Keskiviikkoaamuna Canniobiosta heräillessä oli hieman haikea olo. Aurinko paistoi taas täydeltä terältä ja lämpöä riitti. Pitäisikö nämä todella upeat maisemat nyt jättää taakse ja suunnata kohti uusia kuvioita. Mitä, jos seuraavassa etapissa ei olisikaan näin kaunista? Entäpä jos siellä olisikin paljon kylmempää, kuin täällä Italian vehreydessä? Entä, jos ajeltaisiin vain etelämmäs kohti Välimerta? Muistuttelin Jaanalle, ettemme olleet vielä eläkkeellä, joten ihan asumaan emme voisi näihin sydämet varastaneisiin maisemiin jäädä. Rauhoittelin häntä lisää ja muistutin, että viimeistään Rantsilan vitikoiden halki kotia päin palatessa reaaliteetit iskisivät kuitenkin rajusti naamalle, joten olisi ihan hyvä aloittaa pehmeä paluu kohti kotimaata. Ja palautin mieleen myös sen, että onhan Büten hyllyillä pitkät kalsaritkin mukaan pakattuna, jos jostain oudosta syystä niitä satuttaisiin tarvitsemaan. Lohdutteluni eii kuulemma auttanut haikeaan tunteeseen, vaan päinvastoin pahensi vaan tilannetta!
Cannobion Camping Solessa olimme noiden viiden yön aikana tutustuneet viereisen looshin Walesilaispariskuntaan, Deniseen ja Garethiin, joten hyvästelimme autoa pakkaillessa heidät ja saimme muutamia hyviä vinkkejä jatkolomaa varten. Gareth varsinkin oli alkanut parina viimeisenä ehtoona avautumaan iltahämärissä keskustellessamme yllättävästi, joten olimme saaneet kuulla huvittavia tarinoita miehen toilailuista pikku viskihumalassa eri puolilla Eurooppaa. Hauska pariskunta, turvallista loppureissua vaan heillekin!Navigaattorin opastamana lähdimme jälleen liikkeelle ja aluksi Maggiore-järven rantaviivaa kallioiden reunassa kulkeva tie tuntui taas äkkinäiselle melkoisen kapealta. Kieli keskellä suuta ajo sujui kuitenkin kolhuitta ja onneksi ajoväylä alkoi leventymään, kun laskeuduimme etelämmäs lähemmäksi Verbanian kaupunkia. Maisemat tuota rantatietä ajellessa olivat kyllä upeita ja näillä kokemuksilla tuonne kyllä palaa mielellään uudestaankin. Verbanian jälkeen tie muuttui sitten jo moottoritieksi ja matka alkoi taittumaan reippaalla vauhdilla kohti Ranskaa. Moottoritie halkoi italialaista maaseutua kohti etelää ja Alpitkin tuntuivat katoavan jonnekin kauas takapeileihin.
Vajaan tunnin ajomatkan jälkeen navi opasti meidät toiselle moottoritielle kohti länttä ja Alpitkin alkoivat taas palailla horisontissa näkyville. Tutun näköisiä nimiä vilahteli tieopasteissa: Genova, Milano, Torino. Tien vierellä vilahteli vanhoja, hieman rähjäisen näköisiä kyliä ja aina siellä täällä vuorten huipuilla maisemaa vartioi vanhojen linnojen rauniot. Omaksi päämääräksemme olimme syöttäneet naviin Mont Blancin rinteellä, Chamonixissa, sijaitsevan leirintäalueen, joten Monte Biancon kylttejä seuraillen matkamme jatkui halki Alppisolien ja vuoren rinteitä reunustavien viinitarhojen kohti Mont Blancin tunnelia. Tunneleita tuolla lyhimmällä reitillä tuntui muutenkin taas riittävän ja italialaisetkin olivat näköjään oppineet rahastamaan tielläkulkijoilta ylimääräiset eurot pois: vajaan parin tunnin ajeluille moottoritiellä tuli hintaa 25 euroa! Siihen kun lisäsi edessä odottavan Mont Blancin lähes viidenkympin tunnelimaksun, niin lyhimmälle reitille Ranskaan alkoikin tulla jo hintaa.
Kun putkahdimme Ranskan puolella Chamonixin lähellä tunnelista ulos, olivat maisemat taas kyllä kohdillaan. Lumipeitteiset Alppihuiput tuntuivat jatkuvan taivaaseen saakka ja hurjan näköinen ikijäätikkö valui Alpeilta alaspäin kohti laaksoa, minne tie laskeutui. Ajelimme navin opastamana kohti Chamonixin keskustaa ja yllätykseksemme eteemme ilmestyi tutun näköinen ympäristö, jonka olimme tosin aiemmin nähneet hieman pienempien vuorten vieressä ja aivan eri maassa. Aivan kun olisimme saapuneet Leville tai Rukalle pahimpaan turistikauden aikaan. Alppityylisiä uusia rakennuksia ja järkyttävää ihmispaljoutta sekä turistitulvaa. Loimme toisiimme pikaiset katseet ja päätimme hyvin äkkiä, että tänne me emme tulisi jäämään. Chamonix ei vaikuttanut yhtään meidän tyyliseltä paikalta. Tänne saakka ei ole tultu leireilemään Levin tunnelmiin. Niinpä pysähdyimme toviksi ottamaan valokuvia upean näköisistä vuorten huipuista ja asetimme navigaattoriin uudeksi osoitteeksi Rhônen Alpeilla sijaitsevan Annecy-järven lähellä sijaitsevan leirintäalueen.
Alppikierros siis jatkuu ja nyt maisemaa reunustavat Rhônen Alpit. Tässä kohtaa jostain idästä Sloveniasta alkunsa saaneet ja Itävallan, Saksan sekä Italian kautta kulkevat Alpit kääntyvät kohti etelää ja Välimerta. Kyllä näitä maisemia mielellään katselee. Jos vaikka yhden jääkylmän lonkeron heittäisi kitusiinsa? Eiköhän tuossa jo sen verran tullut taas ajohommia tehtyä? Hieman perverssiltähän tuo kotimainen kesäjuoma tässä maisemassa maistuu, mutta onneksi noita tölkkejä tuli otettua muutama lähtiessä mukaan. Ehkä suomalainen rantasauna, hikinen mies, sääskiä vilisevä koivuvitikko ja kylmä lonkero olisivat autenttisempi yhdistelmä, mutta menköön tämän kerran. Hikinen mies täältäkin löytyy, mutta sääsket ja koivikot loistavat onneksi poissaolollaan. À la vôtre, niin kuin ne täällä päin tapaavat sanoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti