Neuschwanstein, Baijeri. Saksa. Pilvipoutaa. Lämpötila 25 astetta. Lomafiilis 102%
Torstaina heräilimme reippaina jo kahdeksan aikoihin ja aloimme heti herättyämme ja aamupalan nautittuamme valmistautumaan liikkeelle lähtöön. Pakollisten säiliöiden tyhjennysten ja täyttöjen jälkeen suuntasimme navigaattorin opastamana kohti Alppien juurta. Löydettyämme maksullisen parkkipaikan aivan lipunmyyntipisteen läheisyydestä, kävimme lunastamassa itsellemme liput Neuschwansteinin erikoiseen linnaan.
Neuschwansteinin linna tai suomeksi käännettynä uuden joutsenen kiven linna rakennettiin 1800-luvun loppupuolella Baijerin kuninkaan Ludvig toisen omituisena päähänpistona varsin erikoiseen paikkaan korkean kallion nokkaan Alppien rinteeseen. Kuningas Ludvig oli jo lapsena ihastunut sekä jouseniin eläiminä että Richard Wagnerin musiikkiin, kuten myös Hohenschwangaun seutuun yleensä, joten kuninkaspolo innostui rakennuttamaan linnan edellämainittujen asioiden kunniaksi Alppien rinteille. Tyhmänrohkeata ja ilmeisen vaikeata rakennusprojektia toteuttaessaan Ludvig tuhlasi kansan ja valtakuntansa rahat ja tämän kaiken lopputuloksena kuningas löytyi epämääräisissä olosuhteissa kuolleena läheisestä alppijärvestä ja keskeneräinen linnaprojekti jäi köyhtyneen valtion loppuunvietäväksi. Yhä tänä päivänä osa linnan kerroksista on keskeneräisenä, vaikka ulospäin linna näyttääkin ainutkertaisen upealta.
Päästäksemme tutustumaan linnaan hyppäsimme parkkipaikan läheisyydessä ylös linnan juurelle vievään bussiin. Vajaan kymmenminuuttisen bussimatkan aikana sai hyvän kuvan siitä, kuinka kuuluisa, kansainvälinen ja suosittu matkailukohde tuo linna on. Kiinalaisia, japanilaisia, meksikolaisia, jenkkejä, brittejä sekä lukuisia muita kansallisuuksia oli kyydissä, joten kielten sekamelska bussissa oli mitä melkoisin. Kapean vuorenrinteitä mutkttelevan tien päätteessä bussi jätti meidät kyydistä tasanteelle, mistä oli opastus eteenpäin kävellen. Ennen aikataulutettua opastettua kierrosta meillä oli puolisen tuntia aikaa, joten päätimme käydä kävelemässä lyhyen matkaa läheisellä Maarian sillalla, mistä kuulemma olisi komea näköala kohti linnaa.
Ennakkotietojen mukaisesti näköala sillalta oli kirjaimellisesti varsin huimaava ja jos vähääkään potee korkean paikan kammoa, niin paljoa ei kannata katsella tuolta korkeuksista alaspäin. Hieman irraallaan joustavat lankut vielä lisäsivät sillan ylityksen jännittävyyttä, mutta suosittelen käyntiä ehdottomasti jo näköalan takia, jos tuolla linnan juurella käymässä olette.
Itse linnan sisällä vierailu oli mielenkiintoinen kurkistus menneiden aikojen kuninkaallisten elämään. Upeilla seinämaalauksilla koristeltuja kuninkaan huoneistoja ja hieman vaatimattomampia palvelijoiden tiloja esiteltiin meille monessa eri kerroksessa. Portaita linnavierailun aikana siis kannattaa varautua nousemaan ja laskeutumaan useampia satoja askelmia, joten aivan liikuntarajoitteiselle tuo paikka ei oikein sovi. Hauskoina ja erikoisina yksityiskohtina mieleemme jäivät esimerkiksi kuninkaan nahkapehmusteinen vessanistuin sekä kruunajaissalin mosaiikkolattia, joka oli uskomattoman sileäpintainen, huolimatta siitä, että se oli valmistettu miljoonista pienistä mosaiikin palasista. Valokuvaamista ei sallittu linnan sisätiloissa, joten valitettavasti kaikki muistot linnasta tallettuivat tällä kertaa ainoastaan mielen muistikortille.
