläsaksalaiset eväät eteemme. Kauriinpaistia kunnon ruskeassa kastikkeessa, perunasoseesta kokonaisiksi perunoiksi naamioituja täytettyjä lisukkeita ja tietysti herkullisen täyteläistä täkäläistä punakaalisalaattia. Ne kun huuhteli alas kunnon luostarioluella, niin johan sai taas matkailija kuunnella vatsasta kuuluvaa äänekästä ylistysveisua. Pienestä on ihmispolon onni kiinni. Siihen tarvitaan vain hyvä ruoka sekä juoma mutta lopputuloksena onkin sitten parempi mieli!
Breitbach vaikuttaa muutenkin oikein mukavalta pikkukylältä. Asukkaita täällä on gasthausin pitäjän mukaan noin 500 kpl. Lehmät ammuvat pelloilla, kirkon kellot kutsuvat sunnuntain iltapäivän messuun ja muutenkin meno on kuin menneiden vuosikymmenten takaa. Tätä päivittäessäni istuskelen majatalossa samalla olusilla ja vieressäni siemailevat juomia myös kylän vanhimmat eikä paikallinen nunnakaan näytä panevan pahaksi yhtä viinilasillista. Jaana kävi juuri koirien kanssa pikkulenkin kävelyllä viinitarhojen vieriä kulkevilla kinttupoluilla, mutta kovin kauaa eivat koiratkaan viihtyneet porottavassa helteessä. Itse kävelin samaan aikaan pienen lenkin pitkin pikku kylän raittia, mutta yli kolmenkymmenen asteen lukemiin noussut lämpötila kyllä houkutteli minutkin nopeasti takaisin varjoon. Eipä kannata silti valittaa. Maisema on muuttunut ratkaisevasti lomafiilikseen paremmin sopivaan suuntaan, omenapuut kantavat jo satoa ja kelit ovat kohdillaan. Huomenna pääsee tonkimaan Thomannin musiikkiliikkeen hyllyjä. Jospa sieltä jotain mukavaa löytyisi? Halvalla kun saa, niin sehän kannattaa ostaa, vaikkei edes tarvisisikaan, väitti ainakin Sulo Wilen aikanaan?
Joten lämpöistä kesää kotisuomeen! Tämä reissu on mukavasti aluillaan ja jatkoa seuraa.
Matkapäiväkirjan päivitykseen tuli pakon sanelemana pienoinen katkos, koska sen yhden keskellä yötä satunnaisesti onnistuneen nettiyhteyden lisäksi, jolla sain Finnlinesin laivalta ensimmäisen reissuraportin pukattua nettiin, ei nettiyhteys laivalta enää suostunut toimimaan pidempään kunnolla, jotta olisi voinut kuvitellakaan mitään kuvia sen kautta siirtävänsä. Saimmepahan toisaalta sitten nauttia laivan keittiön antimista täysillä ja lepäillä huolettomina ruokailujen välillä. Sitähän se olikin lopulta koko laivamatkan ohjelma; Syö ja nuku. Nuku ja syö. Ja kuseta koirat. Ja sitten syömään…
Mahdottoman hyviä nuo eväät kuitenkin laivalla olivat, joten kun Finnmaid lauantai-ehtoona lipui Travemünden satamaan, niin kaiken järjen mukaan meillä ei olisi pitänyt mikään kauhea nälkä edes olla. Päin vastoin, mahat olivat piukealla ja vyöt viimeisessä raksissa. Olimme suunnitelleet aluksi jäävämme yöksi sataman parkkiin, mutta kun valoa tuntui vielä riittävän reilusti, päätimme jatkaa samoin tein ajamista kohti etelää. Jostakin kummasta se nälkäkin alkoi kuitenkin hiipiä kuvioihin parin tunnin ajon jälkeen ja kun ilta alkoi painumaan hämärän puolelle sekä Hampuri oli jätetty taakse, päätimme pysähtyä yön ajaksi tien varren taukopaikalle. Juuri kun kävelimme hyvin venytettyjen mahalaukkujen nälkäviestien orjuuttamina kohti tienvarsikuppilaa, löivät työntekijät paikan ovet nokan edestämme kiinni ja valot pois.
Saavuimme iltapäivällä noin kahden aikaan Breitbachin pikkukylään ajettuamme läpi Hannoverin seutujen, keski-Saksan Kasselin mäkien ja lukuisten metsäisten maitten ja mantujen. Kyllä suuressa Saksassa ajamista riittää, mutta kyllä oli mukavaa todeta ajotietokoneesta, että kotoa lähtemisen jälkeen alle kymmenen ajotunnin ja tuhannen kilometrin oltiin jo kovaa vauhtia menossa kohti Italiaa ja muita eteläisen Euroopan maita. Samoilla ajotunneilla ja -kilometreillä oltaisiin Tallinnan kautta jyskyttämässä hampaista paikkoja irti jossain Puolan valtateillä ja edessä olisi vielä tuskaisen paljon köryyttelemistä!
Perille saavuttuamme asetuimme Gasthaus zur Trauben takapihalle majoitukseen. Yöpyminen ei itsessään maksa täällä mitään, mutta majatalo veloittaa sähköstä 2,5 euroa yöltä ja luonnollisesti majoittujilta odotetaan sitä, että he käyttävät majatalon ravintolapalveluja. Niinpä lähdimme heti koirat kusetettuamme ja leiriydyttyämme lounaalle majataloon, jossa tilasimme tuhdit eteläsaksalaiset eväät eteemme. Kauriinpaistia kunnon ruskeassa kastikkeessa, perunasoseesta kokonaisiksi perunoiksi naamioituja täytettyjä lisukkeita ja tietysti herkullisen täyteläistä täkäläistä punakaalisalaattia. Ne kun huuhteli alas kunnon luostarioluella, niin johan sai taas matkailija kuunnella vatsasta kuuluvaa äänekästä ylistysveisua. Pienestä on ihmispolon onni kiinni. Siihen tarvitaan vain hyvä ruoka sekä juoma mutta lopputuloksena onkin sitten parempi mieli!
Breitbach vaikuttaa muutenkin oikein mukavalta pikkukylältä. Asukkaita täällä on gasthausin pitäjän mukaan noin 500 kpl. Lehmät ammuvat pelloilla, kirkon kellot kutsuvat sunnuntain iltapäivän messuun ja muutenkin meno on kuin menneiden vuosikymmenten takaa. Tätä päivittäessäni istuskelen majatalossa samalla olusilla ja vieressäni siemailevat juomia myös kylän vanhimmat eikä paikallinen nunnakaan näytä panevan pahaksi yhtä viinilasillista. Jaana kävi juuri koirien kanssa pikkulenkin kävelyllä viinitarhojen vieriä kulkevilla kinttupoluilla, mutta kovin kauaa eivat koiratkaan viihtyneet porottavassa helteessä. Itse kävelin samaan aikaan pienen lenkin pitkin pikku kylän raittia, mutta yli kolmenkymmenen asteen lukemiin noussut lämpötila kyllä houkutteli minutkin nopeasti takaisin varjoon. Eipä kannata silti valittaa. Maisema on muuttunut ratkaisevasti lomafiilikseen paremmin sopivaan suuntaan, omenapuut kantavat jo satoa ja kelit ovat kohdillaan. Huomenna pääsee tonkimaan Thomannin musiikkiliikkeen hyllyjä. Jospa sieltä jotain mukavaa löytyisi? Halvalla kun saa, niin sehän kannattaa ostaa, vaikkei edes tarvisisikaan, väitti ainakin Sulo Wilen aikanaan?Joten lämpöistä kesää kotisuomeen! Tämä reissu on mukavasti aluillaan ja jatkoa seuraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti