Loppurynnistys kotiin

Oulu, Suomi. Aurinkoista. Lämpötila 25 astetta. Lomafiilis 100%

Maanantaina Zierowissa olimme laittaaneet herätyskellon ensimmäistä kertaa loman aikana päälle ja niinpä heräsimme sen vähemmän iloisiin ääniin poikkeuksellisen aikaisin eli noin 6.30. Aamutoimiin ja aamiaisen nauttimiseen oli aikaa varattuna puolisentoista tuntia, jotta ehtisimme ajaa ajoissa noin 40 kilometriä Lyypekkiin eläinlääkärille, minne meillä oli sovittuna tapaaminen heti klo 9 jälkeen. Leirintämaksun olin käynyt maksamassa jo edellisenä iltana, joten muuten olimme valmiita starttaamaan viimeiselle Saksan ajo-osuudelle.

Navigaattori opasti meidät yllätykseksemme eri reitille, kuin paikalle tullessa, joten lähdimme ajelemaan moottoritien sijasta pienempää saksalaista maantietä kohti vanhaa Hansa-kaupunkia. Reitti kulki rannikon kylien läpi ja ajelimme pitkiä matkoja aivan tien vieressä kasvavien puiden muodostamassa tunnelissa katsellen niiden väleistä rantaniittyjen maisemia. Reilun puolen tunnin ajon jälkeen saavuimme Lyypekin keskustan reunamille, missä navi opasti meidät vanhojen rakennusten muodostamalle aukiolle, jonka reunalla eläinlääkäriasema sijaitsi. Parkkerasimme Büten aukiolla sijaitsevan torin parkkipaikalle ja astelimme koirien kanssa sisään eläinlääkärille. Varttitunnin odotuksen jälkeen pääsimme sisään ja yhdessä eläinlääkärin kanssa annoimme koirille kotimaasta mukana tuomamme vaadittavat matolääkitykset ja saimme niistä asianmukaiset merkinnät koirien Eu-passeihin. Laskukin oli iloinen yllätys, sillä koko hommasta tarvitsi maksaa vain 18,20 euroa, mikä ei tunnu ollenkaan kovalta, kun ottaa huomioon, että Suomessa eläinlääkäriä pääsee tuskin edes kättelemään ilman alle 50 euron laskua!

Eläinlääkärikäynnin jälkeen päätimme käydä tonkimassa viereisen torin tarjontaa. Löysimmekin paikalta monenlaista ostettavaa, joten tuoreiden kasvisten, mansikoiden ja herneiden lisäksi Jaana löysi vaatekojusta itselleen kesämekon ja onpa meillä nyt jääkaapissa myös uusia saksalaisia perunoitakin. Shoppailutuokion jälkeen palasimme autolle ja laitoimme navigaattoriin osoitteeksi Citti-parkin ostoskeskuksen, minne suunnittelimme menevämme kuluttamaan aikaa ja tekemään viimeisiä ostoksia ennen illan lauttaanajoa.

Citti-parkissa laitoimme auton parkkiin bussiparkkiin muiden asuntoautojen peräään. Paikan P-alueella on kyllä ihan asuntoautoillekin tarkoitettuja pysäköintiruutuja, mutta niihin ei mahdu kuin muutama auto ja nekin olivat siis täynnä, kun paikalle heti aamusta saavuimme. Myöhemmin päivällä huomasin, että nekin muutamat Caravanparkkiruudut olivat lopulta normaalien henkilöautojen täyttämiä, joten ihan hyvällä mielellä ja pokalla annoimme automme olla bussialueella, vaikka ohjetekstissä se olikin ilmeisen kiellettyä.

Shoppailimme Citti-parkin kaupoissa useamman tunnin ajan ja lompakkokin alkoi keventymään aikamoista vauhtia. Onneksi saimme survottua vielä jollakin ihmeen konstilla uudetkin juomahankinnat jo aiemmin hankittujen lisäksi Büten kyytiin. Kävin myös ihan mielenkiinnosta vartailemassa Saksan hintoja ostoskeskuksen Media-Markt liikkeessä kotimaiseen hintatasoon. Loman aikana olin huomannut netistä, että SF Caravan ry tarjoaa yhdessä Gigantti-ketjun kassa Navigonin navigaattoreita jäsenhintaan, joten päätin katsoa, saisiko tuota laitetta täältä vieläkin edullisemmin. Yllättäen saksalaisten verkkokauppa.comin tyylisessä kaupassa sama navilaite olikin lähes 90 euroa kalliimpi, kuin jäsentarjouksessa. Kyseessähän on toki hieman järeämpi navigaattori, joka on nimenomaan tarkoitettu rekka-, kuorma-auto ja karavaanarikäyttöön ja siihen saa esimerkiksi syötettyä sisään ajoneuvon mitat ja painon, jotka se sitten huomioi ajoreittejä suunnitellessaan. Tuolle ominaisuudelle olisi kyllä käyttöä varsinkin etelämpänä Euroopassa ajellessa, sillä siellä vanhojen kaupunkien kapeat kadut ja tiukat käännökset saavat joskus kuskin kädet solmulle, kun yrittää sompailla pitkää autoa läpi kaikista navin suosittelemista käännöksistä.

Päivä kului nopeasti isoa ostoskeskusta kierrellessä. Lounaan syötyämme ja aikamme shoppailtuamme päätimme lähteä illan kähmässä kohti Travemündeä ja satamaa. Ennen satamaan ajoa aioimme kuitenkin käyttää koiria pikku lenkillä, joten etsiskelimme sopivan pysähdyspaikan aivan Ivendorfin kylän liepeiltä sataman läheisyydestä, missä parkkeerasimme auton pariksi tunniksi tien varteen mansikkaviljelysten vierelle. Päästimme koirat juoksemaan joksikin aikaa läheiselle pellolle ja itse lueskelimme tovin aikaa kirjaa aikaa kulutellen.

Kahdeksan maissa ajelimme viimeiset pari kilometriä satamaan ja liityimme lauttaan menevään jonoon. Yllättäen pääsimmekin vain viiden minuutin jonotuksen jälkeen check-inistä sisään satama-alueelle uuteen jonoon. Olimme tässä jonossa toisena asuntoautona ja siinäpä sitä sitten saimmekin nököttää ihan riittämiin. Sisään lauttaan nimittäin pitäisi normaalisti päästä viimeistään puolen yön maissa, mutta jostain kumman syystä meidät karavaanarit otettiin sisään aivan viimeisinä vasta noin kello kolmen aikaan aamuyöstä. Onneksi autossa riitti syötävää ja juotavaa, joten kirjaa lueskellen, koiria kusetellen ja musiikkia kuunnellen tuo aika jotenkin siedettävästi saatiin kulumaan. Helpotukseksi lauttaan sisään ajettaessa ei tarvinnut enää ryhtyä mihinkään vaativiin peruutushommiin, sillä sen verran väsyneitä aloimme jo aamuyöstä olemaan, että silmät ristissä oli varmaan tullut kolisteltua johonkin pahki. Sitten vaan koirat ja ihmiset hyttiin ja unta kuulaan!

Tätä kirjoitellessa ollaan jo mukavasti kotisohvalla Oulussa. Laivamatka sujui jo aiemmin totuttuun tapaan. Aamulla lähdimme syömään tuhdit aamiaiset laivan seisovasta pöydästä. Sitten koirien kusetus koirakannella ja nukkumaan. Television töllötystä ja kirjan lukemista. Ja sitten taas syömään. Illalla vatsa oli täpösen täynnä, vaikka olimme tarkoituksella jättäneet lounaan kokonaan välistä. Jonkinlaisesta seisovan pöydän syndroomasta kai tuossa täytyy olla kyse? Kun herkulliset alkuruoat, lämpimät lautaset ja jälkiruoat monine herkkuineen on lapioitu sisuksiin, niin onhan sen kumma, jos vatsanahka ei ole piukeana! Nettiinkään ei laivalta tuntunut pääsevän kuin todella tahmeasti ja satunnaisesti, joten matkapäiväkirjan päivityskin piti jättää suosiolla mantereella tehtäväksi.

Pari yön ja yhden päivän laivamatkan jälkeen olimme perillä keskiviikkoaamuna Helsingin Vuosaaren satamassa. Ajelimme ulos satamasta ilman mitään pysäytyksiä eikä tulli vaikuttanut olevan millään tapaa kiinnostunut meistä, koiristamme tai Büten lasteista. Navissa oli jo päämääränä kotiosoite, joten vakionopeudensäädin sopivalle säädölle ja lasti liikkeelle kohti pohjoista. Hieman ajossa jo auton käytöksestä huomasi, että lastia on paljon kyydissä, mutta lastun voimilla auto liikkui yhä varsin kevyesti.

Kotipihassa noin seitsemän tunnin ajon jälkeen katsoin matkamittarin lukemaa ja vertasin sitä numeroihin, jotka olin kirjoittanut ylös noin neljä viikkoa aiemmin. Kilometrejä oli tullut lisää 4669 kappaletta. Ihan mukava määrä? Auto oli pelannut kuin unelma. Öljyä tai nesteitä ei ollut tarvinnut lisätä kertaakaan. Ajotietokoneen mukaan keskikulutus olisi jopa jäänyt koko reissulla alle 10 litran sataselle. Ihan siihen en uskonut, mutta kun laskin matkan aikana tankkaamani dieselit ja vertasin sitä todelliseen ajomäärään, niin pakkohan se on uskoa, että jonnekin 10,2-10,3 litran tienoille keskikulutus on todellisuudessa asettunut. Se on aika vähän näinkin isolle autolle. Ja paljon vähemmän kuin ennen lastutusta. Joten Alppien mäkimaastoista ja ihan reilusta etenemisvauhdista huolimatta kulutus on pienempi, kuin osasin toivoakaan. Ehkäpä Bütte on nyt sopivasti sisäänajettu, kun 50 000 kilometriä ylittyi mittarin ajokilometreissä reissun aikana ja kulutuskin on siten pienimmillään? Oli miten oli, alle 700 euron polttoainekustannukset tällaisella reissulla olivat positiivinen yllätys!

Nyt on aika tyhjennellä autoa ja asettua taas kotiin normaalioloihin. Mieli on reissun jäljiltä molemmilla mukavan rento ja loma on tehnyt tehtävänsä. Jospa sitä taas maanantaina töihin palatessa jaksaisi orientoitua duunin paiskomiseen uudella innolla ja ilolla. Onneksi kesälomaakin on vielä viikonlopun verran jäljellä. Jospa vaikka saunan laittaisi lämpiämään ja ottaisi muutaman saunaoluen. Niiden puolesta tämä talous onkin nyt jonkin aikaa omavarainen. :)

PS. Bütte on muuten myynnissä. Jos joku tarvitsee vähän ajettua, hyvin varusteltua ja laadukasta matkakotia, niin meiltä sen voi sopivaan hintaan hankkia monelle tulevalle Euroopan tai kotimaan reissulle. Jos saamme auton kaupaksi, niin ehkä sitten ensi kesänä lähdetään reissuun uudella autolla? Tai sitten jatketaan matkailua Büten mukavilla kyydeillä. Mutta joku kaipuu reissuun taas jäi ja kenties seuraavakin matka suuntautuu Italian suuntaan? Voisi seuraavalla kerralla ajella vaan paljon etelämmäksi ja tutkia saapasmaata kunnolla. Sen verran kiva maku tuolta pizzan kotimaasta kuitenkin tämän reissun perusteella jäi!