Upean linnan oli Ludvig rakennuttanut kallion nokkaan. Harmi vaan, että sitä tehdessä meni valtion kassa nurin. Toisaalta linna tuo nykyään täkäläisille valtavat tulot matkailijoiden virtana, joten ehkä Ludvig vaan oli kaukaa viisas, mene ja tiedä?
Linnasta alas palattuamme lämmittelimme hieman edellispäivän jämiä pyttipannutyyliin ja ne syötyämme suuntasimme nokan kohti etelää ja uusia maisemia. Päivän tavoitteena oli noin neljän ja puolen tunnin ajomatkan päässä etelässä odotteleva Italia. Sinne päästäksemme meidän oli ensin ajettava läpi Itavallan sekä pieni tovi myös Sveitsissä, joten painoimme kaasua ja annoimme Büten taas niellä kilometrejä.
Kävimme ennen Itävallan puolelle ajamista saksalaisessa pikkukaupungissa tankilla ja samalla täydensimme ruoka- ja juomavarastot täyteen kaupungin Aldi-myymälässä. Mm. kolme pulloa viiniä, pari päkkiä olutta, jumalattomasti evästä ja tuhdisti grillattavaa. Ja lasku muutaman euron yli viisikymppiä. Kyllä passaa näillä hinnoilla!
Itävallan rajalla ostimme vielä Büten nokalle tuulilasiin moottoritievinjetit sekä Itävaltaan että Sveitsiin. Kymmenen päivän Itävallan vinjetti yhdessä vuoden ajoluvan kanssa Sveitsissä kustansivat muutaman hllun yli 39 euroa, joten luvat noiden maiden moottoriteille olivat nyt kunnossa. Iltapäivä oli jo pitkällä, joten jatkoimme ajoa aikalailla pysähtymättä kohti lumihuippuisia vuoria, joiden takana odotti reissun seuraava etappi, Maggiore-järvi. Ajomatkalla oli huimaavia pudotuksia ja pitkiä nousuja sekä laskuja. Välillä kuljimme pitkiä pätkiä Alppien alla tunneleissa, joista pisimmät pätkät olivat pituudeltaan varmasti yli kymmenen kilometriä. Tien varren kylteissä oli välillä hurjan näköisiä varoituksia, joissa varoiteltiin esimerkiksi yli 14 kilometriä pitkästä 9% laskusta rekan kuvalla, jossa yhdistelmän jarrut olivat ylikuumentuneet siten, että kaikki renkaat olivat tulessa. Onneksi Büten jarrut toimivat hienosti ja matka taittui varsin vaivattomasti puhdikkaan koneen ansiosta.
Lähestyessämme San Bernardinon laaksoa putkahdimme jossain vaiheessa ulos tunnelista sellaiseen näkymään, että meillä molemmilla meinasi leuat loksahtaa sijoiltaan. Jossakin alhaalla näkyi kaupunkeja ja kyliä uskomattoman kaukaisina ja pieninä. Näkymä oli oikeastaan sellainen, jollaisen voisi kuvitella näkevänsä lentokoneen ikkunoista, mutta siksi juuri tuntuikin oudolta katsella tuota näkymää vuorenrinteen serpentiinejä kiitävän auton ikkunoista. Jostain tuolta korkeuksista aloitimme hitaan laskeutumisen kohti Sveitsin ja Italian rajaa ja illan jo alkaessa pimentymään siirryimme Italian puolelle hymyilevän tullimiehen viittoessa meidät tervetulleeksi saapasmaahan.
Viimeiset kilometrit Lago di Maggioren rantaa pitkin mutkittelevalla kapealla tiellä meinasivat jo aiheuttaa lieviä sydämentykytyksiä, sillä pimeydessä vastaan tulevat autot olivat välillä mutkissa meidän kaistalla, joten vauhtia ei oikein kovana uskaltanut pitää. Ihmeeksemme selvisimme kuitekin hengissä perille päämääräksi asettamaamme Cannobion pikkukaupunkiin, missä etsimme ensimmäiseksi yöpymispaikaksi kunnan ylläpitämän Stellplatzin. Pikaisen iltapalan ja koirien iltalenkin jälkeen olimmekin varsin valmiita unille. Pitkän päivän linnajuoksujen ja autossa istumisen jälkeen ei paljon tarvinnut nukkumattia huudella. Hyvää yötä siis Italiasta, matka jatkuu ja karavaani on nyt asettunut levolle.
Päästäksemme tutustumaan linnaan hyppäsimme parkkipaikan läheisyydessä ylös linnan juurelle vievään bussiin. Vajaan kymmenminuuttisen bussimatkan aikana sai hyvän kuvan siitä, kuinka kuuluisa, kansainvälinen ja suosittu matkailukohde tuo linna on. Kiinalaisia, japanilaisia, meksikolaisia, jenkkejä, brittejä sekä lukuisia muita kansallisuuksia oli kyydissä, joten kielten sekamelska bussissa oli mitä melkoisin. Kapean vuorenrinteitä mutkttelevan tien päätteessä bussi jätti meidät kyydistä tasanteelle, mistä oli opastus eteenpäin kävellen. Ennen aikataulutettua opastettua kierrosta meillä oli puolisen tuntia aikaa, joten päätimme käydä kävelemässä lyhyen matkaa läheisellä Maarian sillalla, mistä kuulemma olisi komea näköala kohti linnaa. Ennakkotietojen mukaisesti näköala sillalta oli kirjaimellisesti varsin huimaava ja jos vähääkään potee korkean paikan kammoa, niin paljoa ei kannata katsella tuolta korkeuksista alaspäin. Hieman irraallaan joustavat lankut vielä lisäsivät sillan ylityksen jännittävyyttä, mutta suosittelen käyntiä ehdottomasti jo näköalan takia, jos tuolla linnan juurella käymässä olette.
Upean linnan oli Ludvig rakennuttanut kallion nokkaan. Harmi vaan, että sitä tehdessä meni valtion kassa nurin. Toisaalta linna tuo nykyään täkäläisille valtavat tulot matkailijoiden virtana, joten ehkä Ludvig vaan oli kaukaa viisas, mene ja tiedä?Linnasta alas palattuamme lämmittelimme hieman edellispäivän jämiä pyttipannutyyliin ja ne syötyämme suuntasimme nokan kohti etelää ja uusia maisemia. Päivän tavoitteena oli noin neljän ja puolen tunnin ajomatkan päässä etelässä odotteleva Italia. Sinne päästäksemme meidän oli ensin ajettava läpi Itavallan sekä pieni tovi myös Sveitsissä, joten painoimme kaasua ja annoimme Büten taas niellä kilometrejä.
Kävimme ennen Itävallan puolelle ajamista saksalaisessa pikkukaupungissa tankilla ja samalla täydensimme ruoka- ja juomavarastot täyteen kaupungin Aldi-myymälässä. Mm. kolme pulloa viiniä, pari päkkiä olutta, jumalattomasti evästä ja tuhdisti grillattavaa. Ja lasku muutaman euron yli viisikymppiä. Kyllä passaa näillä hinnoilla!
Viimeiset kilometrit Lago di Maggioren rantaa pitkin mutkittelevalla kapealla tiellä meinasivat jo aiheuttaa lieviä sydämentykytyksiä, sillä pimeydessä vastaan tulevat autot olivat välillä mutkissa meidän kaistalla, joten vauhtia ei oikein kovana uskaltanut pitää. Ihmeeksemme selvisimme kuitekin hengissä perille päämääräksi asettamaamme Cannobion pikkukaupunkiin, missä etsimme ensimmäiseksi yöpymispaikaksi kunnan ylläpitämän Stellplatzin. Pikaisen iltapalan ja koirien iltalenkin jälkeen olimmekin varsin valmiita unille. Pitkän päivän linnajuoksujen ja autossa istumisen jälkeen ei paljon tarvinnut nukkumattia huudella. Hyvää yötä siis Italiasta, matka jatkuu ja karavaani on nyt asettunut levolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti