perjantai 8. kesäkuuta 2012

Lomaa lomailulta ja suurilta kokemuksilta

Rooma, Italia. Hikeä puskee. Lämpötila 29 astetta. Lomafiilis 123%

Aamulla täällä Italiassa, kun aurinko nousee, alkaa ensimmäiseksi ulkoa kuulumaan mahtava sinfonia. Vaikka meillä kotimaassakin kuuluu kesäisin lintujen laulua ja sirkutusta, ei tällaista luonnonkonserttia pääse kyllä kuuntelemaan missään. Yhtä mukavaa on avata silmät ja katsella kirkkaan sinisen taivaan ja syvän vihreiden lehtien leikkiä kattoluukun näkymästä. Bütte on hienossa kohdassa pienellä rinnepaikalla erilaisten puiden ympäröivänä, joten ne varjostavat sopivasti leiriämme ja suojaavat pahimmalta auringon paahteelta. Fiilis on heti aamulla mukava ja hyvin nukutun yön jälkeen on mahtava alkaa valmistautumaan aamutoimiin.

Loma on jo tässä vaiheessa tehnyt mukavasti tehtävänsä. Työasiat ovat unohtuneet jonnekin kauas pohjoiseen eikä muutenkaan ole paljoa tullut kotimaata mietiskeltyä. Parasta lomaa onkin se, kun joka päivä näkee tai kokee jotain uutta tai mukavaa ja samalla pystyy irroittautumaan normaaleista arkirutiineista ja kuvioista. Toisaalta joka päivä ei jaksa aina "kokea" täysillä, joten välillä on viisasta pitää pieni välipäivä retkistä ja nähtävyyksistä ja yksinkertaisesti vaan olla. Perjantai oli meillä sellainen päivä.

Aamiaisen jälkeen lähdimme uima-altaalle polskimaan ja hakemaan viilennystä nopeasti kuumenevaan päivään. Yritimme mennä Jaanan kanssa suihkun kautta suoraan altaaseen, mutta allasalueesta vastuussa oleva poika tuli kiireesti paikalle ja kertoi, ettei altaaseen ole asiaa ilman uimalakkia. Miehille uimalakin käyttö on kuulemma vapaaehtoista, mutta naisten pitkät hiukset on aina peitettävä myssyllä. Eihän siinä sitten auttanut kuin lompsia lertsun markettiin ja käydä ostamassa reilun kolmen euron hattu Jaanan käyttöön. Hatun kanssa pääsimme sitten polskimaan altaaseen eli piscinaan, joksi sitä täällä kutsutaan. Tästä linkistä pääsette näkemään, miltä tuolla Happy Campingin lertsulla näyttää.

Heikki ja Leilakin tulivat hetken päästä seuraksemme ja siinä me sitten porukalla uiskenneltiin ja nautittiin uima-altaan viileydestä polttavana hehkuvan auringon alla. Kelit ovat kyllä taas olleet kohdillaan ja pilviä ei oikeastaan ollut taivaalla ollenkaan. Aikamme altaasta nautiskeltuamme lähdimme Jaanan kanssa takaisin autolle valmistelemaan lounasta. Jaana kehitteli kaappien kätköistä tuorepastaa jauhelihan kera ja raikkaan salaatin kanssa mussuttelimme hetken päästä maistuvat eväät kitusiimme. Ruokailun jälkeen alkoi tuntumaan siltä, ettei täällä Välimeren maissa turhaa vietetä siestaa keskellä kuuminta päivää, joten kiipesimme ilmastoidun Büten pedeille pikku päiväunille. Muutaman asteen ulkoilmaa viileämmässä autossa olikin mukava nukahtaa hetkeksi ja palauttaa voimia hehkuvan kuumuuden jälkeen. Onneksi Happy Campingissä sulakkeet ovat 6 ampeerin kokoiset, joten ilmastointia voi pitää päällä tarvittaessa pahinta kuumuutta poistamassa.

Iltapäivällä pienten torkkujen jälkeen yritin etsiskellä lertsun kukkapensaista makrolinssin kanssa kuvattavaa, mutta eipä hyönteisiä tai muita ötököitä paljoa näkynyt. Liekö ollut liian kuuma jopa niillekin ja olivat menneet jonnekin syvemmälle piiloon hehkuvaa aurinkoa? Iltapäivän ratoksi teimme myös pientä pyykkihuoltoa, hoidimme tiskejä pois ja kävimme peseytymässä suihkussa. Kirjaa lueskellen ja varjossa makoillen kuluttelimme lomapäivää varsin rennoissa tunnelmissa. Hyvä olikin kerätä voimia, sillä huomenna olisi tarkoitus lähteä kiertelemään ja katselmaan Rooman keskustan nähtävyyksia, joten tiedossa olisi taas runsaasti kävelyä kuuman Italian auringon alla.

Ilta kului hyvin samanlaisissa merkeissä eli levosta ja hyvästä ruoasta nauttien. Olimme ostaneet edellispäivänä mielenkiintoisen näköisiä luonnonsuoleen tehtyjä tuoremakkaroita, joita sitten illan jo pimennyttyä grillailimme salaatin ja perunoiden kyytipojiksi. Olivatpa vaan melkoisen mainion makuisia makkaroita ja melkein voisi juhannuksena kotimaassa kuvitella syövänsä jotain tuollaista perinteisempien Wilhelmien tai Atrillien sijaan.

Illalla laitoin mielenkiinnon vuoksi digiboxin päälle ja purkin etsimään italialaisia tv-kanavia. Lyhyen etsinnän jälkeen tarjolla oli yli 200 erilaista televisio- ja radiokanavaa ja vähintään toiset mokomat olisi varmaan löytynyt, jos olisi nostanut satelliittiantennin ylös. Eipä tänne kuitenkaan ole televisiota tultu tuijottamaan, joten hetken aikaa John Waynen italiaksi päälle dubattua länkkäriä tuijoteltuamme olimme valmiita yöunille.

Siispä hyvää yötä Roomasta. Huomenna lähdemme historialliseen Rooman keskustaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti