Vesivaakavaraston täydennystä

Cochem, Moselin laakso, Saksa. Pilvistä. Lämpötila 24 astetta. Lomafiilis 107%

Tiistaipäivästä oli tulossa sääennusteiden mukaan viimeinen tosi helteinen päivä tänne keski-Euroopan lähimaastoihin, joten aamulla herättyämme saimme vielä nautiskella täysillä kuumasti porottavasta auringosta. Jaanan käydessä lenkittämässä koirat laittelin autoa matkakuntoon, sillä aikaisempien suunnitelmien mukaan aioimme ajella tiistain kunniaksi aimo harppauksen kohti pohjoista.

Pikaiset aamiaiset nautittuamme ja uloskirjauduttuamme suuntasimme navigaattorin opastamana kohti moottoritietä ja Saksaa. Aarburgissä yhden lertsuyön hinnaksi tuli 27 euroa, mikä tuntui hieman kalliilta edellisiin leirintähintoihin verrattuna, varsinkin kun tuolla ei ollut edes uima-allasta tarjolla ja suihkuista sekä lämpimästä vedestäkin piti maksaa erikseen. Toisaalta olimmehan nyt Sveitsissä, missä kaikki muukin on liki Suomen hinnoissa, joten siihen nähden tuo ei nyt niin kauhealta tuntunut.

Edellisenä iltana Büten eteen oli ilmestynyt varsin komean näköinen matkakoti, joka tuntui kiinnostavan muitakin alueen karavaanareita kummasti. Ihmiset kävelivät uuden asukkaan ohi ja tuijottelivat ihmeissään moista ilmestystä. Onhan se aika leuhkan näköistä, kun vasta tulleet naapurin peruuttelivat asuntoautonsa takakontista pikkuisen Smart-henkilöauton, jolla lähtivät ostosreissulle läheiseen kylään. Yhtäkkiä polkupyöräily alkoi tuntua täysin köyhien touhulta, kun sitä vertasi moiseen luksuskaravaanarihommaan. No, jokainen tyylinsä ja lompakkonsa mukaan :)

Moottoritie Saksaan suuntasi Jura-vuoriston halki välillä tunneleissa ja pääasiassa laaksoja halkoen. Rajalle Aarburgista ei montaa kymmentä kilometriä enää ollut, joten Baselin ohitettuamme huomasimme olevamme Saksan tullissa, josta ajelimme luonnollisesti läpi ilman sen kummempia pysähdyksiä. Matka jatkui Baselista Freiburgin ohitse kohti Karlsruhen kaupunkia Ranskan rajaa sivuten ja rekkoja tuntui olevan liikkeellä hurja määrä. Onneksi liikenne oli meidän kannalta ajatellen jouhevampaa juuri pohjoisen suuntaan, sillä huvittuneina saimme katsella kuinka kaikki etelään päin virtaavat kaistat olivat totaalisessa useita kymmeniä kilometrejä pitkässä ruuhkassa, joka ei liikkunut pitkään aikaan yhtään minnekään. Ihmiset purkautuivat staussa seisovista autoista ulos ja lapset alkoivat leikkimään moottoritien keskialueella. Jotten sanoisi, että ilmassa oli kunnon kesäjuhlan tuntua…

Muutamaan pikku stauhun jouduimme itsekin jumittumaan muutamaksi minuutiksi, mutta kohtuullisen nopeasti ajomatka eteni kohti Mannheimin ja Heidelbergin aluetta, missä suunta muuttui kohti luodetta ja Koblenzia. Jossain Hockenheimin moottoriradan lähellä alkoi nälkä mouruta sisuksissa sen verran äänekkäästi, että päätimme pysähtyä lounaalle. Jälleen Jaana taikoi nopean ja kätevän pasta-aterian Büten kaappien kätköistä ja pääsimme hyvillä mielin etsimään pysähdyspaikan läheltä ruokakaupan, missä voisimme täydentää ruoka- ja juomavarastoja Sveitsissä huventuneiden evästen tilalle. Vanhasta kokemuksesta tiedämme, ettei nälissään ole hyvä lähteä ruokaostoksille, sillä siitä seuraa vain turhanpäiväisiä heräteostoksia ja epäterveellisiä herkkuja täynnä oleva ostoskori, jos veren sokerit alhaalla lähtee kaupan hyllyjä koluamaan.

Löysimme läheisestä pikkukaupungista sopivan kokoisen marketin, mistä shoppailimme sydämiemme kyllyydellä kyytiin ison kukkuraisen ostoskärryllisen juomaa ja ruokaa. Halpaahan se eväs täällä on, on se tullut moneen kertaan todettua, mutta silti se jaksaa aina nostaa hymyn huulille, kun jumalattoman ruokamäärän lisäksi kyydissä on 24 pulloa viiniä, vähintään sama määrä olutta ja lasku ei meinaa millään nousta yli sataseen. Huvittavana yksityiskohtana löysimme kaupasta koiranruokaa, jonka pussin kyljessä komeilee hienosti Hovawartin kuva, joten olihan sitä pakko testiksi mukaan ottaa, kun oman koiran kuva sitä komeasti koristi.

Keli alkoi kauppapysähdyksen aikana synkistyä ja vaikka ulkona yhä oli 28 astetta lämmintä, niin taivaalta alkoi putoilla muutamia vesipisaroita. Onneksi saimme nosteltua ostokset kuivina auton kyytiin ja pääsimme jatkamaan matkaa. Pysähdyspaikalta navigaattoriin päämääräksi asettaamaani Cochemin kaupunkiin oli matkaa enää vajaat sata kilometriä, joten laitoimme rampan kalkkattamaan ja tallan pohjaan. Yhden pienen harharetken teimme navigaattorin opastamana, sillä noin 25 kilometriä ennen Koblenzia se opasti meitä kääntymään länteen kohti vuoria ja kävimmekin ajamassa muutaman sata metriä sen ehdottamaa tietä, mutta kun tien varren kylteissä kiellettiin ajo yli kuusi metriä pitkiltä autoilta, päätin suosiolla kääntyä takaisin ja etsiä kukkuloiden läpi toisen reitin. Muutaman kilometrin ajon jälkeen lähtikin toinen hieman isompi tie samaan suuntaan ja kun edellämme oleva bussikin sinne suuntasi, päätimme lähteä perään.

Onneksi olin jättänyt ensimmäisen reitin väliin, sillä tämä valitsemammekin tie oli ihan riittävän kapea ja mutkainen. Päästyämme kukkuloiden huipulle ja tien alkaessa laskeutua kohti Mosel-joen laaksoa jouduimme katselemaan jännittyneenä edellämme kulkevan bussin mutkittelua pitkin serpentiinitietä alas kohti jokea. Vaikka bussi oli vain normaalia lyhempi, meinasi sen perä raapia asfalttia jyrkästi laskeutuvan ja mutkittelevan tien käänteissä. Väliillä vastaantulijat joutuivat peruuttamaan, koska bussi ei muuten mahtunut kääntymään tiukoissa kurveissa ja kyllä muutamassa mutkassa sai Bütenkin rattia sompailla ihan tosissaan.

Sateen keskellä ja alamäen tiukoissa tienmutkissa emme oikein täysillä päässeet nautiskelemaan avautuneista maisemista, mutta alas Mosel-joen varteen päästyämme totesimme maiseman olevan taas aikamoisen komean. Mosel-joki kulkee melkoisessa jyrkässä kanjonissa vuorten keskellä ja varsinkin eteläpuolen rinteet on täynnä viininviljelyksiä. Navigaattorin opastamina ajelimme viimeiset 15 kilometriä kohti lounasta ja saapuessamme Cochemiin alkoi sadekin onneksi loppua.

Kirjoittelen tätä matkakirjapäivitystä nyt Cochemin kaupungin kupeessa olevalla leirintäalueella. Asetuimme juuri leiriksi ja kädessäni on se pakollinen "vesivaaka". Olemme taas tällä reissulla seuranneet hieman huvittuneina, kuinka karavaanareilla on erilaisia tapoja asettua leiriksi. Monilla kuluu matkakodin asetteluun pitkäkin aika, kun auto tai vaunu pitää säätää vatupassin eli vesivaa'an avulla suoraan pölkkyjen, pukkien tai ramppien päälle. Me taidamme olla siinä suhteessa vähän turhankin laiskoja tai välinpitämättömiä. Meillä auton asetteluun menee yleensä korkeintaan minuutti. Ensin auto laitetaan silmämääräisesti suoraan, otetaan jääkaapista jääkylmä olut ulos ja kaadetaan lasiin. Jos olut pysyy pöydällä tuopissa, on auto riittävän suorassa. Hyvin on tuo menetelmä tähän saakka toiminut, eikä ole olut tähän saakka vielä lasista pois valunut muualle kuin sinne mihin se on tarkoittetukin eli suuhun! ;)

Huomenna voisi alkaa katselemaan ympäristöä, jos sää sen vaan sallii. Sadetta mokomaa kun on ennusteet vähän povailleet, mutta katsotaan sitä lisää huomenna. Sen verran olemme ympärillemme silmäilleet, että vanhaa ja komean näköistä kaupunkia vartioi taas uljaan näköinen linna. Joen varressa linnoja on monia lisää. Tämä meidän lomailuhan alkaa muistuttamaan kuin jotain Johnny Cashin elämäkertaa: linnasta linnaan…?

Eli eipä sen kummempia täältä Saksan maalta. Jos vaikka lasillisen Liebfraumilchiä vielä kumoaisi. Se ei täältä takuulla lopu kesken, sillä rinteet tuossa vieressä kasvavat vehreinä uutta satoa tarjoten.