perjantai 11. heinäkuuta 2014

Kylpylälomailua ja lepäilyä

Papa, Unkari. Ukkosta ja sadekuuroja. Lämpötila 24 astetta. Lomafiilis 122%

Tiistaista eteenpäin kesälomamme on kulkenut lähes saman kaavan mukaan päivittäin. Niinpä tässä tulee samalla useamman päivän matkapäiväkirjan päivitykset kerralla kuntoon. Olisi aikamoista toistoa kertoa samoista touhuista useamman päivän kohdalla, joten menköön nyt tällaisena tiivistelmänä. Sinänsähän tämänkaltainen kesäloman vietto on ilmeisen tehokasta rentoutumista, kun on välillä kurkistettava kännykästä tai tietokoneelta mikä viikonpäivä on milloinkin menossa. Ja loppujen lopuksi silläkään tiedolla ei kovin suurta merkitystä ole ollut.

Aamulla olemme nukkuneet siihen saakka kunnes olemme itse heränneet tai koirien herättäminä kömpineet ulos säätilaa katsomaan. Herätyskellot ja kännykät ovat lojuneet jossain auton kaappien kätköissä. Alkuviikosta kelit alkoivat selkeästi viilenemään ja tänne saavuttaessa olleet hurjat yli kolmenkympin lämpötilalukemat ovat tipahtaneet sellaisiin reilun parinkympin asteisiin, eli vastaaviin lukemiin, mitä Suomessa pidetään hyvinä kesäkeleinä. Parina päivänä torstaista perjantaihin on myös satanut vettä, mutta eipä siitäkään suurta haittaa ole ollut, sillä kylpylässä lojuessa   ei ulkona tipahdelleet vesipisarat ole kastelleet meitä yhtään sen märemmiksi. Onneksi olemme myös päässeet joka päivä kuivina hetkinä koirien kanssa ulkoilemaan ja heittelemään palloa läheisille pelloille, joten heidänkään lomanviettoa sadekuurot eivät ole päässeet pilaamaan millään lailla.

Lomapäivien päärutiineihin ovat siis muutaman päivän ajan kuuluneet kuumissa kylvyissä lojumiset viereisen Thermal-kylpylän altaissa. Leirintäalueen kortilla saa kylpylästä alennusta, joten yhden päivän lippu kylpylään ei kustanna kuin neljä euroa hengeltä, millä summalla pääsee sekä lämpimiin thermal-altaisiin että viileämpiin uimalan vesiin. Vesipuiston vesissä emme tosin ole käyneet kertaakaan, koska suoraan sanoen ei kiinnosta pätkänkään vertaa survoutua kiljuvien ja vettä ympäristöönsä pärskyttävien lapsien sekaan, kun voi rauhassa rentoutua kuumissa altaissa, mihin kaikkiin onneksi ei edes alle 12-vuotiailla ole luvallista tulla.

Hyvään rentoon lomanviettoon kuuluu tietysti myös hyvä ruoka. Pääasiassa olemme itse kokkailleet sapuskaa autolla, mutta olemme myös käyneet syömässä läheisessä ravintolassa silloin, kun ruoan laittaminen ja tiskaaminen itse on alkanut tuntua liian työläältä kuumissa vesissä lillumisen jälkeen. Kylpemisen ja uiskentelun jälkeen kun tuntuu aina olevan kova nälkä, joten possunleikkeet, pasta-annokset, keittolounaat ja muut mukavan makuiset eväät jälkiruokineen ovat maistuneet ihan omituisen hyvin.

Ruoka- ja juomavarastoja olemme käyneet täydentämässä polkupyörällä läheisessä Papan keskustassa. Leirintäalueelta on vain noin viiden minuutin pyörämatka lähimpään supermarkettiin, mistä olemme löytäneet kaikkea tarpeellista. Samalla olemme päässeet näkemään tavallista arkea unkarilaisessa pikkukaupungissa, mikä vaikuttaa varsin idylliseltä ja rauhalliselta paikalta vanhoine kirkkoineen ja linnoineen. Varsinkin kaupungin upea kaksitorninen kirkko ympäristöineen on todella viihtyisää aluetta ja kirkon edestä aukiolta lähtevillä historiallisilla kujilla on mukavasti elämää ja vilskettä. Kirkkoaukiota ympäröivät vanhat rakennukset on maalattu mukavasti eri pastellin sävyihin, joten tunnelma aukiolla on suorastaan kuin jossain Välimeren maassa.

Sen verran laiskaksi on tämmöinen kuumissa kylvyissä lojuminen vetänyt, että esimerkiksi valokuvia on tullut otettua todella vähän. Toisaalta tässä on nyt saanut viettää siltäkin osin lähes täydellistä lomaa, joten kesälomien jälkeen varmasti jaksaa taas tarttua kameroiden kahvaan aivan uudella innolla ja otteella. Olo on kyllä totaalisen rentoutunut ja uni on maittanut uskomattoman hyvin. Jaana on myös saanut luettua muutaman kirjan lepäilyn ohessa, joten tällä lomalla olemme todella päässeet sellaiseen rentoon lomatunnelmaan, mihin kotona lomaa viettäessä ei takuulla olisi ollut mahdollisuutta. Siellä kun tekemättömät työt ja huolehdittavat asiat muistuttavat aina olemassa olostaan, joten jotain olisi aina ollut touhuttava, jotta ei tuntisi huonoa omaatuntoa pelkän olemisen sietämättömästä keveydestä.

Sen verran piti kuitenkin kopteria eräänä aurinkoisena iltapäivänä käyttää ilmassa, että pääsimme näkemään hieman ylempää, millaisessa ympäristössä sitä on kohta viikko völjäilty. Oheisista ilmakuvista saa varmaan kohtuullisen käsityksen siitä, millaisella etäisyydellä Thermal Camping sijaitsee Papan viihtyisästä vanhasta kaupungista.

Tarkoituksena on jatkaa kylpylälomailua täällä Papassa vielä sunnuntaihin saakka, jolloin lyömme leirin kasaan ja lähdemme vähitellen paluumatkalle kohti pohjoista. Mitään kiirettä meillä ei onneksi ole, vaan saamme rauhassa katsella paluureitin kohti kotimaata sen mukaan, missä säätila ja lämpö parhaiten tuntuvat meille sopivan. Niinpä nyt onkin parempi alkaa katselemaan sääennusteita esim. Slovakiassa, Tsekissä, Puolassa ja muissa yläpuolella olevissa maissa, jotta löydetään se paras reitti kotiin.

Mutta siis tällaista tällä kertaa. Nyt lähdemme aromahierontaan kylpylään, jonka jälkeen taas makoillaan pari tuntia kuumissa altaissa. Aurinkokin on alkanut jälleen paistaa lämpimämmin ja lämpötila on nousussa jo suomalaisiin hellelukemiin, joten antaa loman jatkua. Kyllä tämä palaverissa istumisen tai räntäsateisen marraskuun autonikkunan rappaamisen voittaa ihan kympillä ;)


maanantai 7. heinäkuuta 2014

Thermaalivaiheen hoitoihin

Papa, Unkari. Porottavaa aurinkoa ja ukkosta. Lämpötila 34 astetta. Lomafiilis 120%

Maanantaina kesälomareissu jatkui kohti Unkaria, jonka olimme jo etukäteen kotimaassa päättäneet matkan jonkinlaiseksi päämääräksi. Jo etukäteen sääennusteita katsellessa olimme päättäneet, ettemme lähde enää etelämmäksi Unkarista, koska olisi aivan turhaa lähteä kiusaamaan vanhempaa koiraamme jonnekin Välimeren tai Adrianmeren hurjiin helteisiin. Toisaalta jo Unkariin luvattiin yli 30 asteen helteitä, joten siinäkin on lämpöä jo ihan tarpeeksi kenelle tahansa, joten päämääränä Unkari tuntui kelienkin kannalta hyvältä kompromissilta.

Olemme aiemmin pariin kertaan ajaneet Unkarin läpi lähes pysähtelemättä matkalla Sloveniaan tai Kroatiaan, mutta nyt olisi siis mahdollisuus tutustua maahan vähän paremmin ajan kanssa. Toisaalta olimme päättäneet jo etukäteen, ettemme ala kiertelemään kovin monessa paikassa, vaan yritämme rentoutua useamman päivän ajan yhdessä tai korkeintaan kahdessa hyvässä paikassa. Kolme vuotta sitten vietimme muutaman päivä Komaromin kaupungissa Thermal-kylpylässä, jossa oli melkoisen mukava rentouttaa itseänsä kylpylän lämpimissä mineraalipitoisissa altaissa, joten jotain samankaltaista oli nytkin suunnitelmissa.

Niinpä asetimme maanantaiaamuna navigaattoriin Tsekin puolella unkarilaisen Papa-kaupungin koordinaatit ja lähdimme ajelemaan sen opastamana kohti etelää. Olimme lukeneet toisten karavaanareiden kehuja Papan kylpylästä ja Thermal-Campingistä, joten se olisi reissun seuraava etappi. Brnon esikaupungissa kävimme tekemässä täydennyksiä ruoka- ja juomavarastoihin eräässä isossa kauppakeskuksessa. On se aina talven suomalaisten kauppareissujen jälkeen silmiä avaavaa huomata kuinka paljon edullisempaa kaikki täällä Keski-Euroopassa on. Varsinkin oluenystävälle on vaikeaa ajella ostoskärryillä pitkien erilaisia tsekkioluita notkuvien hyllyjen ohi ilman, että tulee nosteltua muutamia laatikoita hyvää janojuomaa mukaan.

Lounastettuamme samaisen ostarin pihalla jatkoimme matkaa hyvätasoisia moottoriteitä pitkin kohti Slovakiaa ja Unkaria. Vaikka tiet pääosin olivat tasaisia ja urattomia, niin joissain kohdissa betonilaattojen saumat täristivät melkoisesti, mutta pienestä tärinästä huolimatta vauhtina saattoi pitää helposti vähintäänkin 100 km/h, mikä on ihan mukava vauhti, jos matkaakaan on ainoastaan reilut parisataa kilometriä.

Tsekin, Slovakian, Itävallan ja Unkarin rajaseuduilla kaikki tuntuu olevan tosi lähellä. Jossain vaiheessa kohti Papaa posotellessamme ajoimme ohi risteyksistä, joista olisi päässyt ihan muutamassa hetkessä useampaan suureen ja perinteiseen Keski-Euroopan kulttuurikaupunkiin, kuten Wieniin tai Bratislavaan.

Navigaattori opasti meidät kuitenkin vaivattomasti täsmälleen oikeaan paikkaan pikkuisen Papa-kaupungin laitamilla sijaitsevalle leirintäalueelle, jonka vieressä sijaitsee kätevästi iso uimala ja kylpylä. Kirjauduimme lertsulle sisään ja valikoimme Karppaselle mukavan rauhallisen paikan vähän syvemmältä leirintäalueelta, jotta saisimme olla koirien kanssa mukavasti omissa oloissamme ja muiden häiriytymättä koirien läsnäolosta. Tilaa alueella tuntui olevan ihan mukavasti, sillä saimme valita paikan rauhassa lukuisista tyhjistä pensaiden rajaamista tonteista, joten aivan ilmeisesti saksalaisten kesälomat eivät ole vielä alkaneet.

Illalla leirin pystytettyämme touhuilimme pientä pyykkihuoltoa ja tutustuimme alueeseen koirien kanssa kävelemällä. Onneksi aivan leirintäalueen portilta lähtee polku läheisille nurmikentille, missä pystyy pitämään koiria mukavasti vapaana ja heittelemään niille palloa. Iltalenkin jälkeen Jaana kokkaili meille mukavat sienikastikkeella höystetyt lihapulla-annokset, jotka huuhtelimme alas kurkusta suunmukaisella tsekkioluella.

Nyt olemme päässeet siis reissun löhöosuuteen. Huomenna käymme ostamassa liput kylpylään ja varaamme itsellemme aikoja hierontaan tai muihin hoitoihin. Ulkona lämpömittari näyttää hurjia yli kolmenkympin lukemia vielä iltamyöhällä, joten eipä täällä vilu pääse luissa kolottamaan. Seuraaviksi päiviksi on tosin luvattu ukkosta ja sadekuurojakin, joten ainakin sateen sattuessa voi ihan hyvillä mielin makoilla kylpylän hoidoissa hemmoteltavana.

Kylpylälomalla Unkarissa, voisi kai sitä kesälomansa paskemminkin viettää? ;)

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Koiranpennun metsästystä

Brnon alue, Tsekki. Hikikeliä pukkaa. Lämpötila 32 astetta. Lomafiilis 125%

Sunnuntaiaamuna heräilimme Krakovasta melkoisen rivakalla meiningillä ja pakkailimme leirin kasaan ripeään tahtiin. Ajomatkaa ensimmäiseen Tsekin puolella olevaan kenneliin oli navigaattorin mukaan reilut 200 kilometriä, joten pikaisen koiralenkin, aamiaisen, vesien täytön ja tyhjennyksen sekä uloskuittaamisen jälkeen olimme jo noin yhdeksän maissa ajelemassa kohti seuraavaa maata. Tiet tuolla eteläisessä Puolassa tuntuvat olevan todella hyvässä kunnossa, joten reilun parin tunnin päästä Krakovasta lähdettyämme olimme jo ajelemassa Tsekin puolella.

Etukäteen hankkimiemme kontaktien avulla ja sähköpostitse sopimamme mukaan menimme ensimmäiseksi katsomaan erään tsekkikasvattajan pentuetta. Magdalla olikin keskellä tsekkiläistä maaseutua tosi mukava, aktiivinen ja hyvinhoidettu pentue, josta silmiimme sattui erityisesti eräs Bruno-niminen täysin musta hoffi-poika. Koska olimme kuitenkin ensisijaisesti etsimässä hoffi-tyttöä, päätimme jatkaa vielä vajaan 100 kilometrin matkan toiseen kenneliin, missä tiesimme olevan myös vapaita Hoffi-tyttöjä.

Reilun tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme aivan Brnon-kaupungin liepeillä olevaan pikkukylään, missä tapasimme kylän kirkon luona nuoren tsekkinaisen Petran, jonka hoffikenneliin oli syntynyt toukokuussa mukavan oloinen pentue.  Petran kennelissä pääsimme valikoimaan useasta merkkivärisestä narttupennusta itsellemme mieluisimman ja niinhän siinä kävi, että teimme kaupat eräästä pienestä sydäntenmurskaajasta. Aikamme pentuja seurattuamme meidän oli kuitenkin valitettavasti pakko lähteä jatkamaan matkaa ja kieltämättä oli vaikea jättää pentu kenneliin odottamaan kuljetusta uuteen kotiin. Kesälomamme kuitenkin jatkuu vielä tovin aikaa, joten kaupat tehtyämme ja käytännön asioista sovittuamme lähdimme jatkamaan loman viettoa läheiselle leirintäalueella, missä viettäisimme seuraavan yön ennen Unkariin ajamista.

Tsekkiläinen Autocamp Obora, missä vietimme sunnuntain ja maanantain välisen yön oli kyllä parhaat päivänsä nähnyt, mutta hoffeillemme se oli mukava paikka, koska lähes tyhjällä leirintäalueella saatoimme heitellä palloa koirille kenenkään häiriintymättä, joten tytötkin pääsivät sopivasti jälleen purkamaan paineita kuuman pääosin autossa vietetyn päivän jälkeen. Tällä reissulla on kyllä taas varsin kirkkaasti tullut mieleen se, kuinka toivotonta olisi, jos asuntoautossamme ei olisi sekä ajonaikaista että asunto-osan ilmastointia. Tällaisissa yli kolmenkympin keleissä ja koirien kanssa matkustettaessa homma ei oikeastaan toimisi ollenkaan, jos autoa ei saisi halutessaan viilennettyä siedettäviin lukemiin. Eivätkä koirat ole todellakaan ainoat, jotka ilmastoinnin ihanasta viileydestä saavat nauttia, sillä onhan se mahtavaa, kun pääsee itsekin halutessaan viilentelemään siedettäviin lämpötiloihin, jos ulkona helteessä hikoileminen alkaa tuntua liian raskaalta.

Sunnuntai-ilta kuluikin leppoisasti uuden pennun nimeä suunnitellen ja ruokaa laitellen. Suunnittelimme myös loman jatkokuvioita ja päätimme, että reissu jatkuu ennakkosuunnitelmien mukaisesti kohti Unkaria ja siellä olevia Thermal-kylpylöitä. Niinpä maanantain ohjelmassa olisi reilun parin sadan kilometrin ajorupeama unkarilaiseen Papan kylpyläkaupunkiin, mistä pitäisi löytyä moderni, siisti ja hyvin varusteltu leirintäalue aivan kuumien rikkikylpyjen ja hierontapalveluiden viereltä. Eiköhän siellä saada jokunen päivä lomasta kulumaan varsin rennoissa merkeissä.

Mutta siitä lisää seuraavana päivänä. Nyt jatketaan hyvän tsekkioluen parissa keskustelua siitä, pitääkö A-pentueeseen kuuluvan pennun uuden nimen alkaa A-kirjaimella vai ei? ;)

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Maanalaista meininkiä

Krakova, Puola. Kesäkelit kohdillaan. Lämpötila 31 astetta. Lomafiilis 122%

Lauantaipäiväksi olimme varanneet Krakovan leirintäalueen respasta retkipaketin Wieliczkan suolakaivoksille. Aamiaisen, koirien lenkityksen ja suihkussa käynnin jälkeen olimme valmiina lertsun portilla puoli yhdentoista aikaan, jolloin retkifirman pikkubussi ilmestyi täsmällisesti paikalle. Hyppäsimme tyhjään autoon kyytiin ja huomasimme positiiviseksi yllätykseksi, että noin nelikymppinen mies, joka toimi kuljettajana, puhui varsin hyvää englantia, mikä ei täällä Puolassa ole todellakaan mikään itsestäänselvyys.

Ajellessamme kohti Krakovan keskustaa kuski kertoi meille, että aluksi hakisimme autoon muita retkelle lähtijöitä parista eri hotellista keskustan alueelta. Ensin poimimme kyytiimme aivan vanhan keskustan tuntumasta eräästä hostellista kolme aasialaisilta vaikuttavaa nuorta miestä, jotka sisään tullessa tuoksahtivat leppoisasti hieman vanhalta viinalta. Tuoksahdusten syykin selvisi heidän juttuja kuunnellessaan, sillä pojat puhuivat keskenään varsin jenkkiaksenttisella englanninkielellä edellisen illan tapahtumista ja sitä kuinka muutama tunti ennen retkelle lähtöä Krakovan yöelämässä oli mennyt pullo jos toinenkin vodkaa. Vaikutti siltä, että puolalainen tapa heitellä vodkapaukkuja varsin reippaaseen tahtiin kiduksiin oli tehnyt jenkkipoikiin vaikutuksen muutenkin kuin vääjäämättömän humaltumisen merkeissä.

Aasialaista syntyperää olevien jenkkikaiffareiden jälkeen kyytiimme nousi toisesta hotellista norjalainen perhe, jonka miehet olivat ulkonäöltään kuin suoraan taannoin Suomessakin pyörineestä Viikingit -tv-sarjasta. Perheen pitkälettisen isännän paidassa luki mukavasti teksti Hard Rock ja perheen poika pisti paremmaksi Death Metal -aiheisilla T-paitateksteillään. Miten niin meillä Skandinaviassa muka kuunnellaan rankempaa rokkia? Ja muka kaikki norjalaiset ovat death metal- faneja? No, tässä tapauksessa leppoisat norskit asettuivat komeasti siihen mielikuvakategoriaan, mitä joillakin meistä suomalaisista heistä saattaa olla.

Saavuimme lyhyen noin 20 minuutin ajomatkan jälkeen Wieliczkan suolakaivoksille, missä englanninkielisen opastuskierroksen alkua odotellessa nautiskelimme Jaanan kanssa mukavan kylmät jäätelöannokset. Kummasti se jäätelökin alkaa maistua paremmalta, kun lämpötila nousee kolmenkympin tienoille. Kuulokkeet ja vastaanottimet saatuamme olimme kuitenkin hetken päästä valmiita painumaan maan alle kuumuuden keskeltä.

Reilun vartin alaspääsyä odoteltuamme pääsimme aloittamaan tutustumisen suolakaivokseen. Wieliczkan kaivoshan on todella pitkän historian omaava paikka ja sen tärkeydestä saa jonkinlaisen kuvan, jos miettii sitä tosiasiaa, että aikoinaan Puolan kuninkaan hovin tuloista yli kolmasosa tuli pelkästään tästä kaivoksesta louhitun suolan myynnistä.

Kaivokseen laskeutuminen tapahtui aluksi melkoisen ahdasta ja tiukkakäänteistä puista portaikkoa pitkin. Askelmien tarkka lukumäärä ei kyllä valitettavasti jäänyt mieleen, mutta melkoista tepastelua ja käännöksissä niiailua portaiden kapuaminen alas oli. Alhaalle päästyämme matka jatkui loivemmin laskeutuvia tunneleita pitkin, jotka oli tuettu mäntypuisista tukeista tehdyin rakentein. Oppaamme kertoi, että ainoa materiaali, joka tuolla alhaalla kestää, on nimenomaan puu, sillä esimerkiksi metallirakenteet ruostuvat kosteasta ja suolaa tihkuvasta maaperästä johtuen, joten vuosisatojen kaivostoiminnasta ja teknisestä kehityksestä huolimatta yhä on käytössä periaatteiltaan samat puiset tukirakenteet, kuin satoja vuosia sitten, milloin ensimmäisiä tunneleita Wieliczkan maaperään kaivettiin.

Kaivoksen tunneleissa kulkeminen on varsin nöyrän miehen touhua, sillä jopa meikäläinen ainoastaan 183 senttiä pitkänä joutui useassa kohdassa kumarteleman ja varomaan lyömästä päätä rakenteisiin, joten kovin pitkien hongankolistelijoiden ei tuonne alas kannata ihan selkä jäykkänä lähteä kulkemaan. Jännää oli myös huomata, kuinka paikka paikoin kalliosta kosteuden irroittama suola oli muodostanut satoja vuosia vanhojen mäntytukkien päälle kovan paksun kerroksen, joten puut olivat käytännössä kivettyneet suolaisiksi palkeiksi tunnelien seinään ja kattoon.

Kaivoksen hienoimpia paikkoja olivat kuitenkin kiistatta muutamat suuret luolat ja holvit, joissa puurakenteiset portaat kulkivat pimeyden keskellä kuin pieninä loistavina helminauhoina. Isoimmat maanalaisista holveista olivat useita kymmeniä metrejä korkeita huiman näköisiä luolamuodostelmia, jossa alhaalla oli maanalaisia vesialtaita ja järviä. Osa luolista oli ihmisen sinne louhimalla ja räjäyttämällä synnyttämiä ja monissa paikoissa luolat oli koristeltu suolasta louhituilla patsailla tai muilla suolasta luoduilla taideteoksilla. Melkoisen upeita olivat myös 99 prosenttisesta suolasta tehdyt kristallikruunut, joita löytyi muutamista luolista. Oheisista kuvista saanee edes jonkinlaisen hailakkaan käsityksen paikasta, mutta hieman vaikeaa oli noinkin erikoisen paikan tunnelmaa saada kameralla tallennettua. Nyt, kun paikkaan on tutustunut, voi kuitenkin helposti ymmärtää miksi kaivos on valittu Unescon maailmanperintökohteeksi.

Aikamme luolia, kaivoskuiluja ja -käytäviä kuljettuamme kävimme retken syvimmässä kohdassa n. 136 metrin syvyydessä, mistä aloitimme hitaan nousun ylöspäin. Onneksi alhaalta ei kuitenkaan tarvinnut kävellä koko matkaa ylös maanpinnalle saakka, sillä alimpaan kohtaan päästyämme kävelyä oli varmasti tullut jo usean kilometrin verran. Niinpä olikin tosi mukava astua alhaalla hissin kyytiin, joka kuljetti meidät takaisin ylös maanpinnalle.

Ylhäällä kokoonnuimme takaisin parkkipaikalle, missä kuskimme jo odotteli meitä. Lyhyen paluumatkan jälkeen ja muut retkeläiset Krakovaan jätettyämme kuski tiputti meidät auton kyydistä leirintäalueen läheisen kiinalaisen ravintolan eteen noin viiden aikaan, missä päätimme syödä yhdistetyn lounaan ja päivällisen. Loistavan kinuskisafkan nautittuamme kävelimme läheisen supermarketin kautta takaisin leirintäalueelle, missä koirat olivat odotelleen meitä mukavasti ilmastoidussa autossa levähdellen.

Iltalenkin jälkeen ei kyllä tarvinnut paljoa unta houkutella. Päivän aikana kaivoksessa askelletut tuhannet kävelyaskeleet alkoivat tuntua lyijynä sekä jaloissa että silmäluomissä ja muutenkin helteisen kuuma päivä oli imenyt meistä virrat varsin vähiin. Niinpä pistimme nukkumaan todella ajoissa ja jo kymmenen aikaan Karppasen kyydissä kävi jo komea kuorsaus ja korina. Niinpä nämä matkapäiväkirjan päivityksetkin tulevat hieman jälkijunassa, mutta yritetään parantaa tahtia, kuhan tässä päästään oikein kunnolla lomanvieton makuun.

Sunnuntaiksi olimme suunnitelleet siirtymistä Tsekin puolella ja käyntiä parissa paikallisessa kennelissä katsomassa koiranpentuja. Vanhin koiramme Lola alkaa olla jo sen verran seniori-ikäinen, että uuden matkakaverin kasvattaminen on käynyt mielessä useampaan kertaan. Taitaa olla tämän vuotinen matkamme Lolalle muutenkin viimeinen reissu Eurooppaan, mutta aikansa kutakin ja aika harva koira varmaan on muutenkaan yhtä paljon kierrellyt pitkin ja poikin Eurooppaa ja Välimeren rantoja kuin meidän yli 12 vuotias Lola-narttu.

Eli jotain uutta ja erilaista on taas luvassa huomiseksi. Sitä ennen on kuitenkin kerättävä voimia maanpinnan alle jääneiden energioiden tilalle. 

Joten hyvää yötä ja suolapaavin siunausta. Huomenna on toivottavasti taas uusi mahtava lämmin kesälomapäivä ja monenlaista mukavaa tiedossa.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kuuma ja koskettava kaupunkilomapäivä

Krakova, Puola. Hemmetinmoinen helle. Lämpötila 32 astetta. Lomafiilis 118%

Perjantaiaamuna heräilimme virkeinä jo ennen kello kahdeksaa, mutta hieman harmaita pilviä muuten kuumaan kesäpäivään toi saksalainen hippipariskunta, joiden oli näköjään pakko laittaa Volkkari-pakettiautonsa juuri meidän katoksen eteen siitäkin huolimatta, että leirintäalueella olisi ollut useita täysin tyhjiä paikkoja, joissa olisi ollut runsaasti tilaa suuntaan jos toiseen. Yritin kertoa heille hieman vihjaillen, että meillä on kaksi isoa koiraa,  mutta siitäkin huolimatta he tahtoivat väkiselläkin survoutua ahtaimpaan saatavilla olevaan rakoon. Siinä me sitten hieman hämmästelimme pariskunnan touhuja aamiaisella istuskellen, kun he nostelivat noin metrin päässä ruokapöydästämme jukka-palmun auton katolle ja kantoivat ulos kaikenlaista pussia ja purnukkaa, jotta olisivat mahtuneet sisälle pakettiauton takatilaan. Kaikenlaista kulkijaa se leipä elättää? Pitää varmaan ottaa tämäkin yhdenlaisena rikkautena muiden pöljien kokemusten joukossa. Onneksi Bitte ja Lola tarvittaessa murahtelevat siihen malliin matalasti ja uhkaavasti, jos hipit hapoissaan tulevat liikaa katokseemme. Ainakaan suomalaisia turvamääräyksiä ja -etäisyyksiä ei moinen leiriytyminen täytä missään mielessä!

Emme jääneet kuitenkaan suremaan hippileirin ilmestymistä sen pidemmäksi aikaa, vaan tilasimme aamiaisen ja koirien ulkoilutuksen jälkeen taksin leirintäalueen portille, mistä ajelimme noin 20 minuutin matkan Krakovan juutalaiskortteleihin Kazimierzin kaupunginosaan. Kazimierzissä tuntui olevan vilinää ja vilskettä, koska viikonloppuna siellä järjestetään suuri päätöskonsertti tämänvuotisen juutalaisten vuosijuhlan kunniaksi.

Alunperin olimme ajatelleet liikkua jalkaisin ympäri juutalaiskortteleita siten, että vähitellen olisimme kulkeneet kohti Krakovan vanhaa kaupunkikeskustaa eli Stare Miastoa. Elohopea alkoi kuitenkin nousta lämpömittarissa todella nopeasti, joten emme olleet ollenkaan vastahakoisia, kun eräällä aukiolla yksi kaveri tuli kauppaamaan kiertoajelua, jossa pääsisimme näkemään suurimman osan kaupungin keskustan kohteista kätevästi akkukäyttöisellä golf-autolla ajellen. Niinpä sovimme ajelun hinnaksi 400 zlotyä, millä summalla pääsisimme kiertämään Kazimierzin ja Stare Miaston lisäksi myös Schindlerin lista-elokuvasta tutun juutalaisia pelastaneen Oskar Schindlerin tehtaan, natsiaikaisen juutalaisten Gheton muistomerkit ja myös Wawelin kuninkaallisen linnan. Mies lupasi myös kuljettaa meidät takaisin leirintäalueelle samaan hintaan. Ennen akkukäyttöisen auton kyytiin hyppäämistä päätimme syödä kevyen lounaan eräässä juutalaiskorttelin ravintolassa.

Kiertoajelu osoittautui erittäin oivalliseksi tavaksi tutustua kaupunkiin. Kuljettajamme pysähtyi aina pyydettäessä, jotta pääsimme ottamaan valokuvia. Koko kiertoajelun ajan kaiuttimista kuului suomenkielinen opastus, joten kaupungin historia tuli samalla mukavasti tutuksi. Huomasimme pian Jaanan kanssa tykkäävämme Krakovasta kovasti, sillä kaupunki osoittautui mielenkiintoiseksi sekoitukseksi historiaa, kulttuuria ja nykyaikaa. Juutalaiskorttelien lukuisten synagogien lisäksi näimme useita kirkkoja, joista yhdessä innostuimme jopa käymään sisällä. Vatikaanin Pietarin kirkossa käynnin jälkeen vaan on oikeastaan mahdotonta löytää kirkkoa, joka vaikuttavuudeltaan voittaisi tuon kristikunnan päätemppelin. Pyhän Ristin kirkko, jossa kävimme, liittyi kuitenkin lähivuosien puolalaisen paavin historiaan, joten täkäläisille se lienee tärkeä paikka, jota he mielellään esittelevät.

Juutalaisten historia on myös tärkeä osa Krakovaa. Julmimmat muistot ovat varmaankin toisen maailmansodan ajoilta, jolloin Hitlerin natsisaksa pakotti suuren joukon Puolan juutalaisia keskelle Krakovaa rakennettuun muureilla aidattuun ghettoon, missä heitä kohdeltiin todella kammottavasti. Kuulimme kiertoajelun aikana mielenkiintoisia tarinoita noilta ajoilta ja pääsimme samalla näkemään esimerkiksi gheton aukion, missä nykyään on 65 kappaletta tuoleja, joista jokainen jakkara edustaa tuhatta tapettua Krakovan juutalaista. Vain kolmetuhatta sotaa edeltäneistä kuudestakymmenestäkahdeksasta tuhannesta krakovanjuutalaisesta selviytyi hengissä Hitlerin vainoista. Osana kiertoajelua kävimme myös Oscareita kahmineesta takavuosien Schindlerin lista-elokuvasta tutuissa maisemissa, missä näimme alkuperäisen tehtaan ja paikalle tehdyt muistomerkit.

Kuuman, mutta antoisan kiertoajelun lopuksi istahdimme vielä hetkeksi ravintolaan kylmille juomille. Ajelun meille kaupannut mies lähti virkistysjuomien jälkeen viemään meidät takaisin leirintäalueelle ilmastoidulla minibussilla. Matka kesti yllättävän kauan, sillä mies kertoi, että sen lisäksi että oli perjantai-iltapäivä, oli myös täkäläisten kesäloman aloituspäivä, joten autoja riitti 800.000 asukkaan kaupungin kaduilla. Puolen tunnin ajelun jälkeen kaveri kuitenkin tiputti meidät lertsulle, missä koirat olivat levähdelleet muutaman tunnin ajan mukavan viileässä ilmastoidussa autossa. Lähdimme saman tien koirien kanssa viereiseen puistoon, missä nekin saivat päästellä ulos päivän aikana kertyneitä paineita.

Illalla grillailimme taas tuttuun tapaan Latviasta ostettuja lihoja. Täytyy kyllä todeta taas, että tuolla Baltiassa osataan lihojen marinointi. Sikäläiset marinadit maistuvat aivan eri tavalla herkulliselta kuin suomalaiset maustemössöt. Melkoisen epäterveellisiä ovat siis tämän kesäloman eväät ainakin näin alusta olleet, kun on mätetty lähinnä grillisafkaa esim. perunasalaatin kera. Mutta kesäistä ruokaa ja hyvän makuista. Ja kerrankos sitä ihminen saa nauttia? Jos ei joskus toisenkin?

Huomenna aiomme lähteä Wieliczkan suolakaivoksille, mikä sekin on Unescon maailmanperintökohde, kuten oli tämänpäiväinen vanha Krakovan keskustakin. Takuuvarmoja turistikohteita, mutta yleensä myös laadukkaita nähtävyyksiä, joihin kannattaa tutustua. Ainakin tämän päiväinen reissu oli todella käymisen arvoinen ja hieno kokemus.

Mutta nyt koisimaan. Kesäloma alkaa tuntua vihdoinkin kesälomalta, kun mittari näyttää kolmosella alkavia kaksilukuisia numeroita. Aivan tarpeeksi siellä koti-Suomessa ehdittiinkin jo palella alkukesästä. Ja hipitkin ovat loistaneet koko päivän poissaolollaan. Siispä rauha maassa ja ihmisillä hyvä loma!

torstai 3. heinäkuuta 2014

Löytyihän se kesä

Krakova, Puola. Auringonpaistetta pilvettömältä taivaalta. Lämpötila 31 astetta. Lomafiilis 110%

Torstaipäivä kului aurinkoisen Puolan läpi ajellessa ja Krakovaa kohti laskeutuessa. Olimme etukäteen hieman lueskelleet muiden karavaanareiden kokemuksia tältä vuodelta erilaisista Puolan läpiajoreiteistä, mutta mitään selkeää ja parasta reittiä ei ainakaan pikaisten palstojen läpikahlaamisten jälkeen tuntunut löytyvän, joten päätimme antaa navigaattorin tehdä lopullisen valinnan. Niinpä lähdimme aamulla hieman kahdeksan jälkeen uuden navin opastamana nopeimman reitin asetusten mukaisten koordinaattien kautta kohti seuraavaksi majoituspaikaksi valitsemaamme Camping Clepardiaa Krakovassa.

Paljon on kehitystä tapahtunut ihan muutamassa vuodessakin, sillä pääosin reitti Augustovin ja Varsovan kautta etelään kohti Krakovaa osoittautui ihan kohtuullisen ajettavaksi taipaleeksi. Isot osuudet maanteistä olivat vähintään samalla tasolla kuin maantiet kotimaassa, joten parhaimmillaan matkanteko sujui suorastaan leppoisasti. Toki matkalla oli muutamia pätkiä, joissa rekkarallin aiheuttamat urat vatkasivat autoa aivan liki entiseen Puolan maanteiltä tutuksi tulleeseen malliin, mutta jotain hyvää on kyllä saatu aikaiseksi EU:n rahoittamilla tierahoillakin. Ja onneksi ajokulttuurikin on vähitellen muuttumassa hieman sivistyneemmäksi, joten aivan muutamaa hullua ohitusta lukuun ottamatta ajaminen onnistui ilman turhaa vastaantulijoiden tai omaan suuntaan menevien väistelyjä.

Aikaisemmilla Puolan reissuilla on käynyt jonkun kerran mielessä, että yksi syy siihen, miksi noin Suomen kokoisessa maassa asuu 50 miljoonaa ihmistä, voisi olla se, että täkäläisen kahjopäisen liikennekulttuurin takia tarvitaan väestön määrässä hieman enemmän "särkymävaraa". Sen verran usein teiden varsilta voi nimittäin bongata ristejä ja muita ihmishenkiä vaatineista onnettomuuksista muistuttavia muistomerkkejä. Paikka paikoin jokaisessa vastaan tulevassa risteyksessä on risti muistuttamassa täkäläisen liikenteen vaaroista, joten on tosi mukavaa huomata, että ajokulttuurissa on tapahtumassa selkeä muutos parempaan.

Entisaikaan noin 600 kilometrin ajomatka Puolassa olisi saattanut vaatia liki 12 tunnin ajorupeaman, mutta nyt olimme ruoka- ja koirienkusetustauotkin mukaan luettuna perillä Krakovassa jo noin kymmenen tunnin kurvailuiden jälkeen. Itseasiassa uusi navigaattori osoittautui melkoiseksi nipottajaksi, sillä juuri kun olimme saapumassa perille Krakovan campingille, ilmestyi Navin näyttöön teksti: Pakollinen tauko 5 minuutin päästä. Navin mielestä emme siis ilmeisesti olleet pitäneet riittävästi taukoja, joten aparaatti ajatteli, että nyt on lyötävä moottori hiljaiseksi ja kuski pikku paussille. Melkoinen vekotin! Onneksi laite jatkoi kuitenkin opastusta perille saakka, joten emme joutuneet jäämään paussin pitoon ihan muutamaa kilometriä ennen leirintäaluetta.

Illalla leirin pystytettyämme löimme grilliin Latviasta ostamamme saslik-lihat. Muutaman oluen ja grillivihannesten kera ne maistuivatkin varsin mainioille, joten eipä paljon tarvinnut unta houkutella, kun saimme vatsat täyteen. Pienen koirien kanssa tehdyn iltalenkin jälkeen laitoimme rivakasti nukkumaan, jotta jaksaisimme seuraavana päivänä lähteä tutustumaan Krakovan nähtävyyksiin.

Kelikin tuntuu muuten lämpiävän koko ajan sitä mukaa, mitä etelämmäksi siirrymme. Ihan kiva! Mutta nyt koisimaan. Huomenna Krakova kutsuu.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Kohti valoa, aurinkoa ja lämpöä

Suwalki, Puola. Aurinko paistaa ja vettä sattaa, taitaa tulla kesä. Lämpötila 21 astetta. Lomafiilis 100%

Tästä se taas alkaa. Hieman on vettä Oulujoessa ja muissakin puroissa virrannut sen jälkeen kun viimeksi tänne blogiin on tullut kirjoiteltua. Mutta nyt on taas kunnolla aikaa ja rutosti virtaa, kun alkoi viimeinkin taas se kovasti toivottu ja ahkerana ansaittu kesäloma. Ja sehän tarkoittaa luonnollisesti myös sitä, että pakkaamme joka kesäiseen tyyliin porukkamme autoon ja suihkimme suorinta tietä kohti valoa, aurinkoa ja lämpöä.

Viime syyskesällä Kroatiasta saavuttuamme innostuimme vaihtamaan matkakodin uuteen, joten siinä autonvaihtohuumassa jäi viime kesäisen reissun loppupohdinnatkin tekemättä. Vaan eipä hätää, viimevuotinen reissu oli sen verran hieno, että jälleen on auton keula suunnattu kohti etelää ja itse asiassa tätä kirjoittelemme jo kovasti Oulun seutua alempana Puolassa.

Uudella autolla on kyllä ollut mukava suhailla menemään. Saimme tilaamamme uuden Caradon puoli-integroidun asuntoauton käyttöömme viime elokuun lopulla ja sillähän oli aivan pakko päästä heti tuoreeltaan käymään pikaisella testimatkalla. Niinpä tempaisimme reilun viikon retken syys-lokakuun vaihteessa Vuono-Norjaan, missä emme aiemmin olleet käyneet koskaan matkailuautolla. Ja kyllä kannatti käydä! Maisemat olivat jotain ennenkokemattoman hienoa ja Norja valloitti kyllä täysillä ison osan sydämestä. Tässä jutun ohessa on muutamia kuvia vielä viime syyskuun lopulta Sogne-vuonon maisemista ja suojaisista vuonolaaksoista, missä kyllä oli vuodenaika huomioiden mahtavan kesäiset kelit, varsinkin kun vertasi säitä siihen sohjoiseen Pohjois-Suomen todellisuuteen, mistä lähdimme pistäytymään naapurimaassa.

Mutta tuo riittäköön lyhyesti viime vuoden lopun ajeluista. Vaikka Bütte olikin palvellut meitä useammalla Euroopan reissulla luotettavasti, niin myös Karppanen eli uusi Carado-automme on osoittautunut jo lyhyessä ajassa varsin käytännölliseksi matkantekovälineeksi. Pakollisten perusvarusteiden, kuten markiisin, pyörätelineen, ilmastoinnin jne. lisäksi olemme tänä keväänä asennuttaneet siihen ilmatoimiset lisäjouset taakse, mikä on vaikuttanut uskomattoman paljon ajomukavuutta lisäävästi. Eipä silti, hienosti Norjan reissu sujui ihan vakiojousituksellakin, mutta nyt  kompressorisäätöisenä jousituksen ja takapään vakauden saa aina säädettyä kuorman ja auton painon mukaiseksi. Samalla peräpään korkeutta pääsee kätevästi säätämään, joten ihan kunnon lastissakin perä ei todellakaan roiku alhaalla. Niinpä esimerkiksi laivan rampeissa perän saa hurjasta peränyrityksestä huolimatta toivottavasti riittävän ylös, ettei tule turhia pohjakosketuksia. Hyvin ajaminen sujui ainakin Silja-Tallinkin Starin kyytiin ja samoin useilla etelä-Euroopan leirintäalueilla on melkoisen jyrkkiä ramppeja, missä voi jatkossa olla hyötyä säädettävästä perän korkeudesta.

Toinen Karppaseen asennettu lisävaruste, mikä on osoittautunut varsin käteväksi apuvälineeksi, on Zenecin Fiatin matkailuautoihin tarkoitettu monitoimilaite, mikä asennetaan radion tilalle keskikonsoliin. Laite vie konsolista kahden unitin tilan, mutta samalla laitteella hoituukin sitten sekä radion kuuntelu, puhelimen hands free -toiminnot,  navigointi, peruutuskameran kuvan katselu ja vaikkapa musiikin kuuntelu siihen bluetoothilla kytketystä puhelimesta tai tabletista. Vermeessä on toimintoja enemmän kuin äkkiseltään uskoisi ja ne yllättäen vielä toimivat varsin hyvin. Karttojen päivitys tosin on toteutettu suorastaan melko kökösti ja siinä hommassa menee aikaa ihan turhan kauan, joten täysin kokemattomalle tietotekniikan harrastajalle en karttapäivitystä voi näillä omien kokemusten perusteella suositella.

Mutta hypätäänpä nyt tämän vuotiseen reissuun ja tähän hetkeen. Lähdimme maanantai-iltana Oulusta kohti Helsinkiä, missä ajoimme Karppasen Silja-Tallinkin kyytiin tiistaina iltapäivällä. Tallinnassa olimme jo ennen neljää ja illalla leiriydyimme aivan Latvian rajalle Lepanina-hotellin läheiselle Mini-Campingille. Tämä päivä eli keskiviikko kului sitten reippaan ajelun merkeissä ja nyt olemme Puolassa Suwalkin kaupungissa pienellä Ośrodek Sportu i Rekreacji -leirintäalueella aivan lähellä kaupungin keskustaa. Muutaman olusen kera nautittujen grillimakkaroiden kyytipoikana meni hieman muhevan makuista perunasalaattia, jonka kruunasi venäläinen Adgika-tahna, jonka tulinen maku sopi loistavasti rasvaisen grilliruoan kera.

Että eipä tässä tämän kehnompaa. Kesäloma ja karavaanarireissu on polkaistu vauhdilla käyntiin. Huomenna Karppanen ohjataan kohti etelää ja Krakovaa. Jos vaikka siellä kuljailtaisiin muutama päivä. Sitten voisimme ajella Slovakiaan ja kenties vaikka Unkariin. Eli mitään tarkkoja suunnitelmia ei oikeastaan ole. Mennään sinne missä aurinko paistaa. Ja sehän paistaa!