Ennen kaupunkiin tutustumista lähdimme käyttämään koiria Aare-joen reunustaa piktkin kulkevaa luontopolkua pitkin aamulenkillä. Aare-joki kulkee mm. Bernin kaupunkin läpi ja mutkittelee läpi Juravuorten kukkuloiden ja vehreän luonnon. Joenvarren luontopolulle on merkittynä eri kasvi- ja puulajeja kyltein, joten koiria kävelyttäessämme saimme samalla aimo annoksen uutta tietoa täkäläisestä luonnosta ja kasvillisuudesta. Tammea, lehmusta, vaahteraa, hopeapajuja ja monia muita jalompia ja vähemmän jaloja puita kasvoi joen varren tiheissä metsissä. Hyviä puulajela monet esimerkiksi kitaranvalmistukseen ja useat lajeina juuri sieltä puolelta tuttuja. Saimme myös hetken huvituksen, kun huomasimme pysähtyneemme hetkeksi likusteripuun varjoon Harry Potter-kirjojen tyyliin.
Seurailimme joen kulkua pitkin joen mutkia ja edessä päin alkoi häämöttämään vesivoimalaitos. Aivan ennen voimalaitosta joen penkoilla oli hiekkasärkkiä, joissa muutama kulkija olikin jo uittamassa koiriaan, joten päätimme liittyä joukkoon. Päästimme koirat vapaiksi ja aloimme nakkelemaan keppiä jokeen ja siitähän meidän hurtat tykkäävät. Heittelimme keppiä varsin voimakkaasti virtaavaan jokeen noin puolen tunnin ajan, joten koirat saivat harvinaisen hyvän aamuliikuntatuokion välillä vastavirtaan ja välillä poikittain virrassa uiden. Sitten palailmme väsyneiden koirien kanssä takaisin leirintäalueelle, missä jätimme koirat vahtimaan asumuksia ja itse lähdimme kohti läheistä Aarburgin linnaa.
Aarburgin linnaa ei ole vaikea löytää, sillä se vahtii ympäristöään korkealla kukkulalla Aare-joen mutkassa. Mutta sisäänpääsy linnaan tuntui oleva paljon vaikeampi paikallistaa ja aikamme kukkulaa kierrettyämme aloimme jo miettiä, että onko tuo linna avoinna yleisölle ollenkaan. Kaupungin kaduilta ei löytynyt opasteita linnaan ollenkaan ja aivan sattumalta osuimme pienelle kadulle, mistä lähti portaat ylöspäin kohti muureja. Aloitimme portaiden nousun ja huomasimme tulleemme aivan linnan juurella olevan kirkon pihalle. Tuolta ei kuitenkaan ollut pääsyä itse linnaan, joten aikamme komeita maisemia ihailtuamme päätimme palata samoja portaita alas.
Liki kolmenkymmenen asteen helteessä seisovassa tuulensuojassa portaiden kapuaminen alkoi tuntua jo urheilusuoritukselta, mutta päätimme silti yhä etsiä reittiä myös itse linnaan. Aikamme keskiaikaisilla kaduilla seikkailtuamme törmäsimme jälleen kapeiden portaiden alkupäähän, jotka vaikuttivat nousevan kohti varsinaista linnaa. Niinpä aloitimme jälleen kuuman portaiden kapuamisen ja saavuimme muutaman hengähdystauon jälkeen pienelle tasanteelle, mistä johti pieni aukko sisään linnan muureihin. Aukkoa vartioi ampuma-aukolla varustettu muuri, joten ainakin linnan puolustusta oli paikkaa suunniteltaessa osattu ottaa huomioon. Jos vihollinen ensinnäkään olisi osannut jollain kumman ilmeellä nousta ylös saakka, olisi se törmännyt paikkaan, johon se olisi ollut todella helppo ampua hengettömäksi.Onneksi kukaan ei tähtäillyt ampumaaukosta meitä, joten pääsimme luikahtamaan kylmän kallion sisään pienestä aukosta. Kallion sisällä kulku johti linnan varsinaiselle sisääntulolle, jossa tietysti totesimme senkin mukavan tosiasian, että jostain sinne johti myös autotie, koska muurin vieressä oli sievässä rivissä joukko autoja. Lueskelimme hetken aikaa linnan infotaulua ja kävimme ylös linnaan vievien portaiden yläpäässä, missä edellämme kulkeva mies tylysti nappasi oven kiinni puhumatta sanaakaan. Syykin selvisi, kun tavailimme ovesta tekstin, joka kertoi linnaa esiteltävän vain arkipäivisin kello 14 aikaan ja paikan olevan muutoin kiinni.
Koska kello oli vasta hätäisesti puolen päivän puolella, päätimme, että tämä linna taitaa olla nyt nähty ja aloimme palaamisen samoja portaita kohti alas jättämiämme polkupyöriä. Vaikka keskiaikaisissa linnoissa onkin ihan mielenkiintoista pyöriä tutkiskelemassa, niin noin yleensä ne ovat komeampia ulkoapäin kuin sisältä, joten olimme molemmat sitä mieltä, että kahden tunnin odottelun sijaan palaisimme mieluummin lertsulle kylmien oluiden pariin ja nauttimaan auringosta. Alaspäin laskeutuessamme kuvasin linnan sisäänmenopaikalta ampuma-aukon edustalta panoraaman, niin pääsette muutkin kurkistamaan seutua.
Laitoin navigaattorin kävelytilaan ja lähdin pyöräilemään halki viljapeltojen ja omakotitaloalueiden. Pienoisten mutkien ja arvailuiden jälkeen löysin kuitenkin suuren ostoskekuksen eteen, missä löin pyörän kettingillä kiinni telineeseen ja marssin sisään ostoksille. Paikka oli kooltaan vähintään Kempeleen Zeppelinin kokoluokkaa, joten hetkinen meni, että löysin ensimmäisen ruokakaupan. Eläintarvikkeita, kännyköitä, elektroniikkaa ja monenlaista muuta tavaraa tuntui kyllä olevan runsaasti tarjolla. Onneksi kysyin ruokakauppaan sisään astuessani kassarouvalta, että hyväksyvätkö he maksuvälineenä Visa-kortin. Eivät hyväksyneet, joten edessä oli toisen ruokakaupan etsiminen. Muutaman minuutin kävelyn jälkeen osuin toisen isomman ketjun myymälän ovelle ja aloin rohkeasti nostella tavaroita ostoskoriin, sillä oletin automaattisesti, että Visa-kortti toimisi näin isossa myymälässä. Sveitsin frangeja emme olleet ajatelleet turhaan nostavamme tai vaihtavamme, koska matka pikapuoliin taas jatkuisi maihin, missä euro on se ainoa oikea maksuväline.
Hintataso tuntui olevan kaupassa kutakuinkin Suomen luokkaa ja mm. edulliset viinit loistivat poissaolollaan. Itse asiassa en tainnut pikaisella silmäyksellä nähdä kuin yhden alle 10 frangin hintaisen viinipullon, mutta saattoi niitä toki siellä olla, mutta kun en viiniä ollut tullut ostamaan, niin en alkanut tosissaan edes hintoja tutkimaan. Nostelin ostoskoriin mm. kivennäisvettä, jota näin helteellä tuntuu kuluvan, sekä tuoretta leipää ja salaattia. Kun täällä loistavien leivonnaisten maassa ollaan, niin ihan pakko oli ottaa myös muutama makea herkkupala iltakahvin kanssa nautittavaksi. Muutama muu pikku ostos vielä ja sitten kassalle. Onneksi odotukseni Visa-kortin kelpaamisesta piti paikkansa ja sain tavarat maksettua vaivattomasti muovirahalla.Lertsulle palatessa jouduin odottelemaan junaradan tasoristeyksessä puomien takana melkoisen tovin, sillä ainakin varttitunnin pysähdyksen aikana edestäni kulki neljä junaa. Jaana meinasikin jo olla levottomana, kun saavuin autolle. Olisi kuulemma jo kohta alkanut soittelemaan perääni, jos en olisi pikapuoliin ilmaantunut paikalle. Pakkailimme ostokset auton kaappeihin ja päätimme lähteä joen vesiin vilvoittautumaan.
Uimareissulle otimme jälleen mukaan myös koirat ja itse odottelin hiekkasärkällä, kun Jaana polskutteli Aare-joen vihreän värisessä vedessä koirien kanssa. Toisen oli pakko katsoa hieman koirien perään, sillä joki virtasi voimakkaasti ja heti särkän reunassa alapuolella oli kalastajia, joiden siimat kulkivat joelle, joten koiria piti houkutella jatkuvasti kohti rantaa, ettei virta olisi vienyt niitä kohti siimoja ja koukkuja. Onneksi homma sujui kommelluksitta ja koirat sekä emäntä pääsivät viilentäytymään kuuman päivän jäljiltä mukavasti. Oman osani viilennyksestä sain minäkin, kun koirat nousivat joesta ylös ja puistelivat turkkinsa kuivaksi, joten oikeastaan kaikki kävimme tavalla tai toisella kastautumassa.
Illalla grillailimme Ranskasta ostettuja monenvärisiä makkaroita ja ihmettelimme eriväristen makkaroiden makuja. Osa maistui ihan asialliselta ja lähes kotimaiseen tyyliin, mutta osa oli todella omistuisesti maustettuja, joten koiratkin saivat oman osansa grillailusta. Nälkä ei kuitenkaan jäänyt kenellekään vaan aterian kruunasi muhkeat berliininmunkit, jotka katosivat kitusiin alta aikayksikön.
Huomenna aiomme jatkaa taas matkaa. Suuntana on Moselin laakso Saksassa. Sääennusteiden mukaan parhaat helteet ovat tältä osaa lomaa ohi ja pääsemme nauttimaan varsin kotimaisista kesälämpötiloista. Onneksi näiden liki 20 lomapäivän aikana täällä keski-Europassa ei päivälämpötila ole kertaakaan laskenut alle 23 asteen ja suurimpana osana päivistä lukema on pysytellyt liki 30 asteessa.
Jaanalle siirtyminen pohjoisemmas aiheuttaa jo kuulemma hieman loman loppumisen ahdistusta. Yritin jälleen lohdutella, että ehkä on hyväkin, että alamme totuttautumaan vähitellen kotimaan kesäkeleihin ja maisemiin, ettei muutos tule kerralla liian äkkiä. Lomaa on kuitenkin jäljellä reilusti yli viikko, joten aiomme nauttia täysillä siihen saakka kun sitä riittää. Joten moikat Sveitsinmaalta. Seuraava päivitys tuleekin kenties Saksasta läheltä Luxenbourgin rajaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti