keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Matkakoti lomakuntoon

Oulu/Kokkola, Suomi. Kesää pukkaa. Lämpötila 14 astetta. Lomafiilis 77%

Viimeiset lumikinokset sulivat keskiviikkona pihalta varjon puolelta, joten vähitellen voi alkaa vihdoinkin virittäytymään oikeasti kesätunnelmiin. Elohopea kipusi tänään auringossa jo yli 20 asteen, joten talvitamineet voi myös nyt kantaa vintille. Enää muutama päivä töitä ennen kesäloman alkua ja sitten pääsemme vaihtamaan maisemaa muutamaksi viikoksi.

Maanantaina kävimme Jaanan kanssa ajelemassa mutkan Kokkolassa. Itseasiassa lähdimme reissuun jo sunnuntai-iltana ja vietimme kesän ensimmäisen karavaanariyön tien päällä asuntoautossa Kalajoella. Sen verran yöllä oli vielä vilpoisaa, että autoa oli pakko lämmittää pikku puhalluksella. Vaan kylläpä oli mukava nukkua Büten takapankolla. Jotenkin tuntuu taas talven jäljiltä, että uni asuntoautossa on syvempää ja aamulla herätessään on levänneempi kuin kotisängystä konsanaan herätessä.

Aamulla heräiltyämme ajelimme loput 60 kilometriä Kokkolaan ja löysimme uuden tablettinavigaattorin opastamana Caravanlandian toimipisteen helposti. Odottelimme pihalla muutaman minuutin, kun Caravanlandian huoltomiehet suorittivat meitä ennen saapuneen Bürstnerin omistajan autoon ikkunaluukkujen kampanjakorjauksen. Caravanservicen Juha Tavilehto kertoi, että Bürstnerin tehtaan kampanjaan liittyen heillä on käynyt viime aikoina lähes virtanaan kyseisen merkin autoja ikkunaluukkujen korjauksilla. Korjaushan on auton omistajajille ilmainen ja osoittaa mielestäni valmistajalta kiitettävää jälkihuoltovastuuta, kun he korjaavat veloituksetta jopa yli 10 vuotta vanhoista ajonauvoista mahdollisen vikapaikan, vaikka mitään varsinaista ongelmaa ei autossa vielä olisikaan.

Caravanlandian huoltomiehet ottivat automme seuraavaksi työn alle ja katsoimme yhdessä ilmastointilaitteelle paikan auton katolle. Ilmalämpöpumppu asennetaan asuntoautoihin yleisimmin kattoikkunan tilalle, joten yhdessä päätimme, että keskimmäinen keittiön kohdalla oleva ikkuna saa luovuttaa paikkansa uudelle vekottimelle. Hiemanhan auton sisätila tietysti laitteen takia pimenee, mutta kun aivan vieressä on toinen suuri kattoikkuna, joka jää entiselleen, niin eipä tuo ikkunan poisto suurestikaan sisustaa todellisuudessa pimennä.

Pientä jännitystä aiheutti myös ilmastointilaitteen sisäkotelon korkeus katosta alaspäin, mutta onneksi Bürstner on mitoittanut vessan ja keittiökaappien ovet sen verran sopivasti, että molemmat mahtuvat aukeamaan kivuttomasti, vaikka ilmastointilaitteen sisäkotelo puhallusaukkoineen tuleekin muutaman sentin katosta alaspäin. Samoin katolla oleva keittiökomeron ilmanvaihtoputken hattu oli aika ahtaassa paikassa uutta laitetta asennettaessa, mutta lopulta ilmastointivärkki näytti istuvan sinne kuitenkin mukavasti.

Kun olimme sopineet ja mittoneet Telairille sopivan paikan, kiipesi Caravanlandian asentaja Mikael Salmela Büten katolle ja vanha kattoikkuna sai kyytiä. Ikkunan tiivistyksessä käytetty musta mönjä, joka lienee jonkin sortin pikeä, teetti hieman töitä, koska se piti saada mahdollisimman tarkkaan pois, jotta ilmastointilaitteen oma tiivistysaine tulisi mahdollisimman tiiviisti laitteen ja auton katon väliin. Sähkötkin laitteelle saataisiin kuljetettua ilman ulospäin näkyviä vetoja vieressä olevan jää/pakastinkaapin kautta, joten asennuksestakin tulisi kaikin puolin siisti.

Jätimme huoltomiehet hommiin Telairin kimppuun ja päätimme käydä asennuksen aikana hieman kävelemässä ja ostoksilla sekä lounaalla läheisessä Prisma-marketissa. Teimme samalla pieniä hankintoja lähestyvää reissua ajatellen, mutta koko ajan piti muistuttaa itselle, että kauheasti ei kannattaisi autoon Suomesta tavaraa hankkia, koska kohta ollaan jo keski-eurooppalaisten huomattavasti edullisempien tavaravalikoimien äärellä.

Lounaan nautittuamme kävelimme takaisin Caravanlandiaan, missä ilmastoinnin asennus alkoikin olla noin neljän tunnin työn jälkeen valmis. Ensimmäisen koekäyttämisen jälkeen Mikael antoi minulle lyhyen käyttöopastuksen, sekä ojensi meille laitteen manuaalit ja kaukosäätimen. Onneksi ilmastointilaitteen mukana tuli myös suomenkielinen ohjekirja, vaikka toisaalta olisi kai sitä selvinnyt jopa pelkällä englanninkieliselläkin, varsinkin kun laitteen käyttö vaikuttaa hyvin yksikertaiselta. Melkoisen äänekkäältä tuo Telairin puhallus ainakin noin ensituntumalta kuulosti Silent-mallinimestä huolimatta, mutta tehoa tuntui ainakin piisaavan sekä lämmityksessä että jäähdytyksessä. Mutta kirjoittelen tuosta ilmalämpöpumpusta sitten lisää käyttökokemuksia, kunhan pääsemme testaamaan sitä todellisissa olosuhteissa Euroopan reissulla olotilaa jäähdytellessä. Sopiikin vaan toivoa, ettemme tarvitse lämmitystä Italian reissulla! :D

Sen verran täytyy kyllä vielä tuota Caravanlandian huollon Juha Tavilehtoa kehaista, että mies on kyllä ehdottomasti oikeassa paikassa ja ammatissa. Palveluasenne on kohdillaan, tietotaito näistä karavaanarivehkeistä suurta ja kokemusta riittää. Jo pari vuotta sitten, kun asentelin Avianoon peruutuskameraa, sain Juhalta kullanarvoisia, mutta ilmaisia neuvoja puhelimessa ja niiden avulla asennus sujuikin ilman kommelluksia. Tällä reissulla Juha Tavilehto suoritti Bütelle vuosittaisen Bürstnerin takuuohjelman mukaisen tiiviystarkastuksen sekä korjasi paikaltaan pois liikahtaneen likaveden poistoputken. Eipä muuten ollut kosteusongelmia missään Büten rekenteissa, vaikka Juha kävi auton läpi tarkasti kosteusmittarilla mitaten luukkuja, komeroita, takatallia ja pohjaa myöten.

Laitoin eilen tilaukseen uudet kesärenkaat Büten etuakselilla olevien jo melkoisen kuluneiden Continentalin Vanco Campereiden tilalle. Aikani eri merkkejä ja malleja vertailtuani päätin kokeilla Hankookin renkaita, joten ensi tiistaina Bütte saa keulalleen kaksi kappaletta Hankookin c-sarjan kesäkumeja. Olen kuullut ja lukenut aika monilta tuttavilta ja kanssakaravaanareilta positiivisia kommentteja juuri Hankookin renkaiden ajomukavuudesta ja hiljaisuudesta, joten toivottavasti valinta osui siltä osin kohdilleen.

Vielä pitäisi siis jaksaa raahautua töihin seitsemänä arkiaamuna. Mutta sitten alkaa loma ja matka kohti Italiaa. Kesä ja loma. Kesäloma. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti