Rooma, Italia. Lämpöä riittää retkitarpeiksi. Lämpötila 29 astetta. Lomafiilis 133%
Sunnuntaina heräsimme Jaanan kanssa jo hyvissä ajoin ennen kahdeksaa valmistautumaan Rooman keskustaan lähtöön. Heikki ja Leila, jotka olivat yöllä viettäneet pitkälti aamuyön puolelle uuden italiaisen ystävänsä synttäreitä, eivät aamulla olleet aivan yhtä virkkuja kuin me, joten päätimme sulassa sovussa, että he tulisivat keskustaan vasta myöhäisemmällä kyydillä.
Kevyen aamupalan jälkeen nousimme jälleen Happy-bussiin ja ajelimme lyhyen matkan metroasemalle. Nyt junaan meno sujui jo rutiinilla ja noin 20 minuutin päästä olimme jo kävelemässä Popolo-aukiolla kohti keskustaa ja Vatikaania. Aluksi etsiskelimme puhelimen navigaattorin avulla lähimmän pikapankin, mistä yritimme nostaa käteistä. Puhelimen navigointi opasti meidät sinänsä ihan oikeaan paikkaan, mutta onnistuimme innoissamme kävelemään tyynesti pankkiautomaatin ohi. Kun lopulta palailimme ja löysimme pankkiautomaatin, ei se suostunutkaan antamaan meille rahaa, joten oli lähdettävä etsimään seuraava rahakonetta.
Lähdimme kävelemään kohti Tiber-joen rantaa ja Vatikaania samalla maisemia ihaillen. Ajattelimme, että kyllä pankkiautomaatti eteen sattuu, kunhan vain kävellään ja niinpä sellainen löytyikin heti Tiberjoen ylittäneen sillan jälkeen. Käteisvarannot tankattuamme oli taas hyvä jatkaa matkaa. Jaana nautiskeli jokivarren kahvilassa espressokahvin al bancona eli tiskillä seisten. Onpa vaan kahvikupilla kova hintaero riippuen siitä nautitaanko se pöydässä istuen tai tiskin edessä seisten. Sama kuppi tiskillä kustantaa 90 senttiä mutta pöytään tilattuna esim. 5 euroa. Tulee siinä pöytiin palvelulle hintaa!
Jokivarren myyntikojuista tarttui matkaan Jaanalle uusi kesähattu, joka päässä jatkoimme hitaasti kävelyä kohti edessä häämöttävää Vatikaanivaltiota. Meillä Jaanan kanssa on ollut tarkoitus aina joka reissulla käydä jossain uudessa maassa tai valtiossa ja nyt oli vuorossa Vatikaani. Mitään passitarkastuksia tai muita rajamuodollisuuksia ei tuolla tosin ollut, vaan me kävelimme suoraan Pietarin kirkon aukiolle muun ihmismassan sekaan. Nopeasti huomasimme pitkän jonon, joka mutkitteli satojen metrien mittaisena kohti Pietarin kirkkoa. Liityimme jonon päähän ja onneksi jono alkoi liikkua kohtuullisen nopeasti eteenpäin. Jonottaessamme kuulimme ohikulkijoiden puhuvan jotain paavin puheesta ja kun kyseessä oli sunnuntai, oli luvassa ilmeisesti tuollainen pieni pikantti lisäohjelmanumero ja onneksi juuri vierailumme aikana.
Jono mutkitteli hitaasti eteenpäin kohti tarkastuspisteitä, missä Vatikaanin vartiopoliisit laittoivat kaikkien kirkkoon pyrkivien tavarat, laukut, reput, kamerat ja muun käsissä kulkevan tavaran liukuhihnalle läpivalaistaviksi. Systeemi oli täsmälleen samanlainen kuin lentokoneeseen mentäessä ja jokaisen oli myös käveltävä metallinpaljastinportin läpi. Lopulta noin 20 minuutin jonotuksen jälkeen olimme sisällä Pietarin kirkon alueella ja samassa ympäröivällä aukiolla kävi ihmisjoukoissa kummallinen kuhina. Ihmisten katseet kohosivat yläviistoon kohti Vatikaanin parveketta ja kamerat alkoivat räpsähdella hurjaan tahtiin. Ihmismerestä kuului samanlainen huuto ja äänimeri, mitä pääsee kuulemaan vain suurissa stadionluokan konserteissa tyyliin Rolling Stones tai AC/DC.
