Krk, Kroatia. Lämpötila 29 astetta. Ilta tummuu. Lomafiilis 111%
Olipa vaan taas kerrankin mahtava lomapäivä! Tätä kirjoitellessa ollaan lyöty leiriksi Välimeressä tai siis oikeammin Adrianmeren Kvarnerinlahdessa sijaitsevalle Krk:n saarelle. Olipa mutkainen tie loppuvaiheissa! Pimeys ja ilta on jo laskeutunyt ja lämpöä on silti yli 26 astetta. Ollan jo aika syvällä etelässä eli esimerkiksi Italiassa oltaisiin jo reilusti Milanon alapuolella. Maisema on muuttunut täysin välimerelliseksi ja tunnelma on muutenkin hypännyt yhden ison horisontillisen verran etelämmäksi. Onneksi eilisillan odotukset Plitvicen osalta täyttyivät oikeastaan täydellisesti ja aamupäivä kului käsittämättömän komeita maisemia ihaillessa.
Paratiisi on todellakin hyvä sana kuvaamaan noita Plitvicen luonnonpuiston maisemia. Jos maailmasta kuvittelee löytävänsä paikan, missä maa, vesi, taivas ja ilma metsistä puhumattakaan kohtaavat kauniissa sopusoinnussa, on vaikea löytää parempaa paikkaa, kuin mitä tämä Bosnia-Herzegovian rajaseudulla virtaavan Korana-joen laaksossa sijaitseva luonnonpuisto tarjoaa. Valitsimme puiston samoilureiteistä aikatauluumme sopivimman 3-4 tunnin reitin, jolle kiirehdimme jo hyvissä ajoin ennen puoltapäivää ennen isompia kansanpaljouksia. Perille päästyämme näimme käsittämättömien komeiden maisemien lisäksi kristallinkirkkaissa puhtaissa jokivesissä satoja kaloja ja kauempaa katsottuna joen ja putouksia edeltävien järvien vedet näyttivät uskomattoman upeilta kimaltaessaan kaikissa syvän emeraldin vihreän sävyissä.
Hintaa vierailulle kansallispuistoon tulee yllättävänkin paljon, koska asuntoauton parkkeeraus yksinään maksaa jo 10 euroa ja sisäänpääsy kustantaa siihen päälle vielä 16 euroa aikuiselta. Eli pikku välipaloineen ja muine kuluineen saimme neljään pekkaan päivän aikana kulumaan miltei 100 euroa, mutta näin jälkikäteen ajatellen kaikki oli kyllä ehdottomasti sen arvoista. Heti luonnonpuistokierroksen alussa maisemat näyttivät parhaat puolensa ja seudun isoimmat vesiputoukset löytyvätkin heti ensimmäisen sisäänmenon kohdalta. Oheisista kuvista saanee jonkimoisen käsityksen seudun kauneudesta, mutta suosittelen ehdottomasti käyntiä tuolla, jos vain lähistöllä sattuu liikkumaan.
Otimme myös koirat mukaan päivän luonnonpuistokierrokselle ja ihmisten reaktioista päätellen koiramme saivat osakseen monenlaista ihailua ja tietysti myös pelonsekaista kunnioitusta. Muutamat ulkolaiset halusivat kuvauttaa itsensä koiriemme kanssa ja jenkeistä tulleille turisteille oli ilmeisesti todellista eksotiikkaa nähdä oudosti eurooppalainen koira samoamassa aidosti paratiisimaisessa maisemassa. Bitte tietysti yllätti koko porukan posauttamalla kesken samoamisen puisilta järveä ylittäviltä kävelysilloilta suoraan karstijäveen, joten pelastusoperaatiohan siinä oli pakko kehitellä, ettei koko hurtta olisi mennyt seuraavan vesiputouksen mukana mennessään. Vaan sieltähän se koira saatiin ylös nostettua, kun onneksi olimme pantojen ohella laittaneet koirille myös valjaat, joista Joonas sai hovarontin hilattua muun seureen mukaan.
Pari-kolme tuntia kävelimme upeissa maisemissa hienoja näkymiä ihaillen ja pariin otteeseen pääsimme lautan kyydillä karstijärveltä toiselle. Pisimmillään tuolla Plitvicellä olisi voinut vaellella tuntikausia, mutta kun olimme asettaneet perjantain tavoitteeksi Välimeren rannikon, päätimme tyytyä kevyempään versioon luonnonpuistosta ja jatkoimme jälleen matkaa kohti Adrianmerta.
Luonnonpuistossa lähtöä tehdessämme asetin navigaattoriin seuraavaksi kohteeksi Välimerellä sijaitsevan ison Krk-saaren, josta tulisi oikeastaan se ensimmäinen "virallinen" Bütte in Mediterranean tour" lepopaikka. Kysyin Plitvicestä puhelimessa soitellen etukäteen paikan majoitustilanteesta ja tilaa kuulosti olevan sen verran, että muutaman yön ajaksi meille löytyis mukava paikka nauttia välimerellisestä lämmöstä. Niinpä aloimme matkan teon suurin piirtein huolettomina kohti Adrianmeren rantaa ja seuraavaksi olikin yllätyksiä edessä kunnolla ja jännitystä ihan hikeen asti. Navi opasti meidät nimittäin melkein heti Plitvicen jätettyämme eräälle pienemmälle vuoristotielle, jolle lähtiessä tuli jo heti hieman epäilyttävä olo. Muutaman kilometrin ajettuamme tie kapeni vaan entisestään ja vastaantulevien kohdalla oli jo pakko alkaa sovitella ja hiljennellä, kunnes tie muuttui käytännössä aivan liian rankaksi ajettavaksi ainakin meikäläisen hätäiselllä mielenlaadulla. Niinpä ajelimme tovin vuoriston serpentiiniteitä pitkin rukoillen, ettei ketään tulisi vastaan ja muutaman sydämiä tärisyttävien komemusten ja peilejä hipovien läheltäpiti-tilanteiden jälkeen olimme valmiita palaamaan takaisin isommalle tielle. Onneksi sujuttelimme tuurilla takaisin isommalle tielle ja päätimme ottaa reitin Krk-saarelle Karlovacin kautta ja samalla pari kilometriä pidempää reittiä, mutta samalla paljon nopeampaa ja helpompaa reittiä.
Nyt sitä sitten tönötetään meleko mellevänä Mediterraanin rannalla. Leiri on pystössä ja elämä kohdillaan. Nyt juuri kaikki on hyvin. Ei liian hyvin, mutta meleko läheltä hipoen sitä tunnetta. Kannattako enempää olla vailla? , Jos se tästä paranee. niin menee pahasti synnin puolelle! Ja silloin alakaa olla liian hyvvää elämää, ja eihän se sovi kesälomanviettoon?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti