maanantai 24. kesäkuuta 2013

Bridge over troubled water...

Hampuri, Saksa. Sadetta ja paistetta. Lämpötila 21 astetta. Lomafiilis 97%

En tosiaankaan aina meinaa ymmärtää sitä, miksi tämä muu Eurooppa piti sijoittaa näinkin kauas Suomesta. Kieltämättä olisi paljon kätevämpää käväistä esimerkiksi viikonloppureissulla Välimerellä, jos Suomen ja muun Euroopan välissä ei olisi niin turkasen monta merenlahtea ja liki joutenpäiväistä valtiota.

Valitettavasti meidän suomalaistenkin on kuitenkin elettävä realiteettien mukaan ja niihin kuuluu yhtenä osana oma, hieman eristäytynyt sijainti siellä jossain pohjolan perukoilla. Eilen saimme nauttia näistä suurista etäisyyksistä ihan perskankkuja myöten, sillä illalla Hampurin eteläpuolelle parkkeeratessa alkoivat itse kullakin matkaseurueestamme olla takapuolilihakset hieman hellinä. Ajomatkaa Vätternin suuren järven läheltä Keski-Ruotsista Saksan pohjoisosiin tuli varmasti liki 900 kilometriä, mikä alkaa olla kyllä yhden päivän siirtymätaipaleen mitaksi siellä ehdottomalla ylärajalla.

Sinänsä matkanteossa ei ollut sen kummempia ongelmia. Bütte toimi hienosti, liikenne virtasi sujuvasti ja hieman harmaata ja sateista keliä lukuun ottamatta kilometrit taittuivat varsin rentoon tyyliin. Välillä taivaalta tipahtaneet rankat sadekuurotkaan eivät menoa haitanneet, sillä samalla auton tuulilasiin tarttuneet miljoonat ötökät saivat kyytiä ja näin säästyimme tuulilasin pesulta ja hankaamiselta.

Joonakselle ja Anuliinalle tämä osuus matkareitistä oli uutta ja ennennäkemätöntä, joten ihan heidän takiaankin olimme valinneet menomatkan reitiksi ajon Ruotsin ja Tanskan välisten suurten siltojen kautta. Reitti kulki Skånen viljavien peltojen läpi Helsingborgin ja Malmön kautta Öresundbro-sillalle, missä lompakkoa piti aukoa ensimmäisen kerran. Yllätykseksemme hinta oli vielä odotettua korkeampi, joten 94 euroa köyhempinä siirryimme Malmön kohdalta hurjan kokoiselle sillalla ja sitten toviksi meren alle tunneliin. Hetken päästä putkahdimme sitten Tanskaan ja jatkoimme pysähtelemättä matkaa kohti toista maksullista Ison Beltin ylittävää siltaa. 50 euron siltamaksun jälkeen saimme jatkaa ajamista kohti Saksaa ja Flensburgin rajakaupunkia, missä pysähdyimme ensimmäisen pidemmän ruokailupysähdyksen tankkauksia lukuun ottamatta.

Ruokatauon jälkeen jatkoimme vielä ajoa Hampurin ohi kohti etelää. Hampurin ohitettuamme alkoi kuitenkin kilometrit tuntua vartalossa sen verran, että päätimme jäädä nukkumaan eräälle tutulle taukopaikalle moottoritien varteen rekkojen ja muiden tielläkulkijoiden joukkoon.

Unia ei tarvinnut paljoakaan houkutella, joten yhden iltaoluen jälkeen kevyt kuorsaus alkoi kuulua molemmista päistä autoa.

Tähän saakka olen käyttänyt näissä Euroopan siirtymätaipaleiden nettipäivityksissä Abroadbandin sim-korttia, mutta eilen täällä Saksassa tuli puhelimeeni mielenkiintoinen viesti. Siinä kerrottiin, että käyttämäni suomalainen operaattori DNA on ottanut kesäkuun alussa valikoimiinsa Matkadata-palvelun, mikä mahdollistaa netin käytön EU-alueella varsin kohtuulliseen hintaan. Palvelun avulla voit tekstiviestillä ottaa käyttöösi ennalta valitun hintaisen datapaketin joko päiväksi tai kahdeksi viikoksi, jonka avulla megatavun hinta muodostuu yli puolet halvemmaksi, kuin esim. käyttämääni Abroadbandin korttia käyttämällä. Niinpä otin palvelun heti käyttöön ja nyt testaillaan miten surffailu tämän avulla pelittää. Hyvältä vaikuttaa ainakin ensi kokemukselta.

Maanantain ohjelmana on jälleen kunnon siirtymätaival kohti etelää ja Adrianmerta. Tavoitteena on ajella Hannoverin kohdalta hieman kaakon suuntaan kohti Itävaltaa ja majoittua ennen iltaa jonnekin Regensburgin tienoille Tsekin ja Itävallan rajojen läheisyyteen.

Joten terkkuja sinne kotimaahan. Täällä kaikki sujuu mukavasti ja sääennusteetkin näyttävät miellyttävästi kohoavia lukemia sitä mukaa, mitä edemmäksi etelään käy tie!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti