torstai 27. kesäkuuta 2013

Pirun kaunis Piran

Portoroz/Piran, Slovenia. Hellettä pukkaa. Lämpötila 27 astetta. Lomafiilis 101%

Ajattelin pukata nyt heti kerralla kahden päivän edestä päivityksiä tänne matkapäiväkirjaan. Keskiviikko nimittäin kului lähinnä löhöillen, uiskennellen, grillaillen ja chillaillen leirintäalueella, joten siitäpä ei sen suurempia tarinoita oikein kannata eikä pystykään virittelemään. Olipahan vain ilmeisen tarpeellinen lepopäivä liki neljäntuhannen muutamassa päivässä ajetun kilometrin jälkeen, joten eipä ihme, että pitkien aamu-unien lisäksi pikku päiväunetkin maistuvat taivaallisilta.

Jo keskiviikkoiltana päätimme, että seuraavana päivänä olisi sitten jälleen aika lähteä tutustumaan ympäristöön. Piranin historiallinen kaupunki, jota Brankokin oli meille kovasti kehunut, sijaitsee noin 6 kilometrin päässä leirintäalueeltamme, joten sinnehän olisi ilman muuta mentävä pikku visiitille. Myös Jaana oli muutama vuosi sitten käynyt tuossa hienossa kaupungissa erään opintomatkan yhteydessä ja samoin hänkin oli kaupunkia kovasti kehunut ja siihen ihastunut. Niinpä nappasimme porukalla taksikyydin torstaiaamuna Lucija-campingin portilta ja ajaa hurautimme Piraniin.

Perillä meitä odotti todella viihtyisä, keskiaikainen ja historiaa tihkuva rantakaupunki muureineen, värikkäine taloineen ja kapeine katuineen sekä kujineen. Kävelimme viehättäviä pikku katuja eri suuntiin ja nautimme aamupäivän rauhallisuudesta ja vähäväkisyydestä muuten niin ilmeisen suositussa turistikohteessa.
Tässä muuten pari panoraamaa tuolta kaupungista, niin pääsette kurkistamaan, miltä siellä näytti: Panoraama 1, Panoraama 2.

Jossain vaiheessa huomasimme, että Piranin niemen korkeimmalla kohdalla kohosi komeana kaupungin ylle kirkontorni, jossa näkyi aina välillä muutamia turisteja ottamassa valokuvia. Sinnehän oli tietysti päästävä itsekin, joten aikamme sisäänpääsypaikkaa etsittyämme pääsimme kapuamaan ylös kellotorniin. Euron sisäänpääsymaksun suoritettuamme kapusimme melko heppoisen oloisia ohuesta laudasta tehtyjä jyrkkiä portaita ylös kellotapuliin ja täytyy kyllä myöntää, että välillä meinasi hieman hirvittää kavuta noita ahtaita, natisevia ja heiluvakaiteisia rappusia kamerarepun ja -jalustan kanssa ylös kellotasanteelle. Jaana antoi puolessa välissä periksi ja palasi suosiolla takaisin maanpinnalle, mutta Joonaksen ja Anuliinan kanssa kapusimme sisukkaasti kohti korkeuksia ja perille päästyämme näköala kyllä palkitsi hieman arveluttavan kiipeämisen. Anuliina tosin piteli ylös päästyään kaksin käsin tovin aikaa kiinni kellotapulin paksuista kiviseinistä, ennen kuin uskaltautui lähemmäksi reunoja ja komeaa näköalaa alas kaupunkiin.

Ihan kaikkien turvallisuusmääräysten mukaan ei vieraita huomioida tuolla tornissa muutenkaan, sillä ylhäällä ollessamme eräs rouva oli saada sydänkohtauksen ja kuulovaurion, kun monta sataa kiloa painava kirkonkello alkoi yhtäkkiä soida aivan hänen päänsä yläpuolella. Onneksi kukaan meidänkään seurueesta ei ollut tuolloin tapulin reunalla, sillä sen verran säikäyttävä kokemus se oli, että jos tuolloin olisi ollut kurottelemassa kameran kanssa kaiteen yli, niin vähintäänkin kamera olisi kyllä tippunut näpeistä alas. Hells bellsit ilman varoitusta muutaman sentin päästä on kyllä järisyttävä kokemus ja sallitut desibelit takuulla ylittyivät helposti!

Kapuaminen alas kellotornista oli, jos mahdollista vielä nousemistakin vaikeampaa, sillä välillä porraslaudat heiluivat siihen malliin, että ne olivat varmasti melkein irti ja kun samalla kaiteetkin puuttuivat jostakin kohtaa, niin olo oli lievästi sanottuna hutera. Onneksi pääsimme kuitenkin alas ilman tapaturmia ja löysimme alhaalta Jaanan, joka oli odotellut siellä meitä varjossa istuskellen.

Kapuamisen jälkeen alkoikin olla jo nälkä, joten lähdimme etsiskelemään jotakin sopivaa rantaravintolaa, jossa voisimme nauttia lounasta. Kun jokaisella tuntui olevan hinku pizzalle, niin päädyimme syömään erääseen mukavaan rannan pizzeriaan, missä mussuttelimme tyytyväisinä maukkaat lätyt oluiden kera kitusiimme. Pizzan hinta oli tuolla ihan kotimaista tasoa eli 6-9 euroa riippuen täytteistä, mutta kun maiseman ja paikan luonteen Slovenian suosituimpana matkakohteena ottaa huomioon, niin eihän tuota hintatasoa ihan kohtuuttomana voi pitää. Ja oluthan oli joka tapauksessa Suomen hintatasoa huomattavasti edullisempaa.

Iltapäivä kuluikin kuin huomaamatta jäätelöä välillä nauttien ja Piranin kauneutta ihaillen. Lopulta kellon käydessä jo neljää päätimme soittaa taksikuskillemme ja hän saapuikin hetken päästä noutamaan meitä takaisin leirintäalueelle. Koirat olivat tyytyväisiä, kun palasimme autolle, mutta ilmastoidussa autossa niillä oli ollut ihan mukavat oltavat, kun taas me olimme helteen kuumentamina valmiita pulahtamaan Adrianmeren vilvoittaviin aaltoihin.

Illalla laitoimme jälleen grillin tulille ja nautiskelimme vartaiden kyytipojiksi pastaa, salaattia ja muuta mukavaa kesäistä purtavaa. Syötyämme väsy alkoi kummasti painaa itse kullakin silmiä, joten päätimme mennä aikaisin nukkumaan, sillä huomenna olisi jälleen tarkoitus lähteä liikkeelle ja ajella kohti Kroatiaa.

Niinpä nyt on parempi toivottaa hyvää yötä ja kesäisten kelien jatkumista myös sinne kotimaahan. Sloveniasta alkaa nimittäin kuulumaan kuorsaus ja tuhina. Uni maistuu takuulla hyvin kuuman päivän kävelyn ja touhuamisen jälkeen.

1 kommentti:

  1. Kaunista on kuvissakin ja livenä tietysti paljon ihanampaa!!
    Terveiset kaikille Oulun Sanginsuusta ja erityisterkut Anskulle ja Joonakselle pikku Alinalta <3

    VastaaPoista