Päätimme seurata edessämme kulkevia ihmisiä ja kävelimme Pietarin kirkon edessä olevaan avoimeen aidoilla rajattuun tilaan, mistä pääsi näkemään ylös kohti puhettaan aloittelevaa Paavia. Hetken aikaa puhetta kuunneltuamme ja muutaman kuvan otettuamme yritimme lähteä palaamaan kohti kirkon portaita, mutta jostakin syystä Vatikaanin poliisit vetivät juuri edessämme aidat kiinni. Edellämme kävellyt pariskunta ehti sujahtaa kiinni menevien aitojen edestä takaisin kirkon portaille, mutta virkailija ei päästänyt meitä millään sisään alueella vaikka kerroin hänelle, että olimme juuri muutama minuutti sitten kävelleet läpi kaikista turvallisuustarkastuksista. Siinä ei sitten auttanut muuta kuin lähteä jälleen uudestaan jonottamaan kohti turvatarkastuksia. Reitin sulkenut poliisi yritti kuitenkin lohdutella meitä, että jos menemme heti jonoon paavin puheen aikana, ei siinä mene kauaakaan, koska kaikki muut ovat kuuntelemassa puhetta. Niinpä suorastaan juoksimme läpi aukion ihmismeren ja olimme noin viiden minuutin päästä jälleen sisällä matkalla sisälle Pietarin kirkkoon. Sisään mennessämme satuimme aivan paavin parvekkeen alapuolelle, josta oli suora näkymä lähellä puhetta pitävään katolisen kirkon päämieheen. Vartijapoliisia meinasi naurattaa, kun näppäilin kuvia paavista ja lopulta hän päätti hymyillen hätistää meidät parvekkeen alta sanoen: "only one picture".
Pietarin kirkon ovella päätimme mennä ensin käymään kirkon kupolissa. Ylös kupoliin oli myynnissä kaksi erihintaista lippua. Jos halusi kävellä portaita pitkin koko matkan, tuli lipulle hintaa 5 euroa. 7 eurolla pääsi alkumatkan hissillä, mutta siltikin asteltavaksi jäi useampi sata porrasta kohti kristikunnan suurimman kirkon huippua. Päätimme valita hissivaihtoehdon ja aluksi matka sujuikin kohtuullisen kevyesti, mutta hyvin nopeasti hissistä poistuttuamme alkoi portaikko kaventumaan ja tunnelma tiivistymään. Kävimme aluksi hämmästelemässä kupolin sisällä alla kirkossa menossa olevaa jumalanpalvelusta ja samalla pääsimme ihastelemaan kirkon kupolin kattokuvioita aivan läheltä. Alhaalta kirkosta hartaana kajahteleva kuoromusiikki ja upeat maalaukset ja mosaiikit loivat tuonne aivan omanlaisen upean tunnelman, joka veti kyllä hiljaiseksi.
Lyhyen hartaushetken jälkeen jatkoimme hikistä kapuamista ylöspäin. Muutaman sadan askeleen jälkeen portaikko muuttui niin kapeaksi, että hädintuskin mahduin enää kulkemaan siellä reppu selässä. Jossain vaiheessa vastaamme tuli alas rynnistäen saksalaispariskunta, jonka rouvalla oli selvästi iskenyt paniikkikohtaus päälle, joten ahtaassa käytävässä oli käsittämättömän vaikeaa antaa kiljuvalle naiselle tilaa. Jotenkin siistäkin selvittiin, mutta itselle ei olisi tullut pieneen pöljään mieleenkään lähteä vastavirtaan portaita alaspäin. Ylöspäinkin meno oli tarpeeksi ahdasta, raskasta ja vaivalloista, eikä matkalla ollut oikeastaa yhtään paikkaa missä olisi kunnolla voinut pysähtyä vetämään rauhassa henkeä ja tasoittelemaan olotilaa.
Portaat kapenivat vain kapenemistaan ja kupolin kaareutuessa kohti huippua alkoivat seinätkin olla melkoisen vinossa. Käytännössä oli kuljettava vinoseinäisessä ahtaassa portaikossa sisäseinään nojaten ja puuskuttaa pysähtymättä eteenpäin. Lopulta edessä oli uskomattoman jyrkkä metallinen kierreportaikko, jossa tukena oli vain ylhäältä alaspäin roikkuva köysi. Yritin kannustaa Jaanaa lupailemalla, että ihan kohta olemme perillä ja valoa alkaa jo kajastaa, mutta takaa kuului vaan raskas puuskutus ja toteamus, että saavat kyllä hakea meidät täältä alas vaikka helikopterilla. Jollakin ihmeen konstilla pääsimme lopulta kaupuamaan ylös kupolia kiertävälle tasanteelle ja maisema oli kyllä sen arvoinen. Pitkästi toista sataa metriä Rooman kattojen yläpuolelle avautuma näkymä oli kuitenkin helposti kaiken sen kapuamisen arvoinen ja ylhäällä ei kyllä enää harmittanut yhtään. Pieni huoli oli tosin nestetasapainosta, sillä mukaan ottamamme juoma oli loppunut jo alemmalla tasanteella, joten janoa ei päässyt helpottamaan tuolla ylhäällä enää millään konstilla.
Aikamme maisemia ihailtuamme ja varjossa oloa tasoiteltuamme lähdimme kapuamaan takaisin alas. Alaspäin kavutessa kierreportaat tuntuivat jos mahdollista vieläkin ahtaammilta, koska reppu meinasi väkisellä jäädä kiinni kierreportaisiin ja kameran jalustakin tuntui olevan pelkästään haittona. Onneksi portaikko alkoi pian väljenemään ja lopulta alasmeno tuntui ylöskapuamista huomattavasti helpommalta. Liekö alasmenevä portaikko kulkenut vielä osittain enemmän varjon puolella kupolia, mutta jostakin syystä alaspäinmeno ei tuntunut läheskään yhtä kuumalta kuin ylöspäin kapuaminen. Ahtaan paikan kammosta vähääkään kärsiville ei käyntiä tuolla ylhäällä kupolissa voi kuitenkaan erityisemmin suositella ja jos kunto on kovin heikko, voi ylhäällä käynnistä tulla aikamoisen raskas kokemus.
Kuvasin tuolta hissitasanteelta eli Pietarin kirkon katolta panoraaman, josta saa varmaan parhaiten käsityksen siltä, miltä tuolla Vatikaanin katolla näyttää. Aivan kupolin huipulta ei panoraamaa yksinkertaisesti oikein voinut kuvata, sillä sen verran ahdasta ja tungosta siellä oli.
Alas laskeuduttuamme portaat päättyivät suoraan Pietarin kirkon sisälle ja eteemme avautui huiman upeat näkymät. Maailman suurin kristillinen kirkko oli kyllä mykistävä näky. Vaikka Firenzessäkin kirkon sisällä olikin ollut upeaa, ei se ollut kuitenkaan kuin hyvin valju versio siihen verrattuna, mitä aukesi silmiemme eteen Pietarin kirkossa. 1600-luvulla rakennetun kirkon sisätilat loistivat kaikissa väreissä kullan kimaltaessa ja mosaiikkien sekä patsaiden kilpaillessa toistensa kanssa loistossa ja näyttävyydessä. Kirkko on tarinoiden mukaan rakennettu juuri sille paikalle, missä apostoli Pietari ristiinnaulittiin ja nyt sen loiston nähneenä voi helposti ymmärtää, miksi se on eräs kristittyjen tärkeimmistä monumenteista.
Ihailimme pitkään kirkon pieniä ja suurempiakin yksityiskohtia sekä kattoikkunoista alaspäin suuntautuvien valonsäteiden loistossa kimaltavia maalauksia. Pysähdyimme hetkeksi hämmästelemään Michelangelon kuuluisaa Pietá-veistosta, jossa kuollut Jeesus makaa Neitsyt Marian käsivarsilla kovasti kärsineen näköisenä. Seurasimme kirkossa menossa ollutta jumalanpalvelusta ja kuuntelimme hiljaisina kuorolaulua, joka kajahteli uskomattoman kauniina kirkon lukuisissa holveissa. Pietarin kirkkoon on ilmeisesti haudattu useita aiempia paaveja, joiden muistomerkkejä pyhiinvaeltajat ympäri maailmaa kävivät tervehtimässä rukouksien ja palvomisen merkeissä.
Pietarin kirkko oli sen verran vaikuttava kokemus, ettemme meinanneet raskia poistua paikalta ollenkaan, mutta kun aikomuksenamme oli ehtiä vielä käymään sekä myöhäisellä lounaalla että kaikkien jumalien temppelissä, Pantheonissa, oli meidän lopulta suunnattava ulos kirkosta.
Lounaan nautimme pienessä viehättävässä ravintolassa lähellä Pantheonia, minne ajelimme jälleen kiertoajelubussin kyydillä. Pantheonissa kävimme katsomassa rakennuksen erikoista kattokupolia, jonka tarkka rakennustapa ja koostumus ei vielä tänäkään päivänä ole tarkasti tiedossa, vaikka temppelin rakentamisesta on kulunut jo liki 2000 vuotta. Pantheoniin tutustumisen jälkeen meidän olikin suunnattava takaisin metroasemalle ja jätettävä hieman haikeat jäähyväiset ikuiselle kaupungille. Tarkoituksenamme kun oli vielä ehtiä takaisin lertsulle ennen klo 20, jolloin uima-allas suljetaan. Onneksi kyydit kulkivat ajallaan jo hetken päästä olimme jo polskimassa leirintäalueen uima-altaan viileissä vesissä.
Heikki ja Leila olivat myös viettäneet päivänsä Vatikaanissa piipahtaen, Pantheoniin tutustuen ja shoppaillen. Pieniä tuliaisia oli tarttunut myös heillä matkaan sekä itselle että sukulaisille, joten päivä Roomassa oli ollut kaikilla antoisa ja ikimuistoinen.
Illalla olimmekin aika valmiita sängynpohjalle ja päivällisen jälkeen ei unta todellakaan tarvinnut houkutella sen enempää. Huomenna olisikin taas tarkoitus vaihtaa maisemaa ja suuntana olisi jälleen pohjoinen. Jonnekin Pisan seudulle oli tarkoitus siirtyä, joten aamulla on edessä leirin purkaminen ja tien päälle suuntaaminen. Rooma hiljenee tältä osin, siispä hyvää yötä Romuluksen ja Remuksen kaupungista.
Lähdimme kävelemään kohti Tiber-joen rantaa ja Vatikaania samalla maisemia ihaillen. Ajattelimme, että kyllä pankkiautomaatti eteen sattuu, kunhan vain kävellään ja niinpä sellainen löytyikin heti Tiberjoen ylittäneen sillan jälkeen. Käteisvarannot tankattuamme oli taas hyvä jatkaa matkaa. Jaana nautiskeli jokivarren kahvilassa espressokahvin al bancona eli tiskillä seisten. Onpa vaan kahvikupilla kova hintaero riippuen siitä nautitaanko se pöydässä istuen tai tiskin edessä seisten. Sama kuppi tiskillä kustantaa 90 senttiä mutta pöytään tilattuna esim. 5 euroa. Tulee siinä pöytiin palvelulle hintaa!
Jono mutkitteli hitaasti eteenpäin kohti tarkastuspisteitä, missä Vatikaanin vartiopoliisit laittoivat kaikkien kirkkoon pyrkivien tavarat, laukut, reput, kamerat ja muun käsissä kulkevan tavaran liukuhihnalle läpivalaistaviksi. Systeemi oli täsmälleen samanlainen kuin lentokoneeseen mentäessä ja jokaisen oli myös käveltävä metallinpaljastinportin läpi. Lopulta noin 20 minuutin jonotuksen jälkeen olimme sisällä Pietarin kirkon alueella ja samassa ympäröivällä aukiolla kävi ihmisjoukoissa kummallinen kuhina. Ihmisten katseet kohosivat yläviistoon kohti Vatikaanin parveketta ja kamerat alkoivat räpsähdella hurjaan tahtiin. Ihmismerestä kuului samanlainen huuto ja äänimeri, mitä pääsee kuulemaan vain suurissa stadionluokan konserteissa tyyliin Rolling Stones tai AC/DC.
Pietarin kirkon ovella päätimme mennä ensin käymään kirkon kupolissa. Ylös kupoliin oli myynnissä kaksi erihintaista lippua. Jos halusi kävellä portaita pitkin koko matkan, tuli lipulle hintaa 5 euroa. 7 eurolla pääsi alkumatkan hissillä, mutta siltikin asteltavaksi jäi useampi sata porrasta kohti kristikunnan suurimman kirkon huippua. Päätimme valita hissivaihtoehdon ja aluksi matka sujuikin kohtuullisen kevyesti, mutta hyvin nopeasti hissistä poistuttuamme alkoi portaikko kaventumaan ja tunnelma tiivistymään. Kävimme aluksi hämmästelemässä kupolin sisällä alla kirkossa menossa olevaa jumalanpalvelusta ja samalla pääsimme ihastelemaan kirkon kupolin kattokuvioita aivan läheltä. Alhaalta kirkosta hartaana kajahteleva kuoromusiikki ja upeat maalaukset ja mosaiikit loivat tuonne aivan omanlaisen upean tunnelman, joka veti kyllä hiljaiseksi.
Lyhyen hartaushetken jälkeen jatkoimme hikistä kapuamista ylöspäin. Muutaman sadan askeleen jälkeen portaikko muuttui niin kapeaksi, että hädintuskin mahduin enää kulkemaan siellä reppu selässä. Jossain vaiheessa vastaamme tuli alas rynnistäen saksalaispariskunta, jonka rouvalla oli selvästi iskenyt paniikkikohtaus päälle, joten ahtaassa käytävässä oli käsittämättömän vaikeaa antaa kiljuvalle naiselle tilaa. Jotenkin siistäkin selvittiin, mutta itselle ei olisi tullut pieneen pöljään mieleenkään lähteä vastavirtaan portaita alaspäin. Ylöspäinkin meno oli tarpeeksi ahdasta, raskasta ja vaivalloista, eikä matkalla ollut oikeastaa yhtään paikkaa missä olisi kunnolla voinut pysähtyä vetämään rauhassa henkeä ja tasoittelemaan olotilaa.
Portaat kapenivat vain kapenemistaan ja kupolin kaareutuessa kohti huippua alkoivat seinätkin olla melkoisen vinossa. Käytännössä oli kuljettava vinoseinäisessä ahtaassa portaikossa sisäseinään nojaten ja puuskuttaa pysähtymättä eteenpäin. Lopulta edessä oli uskomattoman jyrkkä metallinen kierreportaikko, jossa tukena oli vain ylhäältä alaspäin roikkuva köysi. Yritin kannustaa Jaanaa lupailemalla, että ihan kohta olemme perillä ja valoa alkaa jo kajastaa, mutta takaa kuului vaan raskas puuskutus ja toteamus, että saavat kyllä hakea meidät täältä alas vaikka helikopterilla. Jollakin ihmeen konstilla pääsimme lopulta kaupuamaan ylös kupolia kiertävälle tasanteelle ja maisema oli kyllä sen arvoinen. Pitkästi toista sataa metriä Rooman kattojen yläpuolelle avautuma näkymä oli kuitenkin helposti kaiken sen kapuamisen arvoinen ja ylhäällä ei kyllä enää harmittanut yhtään. Pieni huoli oli tosin nestetasapainosta, sillä mukaan ottamamme juoma oli loppunut jo alemmalla tasanteella, joten janoa ei päässyt helpottamaan tuolla ylhäällä enää millään konstilla.
Aikamme maisemia ihailtuamme ja varjossa oloa tasoiteltuamme lähdimme kapuamaan takaisin alas. Alaspäin kavutessa kierreportaat tuntuivat jos mahdollista vieläkin ahtaammilta, koska reppu meinasi väkisellä jäädä kiinni kierreportaisiin ja kameran jalustakin tuntui olevan pelkästään haittona. Onneksi portaikko alkoi pian väljenemään ja lopulta alasmeno tuntui ylöskapuamista huomattavasti helpommalta. Liekö alasmenevä portaikko kulkenut vielä osittain enemmän varjon puolella kupolia, mutta jostakin syystä alaspäinmeno ei tuntunut läheskään yhtä kuumalta kuin ylöspäin kapuaminen. Ahtaan paikan kammosta vähääkään kärsiville ei käyntiä tuolla ylhäällä kupolissa voi kuitenkaan erityisemmin suositella ja jos kunto on kovin heikko, voi ylhäällä käynnistä tulla aikamoisen raskas kokemus.
Kuvasin tuolta hissitasanteelta eli Pietarin kirkon katolta panoraaman, josta saa varmaan parhaiten käsityksen siltä, miltä tuolla Vatikaanin katolla näyttää. Aivan kupolin huipulta ei panoraamaa yksinkertaisesti oikein voinut kuvata, sillä sen verran ahdasta ja tungosta siellä oli.Alas laskeuduttuamme portaat päättyivät suoraan Pietarin kirkon sisälle ja eteemme avautui huiman upeat näkymät. Maailman suurin kristillinen kirkko oli kyllä mykistävä näky. Vaikka Firenzessäkin kirkon sisällä olikin ollut upeaa, ei se ollut kuitenkaan kuin hyvin valju versio siihen verrattuna, mitä aukesi silmiemme eteen Pietarin kirkossa. 1600-luvulla rakennetun kirkon sisätilat loistivat kaikissa väreissä kullan kimaltaessa ja mosaiikkien sekä patsaiden kilpaillessa toistensa kanssa loistossa ja näyttävyydessä. Kirkko on tarinoiden mukaan rakennettu juuri sille paikalle, missä apostoli Pietari ristiinnaulittiin ja nyt sen loiston nähneenä voi helposti ymmärtää, miksi se on eräs kristittyjen tärkeimmistä monumenteista.
Ihailimme pitkään kirkon pieniä ja suurempiakin yksityiskohtia sekä kattoikkunoista alaspäin suuntautuvien valonsäteiden loistossa kimaltavia maalauksia. Pysähdyimme hetkeksi hämmästelemään Michelangelon kuuluisaa Pietá-veistosta, jossa kuollut Jeesus makaa Neitsyt Marian käsivarsilla kovasti kärsineen näköisenä. Seurasimme kirkossa menossa ollutta jumalanpalvelusta ja kuuntelimme hiljaisina kuorolaulua, joka kajahteli uskomattoman kauniina kirkon lukuisissa holveissa. Pietarin kirkkoon on ilmeisesti haudattu useita aiempia paaveja, joiden muistomerkkejä pyhiinvaeltajat ympäri maailmaa kävivät tervehtimässä rukouksien ja palvomisen merkeissä.
Pietarin kirkko oli sen verran vaikuttava kokemus, ettemme meinanneet raskia poistua paikalta ollenkaan, mutta kun aikomuksenamme oli ehtiä vielä käymään sekä myöhäisellä lounaalla että kaikkien jumalien temppelissä, Pantheonissa, oli meidän lopulta suunnattava ulos kirkosta.Lounaan nautimme pienessä viehättävässä ravintolassa lähellä Pantheonia, minne ajelimme jälleen kiertoajelubussin kyydillä. Pantheonissa kävimme katsomassa rakennuksen erikoista kattokupolia, jonka tarkka rakennustapa ja koostumus ei vielä tänäkään päivänä ole tarkasti tiedossa, vaikka temppelin rakentamisesta on kulunut jo liki 2000 vuotta. Pantheoniin tutustumisen jälkeen meidän olikin suunnattava takaisin metroasemalle ja jätettävä hieman haikeat jäähyväiset ikuiselle kaupungille. Tarkoituksenamme kun oli vielä ehtiä takaisin lertsulle ennen klo 20, jolloin uima-allas suljetaan. Onneksi kyydit kulkivat ajallaan jo hetken päästä olimme jo polskimassa leirintäalueen uima-altaan viileissä vesissä.
Heikki ja Leila olivat myös viettäneet päivänsä Vatikaanissa piipahtaen, Pantheoniin tutustuen ja shoppaillen. Pieniä tuliaisia oli tarttunut myös heillä matkaan sekä itselle että sukulaisille, joten päivä Roomassa oli ollut kaikilla antoisa ja ikimuistoinen.Illalla olimmekin aika valmiita sängynpohjalle ja päivällisen jälkeen ei unta todellakaan tarvinnut houkutella sen enempää. Huomenna olisikin taas tarkoitus vaihtaa maisemaa ja suuntana olisi jälleen pohjoinen. Jonnekin Pisan seudulle oli tarkoitus siirtyä, joten aamulla on edessä leirin purkaminen ja tien päälle suuntaaminen. Rooma hiljenee tältä osin, siispä hyvää yötä Romuluksen ja Remuksen kaupungista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti