Gondolikyydillä kanavia pitkin

Venetsia, Italia. Helteessä hikoillen. Lämpötila 27 astetta. Lomafiilis 110% 

Heräilimme sunnuntaina rauhallisesti ja omaan tahtiin Fusinan leirintäalueen vehreiden puiden suojista. Jo tässä vaiheessa reissua täytyy todeta, että vastikään kotimaassa autoon asennettu ilmastointilaite on jo nyt haukkunut hintansa helposti. Kun lauantaina vielä pimeyden laskeuduttua ulkona oli yli 24 astetta lämmintä, ei päivän aikana lämmenneitä auton sisätiloja olisi ollut kovin helppoa saada siedettävään nukkumalämpötilaan ilman katolla puhisevaa ilmastointia. Laitoimme vehkeen tohisemaan ja jäähdyttämään Büten sisäilmaa sillä aikana, kun itse istuskelimme ulkona tummenevassa Italian yössä ja nautiskelimme muutaman lasillisen virvoittavia juomia. Tunnin puhalluksen jälkeen sisäilman lämpötila olikin laskeutunut lähes 30 asteesta paljon siedettävämpiin lukemiin. Samalla tuli testattua sekin, että ainakin täällä Fusinassa sulakkeiden koko riittää myös ilmastoinnin käyttämiseen.

Aamutoimien ja aamiaisen jälkeen olimme valmiita lähtemään tutustumaan reissun ensimmäiseen varsinaiseen kohteeseen, Venetsian kaupunkiin. Kävimme ostamassa liput Venetsiaan kulkevaan paattiin aivan leirintäalueen portin vieressä sijaisevasta toimistosta ja kävelimme muutaman sadan metrin päästä löytyvälle laiturille kyytiä odottamaan. Alus Fusinasta Venetsiaan kulkee säännöllisesti tunnin välein molempiin suuntiin ja hintaa menopaluulle tulee 13 euroa hengeltä. Jos tänne majoittuu useammaksi päiväksi, kannattaa varmaan hankkia esim. kolmen päivän lippu, jolla voi reissata tuona aikana samaa väliä rajattomasti ja siten vieläkin edullisemmin. Itse venematka kanavakaupunkiin kestää noin 20 minuuttia ja niinpä rantauduimme iltapäivän aluksi pienen veneilyn jälkeen varsin mukavan näköisiin historiallisiin kaupunkimaisemiin.

Vaikka Saksassa ollessamme sääennusteet lupasivat tänne Venetsian seuduille melkoisen kosteita kelejä, ei sunnuntaina satanut pisaraakaan. Jo aamupäivän puolella lämpötila nousi yli kotimaisen hellerajan ja iltapäivällä taivasta peittävä huntumainen pilviutu väistyi pois ja lopulta saimme nauttia Venetsian kanavanäkymistä täysin pilvettömältä taivaalta porottavan auringon alla. Onneksi emme lopulta uskoneet liikaa sääennustuksiin ja tulimme tänne Venetsiaan, sillä päivästä tulikin todella mahtava ja mukava. Lähellä nimittäin oli, että meinasimme jo jättää koko paikan väliin kehnojen sääennusteiden takia.

Aluksi kävelimme pitkin kapeita katuja kohti Grande Canalia, minkä varressa päätimme syödä lounaan. Herkullisten aitojen italialaisten pizzojen jälkeen jatkoimme Pyhän Markuksen aukiolle, missä nautimme tovin aikaa katuelämän vilinästä ja vaikuttavista rakennuksista ja kirkoista. Kapeat kadut mutkittelivat pitkin pieniä saaria, joille kaupunki on aikanaan rakennettu. Välillä kadut ylittivät kanavia pieniä kävelysiltoja pitkin, joiden ylimmältä kohdalta oli mukavaa katsella alla hitaasti lipuvia gondoleita. Kansainvälinen turistimassa käveli ympäri kaupunkia, mutta onneksi pahin sesonki ei vielä ole päällä, joten aivan mielettömässä tungoksessa emme joutuneet missään kulkemaan. Jenkkejä tuntui olevan paljon liikkeellä, mutta kyllä kielten sekamelskasta pystyi erottamaan myös paljon muitakin kieliä. Tuhansittain aasialaisia, muista eu-maista tuleita ja muutama venäjääkin puhuva turisti tuntui lisäksemme olevan liikkeellä Venetsian kaduilla ja kanavilla. Aivan kaupungin kyljessä redillä olevista lukuisista luksusristeilijöistäkin riittää varmasti myös ympäri vuoden matkailijoita meidän muilla välineillä paikalle tulleiden lisäksi.

Aikamme käveltyämme päätimme itsekin lähteä gondoliajelulle. Jotenkin alkoi tuntua siltä, ettei käynti Venetsiassa voisi olla täydellinen ilman, että kävisimme katselemassa kaupunkia ja sen kanavia myös toisesta veden päällisestä perspektiivistä. Niinpä istahdimme erään sillan kupeessa päivystäneen gondolierin paattiin ja mielenkiintoinen veneretki pääsi alkamaan. Mies sujutteli pitkää puista venettään tottuneesti kapeilla kanavilla. Välillä veneen ja rakennusten väliin ei olisi mahtunut juurikaan hiusta enempää, mutta kertaakaan vene ei koskettanut kanavan seiniin tai rakennuksien kivijalkaan. Välillä gondolieri potkaisi seinistä tukea ohjaten siten venettä oikeaan suuntaan. Kotimaassa olimme kuulleet monilta Venetsiassa käyneiltä, että kanavat haisevat täällä pahalle ja ovat oikeastaan etovia avoviemäreitä. Melkoinen positiivinen yllätys olikin huomata, ettei kanavissa tuoksunut ollenkaan pahalta eikä veden pinnalla kellunut mitään roskia tai muuta epämielyttävää. Liekö alkukesän aikaisella ajankohdalle oma vaikutuksensa, mutta gondoliajelusta jäi kyllä ainoastaan positiiviset ja mahtavat fiilikset koko porukalle. Myös Leila ja Heikki, jotka molemmat olivat aikanaan täällä gondolilla jo ehtineet ajella, ihmettelivät itsekin samaa siisteyttä ja tuoksuttomuutta. Hintaa gondoliajelulle tuli 20 euroa hengeltä eli me neljä maksoimme noin puolen tunnin reissusta yhteensä 80 euroa.

Iltapäivän ollessa jo pitkällä alkoi kävely tuntua hieman jaloissa, joten päätimme Jaanan kanssa lähteä takaisin leirintäalueelle. Leila ja Heikki halusivat jäädä vielä hetkeksi kiertelemään kaupunkia, joten me Jaanan kanssa hyppäsimme Fusinan paattiin ja huiskuttelimme heipat romanttiseen kanavakaupunkiin jääville häämatkalaisille. Leirintäalueelle päästyämme olikin mahtava oikaista hetkeksi ilmastoinnin viilentämän auton sisätiloissa selälleen ja ottaa pienet päiväunet.

Heikki ja Leilakin palailivat myös Venetsiasta seuraavalla paatilla, joten aloimme suunnittelemaan illallisen laittoa. Pienen valmistelun jälkeen söimme pimentyvässä illassa Jaanan paistamia ja konjakilla liekittämiä naudanlihapihvejä salaatin kera. Ruokailun lomassa oli mukava kertailla päivän tapahtumia ja miettiä kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa. Venetsia on kuitenkin ehdottomasti eräs maailman kuuluisimmista historiallisista kaupungeista ja yhdenlainen italialaisuuden maamerkki, joten mahtavan retkipäivän jälkeen mieli oli hyvä ja olo rento. Tällaisia lomapäivien tuleekin olla! Tässä ohessa siis muutamia kuvia tuolta päivän retkeltä. Kertokoot ne omaa tarinaansa, itse en jaksa enää enempää jutustella, vaan pikapuoliin nukkumatti kutsuu liian vastustamattomasti.

Nukkumaan mennessä ei siis unta tarvinnut juurikaan houkutella, vaan hetken päästä auton molemmista päistä kuului tasaisen kehräävä kuorsauksen ääni. Huomenna olisikin tarkoitus suunnata takaisin tien päälle ja kohti Toscanaa. Joten hyvää yötä Venetsiasta. Tämä oli hyvä päivä.

Italia häämöttää horisontissa

Venetsia, Italia. Tänne se kesä oli piiloutunut. Lämpötila 29 astetta. Lomafiilis 100%

Kevyen öisen sateen jälkeen heräilimme lauantaiaamuna Saksan eteläisimmän osavaltion Baijerin melkoisen kosteisiin ja valitettavan paljon kotimaisia kelejä muistuttaviin olosuhteisiin. Aamulla auton lämpömittari näytti ulkotilan lukemiksi ainoastaan vähän yli toistakymmentä astetta, mutta onneksi yöllä ei sentään ollut palellut auton sisätiloissa, koska neljästä aikuisesta ihmisestä lähtee aina sen verran mainittavasti lämpöenergiaa jo pelkästään uloshengityksen mukana, että tällainen pieni koppero pysyy mukavasti noin 20 asteen lämpötilassa ilman sen kummempaa ulkoista lämmönlähdettä.

Aamutoimiksi herättyämme tyhjentelimme mm. auton vessan ja kävimme suihkussa sekä tuunailimme itsemme tip-top-kuntoon parin hieman kehnomman yön jälkeen. Tenda-campingin kaltaisten täyden palvelun leirintäalueiden uskomattoman siistejä vessa-, keittiö-, ja muita huoltotiloja olisi ollut sääli jättää käyttämättä, joten suihkureissulla partakoneet lauloivat ja kihartimet kihersivät. Kämppärin huoltotiloista astuikin ulos ryhmä entistä ehompia matkalaisia, jotka olivat jälleen valmiita uudelle etapille kohti aurinkoa ja Italian lämpöä.

Tulevan päivän ajomatkaksi oli jo kotimaassa suunniteltu kohtuullista noin 490 kilometrin repäisyä. Edellispäivän Saksan autobaanoilla taitettujen noin 900 ajokilometrin jälkeen tuollaiset lukemat eivät oikeastaan tuntuneet enää miltään, joten mieli oli liikkeelle lähtiessä sekä energinen että innokkaan odottava. Tänään oli meininki päästä Italiaan! Pientä jännitystä tosin aiheutti sääennuste, jonka mukaan seuraavien päivien ajan tulisi olemaan vähän epövakaista miltei koko pohjois-Italiassa. Päätimme yhdessä kaikesta huolimatta kuitenkin jatkaa kohti Venetsiaa alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Onneksi heti liikkeelle päästyämme maisemat alkoivat vaihtua aikamoisen hurjaan tahtiin. Alppien matalampien reunahuippujen lisöksi Itävaltaa lähestyttäessä horisonttiin ilmestyivät teräväkärkiset JA huimaavan korkeat lumihuippuiset vuorten huiput, joita katsellessa koko Alppien ylitys alkoi tuntua suorastaan lasten leikiltä.

Samalla tavalla helpolta tuntui vaihtaa maata Itävallan puolelle saavuttuamme. Kävimme ostamassa ja liimaamassa auton etuikkunaan itävaltalaisilla moottoriteillä vaadittavan vignette-tarran jo ennen rajaa, jonka voimalla saisimme ajella pitkin maan moottoriteitä seuraavien kymmenen päivän ajan ilman eri korvausta. Niinpä matka jatkui miltei huomaamattoman rajaylityksen jälkeen vaivattomasti eteenpäin kohti Italiaa.

Olimme jo hyvissä ajoin ennen Alppeja päättäneet, että vaihdamme aina välillä tasapuolisuuden merkeissä istumajärjestystä autossa sen mukaan, kenellä tuntui olevan kovin hinku ihmetellä edessämme aukeavia käsittämättömän upeita uusia ja ennen näkemättömiä maisemia. Vaikka integroidussa autossa joka paikallta on kohtuullisen mukavat näköalat, on auton kuljettajalla luonnolisesti parhaat näkymät etuviistoon ja siten edessä avautuviin maisemiin, mutta monesti liikenteen ja muiden häiritsevien tekijöiden takia, ei noihin huimaaviin maisemiin pysty ajellessa keskittymään täysin siemauksin. Niinpä kuljettajan apumiehen paikka tuntuikin herättävän melkoista kiinnostusta maisemien alkaessa parantumaan Italiaa kohti hivuttautuessamme.

Leilakin istuutui vuorostaan Büten kartanlukijan penkille muutamien ensimmäisten alppimaisemien ajan, mutta kun tie muuttui hurjemmaksi ja mutkittelevammaksi, ei häneltä enää löytynyt intoa katsella alas apumiehen ikkunasta avautuviin rotkoihin ja kanjoneihin. Selkeästi Alppien huiput ja muut vuoristoseudun maisemat tekivät koko matkaseurueeseen jälleen ikumuistoisen vaikutuksen ja niinpä matkanteko oli suorastaan juhlavaa mukavan musiikin ja käsittämättömän upeiden maisemien siivittämänä. Niinpä annoimme rockin räyhätä stereoista ja nautimme edessä avautuvista upeista maisemista koko rahan edestä.

Insbruckin kohdalla pikku nälkä alkoi nostaa päätänsä, joten päätimme stopata hetkeksi lounaalle. Jostakin hyvästä syystä satuimme pysähtymään juuri sille oikealle P-paikalle, josta oli mahtava näköala Insbruckin kaupunkia ympäröiville lumipeitteisille vuorenhuipuille. Jaana taikoi Leilan suosiollisella avustuksella edellisenä päivänä valmiiksi keitetyistä perunoista ja tuoreista porsaanlihasta matkaseurueelle makoisat schnitchell-ateriat, joita naamaan mussutellessa oli pakko todeta, ettei noin mahtavassa maisemassa ollut ennen tullutkaan possunlihapihvejä nautittua.

Toinen positiivinen yllätys sattui myös Itävallassa vuoristomaisemaa halkoessamme. Kotimaassa olimme etukäteen katselleen polttoaineen hintoja netistä, joten ennakkotietojen mukaan olisi ollut taloudellisintä tankata auto Saksan sijaan vasta Itävallassa, missä dieselin hinnan pitäisi olla tuntuvasti Saksaa edullisempaa. Saksasta Itävallan puolelle siirryttyämme jouduimme kuitenkin ihmettelemään tien varren huoltoasemien kovia hintoja, jotka olivat käytännössä aivan samaa tasoa kuin rajan pohjoisemmalla puolelle. Onneksi sopivaa valokuvauspaikkaa etsiessämme lopulta erehdyimme ajamaan pois moottoritieltä erääseen Alppilaakson pikkukaupunkiin, jossa huomasimme yllätykseksemme, että diesel oli yli 20 senttiä edullisempaa siellä. Niinpä jatkoimme pikku jäätelöiden, muutaman valokuvan ja tankkaustuokion jälkeen matkaa kohti Italiaa.

Jossakin vaiheessa eteemme ilmestyi Brennerin solan maksupiste, jossa suoritimme 8 euron tie- ja siltamaksun, jonka avulla pääsimme liikkeelle viimeiselle etapille kohti Italiaa. Maisemat Itävallan ja Italian rajaseudulla ovat kyllä aivan omaa luokkaansa, joten edelliseltä päivältä tutuksi tullut huokailu ja voihkinta vain vahvistui matkan edetessä. Välillä maisema oli kuin Pikku-Heidin tarinoista ja hetken päästä meitä taas tuijottelivat vuorten huipuilta ikiaikaisten laaksoa vartioivien linnojen tornit. Italian puolelle siirryttyämme rakennukset muuttuivat täälläkin hieman vaatimattomammiksi, mutta yhtäkaikki maisemia oli mahtavaa ihailla.

Tovin aikaa ajettuamme Alpit jäivät taaksemme. Laaksoja pitkin alaspäin pudotellessamme maasto muuttui vähitellen avoimemmaksi ja lopulta autostrada halkoi juuri sellaista maisemaa, jota olisi ennakkoonkin kuvitellut mielessään perinteiseksi "italialaiseksi" näkymäksi. Venetsiaan johtava maksullinen moottoritie kulki nimittäin tasaisena ja laadukkaana halkoen maaseutua, jossa siellä täällä kohosi kukkuloita, joissa kapeat ja korkeat pylväsmäiset puut reunustivat vanhoja rakennuksia ja kyliä.

Ilta ei onneksi ehtinyt edes pimentyä kunnolla ennen kuin olimmekin jo aivan Venetsian rannikolla, missä kurvailimme navigaattorin opastamana ennakkoon valitsemallamme Fusinan leirintäalueelle. Etsimme rannan tuntumasta mukavan ja suojaisan paikan Bütelle, mihin löimme leirin pystyyn. Olipa taas mahtava lyödä grilli tulille, levittää tuolit ja pöydät auton eteen ja asettua nauttimaan pimeyteen verhoutuvasta näkymästä Venetsian lahden rannalle. Katselimme Limoncelloa hörpiskellen öistä näkymää kohti muutaman kilometrin päässä lahdella näkyvää Venetsian kaupunkia.

Pienen illanvieton jälkeen asetuimme yöpuille ja aloimme valmistautumaan huomiseen päivään, jolloin aiomme hypätä leirintäalueen rannassa paattiin, joka kuljettaa meidät 15 minuutissa suoraan Venetsian kaupungin ytimeen ja nähtävyyksiin. Eli huomenna lisää kuvia ja kertomusta Venetsiasta. Nyt koisitaan. Hyvää yötä.

Saksaa halki, pinoon ja poikki

Bad Feilnbach, Etelä-Baijeri, Saksa. Lämmintä ja kosteaa. Lämpötila 23 astetta. Lomafiilis 97%

Perjantaiaamuna koitti kesäkuun ensimmäinen päivä ja Büten hilpeä matkaseurue heräili Hampurin pohjoispuolelta rekkojen ja muutamien muiden karavaanarien seurasta taukopaikan parkkiruudusta hieman harmaaseen aamuun. Vesisade oli yön aikana onneksi loppunut ja tie kuivuxnut, joten pikaisten aamutoimien jälkeen olimme valmiita jatkamaan ajoa kohti etelää.

Motarille päästyämme asetimme vakionopeudensäätimeen matkanopeudeksi noin 110 kilometriä tunnissa, mikä tuntuu olevan oivallisen sopiva matkanopeus Büten teho- ja vääntökäppyrät huomioiden. Ajaminen tällä nopeudella tuntuu Saksan moottoriteillä helpolta, auto kulkee tukevan turvallisesti eteenpäin ja nousee pikku mäet kevyesti, sekä tarvittaessa voi vielä kiihdyttää helposti lisää nopeutta, jos edessä tuntuu olevan liikaa matkatekoa hidastavia rekkoja tai muuta liikennettä. Lyhyesti sanottuna matkanteko on tuolla nopeudella kaikista vaivattominta ja suorastaan leppoisaa.

Mukavan vauhdikkaassa matkanteossa on myös se hieno puoli, että maisemat alkavat vaihtumaan silmien edessä varsin hulppeaan tahtiin. Jo edellisiltä reissulta tutuksi tullut takapenkkiläisten äänekäs voihkinta alkoikin pikkuhiljaa kuulua voimakkaampana, sillä hyvin nopeasti Leila totesi, että maisemat Saksan moottoriteillä olivatkin aivan erilaisia kuin mitä hän oli etukäteen kuvitellut. Tylsän tasaisen peltomaiseman sijaan moottoritie halkookin kumpuilevia ja vehreän vihreitä kukkuloita ja viimeistään Kasselin mäkiin saavuttaessa Uuuuu-huudot toistuivat säännöllisesti aina uusien upeiden näkymien avautuessa metsien, mäkien ja laaksojen vehreään maisemaan.

Jossain keski-Saksassa parin-kolmen tunnin ajon jälkeen päätimme pysähtyä täyttämään auton ruoka- ja juomavarastot. Laitoin moottoritien lepopaikalla navigaattoriin lähimmän Aldi-marketin osoitteen ja hetken päästä ajelimme pienen saksalaisen kaupungin ostoskeskukseen. Jaana jäi kokkaamaan muulle seurueelle lounasta sillä aikaa, kun me muut lähdimme Aldiin shoppailemaan. Vaikka Saksan ja Suomen välinen hintaero onkin jo vanhastaan tuttua, jaksaa Saksan edullinen hintataso joka reissulla yllättää positiivisesti viimeistään siinä vaiheessa, kun saa kassalta ostoskuitin, jossa lukema viivan alla on korkeintaan noin puolet siitä, mitä samanlainen lasti maksaisi kotimaassa. Kaksi kukkuraista ostoskärryllistä ruokaa tuoreine lihoineen, leipineen ja vihanneksineen sekä 12 pulloa viiniä, 24 pulloa olutta ja muutaman vodka-, likööri- ja muu väkevämpi alkoholipullo kustansivat iloisen positiivisesti vain alle 120 euroa! Mikä kumma sen hinnan nostaa, kun sama tavara tuodaan Suomeen?

Auton kaapit täytettyämme ja lounaan nautittuamme jatkoimme matkaa kohti Baijeria. Olimme jo jonkin aikaa suunnitelleet kuskin vaihtoa ja niinpä Heikki päätti viimein hypätä rattiin ja pienen totuttelun jälkeen ajaminen alkoikin sujua leppoisasti. Hieman Heikkiä tosin arvelutti aluksi auton isot ulkomitat ja ulottuvuudet, mutta luulisi miehen tuollaisen "pienen eurooppalaisen kauppakassin" kanssa pärjäävän, jos kerran on tottunut sompaamaan suurilla jenkkimaantieristelijöillä, kuten '59 Cadillacilla.

Olin jo kotimaassa laittanut navigaattoriin valmiiksi useita potentiaalisia leirintäalueita suunnitellun reitin varrella ja niinpä jatkoimme matkaa päämääränä Tendan leirintäalue hieman Münchenin eteläpuolella. Ajomatkaa perjantaille tulisi tuolloin käytännössä lähelle 900 kilometriä, mutta koska matkateko tuntui helpolta ja tarkoitus ei ollut tällä reissulla tai ainakaan tässä vaiheessa tutkia sen enempää Saksaa, totesimme yhteen äänen, että antaa palaa perille saakka, kun on auto kerran liikkeelle saatu.

Münchenin kohdilla navigaattori opasti meidät uusiutuneiden tiejärjestelyjen ja kenties vanhan karttatiedon takia melkoisen keskellä kaupunkia, joten hetken aikaa meinasi kuljettajalla ja jopa muullakin seurueella jo pulssi kiihtyä, kun huomasimme olevamme miljoonakaupungin iltaruuhkassa keskellä tietyömaan sekoittamaa risteystä, jossa ajolinjat risteilivät sikin sokin ja ristiin rastiin erisuuntiin. Vierellä tuntui menevän autoja vähintään kuutta kaistaa molempiin suuntiin, ja kaistat mutkittelivat aivan mielivaltaisien tuntuisesti kapeina väylinä. Mutta siitäkin selvittiin rauhallisella ajolla ilman mitään kommelluksia ja onneksi navigaattori osasi lopulta ohjata meidät kaupungilta pois takaisin Insbruckin suuntaan vievälle moottoritielle.

Saavuimme illan jo hämärtyessä Bad Feilnbachiin ja koska leirintäalueen vastaanotto oli jo mennyt kiinni, ajelimme respan seinästä löytämiemme ohjeiden mukaisesti Büten sisälle alueelle ja laitoimme leirin pystöön. Olipa mukava avata jääkapista kylmä olut ja laittaa kaasugrilli tulille. Bratwurstien, pekonivartaiden ja juustotomaattien grillaantuessa katselimme vierellä silmiemme eteen nousevien Alppien korkeita silhuetteja. Vaikka vuorten huiput alkoivatkin jo verhoutua pimeyteen, saattoi vielä nähdä korkeimpien huippujen yläosissa lumipeitteen. Onneksi etelään päin laskeuduttaessa on lämpötilakin alkanut vähitellen nousemaan, joten pimeässä illassakaan ei enää palellut, vaan lämpötila oli yhä noin 20 astetta.

Mutta nyt nukkumaan, jotta jaksetaan huomenna jatkaa ajomatkaa kohti Välimerta. Jossain tuolla Alppien takana se Italia odottaa!

Bütte buksuttaa baanalle

Hampurin seutu, Saksa. Kesää pukkaa. Lämpötila 21 astetta. Lomafiilis 96%

Keskiviikkona heräilimme Heinolasta erittäin hyvin nukutun yön jälkeen. Auton molemmissa päissä totesimme onneksi nukkuma-alustojen eli auton patjojen sopivan loistavasti koisimiseen. Taitaa muuten tulla kohta kotona patjan vaihto eteen, sillä sen verran makeasti ja paremmin tuntuu uni maittavan asuntoauton pankolla verrattuna omaan kotipetiin.

Maistuvan voileipäaamiaisen jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Helsinkiä, missä Leilan toivomuksesta olimme sopineet ennen laivalle menoa treffit Itäkeskukseen hänen Helsingissä asuvan tyttärensä kanssa. Vajaan parin tunnin ajomatkan jälkeen sujuttelimme Büten parkkiin Itäkeskuksen kylkeen, missä Heikki ja Leila kävivät lounaalla Lauran kanssa sillä välillä, kun me Jaanan kanssa lepäilimme asuntoautolla kevyestä noutolounaasta nautiskellen. Matkalle Itäkeskukseen pysähdyimme pikaisesti tankkaamaan Büten tankin täyteen dieseliä, sillä ainakin netistä bongattujen etukäteistietojen mukaan olivaikuttanut siltä, että polttoaine olisi Saksassa jopa hieman Suomea kalliimpaa. Niinpä täytimme tankin piripintaan, jotta seuraava tankkaus olisi kotimaata kalliimmalla hinnalla aikaisintaan jossain keski-Saksassa.

Finnmaid-aluksen lähtöaika kohti Travemündeä oli aikataulun mukaan klo 17.30. Ennakkotietojen mukaan check-in avattaisiin kolmea tuntia aiemmin, joten  päätimme ajella hyvissä ajoin satamaan. Niinpä kurvailimme tunnelia pitkin merenlahden alta Vuosaaren satamaan jo hieman ennen puolta kolmea, missä pääsimme ajamaan saman tien jonottamatta lipuntarkastuksen läpi. Matkaliput ja passit tarkastettuaan Finnlines ohjasi meidät sisemmälle satamaan odottamaan laivaan pääsyä. Edellämme isompien autojen kaistalle oli ainoastaan yksi nelivetoinen hollantilainen asuntoauto ja muutenkin satamassa tuntui olevan harvinaisen vähän laivaan menijöitä. Pääosa kanssamatkustajistamme tuntui olevan muutenkin itänaapureitamme eli viereiset kaistat olivat käytännössä täynnä toinen toistaan upeampia Venäjän kilvissä olevia kaupunkimaastureita ja muita vöyreitä farmariautoja Audin ja muiden saksalaismerkkien logoilla varustettuna.

Lyhyen noin puolen tunnin odottelun jälkeen pääsimme ajamaan sisään laivaan, missä keräsimme reput selkään ja suuntasimme hyttiä etsimään. Sitä ennen kytkimme Büten tietysti laivan sähköverkkoon, jotta jääkaapissa olevat eväät pysyisivät syötävinä laivamatkan ajan. Olipa muuten helppoa liikkua aluksella ilman koiria, joten siirtyminen autokannelta hyttiin oli suorastaan lastenleikkiä verrattuna edellisvuosien reissuihin. Hyttiin päästyämme nostimme esille viimeisen edellisvuoden reissulla hankitun saksalaisen kuohuviinipullon ja kilistelimme juhlavasti matkan alkamisen kunniaksi.

Laivan liikkeelle lähtöä odotellessa päätimme lähteä koko porukka kylpemään laivan saunaan. Finnlinesin aluksilla sauna kuuluu matkan hintaan, joten ajattelimme käyttää lipun hintaan kuuluvia palveluita kerrankin koko rahan edestä. Niinpä nappasimme hytistä pyyhkeet matkaan ja lompsimme laivan ravintolasta ostettujen oluiden kanssa saunaosastolle. Finnlinesin oluen hinta ei oikeastaan tunnu kovinkaan pahalta, sillä eipä 2,60 eurolla kotimaan kamaralla saa kyllä missään ravintolassa kaljaa kouraan, mutta täällä se onnistuu kivutta ja ihan fiksuissa olosuhteissa. Saunaan päästyämme meillä kävi vielä niin loistava tuuri, että ilmeisesti muutenkin vähäisten matkustajamäärien takia saimme olla saunaosastolla aivan keskenämme kenenkään muun häiritsemättä. Naisille ja miehille on laivalla luonnollisti omat saunaosastot, joten ihan neljästään emme silti päässet kylpemisestä nauttimaan, vaan Heikin kanssa olimme miesten puolella Leilan ja Jaanan polskiessa seinän takana.

Olipa aika mellevää istuskella porealtaassa olut kourassa samalla kun laiva nytkähti liikkeelle ulos satamasta. Hetken päästä ikkunassa alkoivat vilisemään Helsingin ulkosaariston maisemat, joita ihastellessa annoimme porealtaan vesisuihkujen hieroa vielä hieman työstä jännittyneitä lihaksiamme. On tämä laivamatkailu rentouttava tapa kulkea kohti Saksaa ja voittaa ajamisen esimerkiksi Ruotsin kautta todellakin kuusi-nolla.

Aikamme saunottuamme päätimme lähteä jäähdyttelyoluiden kautta takaisin hyttiin valmistautumaan päivällistä varten. Heikki ja Leila tosin totesivat tuossa vaiheessa kolme ruokalajin lounaan jäljiltä, etteivät he enää tarvitsisi tälle lllalle kovin raskasta ateriaa, joten päätimme mennä Jaanan kanssa kahdestaan nauttimaan Finnlinesin herkullisten noutopöytien antimista. Kello seitsemän aikaan jätimme Heikin ja Leilan istuskelemaan laivan baariin ja syöksyimme seisovien pöytien tarjonnan kimppuun. Täytyy taas rehellisesti todeta, että sen seitsemän sorttisten herkullisten ruokien jälkeen ei todellakaan ollut enää nälkä. Alkuruokien, pääruokien ja jälkiruokien valikoima oli jälleen todellakin riittävä ja ihan kaikkea ei edes pystynyt maistamaan, vaikka mieli olisi tehnyt. :)

Illalla hieman ruokailusta toivuttuamme intouduimme avaamaan hytissä Virun Valgea-pullon. Eestiläisen erittäin kirkkaan ja kuivan voimajuoman intouttamina jammailimme neljän hengen tiivissä hyttidiscossa läppäriltä mukavaa musiikkia ja laskeuduimme pienen matkaanlähtöjännityksen tunnelmista mukavaan ja rentouttavaan lomafiilikseen. Välillä kävimme laivan ravintolassa katselemassa ohi lipuvaa Itämerta, mutta tarjoilun loputtua palasimme takaisin omaan discoteekkiin.

Hiemanhan tuo keskiviikon lomaanlaskeutimisriitin jälkimaininki meinaa päätä nyt jomottaa, mutta onneksi kyseessä ei ole mitään sellaista, mitä pienellö levolla ja buranalla ei voisi korjata. Lepäämiseen täällä laivalla on todellakin hyvät mahdollisuudet, sillä saunomisen ja syömisen lisäksi täällä ei juurikaan ole muuta järkevää tekemistä, mutta mitäpä muuta sitä pieni ihminen muutenkaan tällä hetkellä kaipaisi?

Torstaipäivä laivalla kuluikin levähdellen, kirjaa lukien, televisiota katsellen ja saunassa käyden. Meillä miehillä saunomisesta ei tosin oikein tullut mitään, kun venytimme saunaan menoa liian pitkään, joten sinne päästyämme saimme tyytyä ainoastaan suihkussa käyntiin, koska kiuas oli jo ehtinyt jäähtyä sellaiseksi pieneksi henkäykseksi satamaan tulon jo lähestyessä horisontissa. Välillä kävimme tietysti nauttimassa laivan seisovan pöydän antimista, jotta nälkäkään ei pääsisi yllättämään kesken mukavan matkanteon.

Nyt tätä matkapäiväkirjapäivitystä kirjoitellessa olemme siis jo turvallisesti ja tukevasti Saksassa keski-Euroopan mantereella. Laivan saavuttua sateiseen ja hieman sumuun verhoutuneeseen Travemünden satamaan aikataulun mukaisesti, ajoimme Büten tuttua reittiä lähimmälle kohti etelää johtavalle moottoritielle ja annoimme rampan kalkattaa. Moottoritiellä Lyypekistä Hampuriin oli melkoisesti työmaita, joten matkanteko ei ollut kovin vauhdikasta pimenevässä ja sateisessa illassa. Onneksi meillä ei ollut alkuperäisen suunnitelmankaan mukaan tarkoitus ajella ensimmäisenä iltana kovin pitkälle, joten pydähdyimme noin 60 kilometrin ajon jälkeen eräälle Rastplatzille muiden matkalaisten ja rekkojen sekaan yötä viettämään. Pikaisesti kiehautettujan hernekeittojen jälkeen olimme helposti valmiita unten maille, jotta seuraavana päivänä jaksaisimme tuoreilla silmillä huristella kohti Baijeria ja etelää.

Nyt on siis kiivettävä Büten pankolle, laitettava silmät kiinni ja vaivuttava uneen. Kattoon ropisevan lämpimän kesäsateen rytmiin on onneksi helppo nukahtaa. Matka kohti Italiaa jatkuu suunnitellusti.

Reissu on aina hintansa väärti

Heinola, Suomi. Kelit lämpenee. Lämpötila 19 astetta. Lomafiilis 87%

Tiistaina koitti viimein se päivä, jolloin pitkään odotettu lähtö kohti Italiaa realisoitui. Viimeinen viikko oli kulunut tavaroita ja varusteita autoon nostellen ja viimeisiä työkiireitä pois hoidellen. Pientä lisäjännitystä matkaan loi tietysti iltapäivälehdistä luetut tuoreimmat uutiset, joiden mukaan pohjois-Italiaa oli ravistellut jälleen uusi maanjäristys pari viikkoa sitten tapahtuneen jälkirytinänä. Matkakumppaneillemme Heikille ja Leilalle se loi tietysti vähän lisäjännitystä reissuun lähtemiseen, mutta koitimme rauhoitella heitä kertomalla, että tarvittaessa voimme vielä kääntää keski-Euroopassa auton keulan moneen kertaan ja moneen muuhun suuntaan, jos tilanne Italiassa alkaa näyttämään oikeasti huolestuttavalta. Jaanan kanssa kun me emme oikein osaa kovasti noista maanjäristyksistä ja muista luonnonilmiöistä huolestua, kun niitä aina ja joka tapauksessa tapahtuu jossakin päin maailmaa ja jopa hyvin useasti joko juuri siellä mihin olemme menossa tai mistä olemme tulossa.

Matkalle lähteminen aiheuttaa aina ihmisissä pientä ylimääräistä jännitystä, jota jotkut ovelasti matkakuumeksikin hieman petollisesti kutsuvat. Niinpä nytkin huomasimme, että kimpsuja ja kampsuja kasaillessa ilmassa oli pientä olympiajuhlan tuntua, mutta onneksi viimeisten muutaman vuoden aikana lähteminen on tullut jo jonkinlaiseksi rutiiniksi ja siihen osaa jo suhtautua sopivanlaisella huumorilla. Hyvin taas kuitenkin muistui mieleen ajat muutama vuosi sitten, jolloin juuri minnekään ei tuntunut pääsemään lähtemään ilman, ettei vähintäänkin otettu muutamaa kiivasta sananvaihtoa ja toisinaan kommentointi äityi melkoisen kuumaksikin. Mutta yhtä kaikki aina viimeistään siinä vaiheessa, kun kulkuneuvo on saatu liikeelle kohti päämäärää, on lähtöstressikin joka kerta lauennut, ja elämä on alkanut tuntumaan taas entistä valoisammalta ja matkanteko mukavalta.

Lähtöä edeltävien viimeisten kahden viikon aikana Bütteen asennettiin vielä eteen uudet renkaat. Etukumeiksi auto sai siis upouudet Hankookin 215/70/15 R C-sarjan renkaat, joilla matkanteko ainakin nyt muutaman sadan kilometrin ajon jälkeen tuntuu entistä hiljaisemmalta ja mukavammalta. Pienen ylimääräisen huolen lähtöpäivälle aiheutti myös etulasiin tullut kiveniskemä, jonka jouduin käymään korjauttamassa vielä tiistaina iltapäivällä ennen varsinaista starttia. Onneksi paikallinen Novus-korjaaja otti Büten lasin työnalle pienellä varoitusajalla, joten pääsimme lähtemään reissuun alkuperäisen suunnitelman mukaisesti viiden maissa iltapäivällä. Lasissa ollut pikku nörhönen korjautui puolessa tunnissa käytännössä huomaamattomaksi ja vakuutusyhtiökin maksoi operaation kokonaan ilman omasvastuita mielellään, koska integroidun auton tuulilasin vaihto tulisi sille ymmärrettävästi huomattavasti kalliimmaksi, jos lasi menisi iskemästä johtuvasta syystä vaihtoon.

Büten vessan magneettiventtiili tuli myös puhdistettua kuluneella viikolla, joten nyt kelpaa huuhdella tienpäällä tavarat pöntöstä alas, kun vettäkin tulee jälleen entiseen malliin kunnolla. Vedentulo vessanpönttöön oli nimittäin vähitellen alkanut vähenemään, eikä ihmekään, koska melkoinen määrä töhnää piti magneettiventtiilistä poistaa, jotta huuhtelusysteemi alkoi toimimaan alkuperäisellä tarkoitetulla tavalla. Magneettiventtiilin jumittanut mönjä aiheutti ilmeisesti myös akun nopeaa tyhjentymistä, joten päätin käydä vielä muutama päivä ennen reissuunlähtöä koeponnistamassa akun kunnon. Takuunalaisen akun kapasiteetti oli kuitenkin uutta vastaavalla tavalla, joten lopulta päädyin asennuttamaan toisen samanlaisen akun rinnalle, joten nyt luulisi virran riittävän huoletta vaikka vähän pidemmässäkin puskaparkkisessiossa.

Nappasimme Heikin ja Leilan kyytiin Limingasta matkan varrelta ja pienen pakkaamisen jälkeen suuntasimme Büten keulan kohti etelää. Kun olimme löytäneet sopivat paikat myös matkakumppaneidemme tavaroille ja kun kaikki tarpeellinen polkupyöriä myöten tuntui olevan kyydissa mukana, olimme valmiita reissuun. Bütte Spaghetti Tour lähti vihdoinkin rullaamaan liikkeelle. Navigaattoriin laitoin heti osoitteeksi Vuosaaren sataman, missä meillä pitäisi olla aikataulujen mukaan keskiviikkona iltapäivällä, jotta pääsemme ajelemaan sisään Finnmaid-alukseen, joka tulisi kuljettamaan meidät Travemündeen Saksaan.

Itse matkasta läpi kotimaan ei juuri viitsi sen kummempia kirjoitella. Jos rehellisiä ollaan, niin tylsin osuus näissä ulkomaan karavaanireissuissa on aina siirtymäosuudet Oulun seudulta etelään. Moneen kertaan edestakaisin sahatut maisemat eivät juurikaan mielessä hoosiannaa huudata, mutta yritimme kyllä nautiskella silti kaikin aistisoluin ilta-auringon punertavassa sävyssä kylpevistä järvimaisemista keski-Suomea halkoessamme. Kauniilta se kotimaakin toki näyttää näin vasta kesän vihreyteen puhjenneena, mutta kun edessäpäin on tiedossa hieman erilaisia alppi- välimerellisiä maisemia, niin emme jääneet näitä tutumpia näkymiä sen enempää hehkuttelemaan. Heikki ja Leila totesivat autoon istahtaessa positiivisesti yllättyneinä, että maisemien katselu tällaisesta integroidusta asuntoautosta on melkoisen mellevää, kun etusektorissa riittää panoraamaalasia, joka mahdollistaa ympäristön ja näkymien katselun aivan eri tavalla kuin alkovi- tai puoli-integroidun auton kyydissä istuttaessa.

Kirjoittelen tätä varsinaisen matkan ensimmäistä blogipäivitystä Heinolan ABC-aseman pihasta, missä päätimme tiistai-iltana löysätä jalan kaasupolkimelta ja pysähdyimme lepäilemään yön yli. Karavaani on nyt kuitenkin saatu liikkeelle ja edessä odottaa toivottavasti paljon erilaisia mukavia kokemuksia ja uusia upeita maisemia. Pysykää linjoilla, lisää raporttia seuraa pikapuoliin, jos ja kun nettiyhteydet Itämereltä pelaavat edes jollakin siedettävällä tavalla.

Matkakoti lomakuntoon

Oulu/Kokkola, Suomi. Kesää pukkaa. Lämpötila 14 astetta. Lomafiilis 77%

Viimeiset lumikinokset sulivat keskiviikkona pihalta varjon puolelta, joten vähitellen voi alkaa vihdoinkin virittäytymään oikeasti kesätunnelmiin. Elohopea kipusi tänään auringossa jo yli 20 asteen, joten talvitamineet voi myös nyt kantaa vintille. Enää muutama päivä töitä ennen kesäloman alkua ja sitten pääsemme vaihtamaan maisemaa muutamaksi viikoksi.

Maanantaina kävimme Jaanan kanssa ajelemassa mutkan Kokkolassa. Itseasiassa lähdimme reissuun jo sunnuntai-iltana ja vietimme kesän ensimmäisen karavaanariyön tien päällä asuntoautossa Kalajoella. Sen verran yöllä oli vielä vilpoisaa, että autoa oli pakko lämmittää pikku puhalluksella. Vaan kylläpä oli mukava nukkua Büten takapankolla. Jotenkin tuntuu taas talven jäljiltä, että uni asuntoautossa on syvempää ja aamulla herätessään on levänneempi kuin kotisängystä konsanaan herätessä.

Aamulla heräiltyämme ajelimme loput 60 kilometriä Kokkolaan ja löysimme uuden tablettinavigaattorin opastamana Caravanlandian toimipisteen helposti. Odottelimme pihalla muutaman minuutin, kun Caravanlandian huoltomiehet suorittivat meitä ennen saapuneen Bürstnerin omistajan autoon ikkunaluukkujen kampanjakorjauksen. Caravanservicen Juha Tavilehto kertoi, että Bürstnerin tehtaan kampanjaan liittyen heillä on käynyt viime aikoina lähes virtanaan kyseisen merkin autoja ikkunaluukkujen korjauksilla. Korjaushan on auton omistajajille ilmainen ja osoittaa mielestäni valmistajalta kiitettävää jälkihuoltovastuuta, kun he korjaavat veloituksetta jopa yli 10 vuotta vanhoista ajonauvoista mahdollisen vikapaikan, vaikka mitään varsinaista ongelmaa ei autossa vielä olisikaan.

Caravanlandian huoltomiehet ottivat automme seuraavaksi työn alle ja katsoimme yhdessä ilmastointilaitteelle paikan auton katolle. Ilmalämpöpumppu asennetaan asuntoautoihin yleisimmin kattoikkunan tilalle, joten yhdessä päätimme, että keskimmäinen keittiön kohdalla oleva ikkuna saa luovuttaa paikkansa uudelle vekottimelle. Hiemanhan auton sisätila tietysti laitteen takia pimenee, mutta kun aivan vieressä on toinen suuri kattoikkuna, joka jää entiselleen, niin eipä tuo ikkunan poisto suurestikaan sisustaa todellisuudessa pimennä.

Pientä jännitystä aiheutti myös ilmastointilaitteen sisäkotelon korkeus katosta alaspäin, mutta onneksi Bürstner on mitoittanut vessan ja keittiökaappien ovet sen verran sopivasti, että molemmat mahtuvat aukeamaan kivuttomasti, vaikka ilmastointilaitteen sisäkotelo puhallusaukkoineen tuleekin muutaman sentin katosta alaspäin. Samoin katolla oleva keittiökomeron ilmanvaihtoputken hattu oli aika ahtaassa paikassa uutta laitetta asennettaessa, mutta lopulta ilmastointivärkki näytti istuvan sinne kuitenkin mukavasti.

Kun olimme sopineet ja mittoneet Telairille sopivan paikan, kiipesi Caravanlandian asentaja Mikael Salmela Büten katolle ja vanha kattoikkuna sai kyytiä. Ikkunan tiivistyksessä käytetty musta mönjä, joka lienee jonkin sortin pikeä, teetti hieman töitä, koska se piti saada mahdollisimman tarkkaan pois, jotta ilmastointilaitteen oma tiivistysaine tulisi mahdollisimman tiiviisti laitteen ja auton katon väliin. Sähkötkin laitteelle saataisiin kuljetettua ilman ulospäin näkyviä vetoja vieressä olevan jää/pakastinkaapin kautta, joten asennuksestakin tulisi kaikin puolin siisti.

Jätimme huoltomiehet hommiin Telairin kimppuun ja päätimme käydä asennuksen aikana hieman kävelemässä ja ostoksilla sekä lounaalla läheisessä Prisma-marketissa. Teimme samalla pieniä hankintoja lähestyvää reissua ajatellen, mutta koko ajan piti muistuttaa itselle, että kauheasti ei kannattaisi autoon Suomesta tavaraa hankkia, koska kohta ollaan jo keski-eurooppalaisten huomattavasti edullisempien tavaravalikoimien äärellä.

Lounaan nautittuamme kävelimme takaisin Caravanlandiaan, missä ilmastoinnin asennus alkoikin olla noin neljän tunnin työn jälkeen valmis. Ensimmäisen koekäyttämisen jälkeen Mikael antoi minulle lyhyen käyttöopastuksen, sekä ojensi meille laitteen manuaalit ja kaukosäätimen. Onneksi ilmastointilaitteen mukana tuli myös suomenkielinen ohjekirja, vaikka toisaalta olisi kai sitä selvinnyt jopa pelkällä englanninkieliselläkin, varsinkin kun laitteen käyttö vaikuttaa hyvin yksikertaiselta. Melkoisen äänekkäältä tuo Telairin puhallus ainakin noin ensituntumalta kuulosti Silent-mallinimestä huolimatta, mutta tehoa tuntui ainakin piisaavan sekä lämmityksessä että jäähdytyksessä. Mutta kirjoittelen tuosta ilmalämpöpumpusta sitten lisää käyttökokemuksia, kunhan pääsemme testaamaan sitä todellisissa olosuhteissa Euroopan reissulla olotilaa jäähdytellessä. Sopiikin vaan toivoa, ettemme tarvitse lämmitystä Italian reissulla! :D

Sen verran täytyy kyllä vielä tuota Caravanlandian huollon Juha Tavilehtoa kehaista, että mies on kyllä ehdottomasti oikeassa paikassa ja ammatissa. Palveluasenne on kohdillaan, tietotaito näistä karavaanarivehkeistä suurta ja kokemusta riittää. Jo pari vuotta sitten, kun asentelin Avianoon peruutuskameraa, sain Juhalta kullanarvoisia, mutta ilmaisia neuvoja puhelimessa ja niiden avulla asennus sujuikin ilman kommelluksia. Tällä reissulla Juha Tavilehto suoritti Bütelle vuosittaisen Bürstnerin takuuohjelman mukaisen tiiviystarkastuksen sekä korjasi paikaltaan pois liikahtaneen likaveden poistoputken. Eipä muuten ollut kosteusongelmia missään Büten rekenteissa, vaikka Juha kävi auton läpi tarkasti kosteusmittarilla mitaten luukkuja, komeroita, takatallia ja pohjaa myöten.

Laitoin eilen tilaukseen uudet kesärenkaat Büten etuakselilla olevien jo melkoisen kuluneiden Continentalin Vanco Campereiden tilalle. Aikani eri merkkejä ja malleja vertailtuani päätin kokeilla Hankookin renkaita, joten ensi tiistaina Bütte saa keulalleen kaksi kappaletta Hankookin c-sarjan kesäkumeja. Olen kuullut ja lukenut aika monilta tuttavilta ja kanssakaravaanareilta positiivisia kommentteja juuri Hankookin renkaiden ajomukavuudesta ja hiljaisuudesta, joten toivottavasti valinta osui siltä osin kohdilleen.

Vielä pitäisi siis jaksaa raahautua töihin seitsemänä arkiaamuna. Mutta sitten alkaa loma ja matka kohti Italiaa. Kesä ja loma. Kesäloma. :)

Sweet home Vigevano!

Oulu, Suomi. Vilipakkaa keliä. Lämpötila 4 astetta. Lomafiilis 72%

Eipä oikein uskoisi, että muutaman viikon päästä ollaan kesäkuussa. Ulkona tuulee todella kylmästi ja vaakasuunnassa taivaalta vihmova räntä tuo mieleen enemmänkin syksyn kuin pitkällä olevan kevään.

Onneksi tosiasia on kuitenkin se, että noin kolmen viikon päästä pääsemme vääntämään Büten ratissa suunnaksi etelän ja siellä odottavat todennäköisesti paljon Suomea lämpimämmät kelit. Finnlines saa taas kuljettaa meidät halki Itämeren Travemündeen, josta suihkimme pitkin Saksan moottoriteitä kohti Itävaltaa, Sveitsiä ja kesän pääkohdettamme Italiaa.

Kevät on taas ollut melkoista haipakkaa sekä työelämässä että siviilissäkin, joten loma tulee juuri oikeaan sekä odotettuun paikkaan ja katkaisee mukavasti arjen tavalliset rutiinit. Vaikka Bütte on tänä vuonna saanut nauttia harvinaisen pitkästä talvilevosta, niin pientä reissuvalmistelua on tullut kuitenkin koko ajan ajoneuvon seisonnasta huolimatta tehtyä.

Asentelin viimeksi tänään Büten kaappiin tietoliikenneyhteyksien ylläpitoa varten Netwjorkin WLAN-tukiaseman, jonka avulla voimme toivottavasti kesän reissulla ja muutenkin jatkossa käyttää yhden mokkulan tarjoamaa nettiyhteyttä useammalla laitteella yhtäaikaa. Noita WLANin avulla toimivia laitteita kun alkaa olla jo useampia aina mukana reissussa, joten älypuhelimet, tabletit ja läppärit voivat nyt jakaa yhden ja saman nettiyhteyden, eikä jokaisessa tarvitse olla erillistä datapakettia. Ensikokeilujen perusteella systeemi vaikuttaa toimivan juuri siten kuin toivoinkin, mutta vasta Euroopassa ja tien päällähän se lopullinen totuus paljastuu, koska eri operaattorien kanssa on aina pientä säätämistä.

Edellisessä blogikirjoituksessani huhtikuun alussa oli vielä epävarmuus siitä, tulevatko TÜV-Nordin toimittamat C02-todistukset kelpaamaan Trafille. Nyt tuo soppa on onneksi omalta kohdaltani selvitetty ja rekisteriotteessa on merkittynä arvo, joka pudottaa vuotuisen maksun 485 eurosta huomattavasti kohtuullisempaan 195 euroon. Ihmeelliseltä tuntuu silti se, että jokaikisen asuntoauton omistajan on itse henkilökohtaisesti käytävä sama paperipeli läpi vaikka kyseessä olisi täysin samamlainen auto, kuin jollakin toisella, joka on jo arvot rekisteriotteeseen saanut. Lisäksi karavaanarien keskustelupalstoilla näkyy yhä ja uudestaan kertomuksia siitä kuinka joillakin asemilla TÜVin todistukset kelpaavat ja toisilla niitä ei millään hyväksytä. Kyllä olisi vielä paljon kirveellä töitä…?

Viikon päästä aion ajella Caravanlandiaan Kokkolaan asennuttamaan Büten katolle jäähdytyslaitteen. Tai ilmalämpöpumpustahan taitaa olla kyse. Tosin lämmittämiseen tuota laitetta emme ensisijaisesti tarvitse, koska talvikäyttö on meillä muutenkin melko vähäistä ja kaasulla sekä sähköpatruunallakin lämmittäessä olemme pärjänneet hyvin. Kirjoittelen sitten tuosta ilmastointilaitteen asennuksesta enemmän ensi viikolla, kunhan pääsemme Telair Silent -laitetta asentelemaan ja testaamaan. Caravanlandia julkaisi muuten keväällä asiakaslehden, jonka sivuilla pääsee myös tutustumaan meidän Büten kyytiläisten aikaisempiin tarinoihin ja kuviin. Lehden nettiversiota pääsee lukemaan täällä.

Tilasin pari viikkoa sitten myös Saksasta uuden lelun, jolla pystyy tarkastamaan kaasupulloista niiden sisältämän kaasun määrän. Sinänsä yksinkertainen ja helppokäyttöinen laite, jolla kaasupullon kylkeä pitkin liu'uttamalla voi tarkistaa pullossa olevan nestekaasun pinnan tason ja siten voi varmistua helpommin mukana olevien kaasupullojen täyttöasteesta. Olisi sitä varmasti pärjännyt ilmankin, mutta toisinaan on kyllä vähän harmittanut, kun on reissuun lähtiessä ollut lievää epävarmuutta siitä, kuinka paljon kaasua autossa olevissa pulloissa vielä on jäljellä. Selviäähän se ainakin pulloja hälskyttelemällä tai punnitsemalla, mutta kyllä se mittailu melkoisen paljon helpompaa moisen pikku vekottimen kanssa on. Kaasutason mittaria löytyy alle 30 eurolla kotiin tuotuna ainakin ebaystä.

Büttekin pääsi vihdoin käyttöön ja tien päälle pari päivää sitten ja kevään ensimmäinen työreissu Koillismaalle Taivalkosken maisemiin paljasti ainakin sen, että navigaattoriksi hankkimani Acerin Iconia Tab A100 toimii tuossa hommassa loistavasti ja navigoiminen suuren näytön avulla on suorastaan juhlavan helppoa. Isolle näytölle mahtuu mukavasti informaatiota ja esimerkiksi lähestyvät nopeusrajoitusten muutokset huomaa aivan eri tavalla isolta ruudulta kuin kännykän sinänsä hyvältä näytöltä tihrustaessa. Lisäksi jenkeistä tilaamani joutsenkaulakiinnitys pitää laitteen tukevasti ja turvallisesti oikeassa paikassa ilman, että se tulisi haitoksi näkyvyydelle. Kaikenkaikkiaan laite tuntuu vähintäänkin lupaavalta.

Viikolla tuli muuten puhelu kansainvälisen lähettifirman mieheltä, joka ilmoitti, että meille olisi tulossa kirjattu paketti. Aluksi ihmettelin mistä oli kyse, mutta kotona pakettia auki repiessä paljastui mukava ja odotettu lähetys. Tilasimme nimittäin reilu viikko sitten konserttiliput Italiasta, koska lomareittimme varrelle sattui kuin kohtalon ohjaamana erään pitkäaikaisen suosikkibändimme keikka. Eteläjenkkilän puuvillapelloilta rokkinsa alkuvoiman hakenut Lynyrd Skynyrd nimittäin on keikalla kesäkuun puolivälin tienoilla Milanon lähiseudulla Vigevanossa, joten päätimme viettää yhden lomailloista southern rockin merkeissä. Intoa ei tietenkään vähentänyt yhtään sekään, että samassa konsertissa esiintyy toinenkin nuoruuden suosikki Molly Hatchet, joten olisi ollut aika vaikeaa kieltäytyä moisesta mahdollisuudesta yhdessä ja samassa konsertissa. Lisämausteena tarjolla oli tietysti se pikatti yksityiskohta, että harvemmin sitä pääsee kunnon rokettirollia kuuntelemaan keskiaikaisen italialaisen kaupungin historiallisessa miljöössä. Joten onpahan taas jotakin speciaalia mitä odottaa! :D

Nyt pitää alkaa lopettelemaan turinointi tältä päivältä. Bütte pääsee onneksi taas tien päälle. Omalla bändilläni on nimittäin naapurikunnassa keikka, joten Büten eräs hyvä ominaisuus keikkabussina tulee taas tarpeeseen ja käyttöön. Joten kamat kyytiin ja soundchekin tekoon. Sweet home Vigevano!