Viimeinen lomapäivä Wismarissa

Zierow, Lyypekin lahti, Saksa. Vaihtelevaa. Lämpötila 23 astetta. Lomafiilis 105%

Sunnuntaipäivään heräilimme Zierowin leirintäalueelta lapsien mekastukseen. Heti perjantaina paikalle ilmestyttyämme oli viereemme ilmestynyt nuori monilapsinen saksalaisperhe vanhalla ja paljon elämää nähneellä asuntoautollaan. Perheen lapset ryntäsivät ensi töikseen koiriemme luokse ja vaikka kuinka koitin sievästi sekä englanniksi että saksaksi perhen vanhemmilta pyytää, etteivät he lapsiaan ihan koirien suuhun itseään työntäisi, niin koko ajan heidän ollessa paikalla piti olla hieman varuillaan, etteivät tenavat olisi juostessaan polkaisseet koiran hännän päälle tai tehneet jotain muuta vastaavaa, johon koirat olisivat voineet reagoida ei-toivotulla tavalla. Koiramme eivät toki ole koskaan lapsien kimppuun käyneet millään tavalla, mutta kyllähän eläinkin reagoi, jos sen päälle tallataan tai sitä muuten huonosti kohdellaan vaikkapa vain vahingossa.

Varoituksista huolimatta perheen lapset kävivät vähän väliä halailemassa koiriamme ja onneksi hurtttamme ovat sen verran tervepäisiä ja itsevarmoja, etteivät moisesta ole moksiskaan. Perheen vanhemmilla ei ilmeisesti energia eikä vastuunkantokyky riittänyt lapsiensa perään katsomiseen, joten itse seurailin sen verran heidän touhujensa perään, ettei se ihan liian villiksi päässyt menemään. Onneksi kahden yön jälkeen tuo mekastava poppoo vaihtoi maisemaa jonnekin muualle, joten pääsimme ylimääräisestä koirien vahtimisesta. Tai eihän tuossa koiria oikeastaan tarvinnut vahtia, nehän olivat rauhallisesti ja kiltisti kiinni asuntoautossa, vaan vastuuttomien vanhempien vapaana juoksentelevia lapsia!

Viimeisen päivän nuotit Saksassa olivat muuten ihan edellisen päivien kaltaiset. Kävin aamulla lertsun kaupasta hakemassa uunituoreita sämpylöitä. Täällä reissussa on taas ollut se mahtavaa, että monilla leirintäalueilla on ollut mahdollista ostaa uunituoreet leivät, patongit tai sämpylät suoraan aamiaispöytään. Esimerkiksi täällä pohjois-Saksassa olemme nyt nautiskelleet Weltmaister-sämpylöistä, joissa on pinnalla aivan mielettömän suunmukaisen makuisia seesamin ja muita paahtuneita siemeniä pinnalla. Siihen kun lämpimän sämpylän pintaan sipaisee hieman levitettä sekä päälle nakkaa juustoa tai leikkelettä kurkun ja tomaatin kera, niin alkaa kuola valumaan jo leipää tehdessä. Noita kun saisi kotonakin uunituoreena aamiaispöytään, niin enpä isommin valittaisi!

Sunnuntain keli oli hyvin vaihteleva. Välillä aurinko paistoi ja Jaana ehtikin istuskella tovin aurinkotuolissa, mutta sitten pilvet peittivät taivaan nopeasti ja pian seurasi sadetta. Netin kautta katselimme, että Suomeen näkyi olevan alkavan viikon lopulle varsin lämpimiä kelejä, joten seuraavan päivän lauttaanajokaan ei tuntunut ollenkaan huonolta idealta.

Illalla nautiskelimme vielä Ranskasta ostamiamme lihoja, joita löysimme Büten pakastimesta. Aika makoisat vasikanlihakyljykset kermakastikkeessa sai Jaana loihdittua sateesta huolimatta, joten illalla jaksoi hyvin lueskella vielä kirjaa vatsan vieressä köllötellen.

Huomenna on sitten aikainen startti eläinlääkärille ja shoppailemaan Lyypekkiin. Loma keski-Euroopassa alkaa olla lopuillaan ja koti-ikäväkin alkaa pikkuisen nostaa päätänsä. Jokohan täältä joutaisi?

Reissukaverina aurinko

Zierow, Lyypekin lahti, Saksa. Aurinkoista. Lämpötila 26 astetta. Lomafiilis 110%

Lauantaina Büten yläpankolta heräillessä avautui silmien eteen outo valoilmiö, jota ei ollut näkynyt pariin-kolmeen päivään juuri ollenkaan. Olipa taas kiva heittää shortsisilleen ja alkaa nauttimaan auringon lämmöstä. Kyllä se niin vaan on, että kesäloma on parhaimmillaan kun aurinko paistaa. Sitä kylmää ja harmaata riittää kyllä kotisuomessa ihan riittämiin ympäri vuoden, joten varsinkin täällä reissussa on yritettävä nauttia jokaisesta auringon säteestä, mitä tarjolla on.

Onneksi kolmea kuluvan viikon loppupuolen päivää lukuunottamatta aurinko on pysytellyt matkaseurana aika mukavasti ja sen huomaa kyllä ihostakin. Vaikka me Jaanan kanssa emme juuri koskaan varsinaisesti kunnolla rusketu, niin ihon pinta on kohta kuukauden Euroopan reissun jäljiltä tummempana kuin koskaan esimerkiksi kahden viikon Intian tai Thaimaan reissun jäljiltä. Tosin eihän meitä nytkään oikein ruskeiksi voi sanoa, kun aurinkoa ei varsinnaisesti ole täälläkään kumpikaan ottanut, mutta onpahan jotain sävyä tarttunut ihon pintaan sen verran kuin sitä yleensä vauhdissa ja varjossa voi tarttua.

Heräiltyämme päätimme lähteä koirien kanssa kävelylenkille Itämeren rannalle ja lyhin reitti rantaan kulki läpi leirintäalueen. Tämä Ostseecamping Ferienpark Zierow on suuri leirintäalue ja aluetta halkoo useita nimettyjä katuja. Pienen mutkittelun ja kartan lukemisen jälkeen pääsimme rantaan ja onneksi sentään ilman navigaattorin apua. Rannalla vastassa oli tuttu Itämerellinen tuulahdus eli jo aiemmilla reissuilla koettu mätänevän levän tuoksu. Onneksi tässä kohtaa rantaa levää ei ole paljon, joten vähän matkaa rantaa pitkin kävelemällä löysimme sopivan kohdan, missä uimaan meno ja koirien juoksuttaminen rantavesissä onnistui ilman päätä tuperruttavaa ja vatsaa vääntävää kuvottavaa tuoksua.

Surullistahan se tietysti on, että oma lähimeremme eli Itämeri on noinkin huonossa kunnossa, kun se nykyään on. Vesi sinänsä on kyllä kirkasta ja muutenkin paikoittaisia hajuja ja leviä lukuunottamatta ihan uimakelpoista, mutta kun on aiemmin reissussa päässyt kastautumaan muutamassa todella kirkkaassa ja raikkaassa alppijärvessä, niin eron veden laadussa valitettavasti huomaa väkiselläkin. Meduusoja kyllä vedessä vaikutti olevan runsaasti ja osa niistä oli jäänyt vuoroveden vaikutuksesta hiekalle kuolemaan. Isoja  hyllyviä hyytelömöykkyjä, joista suurimmat olivat reilusti yli 30 senttimetriä halkaisijaltaan.

Emme kuitenkaan jääneet suremaan Itämeren tilaa sen pidemmäksi aikaa, vaan päästimme koirat rannalla vapaiksi ja hurtilla ei ainakaan ollut asiassa mitään valittamista. Koirat painoivat menemään pitkin vesirajaa sydäntensä kyllyydestä ja parin päivän autossa kyyhöttämisen aikana kerääntyneet paineet pääsivät mukavasti purkautumaan tuolla rantavesissä melskatessa. Rannalla ei tarvinnut olla tosin yksin, koska sinne oli muutaman sateisen päivän jälkeen löytänyt tiensä aikamoinen joukko muutakin väkeä. Joukko nuoria opetteli surffaamaan hieman syvemmällä ja rannalla ihmiset virittelivät rantatuolejaan auringonottoa varten. Lapset leikkivät matalassa vedessä rantaleikkejä ja muutamat varttuneemmat siirtelivät purjeveneitään rantaan päästäkseen seilaamaan aurinkoisiin tuuliin.

Aikamme vedessä läträttyämme palasimme asuntoautolle lounaalle. Laitoimme koirat kuivamaan aurinkoon matolle auton eteen ja lohifileet tirisemään pannulle. Hyvän ja täyttävän kala-aterian jälkeen olimmekin valmiita päiväunille, jotka ovat muodostuneet melkein jo tavaksi täällä reissunpäällä ollessa. Paluu arkeen on tosin reilun viikon päästä odottamassa, joten sitten joutuu sanomaan hyvästit rentouttaville päiväunille, mutta nautitaan niistäkin niin kauan kun keskellä päivää on mahdollista löhöillä mitääntekemättömänä!

Illalla kävimme vielä koirien kanssa kävelemässä pitkin rantapeltojen halki kulkevia traktorinjälkiä. Vehnäpeltoa halkovat urat kulkivat pienistä rantavainioiden kyläkeskittymistä toiseen. Koirat lenkitettyämme palailimme autolle syömään pientä iltapalaa ja jatkoimme rentoa lomapäivän viettoa kirjojen parissa. Viimeisten sadepäivien aikana Jaana on lukenut läpi jo matkan kolmannen romaaninsa ja itsekin olen päässyt kunnolla vauhtiin ensimmäisen kirjan parissa.

Huominen olisi vielä tarkoitus löhöillä tässä pikku kylässä Itämeren rannalla. Maanantaiaamuna starttaamme aikaisin kohti Lyypekkiä, missä meillä on sovittuna aika eläinlääkärille, joka lyö koirien papereihin leimat vaadituista lääkityksistä Suomeen paluuta varten. Sitten shoppailua päivän aikana Lyypekin seudulla ja illalla ajo satamaan, jossa ennen puoltayötä toivottavasti päästään paattiin lepäilemään. Näillä näkymin ollaan siis keskiviikkoaamuna jo Helsingissä ja illalla ehkä jo Oulussa. Tai jos keksitään jotain muuta, niin sekin on mahdollista. Katsotaan sitten sääennusteita lähempänä. Nyt kyllä näyttäisi, että aurinko seuraisi täältä meidän mukana sinne Oulun seudullekin, joten jos aurinko viikon lopulla siellä paistaa ja hellettä riittää, niin sinne kotikulmille me Helsingistä suoraan ajellaan - vaikkapa sitten suuresti inhoamiemme Rantsilan kitukasvuisten pajukoiden halki!

Saksa yhden pysähdyksen taktiikalla

Zierow, Lyypekin lahti, Saksa. Pilvipoutaa. Lämpötila 22 astetta. Lomafiilis 108%

Jos olette ihmetelleet sitä, miksi vähään aikaa ei päivityksiä ole ilmestynyt tänne matkapäiväkirjaan, niin syynä on ollut torstaista alkanut hurja Saksan poikkiajo. Päätimme nimittäin lähteä sateita pakoon Cochemista ja ainoa suunta Saksassa, mikä oli loman lopettamista ajatellen järkevä ja lämpötiloiltaan yli 20 asteen, löytyi sääennusteiden mukaan jostain Itämeren Lyypekin itäpuoliselta rannalta.

Niinpä starttasimme torstaiaamuna jo yhdeksän jälkeen Moselin mutkasta kohti Koblenzia ja jätimme sateisen Cochemin taakse. Hieman harmitti lyhyeksi jäänyt pysähdys tuolla upeissa maisemissa, mutta toisaalta tuntui turhalta jäädä odottamaan sisälle asuntoautoon parempia kelejä, kun sääennusteiden mukaan niitä ei olisi ollut tulossa ainakaan muutamaan seuraavaan päivään.

Aluksi laitoimme navigaattoriin päämääräksi Osnabruckin lähellä sijaitsevan leirintäalueen, joka olisi sopivasti reitillä kohti Itämeren rantaa. Ihan kerta-ajolla ei koko Saksaa viitsisi lähteä ajelemaan läpi lounaasta koilliseen, joten päätimme yrittää hommaa niin sanotulla yhden pysähdyksen taktiikalla. Samalla voisimme etsiskellä sopivia tuliaisia ajellessamme läpi monenlaisten kylien ja kaupunkien. Pääasiassahan reittimme tosin kulkisi moottoriteitä pitkin, joten pienimmät paikat jäisivät tutkimatta, mutta kävimme tahallaan läpi muutaman vähän isomman paikkakunnan poistumalla moottoriteiltä tuliaisia etsiessämme.

Yllätykseksemme ajomatka läpi läpi Saksan teollisen sydämen muodostaman Ruhrin alueen sujui melkoisen helposti. Reitti kulki Bonnin, Kölnin, Düsseldorfin ja Dortmundin muodostaman jättikaupunkisikermän läpi mutkitellen loppumattomassa moottoriteiden ristikudelmassa. Ihmeeksemme emme jumittuneet pahempiin ruuhkiin missään kohti, vaan kulku eteni kohtuullisen jouhevasti.

Münsterissä seisahduimme kaupungin keskustaan hetkeksi kunnon münsterin seisojan tyyliin ja vaikka emme sieltä etsimäämme löytäneet, niin joka tapauksessa saimme vatsat täyteen turkkilaisen kaverin pitämästä kebabpaikasta. On se aina ilo katsella, kun tumman tuuheakarvaisilla käsivarsilla varustettu aito turkinpoika pyörittelee doner-leivän taikinaa annokseesi. Väkisellähän sinne uuniin menevään leipomukseen muutama käsivarsikarva menee, mutta juuri siinä lieneekin se käsittämättömän mehukkaan kebabin maun salaisuus?

Illaksi ehdimme mukavasti perille Tecklenburgiin, missä keskellä peltoja sijaitsee Regenbogen-ketjuun kuuluva leirintäalue. Sisäänkirjautuessa selvisi, että heillä on spesiaalitarjouksessa 10 euron majoitusmahdollisuus yhden yön yli yöpyjille, joten päätimme käyttää tarjouksen hyväksemme, koska tuohon hintaan tuskin missään saa yöpyä siten, että käytössä on kaikki lertsujen mukavuudet suihkuineen, vessoineen ja sähköineen.

Illalla virittelin nettiyhteyden takaisin kuntoon läppärille. Käytössäni oleva Optionin mokkula tuntuu olevan aika herkkä häiriöille, joten sopivan jumin tai tiltin tullen sen ajurit menevät kokonaan sekaisin. Ajurien uudelleen asennuksen jälkeen nettiyhteyskin alkoi taas pelaamaan, joten yksi huoli oli taas vähempänä loppulomaa ajatellen. Onneksi tuolla Tecklenburgin lertsulla oli myös toimiva maksullinen wlan, jolla sain taas päivitettyä matkapäiväkirjaan uusimmat jutut.

Kävimme kovan ajopäivän kunniaksi vielä syömässä päivällisen lertsun viihtyisässä ravintolassa, mutta pitkä istuminen autossa alkoi jo tuntua kehossa ja niinpä hipsimme aika nopeasti nukkumaan.

Tätä päivitystä kirjoittelen sitten jo perjantai-iltana Itämeren rannalta läheltä Wismarin kaupunkia. Takana on hurja ajaminen läpi Saksan toisen puolikkaan. Takana on Bremenin ja Hampurin kaupunkien ohittaminen pahimpaan perjantain ruuhka-aikaan, joten melkoista jonotusta ja staussa tönötystä tuo päivän matkanteko oli. Bremenissä pysähdyimme ostoksille ja löysimme vihdoinkin sen erikoisliikkeen, mitä olemme jo useamman päivän ajan täältä Saksasta hakeneet. Sen tarkempaa en uskalla asiasta kertoa, koska tuliaiset saavat olla yllätys sitten niille, joita asia koskee. :)

Äänekkäitä ärräpäitä ja vähemmän rentoa meininkiähän se tällainen ruuhkassa ajelu ainakin meikäläisen kyydissä tarkoittaa. Hampuria ohitettaessa meiltä kului muutamien kilometrien ajamiseen parisen tuntia, joten siinä madellessa Jaana koitti rauhoittaa mieltäni ja lusikoi minulle suuhun muun muassa juustokakkua ja tarjosi kylmää juotavaa. Toisaalta viereisen rekan kuski taisi olla vähän kateellinen, kun näki kuinka hyvä palvelu minulla oli, joten eipä tässä kauheasti pidä valittaa. Vessassa en sentään kehdannut "vauhdissa" käydä, kun liikenne ei varsinaisesti pysähtynyt pidemmäksi aikaa, kulki vain pitkiä matkoja ja aikoja matelemalla siten, että kävelemällä olisi päässyt nopeampaa.

Hampurin ruuhkista ohi päästyämme ja Lyypekin alkaessa lähestyä totesimme illan olevan jo pitkällä, joten ehdotin Jaanalle pientä pysähdystä. Ajomatkaa alunperin naviin päämääräksi laittamallemme Rügenin saarelle olisi ollut vielä noin 200 kilometriä, joten päätimme pitää pienen palaverin. Ajoimme Büten seisahduspaikalle ja ihan mielenkiinnosta päätin soittaa Finnlinesille ja kysyä, onnistuisiko meillä aikaistaa laivamatkaa kotimaahan. Muutaman minuutin hissimusiikin kuuntelun jälkeen pääsinkin puhelimella läpi ja yllättäen sain ensiviikon torstaiksi varaamamme lähdön Travemündesta vaihdettua kolmea päivää aikaisemmaksi. Iloiseksi yllätykseksemme homma onnistui vieläpä ihan ilman lisäkustannuksia. Pieni koti-ikäväkin kun oli alkanut nostaa päätänsä viimeisten parin-kolmen sateisen päivän aikana, joten päätimme unohtaa Rügenin saaren ja asettua majoitukseen lähemmäksi Lyypekin kaupunkia, mihin sovimme myös ajan maanantaille eläinlääkärille, joka laittaisi koirien EU-passeihin merkinnän asianmukaisista Suomeen vaadituista matokuureista.

Valokuvia ei ajopäivinä ole tullut otettua käytännössä yhtään. Ulkona läpi Saksan ajon jatkunut uskomattoman tiheä ja kostea keli ei oikein houkutellut viemään kameraa ulos rikkoutumaan, joten juuri ja juuri hätäisesti ja vähän vastentahtoisestikin olemme itse käväisset ostoksilla ja tankkaamassa sateenvarjon ja -takin suojassa.

Nyt olemme siis Ostseecamping Ferienparkissa Zierowissa entisen Itä-Saksan alueella. Sadekin lakkasi, kun tulimme sisään leirintäalueelle. Taivaanrannassa alkaa sininen taivas avautua ja huomiseksi on luvattu kohtuumukavaa keliä. Sisäänkirjautuessamme saimme kuulemma viimeisen vapaan paikan, mihin aloimme sovittelemaan autoa. Kuinka ollakaan saimme muutaman päivän sateen liukastamalla ja pehmittämällä alustalla auton kiinni pehmeään nurmikenttään. Etuvetoisen Fiatin alustan kanssa pitäisi aina muistaa raskaalla asuntoautolla olla tarkkana, mutta tuossa pääsi nyt käymään vanhanaikaiset. Takavetoisella vehkeellä siitä olisi varmaan päässyt ihan itse ajamalla vielä irti.

Rankan ajopäivän päätteeksi lertsun huoltomies kävi siis kiskaisemassa meidät ylös nurmelta kovalle pohjalle pienoiskaivurillaan. Kaveri haisi aivan uskomattomasti viinalle, joten ihan välttämättä ei kaikki tielainsäädännön vaatimat ajokuntoisuuden ehdot olleet kunnossa. Auton irrottamisen lisäksi saimmekin siis jännittää myös sitä, kolhiiko känninen äijä kaivurillaan ja sen kauhalla autoamme tai läheisiä telttoja. Onneksi kaikki meni hyvin ja tarjosimme roppakaupalla ilmaisia iltahuveja viereisille lertsun asukkaille. Itse asiassa apuna ollut saksalaismies kertoi häntä työntöavusta kiitellessäni minulle, että olimme tarjonneet ensimmäisen jännittävän tapahtuman hänen pikkupojalleen useampaan päivään, sillä vettä oli täälläkin satanut jo pitkän aikaa ja aika oli kulunut mökissä mököttäessä. Joten ihan viihdytyspuolelle meinasi mennä nyt tuo leiriytyminen, mutta onneksi ollaan nyt asetuttu leiriksi taatusti kovalle alustalle ja päästy hyvin ansaitulle levolle.

Aurinkokin alkoi paistaa. Tämänvuotisen Euroopan kierroksen viimeiset lomapäivät ovat menossa, mutta vielä on aikaa käydä katselemassa Itämeren rannikon pitkiä hiekkarantoja ja antaa koirien nauttia kosteista kylvyistä. Jos sitä vaikka vielä yhden vesivaa'an ottaisi jääkaapista, vaikka kyllä tämä auto jo ihan riittävän suorassa on…

Veden päällä kävelemisen vaarat

Cochem, Moselin laakso, Saksa. Pilvipoutaa. Lämpötila 22 astetta. Lomafiilis 111%

Kesälomareissun viimeisen viikon alkaessa häämöttää alkoivat kelitkin pikkuhiljaa jäähtymään. Keskiviikkona Cochemin leirintäalueelta heräillessä taivas oli melkoisen harmaa, mutta onneksi vettä ei sentään satanut. Lämpötilakin oli yön aikana tippunut reilusti alle 20 asteen, joten kesähelteet olivat tältä erää ohi.

Onneksi maisemat ympäristössä olivat sentään varsin mieltäylentäviä, joten lomafiiliksen pystyi pitämään mukavana, kun muistutti itselleen, että vasta viikon päästä tarvitsee katsella taas Rantsilan kitukasvuisia pajukkoja. Sääennusteiden mukaan alkavasta päivästä olisi tulossa epävakainen, mutta mitään yhtenäistä sadetta ei ollut luvassa. Niinpä päätimme, että kun tämän parempaa säätä tälle seudulle ei kerran ollut lähipäiviksi luvassa, niin mennään tällä, mitä tarjolla on.

Käytimme koiria aamulenkillä Mosel-joen vartta pitkin kulkevaa polkua kulkien. Näissä vilpoisemmisssa keleissä on toki myös se hyvä puoli, että koiratkin pystyy tällaisena päivänä huoletta jättämään asuntoautoon sisään siksi aikaa, kun itse lähtee katselemaan ympäristöä. Kuumemmilla keleillä hurtat ovat makoilleet asuntoauton edessä vahtimassa asumusta, mutta nyt on jo sen verran viileämpää, että ne hyvin pärjäävät myös sisällä muutaman vesikupin kanssa.

Niinpä jätimme auton koirien haltuun ja lähdimme polkupyörillä kohti alle kilometrin päässä olevaa Cochemin kaupunkia. Muutaman mutkan ja sillan alittamisen jälkeen eteemme avautui mukava näkymä kaupunkiin ja Mosel-jokea ylittävälle sillalle. Jokivartta reunustivat miellyttävän näköiset vanhat rakennukset, joissa luonnollisesti näytti olevan monenlaista hotelli- ja ravintolatoimintaa. Ylhäällä jokilaakson päällä rinteessä näkyi komea linna, jonka ympärillä viininviljelykset laskeutuivat vihreänä mattona alas virtaa kohti. Jätimme polkupyörät lukkoon keskustaan menevän sillan alle ja kiipesimme portaat isolle Moselia ylittävälle kivisillalle.

Siltaa ylittäessämme ihailimme komeita maisemia ja koska keli vaikutti siltä, ettei vesisadettakaan ollut ihan heti tulossa, päätimme mennä tiedustelemaan sillan toisessa päässä sijaitsevasta laivafirman lippumyymälästä Mosel-joen laivaristeilyjen hintoja ja aikatauluja. Luukulla selvisi, että alle tunnin sisällä yksi laiva olisi lähdössä kohti Koblenzia Treis-Kardenin kaupunkiin, joten päätimme hypätä kyytiin ja katsella vähän jokivarren maisemia. Risteily kestäisi noin puolitoista tuntia, joten se olisi sopiva iltapäivän pikku kruisailu Moselin vetisellä valtaväylällä.

Ennen laivaan nousua ehdimme sopivasti käydä nostamassa käteistä läheisestä pankkiautomaatista. Jotta löytäisimme lähimmän pankkiautomaatin, päätin laittaa puhelimen navigaattorin jälleen päälle ja tällä kertaa kävelytilaan. Puhelimen ruudulla alkoikin tukevan näköinen kaveri tepastelemaan sopivaa reittiä ja niinpä lähdimme kulkemaan opastettuun suuntaan. Laite neuvoi meidät sisään Cochemin vanhaan keskiaikaiseen kaupunkiin ja parin mutkan jälkeen pankkiautomaatti oli edessämme. Automaatti sijaitsi vanhan raatihuoneentorin reunassa, missä mahtavan näköiset keskiaikaiset rakennukset reunustivat vilkasta aukiota. Aukiolta lähti pieniä ja kapeita katuja eri suuntiin ja kaikkialla oli myyntikojuja ja liikkeitä, missä myytiin matkamuistoja ja pieniä lahjatavaroita turistien mukaanviemisiksi.

Rahat nostettuamme palasimme jokirantaan laivan luo, missä hyppäsimme paatin kyytiin ja nousimme yläkannelle maisemaa katselemaan. Hetken päästä laiva lähti liikkeelle ja näkymä ympärillämme alkoi vaihtumaan. Aluksi ohitimme leirintäalueen, missä Bütte näytti rauhallisena nauttivan lepotauostaan koirien suojeluksessa. Laivan lipuessa eteenpäin saimme hämmästellä viininviljelysten vihreitä kuvioita jokilaaksoa reunustavilla vuorenrinteillä. Välillä paatti pysähtyi pienessä jokivarren kaupungissa ottaen ja jättäen porukkaa kyydistään ja matka jälleen jatkui. Välillä kallioiden huipuilla näkyi vanhan linnan raunioita ja toisaalla keskellä viiniköynnösten rivistöä nousi rinteestä kirkon torni. Jossain kohti viininviljelijä oli tekemässä töitään köynnösrivistöjen keskellä ja kuuluipa jostakin suunnasta moottorisahan ääntäkin, kun puita kaadettiin rinteestä uusien viljelysten tieltä. Olutta lipitellessä matka jatkui rennon mukavana ja kuin huomaamattamme olimme kohta risteilyn kääntöpisteessä Treis-Kardenissa, missä kävimme jälleen lyhyesti kiinni laiturissa.

Jossain vaiheessa aloin hämmästelemään taskussani olevan puhelimen värinää ja ääniä, joten nostin luurin esille ja syykin selvisi. Olin unohtanut navigaattoriohjelman päälle pankkiautomaattia etsiessämme ja nyt puhelin oli ilmeisen huolissaan tilanteestani. Ruudulla tepasteleva tanakka kaveri nimittäin käveli punaisena jokivirran päällä ja ilmeisesti navigaattoriohjelmisto ei luottanut kykyyni suoriutua vetten päällä kävelystä aivan raamatulliseen tyyliin, joten se muistutteli minua kyseisen harrastuksen mahdollisista vaaroista! :)

Paluumatka takaisin Cochemiin sujui samaan tyyliin rauhallisesti jokea pitkin lipuen. Joen varressa näkyi olevan useita isoja leirintäalueita ja melkoinen väenpaljouskin noissa kaikissa tuntui olevan. Kaikki lertsujen rannanvieruspaikat olivat luonnollisestikin täynnä, mutta taempana vaikutti muuallakin oleva tilaa samalla tavalla kuin tuolla Cochemin leirintäalueella, missä itse olemme.

Cochemiin palattuamme ja laivan kyydistä hypättyämme päätimme lähteä läheiseen vanhaan kaupunkiin lounaalle. Kävelimme vanhoilla pikku kaduilla jonkin aikaa sopivaa ruokapaikkaa etsien ja päädyimme jälleen jostakin kumman syystä pizzeriaan. Melkoiset keski-Euroopan pizzaviikothan tässä alkaa olla jo takana, mutta ajattelimme, ettei yksi pizza kesää tee, joten päätimme jatkaa eri maiden pizzantekijöiden vertailua ja tilasimme eteemme nyt saksalaisen lätynväännön taidonnäytteet.

Italiassa pizzat olivat olleet ihan ok. Ranskalaiset panivat jo paljon paremmaksi, mutta kyllä nämä Cochemin poikien pläjäykset veivät kevyesti voiton. Vaikka ne ehkä hävisivät hieman koossa muiden kansojen tekeleille, niin maussa germaanilätyt veivät homman kotiin puhtaasti fifty-sixty. Eli saimme nauttia mehukkaista, sopivan tulisista ja tuhdisti täytetyistä pizzoista maailman vanhimman olutpanimon rouhean oluen kyydittämänä. Ei paskempaa, joku toinen sanoisi!

Vatsat sopivan täynnä ja mieli rentona palailimme kaupan kautta leirintäalueelle ja koirat ottivat meidät riemuiten vastaan. Käytimme hurttia jälleen pienellä pissalenkillä ja sitten päätimme ryhtyä päiväunille. Normaaleihin arkirutiineihinhan moiset päivänokoset eivät valitettavasti kuulu, mutta tuossa meillä suomalaisilla olisi ehkä opettelemista. Vanhoissa välimeren sivistysvaltioissahan päivän kuumimpina tunteina pidetään siestaa ja lepäillään. Eikös tuo kuulostaisi mukavalta myös meillä? Tosin kuumuuden takia tuohon Suomessa tosi harvoin tarvitsisi ryhtyä, mutta ihan vaan mielen ja ruumin rentouden takia. Eikähän tuo siestailu kovin hyvää taloudellista tulosta ole noissa ensin mainituissa maissa liene tuottanut, kun ne kohta kaikki ovat luottoluokitukseltaan jossain roskapankkiluokassa!

Ilta menikin sitten pientä sadetta pidellessä ja kirjaa lukiessa. Itse säätelin Saksasta hankkimaani akustista kitaraa kohdilleen, hioin tallaa matalammaksi ja vaihdoin siihen uudet kielet. Kylläpä alkoi alle sadan euron kitara soida eri tavalla. Jospa tässä vielä se GRABULATORin puuttuva slovarikin syntyisi. Ainakin se tekee tuloaan.

Nettiyhteyskin jämähti mokkulassa keskiviikkoiltana jumiin, joten tämä päivitys tulee nyt aivan uusista maisemista. Mutta niistä lisää huomenna.

Vesivaakavaraston täydennystä

Cochem, Moselin laakso, Saksa. Pilvistä. Lämpötila 24 astetta. Lomafiilis 107%

Tiistaipäivästä oli tulossa sääennusteiden mukaan viimeinen tosi helteinen päivä tänne keski-Euroopan lähimaastoihin, joten aamulla herättyämme saimme vielä nautiskella täysillä kuumasti porottavasta auringosta. Jaanan käydessä lenkittämässä koirat laittelin autoa matkakuntoon, sillä aikaisempien suunnitelmien mukaan aioimme ajella tiistain kunniaksi aimo harppauksen kohti pohjoista.

Pikaiset aamiaiset nautittuamme ja uloskirjauduttuamme suuntasimme navigaattorin opastamana kohti moottoritietä ja Saksaa. Aarburgissä yhden lertsuyön hinnaksi tuli 27 euroa, mikä tuntui hieman kalliilta edellisiin leirintähintoihin verrattuna, varsinkin kun tuolla ei ollut edes uima-allasta tarjolla ja suihkuista sekä lämpimästä vedestäkin piti maksaa erikseen. Toisaalta olimmehan nyt Sveitsissä, missä kaikki muukin on liki Suomen hinnoissa, joten siihen nähden tuo ei nyt niin kauhealta tuntunut.

Edellisenä iltana Büten eteen oli ilmestynyt varsin komean näköinen matkakoti, joka tuntui kiinnostavan muitakin alueen karavaanareita kummasti. Ihmiset kävelivät uuden asukkaan ohi ja tuijottelivat ihmeissään moista ilmestystä. Onhan se aika leuhkan näköistä, kun vasta tulleet naapurin peruuttelivat asuntoautonsa takakontista pikkuisen Smart-henkilöauton, jolla lähtivät ostosreissulle läheiseen kylään. Yhtäkkiä polkupyöräily alkoi tuntua täysin köyhien touhulta, kun sitä vertasi moiseen luksuskaravaanarihommaan. No, jokainen tyylinsä ja lompakkonsa mukaan :)

Moottoritie Saksaan suuntasi Jura-vuoriston halki välillä tunneleissa ja pääasiassa laaksoja halkoen. Rajalle Aarburgista ei montaa kymmentä kilometriä enää ollut, joten Baselin ohitettuamme huomasimme olevamme Saksan tullissa, josta ajelimme luonnollisesti läpi ilman sen kummempia pysähdyksiä. Matka jatkui Baselista Freiburgin ohitse kohti Karlsruhen kaupunkia Ranskan rajaa sivuten ja rekkoja tuntui olevan liikkeellä hurja määrä. Onneksi liikenne oli meidän kannalta ajatellen jouhevampaa juuri pohjoisen suuntaan, sillä huvittuneina saimme katsella kuinka kaikki etelään päin virtaavat kaistat olivat totaalisessa useita kymmeniä kilometrejä pitkässä ruuhkassa, joka ei liikkunut pitkään aikaan yhtään minnekään. Ihmiset purkautuivat staussa seisovista autoista ulos ja lapset alkoivat leikkimään moottoritien keskialueella. Jotten sanoisi, että ilmassa oli kunnon kesäjuhlan tuntua…

Muutamaan pikku stauhun jouduimme itsekin jumittumaan muutamaksi minuutiksi, mutta kohtuullisen nopeasti ajomatka eteni kohti Mannheimin ja Heidelbergin aluetta, missä suunta muuttui kohti luodetta ja Koblenzia. Jossain Hockenheimin moottoriradan lähellä alkoi nälkä mouruta sisuksissa sen verran äänekkäästi, että päätimme pysähtyä lounaalle. Jälleen Jaana taikoi nopean ja kätevän pasta-aterian Büten kaappien kätköistä ja pääsimme hyvillä mielin etsimään pysähdyspaikan läheltä ruokakaupan, missä voisimme täydentää ruoka- ja juomavarastoja Sveitsissä huventuneiden evästen tilalle. Vanhasta kokemuksesta tiedämme, ettei nälissään ole hyvä lähteä ruokaostoksille, sillä siitä seuraa vain turhanpäiväisiä heräteostoksia ja epäterveellisiä herkkuja täynnä oleva ostoskori, jos veren sokerit alhaalla lähtee kaupan hyllyjä koluamaan.

Löysimme läheisestä pikkukaupungista sopivan kokoisen marketin, mistä shoppailimme sydämiemme kyllyydellä kyytiin ison kukkuraisen ostoskärryllisen juomaa ja ruokaa. Halpaahan se eväs täällä on, on se tullut moneen kertaan todettua, mutta silti se jaksaa aina nostaa hymyn huulille, kun jumalattoman ruokamäärän lisäksi kyydissä on 24 pulloa viiniä, vähintään sama määrä olutta ja lasku ei meinaa millään nousta yli sataseen. Huvittavana yksityiskohtana löysimme kaupasta koiranruokaa, jonka pussin kyljessä komeilee hienosti Hovawartin kuva, joten olihan sitä pakko testiksi mukaan ottaa, kun oman koiran kuva sitä komeasti koristi.

Keli alkoi kauppapysähdyksen aikana synkistyä ja vaikka ulkona yhä oli 28 astetta lämmintä, niin taivaalta alkoi putoilla muutamia vesipisaroita. Onneksi saimme nosteltua ostokset kuivina auton kyytiin ja pääsimme jatkamaan matkaa. Pysähdyspaikalta navigaattoriin päämääräksi asettaamaani Cochemin kaupunkiin oli matkaa enää vajaat sata kilometriä, joten laitoimme rampan kalkkattamaan ja tallan pohjaan. Yhden pienen harharetken teimme navigaattorin opastamana, sillä noin 25 kilometriä ennen Koblenzia se opasti meitä kääntymään länteen kohti vuoria ja kävimmekin ajamassa muutaman sata metriä sen ehdottamaa tietä, mutta kun tien varren kylteissä kiellettiin ajo yli kuusi metriä pitkiltä autoilta, päätin suosiolla kääntyä takaisin ja etsiä kukkuloiden läpi toisen reitin. Muutaman kilometrin ajon jälkeen lähtikin toinen hieman isompi tie samaan suuntaan ja kun edellämme oleva bussikin sinne suuntasi, päätimme lähteä perään.

Onneksi olin jättänyt ensimmäisen reitin väliin, sillä tämä valitsemammekin tie oli ihan riittävän kapea ja mutkainen. Päästyämme kukkuloiden huipulle ja tien alkaessa laskeutua kohti Mosel-joen laaksoa jouduimme katselemaan jännittyneenä edellämme kulkevan bussin mutkittelua pitkin serpentiinitietä alas kohti jokea. Vaikka bussi oli vain normaalia lyhempi, meinasi sen perä raapia asfalttia jyrkästi laskeutuvan ja mutkittelevan tien käänteissä. Väliillä vastaantulijat joutuivat peruuttamaan, koska bussi ei muuten mahtunut kääntymään tiukoissa kurveissa ja kyllä muutamassa mutkassa sai Bütenkin rattia sompailla ihan tosissaan.

Sateen keskellä ja alamäen tiukoissa tienmutkissa emme oikein täysillä päässeet nautiskelemaan avautuneista maisemista, mutta alas Mosel-joen varteen päästyämme totesimme maiseman olevan taas aikamoisen komean. Mosel-joki kulkee melkoisessa jyrkässä kanjonissa vuorten keskellä ja varsinkin eteläpuolen rinteet on täynnä viininviljelyksiä. Navigaattorin opastamina ajelimme viimeiset 15 kilometriä kohti lounasta ja saapuessamme Cochemiin alkoi sadekin onneksi loppua.

Kirjoittelen tätä matkakirjapäivitystä nyt Cochemin kaupungin kupeessa olevalla leirintäalueella. Asetuimme juuri leiriksi ja kädessäni on se pakollinen "vesivaaka". Olemme taas tällä reissulla seuranneet hieman huvittuneina, kuinka karavaanareilla on erilaisia tapoja asettua leiriksi. Monilla kuluu matkakodin asetteluun pitkäkin aika, kun auto tai vaunu pitää säätää vatupassin eli vesivaa'an avulla suoraan pölkkyjen, pukkien tai ramppien päälle. Me taidamme olla siinä suhteessa vähän turhankin laiskoja tai välinpitämättömiä. Meillä auton asetteluun menee yleensä korkeintaan minuutti. Ensin auto laitetaan silmämääräisesti suoraan, otetaan jääkaapista jääkylmä olut ulos ja kaadetaan lasiin. Jos olut pysyy pöydällä tuopissa, on auto riittävän suorassa. Hyvin on tuo menetelmä tähän saakka toiminut, eikä ole olut tähän saakka vielä lasista pois valunut muualle kuin sinne mihin se on tarkoittetukin eli suuhun! ;)

Huomenna voisi alkaa katselemaan ympäristöä, jos sää sen vaan sallii. Sadetta mokomaa kun on ennusteet vähän povailleet, mutta katsotaan sitä lisää huomenna. Sen verran olemme ympärillemme silmäilleet, että vanhaa ja komean näköistä kaupunkia vartioi taas uljaan näköinen linna. Joen varressa linnoja on monia lisää. Tämä meidän lomailuhan alkaa muistuttamaan kuin jotain Johnny Cashin elämäkertaa: linnasta linnaan…?

Eli eipä sen kummempia täältä Saksan maalta. Jos vaikka lasillisen Liebfraumilchiä vielä kumoaisi. Se ei täältä takuulla lopu kesken, sillä rinteet tuossa vieressä kasvavat vehreinä uutta satoa tarjoten.

Likusteripuun varjosta linnanmuureille

Aarburg, Juravuoret, Sveitsi. Aurinkoista. Lämpötila 28 astetta. Lomafiilis 115%

Kesälomareissun yhdeksästoista päivä alkoi heti auringonpaisteisena. Aamupalaksi nautimme Jaanan ranskasta ostamia raclette-juustoja paistettujen pottujen kera. Tuhdin aamupalan voimin suunnittelimme jaksavamme hyvin katsella läheisen Aarburgin vanhan kaupungin keskustaa ja kiipeillä kukkulan päällä olevalle linnalle.

Ennen kaupunkiin tutustumista lähdimme käyttämään koiria Aare-joen reunustaa piktkin kulkevaa luontopolkua pitkin aamulenkillä. Aare-joki kulkee mm. Bernin kaupunkin läpi ja mutkittelee läpi Juravuorten kukkuloiden ja vehreän luonnon. Joenvarren luontopolulle on merkittynä eri kasvi- ja puulajeja kyltein, joten koiria kävelyttäessämme saimme samalla aimo annoksen uutta tietoa täkäläisestä luonnosta ja kasvillisuudesta. Tammea, lehmusta, vaahteraa, hopeapajuja ja monia muita jalompia ja vähemmän jaloja puita kasvoi joen varren tiheissä metsissä. Hyviä puulajela monet esimerkiksi kitaranvalmistukseen ja useat lajeina juuri sieltä puolelta tuttuja. Saimme myös hetken huvituksen, kun huomasimme pysähtyneemme hetkeksi likusteripuun varjoon Harry Potter-kirjojen tyyliin.

Seurailimme joen kulkua pitkin joen mutkia ja edessä päin alkoi häämöttämään vesivoimalaitos. Aivan ennen voimalaitosta joen penkoilla oli hiekkasärkkiä, joissa muutama kulkija olikin jo uittamassa koiriaan, joten päätimme liittyä joukkoon. Päästimme koirat vapaiksi ja aloimme nakkelemaan keppiä jokeen ja siitähän meidän hurtat tykkäävät. Heittelimme keppiä varsin voimakkaasti virtaavaan jokeen noin puolen tunnin ajan, joten koirat saivat harvinaisen hyvän aamuliikuntatuokion välillä vastavirtaan ja välillä poikittain virrassa uiden. Sitten palailmme väsyneiden koirien kanssä takaisin leirintäalueelle, missä jätimme koirat vahtimaan asumuksia ja itse lähdimme kohti läheistä Aarburgin linnaa.

Aarburgin linnaa ei ole vaikea löytää, sillä se vahtii ympäristöään korkealla kukkulalla Aare-joen mutkassa. Mutta sisäänpääsy linnaan tuntui oleva paljon vaikeampi paikallistaa ja aikamme kukkulaa kierrettyämme aloimme jo miettiä, että onko tuo linna avoinna yleisölle ollenkaan. Kaupungin kaduilta ei löytynyt opasteita linnaan ollenkaan ja aivan sattumalta osuimme pienelle kadulle, mistä lähti portaat ylöspäin kohti muureja. Aloitimme portaiden nousun ja huomasimme tulleemme aivan linnan juurella olevan kirkon pihalle. Tuolta ei kuitenkaan ollut pääsyä itse linnaan, joten aikamme komeita maisemia ihailtuamme päätimme palata samoja portaita alas.

Liki kolmenkymmenen asteen helteessä seisovassa tuulensuojassa portaiden kapuaminen alkoi tuntua jo urheilusuoritukselta, mutta päätimme silti yhä etsiä reittiä myös itse linnaan. Aikamme keskiaikaisilla kaduilla seikkailtuamme törmäsimme jälleen kapeiden portaiden alkupäähän, jotka vaikuttivat nousevan kohti varsinaista linnaa. Niinpä aloitimme jälleen kuuman portaiden kapuamisen ja saavuimme muutaman hengähdystauon jälkeen pienelle tasanteelle, mistä johti pieni aukko sisään linnan muureihin. Aukkoa vartioi ampuma-aukolla varustettu muuri, joten ainakin linnan puolustusta oli paikkaa suunniteltaessa osattu ottaa huomioon. Jos vihollinen ensinnäkään olisi osannut jollain kumman ilmeellä nousta ylös saakka, olisi se törmännyt paikkaan, johon se olisi ollut todella helppo ampua hengettömäksi.

Onneksi kukaan ei tähtäillyt ampumaaukosta meitä, joten pääsimme luikahtamaan kylmän kallion sisään pienestä aukosta. Kallion sisällä kulku johti linnan varsinaiselle sisääntulolle, jossa tietysti totesimme senkin mukavan tosiasian, että jostain sinne johti myös autotie, koska muurin vieressä oli sievässä rivissä joukko autoja. Lueskelimme hetken aikaa linnan infotaulua ja kävimme ylös linnaan vievien portaiden yläpäässä, missä edellämme kulkeva mies tylysti nappasi oven kiinni puhumatta sanaakaan. Syykin selvisi, kun tavailimme ovesta tekstin, joka kertoi linnaa esiteltävän vain arkipäivisin kello 14 aikaan ja paikan olevan muutoin kiinni.

Koska kello oli vasta hätäisesti puolen päivän puolella, päätimme, että tämä linna taitaa olla nyt nähty ja aloimme palaamisen samoja portaita kohti alas jättämiämme polkupyöriä. Vaikka keskiaikaisissa linnoissa onkin ihan mielenkiintoista pyöriä tutkiskelemassa, niin noin yleensä ne ovat komeampia ulkoapäin kuin sisältä, joten olimme molemmat sitä mieltä, että kahden tunnin odottelun sijaan palaisimme mieluummin lertsulle kylmien oluiden pariin ja nauttimaan auringosta. Alaspäin laskeutuessamme kuvasin linnan sisäänmenopaikalta ampuma-aukon edustalta panoraaman, niin pääsette muutkin kurkistamaan seutua.

Asuntoautolle palattuamme narskautimme kylmät huurteiset motteihin ja aloimme nautiskelemaan auringon lämmöstä ja löhöilystä. Edellisenä päivänä kylkiimme tulleet hollantilaisetkin olivat lähteneet aamupäivän aikana jatkamaan matkaansa, joten molemmin puolin asuntoautoa oli nyt mukavasti tilaa. Sovimme Jaanan kanssa, että lähtisimme vielä ennen iltaa käymään aamulla löytämällämme joen varren hiekkasärkällä, koska kuuman päivän takia myös Jaanalla alkoi mieli tehdä uimaan. Ennen uimareissua päätin lähteä käymään pyörällä Aarburgin kaupungin ostoskeskuksessa, mihin navigaattorin mukaan matkaa olisi noin 2 km.

Laitoin navigaattorin kävelytilaan ja lähdin pyöräilemään halki viljapeltojen ja omakotitaloalueiden. Pienoisten mutkien ja arvailuiden jälkeen löysin kuitenkin suuren ostoskekuksen eteen, missä löin pyörän kettingillä kiinni telineeseen ja marssin sisään ostoksille. Paikka oli kooltaan vähintään Kempeleen Zeppelinin kokoluokkaa, joten hetkinen meni, että löysin ensimmäisen ruokakaupan. Eläintarvikkeita, kännyköitä, elektroniikkaa ja monenlaista muuta tavaraa tuntui kyllä olevan runsaasti tarjolla. Onneksi kysyin ruokakauppaan sisään astuessani kassarouvalta, että hyväksyvätkö he maksuvälineenä Visa-kortin. Eivät hyväksyneet, joten edessä oli toisen ruokakaupan etsiminen. Muutaman minuutin kävelyn jälkeen osuin toisen isomman ketjun myymälän ovelle ja aloin rohkeasti nostella tavaroita ostoskoriin, sillä oletin automaattisesti, että Visa-kortti toimisi näin isossa myymälässä. Sveitsin frangeja emme olleet ajatelleet turhaan nostavamme tai vaihtavamme, koska matka pikapuoliin taas jatkuisi maihin, missä euro on se ainoa oikea maksuväline.

Hintataso tuntui olevan kaupassa kutakuinkin Suomen luokkaa ja mm. edulliset viinit loistivat poissaolollaan. Itse asiassa en tainnut pikaisella silmäyksellä nähdä kuin yhden alle 10 frangin hintaisen viinipullon, mutta saattoi niitä toki siellä olla, mutta kun en viiniä ollut tullut ostamaan, niin en alkanut tosissaan edes hintoja tutkimaan. Nostelin ostoskoriin mm. kivennäisvettä, jota näin helteellä tuntuu kuluvan, sekä tuoretta leipää ja salaattia. Kun täällä loistavien leivonnaisten maassa ollaan, niin ihan pakko oli ottaa myös muutama makea herkkupala iltakahvin kanssa nautittavaksi. Muutama muu pikku ostos vielä ja sitten kassalle. Onneksi odotukseni Visa-kortin kelpaamisesta piti paikkansa ja sain tavarat maksettua vaivattomasti muovirahalla.

Lertsulle palatessa jouduin odottelemaan junaradan tasoristeyksessä puomien takana melkoisen tovin, sillä ainakin varttitunnin pysähdyksen aikana edestäni kulki neljä junaa. Jaana meinasikin jo olla levottomana, kun saavuin autolle. Olisi kuulemma jo kohta alkanut soittelemaan perääni, jos en olisi pikapuoliin ilmaantunut paikalle. Pakkailimme ostokset auton kaappeihin ja päätimme lähteä joen vesiin vilvoittautumaan.

Uimareissulle otimme jälleen mukaan myös koirat ja itse odottelin hiekkasärkällä, kun Jaana polskutteli Aare-joen vihreän värisessä vedessä koirien kanssa. Toisen oli pakko katsoa hieman koirien perään, sillä joki virtasi voimakkaasti ja heti särkän reunassa alapuolella oli kalastajia, joiden siimat kulkivat joelle, joten koiria piti houkutella jatkuvasti kohti rantaa, ettei virta olisi vienyt niitä kohti siimoja ja koukkuja. Onneksi homma sujui kommelluksitta ja koirat sekä emäntä pääsivät viilentäytymään kuuman päivän jäljiltä mukavasti. Oman osani viilennyksestä sain minäkin, kun koirat nousivat joesta ylös ja puistelivat turkkinsa kuivaksi, joten oikeastaan kaikki kävimme tavalla tai toisella kastautumassa.

Illalla grillailimme Ranskasta ostettuja monenvärisiä makkaroita ja ihmettelimme eriväristen makkaroiden makuja. Osa maistui ihan asialliselta ja lähes kotimaiseen tyyliin, mutta osa oli todella omistuisesti maustettuja, joten koiratkin saivat oman osansa grillailusta. Nälkä ei kuitenkaan jäänyt kenellekään vaan aterian kruunasi muhkeat berliininmunkit, jotka katosivat kitusiin alta aikayksikön.

Huomenna aiomme jatkaa taas matkaa. Suuntana on Moselin laakso Saksassa. Sääennusteiden mukaan parhaat helteet ovat tältä osaa lomaa ohi ja pääsemme nauttimaan varsin kotimaisista kesälämpötiloista. Onneksi näiden liki 20 lomapäivän aikana täällä keski-Europassa ei päivälämpötila ole kertaakaan laskenut alle 23 asteen ja suurimpana osana päivistä lukema on pysytellyt liki 30 asteessa.

Jaanalle siirtyminen pohjoisemmas aiheuttaa jo kuulemma hieman loman loppumisen ahdistusta. Yritin jälleen lohdutella, että ehkä on hyväkin, että alamme totuttautumaan vähitellen kotimaan kesäkeleihin ja maisemiin, ettei muutos tule kerralla liian äkkiä. Lomaa on kuitenkin jäljellä reilusti yli viikko, joten aiomme nauttia täysillä siihen saakka kun sitä riittää. Joten moikat Sveitsinmaalta. Seuraava päivitys tuleekin kenties Saksasta läheltä Luxenbourgin rajaa.

Hyvän sään aikana!

Aarburg, Juravuoret, Sveitsi. Aurinkoista. Lämpötila 24 astetta. Lomafiilis 114%

Edellisen illan sääennustusten mukaan ukkos- ja saderintama oli tulossa suoraan päällemme jo aiemmin kuin alunperin näytti, joten kun avasin silmäni sunnuntaina, teki heti mieli tehdä tuorein tarkistus säätilasta. Reaaliaikainen ja paras konstihan pysyä säätilan kanssa ajantasalla on työntää nokka ulos ja nuuhkia ilmaa. Ympärille katsellessa havainnot vahvistivat netin ja satelliittitelkkarin sääennusteita. Taivaanrantaan vuorten taakse oli kasaantumassa tummanpuhuvia pilviä ja vaikka aurinko vielä aamulla tuntui paistavan lämpimästi, oli muutamien tuntien jälkeen varmasti odotettavissa ukkosta ja sadetta.

Niinpä herättelin Jaanan kahdeksan maissa ja kerroin odotettavissa olevan säätilanteen. Lyhyen palaveroinnin jälkeen päätimme lyhentää Annecyssä oloamme yhdellä yöllä ja lähteä liikenteeseen jo sunnuntaina hyvän sään aikana. Leirin purkaminen ei kauaa aikaa vie, joten olisi paljon miellyttävämpää nostella kuivat kalusteet ja tavarat kyytiin ja rullata katos sisään ennen kuin se pääsisi kastumaan. Samoin matkateko kuivien koirien kanssa olisi paljon miellyttävämpää, kuin että kosteat koirat lojuisivat autossa ilma vesihöyrystä tiheänä.

Asuntoautosta ulos astuessani ja kamoja pakkaillessa törmäsin yllättäen nurkalla naapuriperheen toljottelevaan isäntään ja toivotin tälle reippaalla äänellä ja suoraan silmiin katsoen huomenta englanniksi. Tästä ilmeisen hämääntyneenä tai säikähtäneenä naapurikin joutui murahtamaan jotain tervehdyksen kaltaista, mutta ihan luonnostaan ei huomenentoivotus tuntunut vieläkään irtoavan. Ilokseni totesin, että moisen mulkoilevan porukan läheisyydestä joutaisimme kyllä jo lähteä ajelemaan. Tunnelmahan alkoi olla kuin helvetin esikartanoissa, kun taivaan rannalle kasaantui tummia ukkospilviä ja naapuriasuntovaunun ikkunoista tuijotteli rivi punasilmäisiä kodinkonekauppias Luciferin lapsia. ;)

Saimme Büten tienpäälle jo hyvissä ajoin ennen puoltapäivää ja juuri kun kurvailimme ulos Annecyn kaupungista kohti moottoritietä, tuntui taivas repeävän auki ja vettä alkoi pudota taivaan täydeltä maahan saakka. Liikenne moottoritiellä kulki kuitenkin kohtuullisen normaalilla nopeudella ja reitillämme Sveitsiin oli jälleen muutamia tunneleita, joissa ajellessa ei luonnollisestikaan sateesta ollut mitään haittaa. Saimme jälleen muistutuksen kuinka kallista on ajella ranskalaisilla moottoriteillä, sillä muutaman kymmenen kilometrin ajelulle Annecystä rajan pintaan Geneveen, tuli hinnaksi yli kymmenen euroa pelkkinä moottoritiemaksuina.

Sveitsin puolelle päästyämme päätimme pysähtyä moottoritien varren P-paikalle sadetta pitämään ja syömään lounasta. Muutama muukin asuntoautoilija löysi nopeasti P-paikan ja koiria tarpeilla käyttäessäni lueskelin rekisterikilpien rivistöstä ainakin Italian, Hollannin, Ranskan ja Saksan kilpiä omien suomalaisten lisäksi. Jaana taikoi ruokakaapin kätköistä nopeasti pasta-aterian, jonka jälkeen asetuimme pienille päiväunille sateen loppumista odottamaan. Tunnin tirsoilta herättyämme aurinko olikin jälleen palannut taivaalle ja niinpä päätimme jatkaa ajomatkaa kohti lähellä Saksan rajaa odottelevaa Aarburgin kaupunkia, jonne oli vielä matkaa vajaat 200 kilometriä.

Koillista kohtia ajellessamme saimme ihailla jälleen varsin mukavia näkymiä. Tie kulki välillä raskaiden sadepilvien yläpuolella juravuorten rinteessä ja välillä ympärillämme oli pelkkiä viininviljelyksiä silmänkantamattomiin. Tienvierustoilla oli myös verkoilla katettuja kasvitarhoja, joissa kasvoi pieniä punakeltaisia hedelmiä. Lievätkö olleet aprikooseja, sillä ainakin autoa tankatessamme oli saman näköisiä hedelmiä myynnissä tien varren kauppiaalla kojussaan.

Ajomatkalla ohitimme lähimaastossa useita sveitsiläisiä kaupunkeja kuten Geneven, Lausannen ja Bernin. Zürichiä lähetyttäessä jämähdimme melkoiseen stauhun yli tunniksi, sillä kaksi kolaria olivat tukkineet moottoritien edessämme. Noin tunnin verran köröttelimme siis vajaata kymmentä kilometriä tunnissa ja vaikka matkaa perille Aarburgin leirintäalueelle oli enää vajaat 10 kilometriä, kului siihen yllättävän paljon aikaa.

Saavuimme Wiggerspitzin leirintäalueelle noin kello 17 aikaan ja olimme liikkeellä ilmeisen sopivaan aikaan, sillä juuri kun saimme auton soviteltua mieleiseemme paikkaan, tuntui sisään alueelle tormaavaan joukoittain hollantilaisia karavaanareita. Lertsua tuntui pitävän vain yksi mies pystyssä, sillä sisään ajaessamme sama heppu, joka oli vastaanotossa, viittoi hetken päästä meille sopivan paikan autolle kadottuaan ensin viideksi minuutiksi jonnekin. Sama meininki jatkui dokumentteja täytellessä alueen receptionissa. Luukulla jono kasvoi, kun aina uuden porukan saapuessa kaveri katosi näyttämään autolle, vaunulle tai teltalle sopivan paikan. Heillä kannattaisi ehkä palkata muutama työntekijä lertsulle, niin voisi sisäänkirjautuminenkin sujua helpommasti?

Katoksen leviteltyämme hämmästelimme, kuinka jälkeemme paikalle saapuneet hollantilaiset ahtautuivat jäljelle jääneisiin rakoihin vaunujensa kanssa. Olin ajanut Büten aivan puun viereen siten, että sen ja auton väliin jäi vain vajaa metri rakoa. Hetken päästä tuohon vajaan metrin päähän puun toisella puolelle oli ilmestynyt hollantilaisten asuntovaunu ja raukat joutuivat pystyttämään pöytänsä vielä tuohon kapeaan solaan kahden vehkeen väliin puun alle. Onneksi toisella puolella autoa ei kukaan yrittänytkään survoa autoaan tai vaunuaan aivan kalustoomme kiinni. Siinä auttoivat varmasti myös katoksen alla narussa olevat koirat, jotka eivät välttämättä houkuttele kaikkia aivan kylkeensä kiinni!

Laitoimme leiriydyttyämme potut tulille ja pihvit paistumaan. Kävin pikaisesti polkupyörällä tutustumassa läheiseen vanhaan kaupunkiin, minne olikin mukavasti vain parin-kolmen minuutin pyöräilymatka. Varsin komea linna tuossa naapurissa vaikuttaisi olevan, mutta päätimme jättää siihen tutustumisen vasta seuraavaksi päiväksi, sillä ajopäivän iltana ei enää kovasti huvittanut lähteä pyörimään outoon ympäristöön illan hämärään. Otin kuitenkin linnasta jo yhden pikaisen valokuvan, jotta pääsette käsitykseen millaiselta täällä Aarburgissa näyttää.

Nettiyhteyttä tällä leirintäalueella ei ole tarjota edes maksusta, joten nyt pääsen kunnolla testaamaan ennen reissua hommaamaani Abroadbandin sim-korttia oman mokkulan kanssa. Kyseinen systeemihän on hyvä idea itävaltalaiselta puhelinoperattorilta. He ovat nimittäin keksineet neuvotella eri maiden matkapuhelin operaattoreiden kanssa kohtuullisen tasahinnan, jolla pääsee surffaamaan ympäri maailmaa samalla 59 sentin megatavuhinnalla. Mitään superhalpaahan tuokaan ei toki ole, mutta huomattavasti edullisempaa kuitenkin verrattuna siihen, että täällä surffailisi netissä tavallisella suomalaisen operaattorin kortilla, kuten Soneran, Elisa/Saunalahden tai DNA:n yhteyksillä. Yhteys tuntuu Swisscomin verkossa pelaavan kuitenkin luotettavasti ja kohtuullisen nopeastikin, joten eiköhän tässä muutama nettipäivitys tule hoidettua tälläkin systeemillä. Itseasiassa Annecy-järven rannalla viikonloppuna alkoi leirintäalueen maksulliset nettiyhteydet tahmaamaan melkoisesti. Oma vaikutuksensa lienee ollut sillä, että viikonlopuksi lertsun vierailijamäärä kasvoi rajusti, joten käyttäjiäkin tuli lisää rajatulle nettikaistalle.

Tässä vaiheessa voime siis olla tyytyväisiä siihen, että lähdimme liikkeelle hyvän sään aikana. Sateet jäivä jonnekin Ranskaan mulkoilevien naapureidemme iloksi ja itse saamme taas nauttia Sveitsin auringosta ja kauniista maisemista. Loma jatkuu ja suuntana on vähitellen pohjoinen. Matkalla on kuitenkin vielä paljon katseltavaa ja ensimmäisenä aloitamme huomenna Aarburgin kaupungista. Mutta nyt siis nukkumaan, että aamulla jaksaa taas lomailla. Tämähän on hikistä hommaa!

Rantapäivänä rennosti

St Jorioz, Lac d' Annecy, Rhônen Alpit, Ranska. Vaihtelevan aurinkoista. Lämpötila 27 astetta. Lomafiilis 112%

Lauantai-aamuna Jaana jatkoi sikeitä unia vielä pari tuntia sen jälkeen kun itse olin herännyt mietteisiin loman jatkosta. Edellisenä iltana olin netistä ja televisiosta huomannut, että tänne eteläisen ja keskisen Euroopan suunnalle oli tulossa melkoinen saderintama ja povailtiinhan BBC-news-kanavan sääennusteissa Sveitsin ja Ranskan rajamaille jopa mahdollisia myrskyjä ja trombeja.

Tällä reissulla on tullut tavaksi katsella illalla satelliittitelkkarista CNN:n ja BBC:n uutiset ja muutaman kerran olemme jopa katsoneet kotimaankin uutiset netin kautta YLE-arenalta. Sehän huono puoli tuossa ajantasaisuudessa on, että tieto lisää tuskaa ja niinpä tutkiskelin vielä aamutoimiksi netistä sääennusteita ja suunnittelin jo loman seuraavia vaiheita. Onneksi saderintama olisi tulossa Annecyn seudulle vasta joskus sunnuntain aikana, joten ainakin lauantain voisimme vielä rauhallisin mielin nautiskella upeista maisemista ja turkooseista vesistä ilman sadetta.

Jaanakin heräili joskus yhdeksän aikaan ja päätimme yhdessä, että unohtaisimme polkupyöräilyn turruttamilla takapuolilla varustautuneina päivän ohjelmistosta suosiolla suunnittelemamme vaeltelureissun läheisille vuorille ja viettäisimme yksinkertaisen ja rentouttavan rantapäivän läheisellä Annecyn rannalla. Lämpötilakin oli taas mukavasti nousussa ja lähenteli jo aamupäivän aikana miltei 30 astetta.

Aamun kähmässä ja rantareissua suunnitellessa huomasimme, että aivan viereemme oli ilmestynyt ranskalainen perhe asuntovaunuineen. Tämän reissun perusteella meille on muodostunut ranskalaisista sellainen kuva, että he ovat erittäin kohteliaita, tervehtivät jopa tuntemattomia iloisesti ja ovat muutenkin avointa ja rentoa porukkaa. Viereemme ilmestynyt naapuri taisi sitten olla se poikkeus säännöstä. Vaikka itse tervehdimme kohteliaasti heidät huomattuamme, mulkoilivat he meitä, kuin jotain halpaa makkaraa. Koko perhe moljotti silmät ammollaan, kun nautimme aamupalaa auton edessä. Itse he kantoivat pienestä ja vanhasta asuntovaunusta ulos jääkaapin, pakastimen, mikroaaltouunin ja laajan valikoiman muitakin kodinkoneita sillä meiningillä, että ajattelimme jo, että meinaavatko ne kodinkoneliikkeen perustaa siihen ikääntyneen asuntovaunun etutelttaan. Useampikaan huomenentoivotus ei saanut heissä vastakaikua, joten päätimme, että saavat moljotella siinä vieressä ihan rauhassa. Kyllähän suomalaisen nahka pienen tuijotuksen kestää!

Tuhdin aamupalan jälkeen jätimme koirat asuntoauton katoksen suojiin makoilemaan ja lähdimme polkupyörillä muutaman sadan metrin päähän rannalle. Tällä kertaa päätimme jättää koirat pois reissusta ihan siksi, että voisimme huoletta uiskennella ihan virallisesti ihmisille tarkoitetulla rannalla eikä jollain puolivirallisella kaisla- tai kivirannalla, joilla yleensä koiriamme olemme uittaneet.

Olipa mahtavaa roikaista Annecyn aaltoihin liki kolmenkymmennen asteen kelissä. Järven turkoosin värinen vesi on myös uskomattoman kirkasta ja puhdasta, joten ihan ilokseen uiskentelimme vilvoittavissa aalloissa. Aluksi vesi toki tuntui hieman turhankin kylmältä, mutta nopeasti lämpötilaan tottui ja parempi niin, että kuumana päivänä pääsee kunnolla vilvoittautumaan, kuin että joutuisi lillistelemään seisovassa lämpimässä vedessä. Alppien rinteiltä alkunsa saaneet purot ja joet ovat varmaan kuljettaneet kirkkaat ja vilpoiset vedet Annecy-järveen, mutta mistä lienee johtuu tuo veden hieno turkoosi väri, jonka kaltaisia ei ole monesti muuallakaan näkynyt. Lähinnä veden väristä tulee mieleen Karibianmeri, mutta nythän ollaan kuitenkin Alppijärvellä?

Vedessä lilluessamme ihailimme vuorilta alas liiteleviä varjoliitäjiä, joita täälläkin Schwangaun tavoin tuntui olevan taivas täynnä. Vieläkään Jaana ei lämmennyt ajatukselle pienestä tandemhypystä tyhjyyteen, joten tyydyimme läträämään rantavesissä huimempien extremelajien sijaan. Aikamme vesileikkejä ja rantaelämää harrastettuamme kuivattelimme itsemme ja palailimme lertsulle, jossa koirat jo odottivat vuoroaan päästä järveen vilvoittautumaan. Niinpä myöhemmin iltapäivästä oli edessä uusi reissu rannalle. Tällä kerralla kuitenkin kaislikon keskelle pois ihmisuimarannoilta.

Päivä kului siis aivan joutohommissa. Jonkun mielestä juuri näin pitäisi lomaa viettääkin. Lojua rannalla ja paistatella auringossa. Kieltämättä on ihan rentoa välillä unohtaa kamera kyydistä ja keskittyä vain siihen, ettei keskity mihinkään. Antaa vain auringon lämmittää kehoa ja jos tulee liian kuuma, niin roikaisee vilvoittaviin vesiin. Mukavaa on myös se, että kun lomapäivän ohjelmaa ei suunnittele liian tarkasti ja täyteen, niin voi vedellä menemään ihan fiiliksellä. Kuten tänään. Yhtäkkiä illalla alkoi tuntua, että voisi vaikka tekaista biisin. Mikäpä sen mukavempaa, kuin näppäillä kitaraa tummenevassa illassa ja tuijotella Alppien taivaan reunassa yöhön katoavaa silhuettia.

Jos tässä ennen nukkumaan menoa vielä katsoisi tuoreimmat sääennusteet ja miettisi huomista sen pohjalta. Tiedä vaikka startattaisiin kohti Sveitsiä. Löysin nettiä tonkiessani mukavan näköisen Aarburg-nimisen pikkukaupungin läheltä Saksan rajaa. Siellä voisi stopata matkalla Moselin laaksoon. Mutta nukutaan nyt ensin yö ja katsotaan asiaa huomenna. Sehän tässä karavaanarielämässä on mukavaa, että maisemaa ja lomapaikkaa voi vaihtaa vaivatta säiden ja fiilisten mukaan!

Annecy, Alppien Venetsia

St Jorioz, Lac d' Annecy, Rhônen Alpit, Ranska. Puolipilvistä ja vaihtelevan aurinkoista. Lämpötila 24 astetta. Lomafiilis 114%

Perjantaiaamuyöstä heräsimme sateen ropinaan. Karavaanarielämä vie aina ihmisen vähän lähemmäksi luontoa, joten vajaan metrin pään yläpuolella alumiinipeltiin ropiseva sadekin tuntuu aluksi talven jäljiltä uudelta ja erilaiselta. Vaikka kotonakin talossa on peltikatto, niin siellä sateen ääniä tuskin huomaa, mutta näin läheltä kuunneltuna noinkin luonnollinen asia saa hieman erilaiset mittasuhteet. Nopeasti olemme ääniin kuitenkin taas tottuneet ja noista parista yöstä, jolloin vettä on tällä reissulla ropistanut, ei pisaroiden äänistä kyllä häiriötä ole ollut.

Niinpä jatkoimme aikamme sateen ropinaa kuunneltuamme unia ja heräilimme virkeinä aukeavalta taivaalta kurkistelevan auringon säteisiin vasta noin yhdeksän aikaan. Päivästä tuntui tulevan hieman edellisiä vilpoisampi, joten sekin sopi hyvin suunnitelmiimme lähteä pyöräretkelle kohti järven pohjoispäässä sijaitsevaa Annecyn kaupunkia. Maittavan aamupalan nautittuamme ja koirat lenkitettyämme lukitsimme auton ja jätimme koirat vahtimaan leiriä.

Päivä oli siis jo kääntynyt iltapäivän puolelle, kun lähdimme pyöräilemään pohjoisen suuntaan. Matkaa St. Joriozista Annecyyn tulee vajaat kahdeksan kilometriä, joten edessä oli sopiva pikku pyöräilytuokio. Annecy-järven ympärillä kulkee loistavakuntoinen polkupyöräilyreitistö, jota pitkin matkamme kulki Annecyn kaupungin suuntaan välillä aivan rannan tuntumassa ja hetkittäin myös vähän korkeammalla rinteessä. Ranskalaisten täytyy rakastaa suuresti pyöräilyä, sillä sen verran suositulta tuo touhu täällä vaikuttaa. Pyöräillessämme sopivan hitaalla, ei hiostavalla, vauhdilla kohti päämäärämme ohitse sujahteli molempiin suuntiin koko ajan kilpapyöräilijöitä värikkäine kypärineen ja urheiluasuineen. Hetkittäin olo oli kuin olisimme joutuneet vaihingossa keskelle Tour de Francen etappia. Onneksi kyse ei kuitenkaan ollut Ranskan ympäriajosta vaan matkaa oli ainakin meillä hieman vähemmän.

Maisemat pyöräillessä olivat upeita. Turkoosinsinisen järven rannalla pyörätie mutkitteli loistohuviloiden ja melkeinpä pikkulinnoja muistuttavien kesäasuntojen lomitse. Ohitimme pellolla olevan rakennuksen, josta tuli elävästi mieleen nuorempana moneen kertaan läpi luetut Tintti-kirjat ja taisipa jossain noilla main vilahtaa tien poskessa myös Milou-koiraa paljon muistuttava nelijalkainen karvaturri. Muutenkin olo alkoi olla kuin kapteeni Haddockilla, sillä mieli alkoi tehdä jo pientä ryyppyä.

Pyöräily Annecyyn kesti noin puolisen tuntia, mutta jouduimme hetkeksi pitämää sadetta suurten puiden alla, kun pieni kolmen minuutin sadekuuro yllätti meidät kaupunkia lähestyttäessä. Kaupunkiin saavuttaessa alkoi ihmisvilinä lisääntymään ja aikamoinen turistipaljous tuolla keskustassa olikin odottamassa. Pyörätietä pitkin poljimme suoraan vanhan kaupungin reunaan ja jätimme polkupyörät kettingilla ja lukolla kiiinnitettyinä kanavan varteen aitaan kiinni.

Annecyn vanha kaupunki vaikutti heti ensisilmäykseltä kauniilta ja viihtyisältä paikalta. Turistien paljous ei tosin lisännyt viihtyisyyttä, mutta samasta tungoksesta joutuu kärsimään kaikkialla muuallakin suosituissa turistikohteissa. Lähdimme kävelemään hitaasti kanavan varsia pitkin syvemmälle vanhaan kaupunkiin ja näkymät olivat varsin silmänmukaisia. Kanavanvarren keskiaikaisissa rakennuksissa oli pieniä puoteja ja ravintoloita, joissa turisteille tarjottiin silmänruoan lisäksi monenlaisia matkamuistoja ja ravintola-annoksia. Rakennusten yksityiskohdissa näkyi mukavasti entisten aikojen henki ja muutenkin vanhan kaupungin kanavilla ja silloilla oli viihtyisää kierrellä ja katsella. Oheisissa kuvissa on pientä näytettä kävelykierrokseltamme.

Tovin aikaa käveltyämme alkoi tuntumaan siltä. ettei pieni lounas olisi pahitteeksi. Niinpä istuuduimme erääseen kanavan varren ravintolaan ja tilasimme itsellemme tuhdit pizzat oluiden kera. Ruoka-annoksia odotellessa oli mukavaa katsella kanavan varren talojen yksityiskohtia ja seurata ohi virtaavan matkailijavirran menoa. Totesimme pizzat saatuamme, että kyllä nämä ranskalaisten pöperöt taitavat voittaa italianpoikien tarjonnan. Sen verran maukkaammilta pizzat täällä maistuivat, vaikka emme mitään varsinaista vikaa ei tuolla Cannobiossakaan nautituista lätyistäkään olleet löytäneet.

Pizzat nautittuamme jatkoimme kävelykierrosta vanhassa kaupungissa ja iltapäivästä aurinkokin alkoi paistaa täydeltä terältä. Onneksi väentungos vanhassa kaupungissa tuntui myös hieman hellittävän, joten päätin kokeilla, josko onnistuisin kuvaamaan yhden virtuaalipanoraaman tuolta kanavan lähestöltä. Aiemmin päivällä paikalla tuntui käyvän sellainen vilinä, että panoraaman kuvaaminen olisi ollut aika vaikeaa ja varsinkin jälkikäsittelyssä olisi riittänyt julmasti töitä, kun kättä ja jalkaa sekä kameraa ja lastenvaunua tunki kuviin joka puolelta. Onnistuinkin ottamaan seuraavan panoraaman kaikesta hulinasta huolimatta. Toivottavasti siitä saa edes jonkinmoisen käsityksen millaiselta täällä Alppien Venetsiassa näyttää?

Iltapäivällä noin neljän aikaan lähdimme polkemaan takaisin kohti huomattavasti rauhallisempaa St. Joriozin kylää ja matkalla kävin ostamassa koirille lisää ruokaa kylän kaupasta. Kesälomamatkamme aikana olemme tehneet hieman epätieteellisiä huomioita eri maiden koiranruokien laadusta. Kotimaasta mukaan ottamamme ruoan loputtua Saksasta ostamiamme nappuloita nautittuaan koirien jätösten koko tuplaantui, joten ruoan laatu oli huomattavasti heikompaa. Italialaisesta kaupasta hankkimamme koiranruoka taas näytti eriskummalliselta, koska siinä oli monen väristen nappuloiden lisäksi myös esimerkiksi maissinlastuja. Saksalaiseen ruokaan verrattuna jätösten koko kuitenkin pieneni ja tiivistyi, joten ruoan laatu oli saksalaista parempaa. Nyt koirat nauttivat siis ranskalaista evästä, joten mielenkiinnolla odotamme, mitä perästä kuuluu? Oho, taisipa taas tulla vähän paskajuttuja kirjoiteltua, mutta omituisesta jutunaiheesta huolimatta meillä ei ole ollut täällä tylsää, vaan olemme tehneet muutakin, kuin tonkineet koirien jätöksiä! :)

Illalla takapuolet hieman pyöräilystä hellinä käytimme koiria peuhaamassa läheisillä pelloilla. Lertsulle palattuamme vieressä asustelevat saksalaiset tulivat kehumaan kuinka upeita koiria meillä on. Olivat kuulemma poissaollessamme vain makoilleet rentoina asuntoauton varjossa ja odotelleen äänettöminä omistajiaan takaisin luokseen.

Tällä St. Joriozin leirintäalueella on myös hyvät peltoaukeamat heti nurkan takana keskellä ranskalaista maalaismaisemaa, joten olemme joka aamu ja ilta päästäneet koirat vapaina juoksemaan tuolla niityillä. Onneksi hurtat eivät vielä ole saaneet kiinni yhtään peltomyyrää, mutta epäilemättä niitä tuolla pellolla paljon on, kun niiden tekemiä koloja ja kekoja on kaikkialla. Itse näin jopa yhden jyrsijän viipottamassa ruohikossa, mutta onneksi sain käännettyä koirien huomion itseeni ja pikku viipottaja ehti luikahtaa koloonsa.

Pimeän tullen olimmekin ihan valmiita yöunille. Polkeminen ja käveleminen olivat ottaneet oman veronsa ja niinpä nukkumatti kutsui vastustamattomasti.

Hyvää yötä Annecy-järven rannalta!