Rantapäivänä rennosti

St Jorioz, Lac d' Annecy, Rhônen Alpit, Ranska. Vaihtelevan aurinkoista. Lämpötila 27 astetta. Lomafiilis 112%

Lauantai-aamuna Jaana jatkoi sikeitä unia vielä pari tuntia sen jälkeen kun itse olin herännyt mietteisiin loman jatkosta. Edellisenä iltana olin netistä ja televisiosta huomannut, että tänne eteläisen ja keskisen Euroopan suunnalle oli tulossa melkoinen saderintama ja povailtiinhan BBC-news-kanavan sääennusteissa Sveitsin ja Ranskan rajamaille jopa mahdollisia myrskyjä ja trombeja.

Tällä reissulla on tullut tavaksi katsella illalla satelliittitelkkarista CNN:n ja BBC:n uutiset ja muutaman kerran olemme jopa katsoneet kotimaankin uutiset netin kautta YLE-arenalta. Sehän huono puoli tuossa ajantasaisuudessa on, että tieto lisää tuskaa ja niinpä tutkiskelin vielä aamutoimiksi netistä sääennusteita ja suunnittelin jo loman seuraavia vaiheita. Onneksi saderintama olisi tulossa Annecyn seudulle vasta joskus sunnuntain aikana, joten ainakin lauantain voisimme vielä rauhallisin mielin nautiskella upeista maisemista ja turkooseista vesistä ilman sadetta.

Jaanakin heräili joskus yhdeksän aikaan ja päätimme yhdessä, että unohtaisimme polkupyöräilyn turruttamilla takapuolilla varustautuneina päivän ohjelmistosta suosiolla suunnittelemamme vaeltelureissun läheisille vuorille ja viettäisimme yksinkertaisen ja rentouttavan rantapäivän läheisellä Annecyn rannalla. Lämpötilakin oli taas mukavasti nousussa ja lähenteli jo aamupäivän aikana miltei 30 astetta.

Aamun kähmässä ja rantareissua suunnitellessa huomasimme, että aivan viereemme oli ilmestynyt ranskalainen perhe asuntovaunuineen. Tämän reissun perusteella meille on muodostunut ranskalaisista sellainen kuva, että he ovat erittäin kohteliaita, tervehtivät jopa tuntemattomia iloisesti ja ovat muutenkin avointa ja rentoa porukkaa. Viereemme ilmestynyt naapuri taisi sitten olla se poikkeus säännöstä. Vaikka itse tervehdimme kohteliaasti heidät huomattuamme, mulkoilivat he meitä, kuin jotain halpaa makkaraa. Koko perhe moljotti silmät ammollaan, kun nautimme aamupalaa auton edessä. Itse he kantoivat pienestä ja vanhasta asuntovaunusta ulos jääkaapin, pakastimen, mikroaaltouunin ja laajan valikoiman muitakin kodinkoneita sillä meiningillä, että ajattelimme jo, että meinaavatko ne kodinkoneliikkeen perustaa siihen ikääntyneen asuntovaunun etutelttaan. Useampikaan huomenentoivotus ei saanut heissä vastakaikua, joten päätimme, että saavat moljotella siinä vieressä ihan rauhassa. Kyllähän suomalaisen nahka pienen tuijotuksen kestää!

Tuhdin aamupalan jälkeen jätimme koirat asuntoauton katoksen suojiin makoilemaan ja lähdimme polkupyörillä muutaman sadan metrin päähän rannalle. Tällä kertaa päätimme jättää koirat pois reissusta ihan siksi, että voisimme huoletta uiskennella ihan virallisesti ihmisille tarkoitetulla rannalla eikä jollain puolivirallisella kaisla- tai kivirannalla, joilla yleensä koiriamme olemme uittaneet.

Olipa mahtavaa roikaista Annecyn aaltoihin liki kolmenkymmennen asteen kelissä. Järven turkoosin värinen vesi on myös uskomattoman kirkasta ja puhdasta, joten ihan ilokseen uiskentelimme vilvoittavissa aalloissa. Aluksi vesi toki tuntui hieman turhankin kylmältä, mutta nopeasti lämpötilaan tottui ja parempi niin, että kuumana päivänä pääsee kunnolla vilvoittautumaan, kuin että joutuisi lillistelemään seisovassa lämpimässä vedessä. Alppien rinteiltä alkunsa saaneet purot ja joet ovat varmaan kuljettaneet kirkkaat ja vilpoiset vedet Annecy-järveen, mutta mistä lienee johtuu tuo veden hieno turkoosi väri, jonka kaltaisia ei ole monesti muuallakaan näkynyt. Lähinnä veden väristä tulee mieleen Karibianmeri, mutta nythän ollaan kuitenkin Alppijärvellä?

Vedessä lilluessamme ihailimme vuorilta alas liiteleviä varjoliitäjiä, joita täälläkin Schwangaun tavoin tuntui olevan taivas täynnä. Vieläkään Jaana ei lämmennyt ajatukselle pienestä tandemhypystä tyhjyyteen, joten tyydyimme läträämään rantavesissä huimempien extremelajien sijaan. Aikamme vesileikkejä ja rantaelämää harrastettuamme kuivattelimme itsemme ja palailimme lertsulle, jossa koirat jo odottivat vuoroaan päästä järveen vilvoittautumaan. Niinpä myöhemmin iltapäivästä oli edessä uusi reissu rannalle. Tällä kerralla kuitenkin kaislikon keskelle pois ihmisuimarannoilta.

Päivä kului siis aivan joutohommissa. Jonkun mielestä juuri näin pitäisi lomaa viettääkin. Lojua rannalla ja paistatella auringossa. Kieltämättä on ihan rentoa välillä unohtaa kamera kyydistä ja keskittyä vain siihen, ettei keskity mihinkään. Antaa vain auringon lämmittää kehoa ja jos tulee liian kuuma, niin roikaisee vilvoittaviin vesiin. Mukavaa on myös se, että kun lomapäivän ohjelmaa ei suunnittele liian tarkasti ja täyteen, niin voi vedellä menemään ihan fiiliksellä. Kuten tänään. Yhtäkkiä illalla alkoi tuntua, että voisi vaikka tekaista biisin. Mikäpä sen mukavempaa, kuin näppäillä kitaraa tummenevassa illassa ja tuijotella Alppien taivaan reunassa yöhön katoavaa silhuettia.

Jos tässä ennen nukkumaan menoa vielä katsoisi tuoreimmat sääennusteet ja miettisi huomista sen pohjalta. Tiedä vaikka startattaisiin kohti Sveitsiä. Löysin nettiä tonkiessani mukavan näköisen Aarburg-nimisen pikkukaupungin läheltä Saksan rajaa. Siellä voisi stopata matkalla Moselin laaksoon. Mutta nukutaan nyt ensin yö ja katsotaan asiaa huomenna. Sehän tässä karavaanarielämässä on mukavaa, että maisemaa ja lomapaikkaa voi vaihtaa vaivatta säiden ja fiilisten mukaan!