Venetsia, Italia. Tänne se kesä oli piiloutunut. Lämpötila 29 astetta. Lomafiilis 100%
Kevyen öisen sateen jälkeen heräilimme lauantaiaamuna Saksan eteläisimmän osavaltion Baijerin melkoisen kosteisiin ja valitettavan paljon kotimaisia kelejä muistuttaviin olosuhteisiin. Aamulla auton lämpömittari näytti ulkotilan lukemiksi ainoastaan vähän yli toistakymmentä astetta, mutta onneksi yöllä ei sentään ollut palellut auton sisätiloissa, koska neljästä aikuisesta ihmisestä lähtee aina sen verran mainittavasti lämpöenergiaa jo pelkästään uloshengityksen mukana, että tällainen pieni koppero pysyy mukavasti noin 20 asteen lämpötilassa ilman sen kummempaa ulkoista lämmönlähdettä.
Aamutoimiksi herättyämme tyhjentelimme mm. auton vessan ja kävimme suihkussa sekä tuunailimme itsemme tip-top-kuntoon parin hieman kehnomman yön jälkeen. Tenda-campingin kaltaisten täyden palvelun leirintäalueiden uskomattoman siistejä vessa-, keittiö-, ja muita huoltotiloja olisi ollut sääli jättää käyttämättä, joten suihkureissulla partakoneet lauloivat ja kihartimet kihersivät. Kämppärin huoltotiloista astuikin ulos ryhmä entistä ehompia matkalaisia, jotka olivat jälleen valmiita uudelle etapille kohti aurinkoa ja Italian lämpöä.
Tulevan päivän ajomatkaksi oli jo kotimaassa suunniteltu kohtuullista noin 490 kilometrin repäisyä. Edellispäivän Saksan autobaanoilla taitettujen noin 900 ajokilometrin jälkeen tuollaiset lukemat eivät oikeastaan tuntuneet enää miltään, joten mieli oli liikkeelle lähtiessä sekä energinen että innokkaan odottava. Tänään oli meininki päästä Italiaan! Pientä jännitystä tosin aiheutti sääennuste, jonka mukaan seuraavien päivien ajan tulisi olemaan vähän epövakaista miltei koko pohjois-Italiassa. Päätimme yhdessä kaikesta huolimatta kuitenkin jatkaa kohti Venetsiaa alkuperäisen suunnitelman mukaan.
Onneksi heti liikkeelle päästyämme maisemat alkoivat vaihtua aikamoisen hurjaan tahtiin. Alppien matalampien reunahuippujen lisöksi Itävaltaa lähestyttäessä horisonttiin ilmestyivät teräväkärkiset JA huimaavan korkeat lumihuippuiset vuorten huiput, joita katsellessa koko Alppien ylitys alkoi tuntua suorastaan lasten leikiltä.
Samalla tavalla helpolta tuntui vaihtaa maata Itävallan puolelle saavuttuamme. Kävimme ostamassa ja liimaamassa auton etuikkunaan itävaltalaisilla moottoriteillä vaadittavan vignette-tarran jo ennen rajaa, jonka voimalla saisimme ajella pitkin maan moottoriteitä seuraavien kymmenen päivän ajan ilman eri korvausta. Niinpä matka jatkui miltei huomaamattoman rajaylityksen jälkeen vaivattomasti eteenpäin kohti Italiaa.
Olimme jo hyvissä ajoin ennen Alppeja päättäneet, että vaihdamme aina välillä tasapuolisuuden merkeissä istumajärjestystä autossa sen mukaan, kenellä tuntui olevan kovin hinku ihmetellä edessämme aukeavia käsittämättömän upeita uusia ja ennen näkemättömiä maisemia. Vaikka integroidussa autossa joka paikallta on kohtuullisen mukavat näköalat, on auton kuljettajalla luonnolisesti parhaat näkymät etuviistoon ja siten edessä avautuviin maisemiin, mutta monesti liikenteen ja muiden häiritsevien tekijöiden takia, ei noihin huimaaviin maisemiin pysty ajellessa keskittymään täysin siemauksin. Niinpä kuljettajan apumiehen paikka tuntuikin herättävän melkoista kiinnostusta maisemien alkaessa parantumaan Italiaa kohti hivuttautuessamme.
Leilakin istuutui vuorostaan Büten kartanlukijan penkille muutamien ensimmäisten alppimaisemien ajan, mutta kun tie muuttui hurjemmaksi ja mutkittelevammaksi, ei häneltä enää löytynyt intoa katsella alas apumiehen ikkunasta avautuviin rotkoihin ja kanjoneihin. Selkeästi Alppien huiput ja muut vuoristoseudun maisemat tekivät koko matkaseurueeseen jälleen ikumuistoisen vaikutuksen ja niinpä matkanteko oli suorastaan juhlavaa mukavan musiikin ja käsittämättömän upeiden maisemien siivittämänä. Niinpä annoimme rockin räyhätä stereoista ja nautimme edessä avautuvista upeista maisemista koko rahan edestä.
Insbruckin kohdalla pikku nälkä alkoi nostaa päätänsä, joten päätimme stopata hetkeksi lounaalle. Jostakin hyvästä syystä satuimme pysähtymään juuri sille oikealle P-paikalle, josta oli mahtava näköala Insbruckin kaupunkia ympäröiville lumipeitteisille vuorenhuipuille. Jaana taikoi Leilan suosiollisella avustuksella edellisenä päivänä valmiiksi keitetyistä perunoista ja tuoreista porsaanlihasta matkaseurueelle makoisat schnitchell-ateriat, joita naamaan mussutellessa oli pakko todeta, ettei noin mahtavassa maisemassa ollut ennen tullutkaan possunlihapihvejä nautittua.
Toinen positiivinen yllätys sattui myös Itävallassa vuoristomaisemaa halkoessamme. Kotimaassa olimme etukäteen katselleen polttoaineen hintoja netistä, joten ennakkotietojen mukaan olisi ollut taloudellisintä tankata auto Saksan sijaan vasta Itävallassa, missä dieselin hinnan pitäisi olla tuntuvasti Saksaa edullisempaa. Saksasta Itävallan puolelle siirryttyämme jouduimme kuitenkin ihmettelemään tien varren huoltoasemien kovia hintoja, jotka olivat käytännössä aivan samaa tasoa kuin rajan pohjoisemmalla puolelle. Onneksi sopivaa valokuvauspaikkaa etsiessämme lopulta erehdyimme ajamaan pois moottoritieltä erääseen Alppilaakson pikkukaupunkiin, jossa huomasimme yllätykseksemme, että diesel oli yli 20 senttiä edullisempaa siellä. Niinpä jatkoimme pikku jäätelöiden, muutaman valokuvan ja tankkaustuokion jälkeen matkaa kohti Italiaa.
Jossakin vaiheessa eteemme ilmestyi Brennerin solan maksupiste, jossa suoritimme 8 euron tie- ja siltamaksun, jonka avulla pääsimme liikkeelle viimeiselle etapille kohti Italiaa. Maisemat Itävallan ja Italian rajaseudulla ovat kyllä aivan omaa luokkaansa, joten edelliseltä päivältä tutuksi tullut huokailu ja voihkinta vain vahvistui matkan edetessä. Välillä maisema oli kuin Pikku-Heidin tarinoista ja hetken päästä meitä taas tuijottelivat vuorten huipuilta ikiaikaisten laaksoa vartioivien linnojen tornit. Italian puolelle siirryttyämme rakennukset muuttuivat täälläkin hieman vaatimattomammiksi, mutta yhtäkaikki maisemia oli mahtavaa ihailla.
Tovin aikaa ajettuamme Alpit jäivät taaksemme. Laaksoja pitkin alaspäin pudotellessamme maasto muuttui vähitellen avoimemmaksi ja lopulta autostrada halkoi juuri sellaista maisemaa, jota olisi ennakkoonkin kuvitellut mielessään perinteiseksi "italialaiseksi" näkymäksi. Venetsiaan johtava maksullinen moottoritie kulki nimittäin tasaisena ja laadukkaana halkoen maaseutua, jossa siellä täällä kohosi kukkuloita, joissa kapeat ja korkeat pylväsmäiset puut reunustivat vanhoja rakennuksia ja kyliä.
Ilta ei onneksi ehtinyt edes pimentyä kunnolla ennen kuin olimmekin jo aivan Venetsian rannikolla, missä kurvailimme navigaattorin opastamana ennakkoon valitsemallamme Fusinan leirintäalueelle. Etsimme rannan tuntumasta mukavan ja suojaisan paikan Bütelle, mihin löimme leirin pystyyn. Olipa taas mahtava lyödä grilli tulille, levittää tuolit ja pöydät auton eteen ja asettua nauttimaan pimeyteen verhoutuvasta näkymästä Venetsian lahden rannalle. Katselimme Limoncelloa hörpiskellen öistä näkymää kohti muutaman kilometrin päässä lahdella näkyvää Venetsian kaupunkia.
Pienen illanvieton jälkeen asetuimme yöpuille ja aloimme valmistautumaan huomiseen päivään, jolloin aiomme hypätä leirintäalueen rannassa paattiin, joka kuljettaa meidät 15 minuutissa suoraan Venetsian kaupungin ytimeen ja nähtävyyksiin. Eli huomenna lisää kuvia ja kertomusta Venetsiasta. Nyt koisitaan. Hyvää yötä.
Kevyen öisen sateen jälkeen heräilimme lauantaiaamuna Saksan eteläisimmän osavaltion Baijerin melkoisen kosteisiin ja valitettavan paljon kotimaisia kelejä muistuttaviin olosuhteisiin. Aamulla auton lämpömittari näytti ulkotilan lukemiksi ainoastaan vähän yli toistakymmentä astetta, mutta onneksi yöllä ei sentään ollut palellut auton sisätiloissa, koska neljästä aikuisesta ihmisestä lähtee aina sen verran mainittavasti lämpöenergiaa jo pelkästään uloshengityksen mukana, että tällainen pieni koppero pysyy mukavasti noin 20 asteen lämpötilassa ilman sen kummempaa ulkoista lämmönlähdettä.
Tulevan päivän ajomatkaksi oli jo kotimaassa suunniteltu kohtuullista noin 490 kilometrin repäisyä. Edellispäivän Saksan autobaanoilla taitettujen noin 900 ajokilometrin jälkeen tuollaiset lukemat eivät oikeastaan tuntuneet enää miltään, joten mieli oli liikkeelle lähtiessä sekä energinen että innokkaan odottava. Tänään oli meininki päästä Italiaan! Pientä jännitystä tosin aiheutti sääennuste, jonka mukaan seuraavien päivien ajan tulisi olemaan vähän epövakaista miltei koko pohjois-Italiassa. Päätimme yhdessä kaikesta huolimatta kuitenkin jatkaa kohti Venetsiaa alkuperäisen suunnitelman mukaan.
Onneksi heti liikkeelle päästyämme maisemat alkoivat vaihtua aikamoisen hurjaan tahtiin. Alppien matalampien reunahuippujen lisöksi Itävaltaa lähestyttäessä horisonttiin ilmestyivät teräväkärkiset JA huimaavan korkeat lumihuippuiset vuorten huiput, joita katsellessa koko Alppien ylitys alkoi tuntua suorastaan lasten leikiltä.
Olimme jo hyvissä ajoin ennen Alppeja päättäneet, että vaihdamme aina välillä tasapuolisuuden merkeissä istumajärjestystä autossa sen mukaan, kenellä tuntui olevan kovin hinku ihmetellä edessämme aukeavia käsittämättömän upeita uusia ja ennen näkemättömiä maisemia. Vaikka integroidussa autossa joka paikallta on kohtuullisen mukavat näköalat, on auton kuljettajalla luonnolisesti parhaat näkymät etuviistoon ja siten edessä avautuviin maisemiin, mutta monesti liikenteen ja muiden häiritsevien tekijöiden takia, ei noihin huimaaviin maisemiin pysty ajellessa keskittymään täysin siemauksin. Niinpä kuljettajan apumiehen paikka tuntuikin herättävän melkoista kiinnostusta maisemien alkaessa parantumaan Italiaa kohti hivuttautuessamme.
Leilakin istuutui vuorostaan Büten kartanlukijan penkille muutamien ensimmäisten alppimaisemien ajan, mutta kun tie muuttui hurjemmaksi ja mutkittelevammaksi, ei häneltä enää löytynyt intoa katsella alas apumiehen ikkunasta avautuviin rotkoihin ja kanjoneihin. Selkeästi Alppien huiput ja muut vuoristoseudun maisemat tekivät koko matkaseurueeseen jälleen ikumuistoisen vaikutuksen ja niinpä matkanteko oli suorastaan juhlavaa mukavan musiikin ja käsittämättömän upeiden maisemien siivittämänä. Niinpä annoimme rockin räyhätä stereoista ja nautimme edessä avautuvista upeista maisemista koko rahan edestä.
Insbruckin kohdalla pikku nälkä alkoi nostaa päätänsä, joten päätimme stopata hetkeksi lounaalle. Jostakin hyvästä syystä satuimme pysähtymään juuri sille oikealle P-paikalle, josta oli mahtava näköala Insbruckin kaupunkia ympäröiville lumipeitteisille vuorenhuipuille. Jaana taikoi Leilan suosiollisella avustuksella edellisenä päivänä valmiiksi keitetyistä perunoista ja tuoreista porsaanlihasta matkaseurueelle makoisat schnitchell-ateriat, joita naamaan mussutellessa oli pakko todeta, ettei noin mahtavassa maisemassa ollut ennen tullutkaan possunlihapihvejä nautittua.
Toinen positiivinen yllätys sattui myös Itävallassa vuoristomaisemaa halkoessamme. Kotimaassa olimme etukäteen katselleen polttoaineen hintoja netistä, joten ennakkotietojen mukaan olisi ollut taloudellisintä tankata auto Saksan sijaan vasta Itävallassa, missä dieselin hinnan pitäisi olla tuntuvasti Saksaa edullisempaa. Saksasta Itävallan puolelle siirryttyämme jouduimme kuitenkin ihmettelemään tien varren huoltoasemien kovia hintoja, jotka olivat käytännössä aivan samaa tasoa kuin rajan pohjoisemmalla puolelle. Onneksi sopivaa valokuvauspaikkaa etsiessämme lopulta erehdyimme ajamaan pois moottoritieltä erääseen Alppilaakson pikkukaupunkiin, jossa huomasimme yllätykseksemme, että diesel oli yli 20 senttiä edullisempaa siellä. Niinpä jatkoimme pikku jäätelöiden, muutaman valokuvan ja tankkaustuokion jälkeen matkaa kohti Italiaa.Jossakin vaiheessa eteemme ilmestyi Brennerin solan maksupiste, jossa suoritimme 8 euron tie- ja siltamaksun, jonka avulla pääsimme liikkeelle viimeiselle etapille kohti Italiaa. Maisemat Itävallan ja Italian rajaseudulla ovat kyllä aivan omaa luokkaansa, joten edelliseltä päivältä tutuksi tullut huokailu ja voihkinta vain vahvistui matkan edetessä. Välillä maisema oli kuin Pikku-Heidin tarinoista ja hetken päästä meitä taas tuijottelivat vuorten huipuilta ikiaikaisten laaksoa vartioivien linnojen tornit. Italian puolelle siirryttyämme rakennukset muuttuivat täälläkin hieman vaatimattomammiksi, mutta yhtäkaikki maisemia oli mahtavaa ihailla.
Tovin aikaa ajettuamme Alpit jäivät taaksemme. Laaksoja pitkin alaspäin pudotellessamme maasto muuttui vähitellen avoimemmaksi ja lopulta autostrada halkoi juuri sellaista maisemaa, jota olisi ennakkoonkin kuvitellut mielessään perinteiseksi "italialaiseksi" näkymäksi. Venetsiaan johtava maksullinen moottoritie kulki nimittäin tasaisena ja laadukkaana halkoen maaseutua, jossa siellä täällä kohosi kukkuloita, joissa kapeat ja korkeat pylväsmäiset puut reunustivat vanhoja rakennuksia ja kyliä.
Ilta ei onneksi ehtinyt edes pimentyä kunnolla ennen kuin olimmekin jo aivan Venetsian rannikolla, missä kurvailimme navigaattorin opastamana ennakkoon valitsemallamme Fusinan leirintäalueelle. Etsimme rannan tuntumasta mukavan ja suojaisan paikan Bütelle, mihin löimme leirin pystyyn. Olipa taas mahtava lyödä grilli tulille, levittää tuolit ja pöydät auton eteen ja asettua nauttimaan pimeyteen verhoutuvasta näkymästä Venetsian lahden rannalle. Katselimme Limoncelloa hörpiskellen öistä näkymää kohti muutaman kilometrin päässä lahdella näkyvää Venetsian kaupunkia.Pienen illanvieton jälkeen asetuimme yöpuille ja aloimme valmistautumaan huomiseen päivään, jolloin aiomme hypätä leirintäalueen rannassa paattiin, joka kuljettaa meidät 15 minuutissa suoraan Venetsian kaupungin ytimeen ja nähtävyyksiin. Eli huomenna lisää kuvia ja kertomusta Venetsiasta. Nyt koisitaan. Hyvää yötä.
Komiat maisemat! Hauskaa lomanjatkoa! t. reppairin pojat
VastaaPoista