Tiistaiaamun herätys Regensburgissa ei synnyttänyt matkaseurueessamme kovinkaan kummoisia hurraahuutoja. Yöllä alkanut sateinen sää oli jäähdyttänyt ilman lämpötilan lähelle 10 astetta, joten autosta ulos astuessa teki mieli melkein kiljaista ja vetäistä saman tien pitkät housut jalkaan.
Nopeiden aamutoimien ja aamiaisen jälkeen päätimme jatkaa ripeästi kohti Sloveniaa. Edellisenä iltana olimme vertailleet sääennusteita useamman mahdollisen eri kohteen välillä, mutta lopullisen päätöksen teimme vasta, kun olimme puhelimitse yhteydessä talvella Filippiineillä tapaamaamme slovenialaiseen Brankoon, jolta kuulimme, että Piranissa Adrianmeren rannalla kelit olivat varsin kohdillaan. Yksi vaihtoehto olisi ollut tietysti ajella Venetsiaan tai suoraan alas Kroatiaan, mutta päätimme kuitenkin, että pysähdys Slovenian kapealla rantakaistaleella olisi juuri sopivan päivämatkan päässä Saksasta. Samalla pääsisimme myös moikkaamaan Ljubljanassa asuvaa Brankoa ja hänen kihlattuaan Nezaa, jotka sopivasti olivat viettämässä kansallista vapaapäivää Adrianmeren rannikolla.
Ajomatka Regensburgista etelään sujui kohtuullisen kivuttomasti. Navigaattori tosin olisi väkisellä halunnut ohjata meidät reitille, joka kulkisi Münchenin keskustan lipeiltä, mutta teimme nopeasti omia reittivalintoja ja vältimme näin kiivasliikenteisimmät paikat. Tovin ajomatkan jälkeen horisontissa alkoivat häämöttämään jo Alppien huiput ja joskus puolen päivän jälkeen ajelimme jo kovaa vauhtia vuorten vieritse kohti Itävaltaa ja Saltzburgia. Sadealue tosin tuntui jostakin syystä seuraavan kulkuamme koko ajan, joten jouduimme ajamaan pääosan matkasta melkoisessa vesisateessa. Sateen takia emme myöskään paljoa pysähdelleet valokuvia ottamaan, joten siltä osin tämänkertainen Alppien ylitys meni lähinnä sateista maantietä tuijotellen.


Karawanken-tunnelin jälkeen putkahdimmekin jo Adrianmeren rantavaltio Sloveniaan. Branko oli katsonut meille jo valmiiksi leirintäalueen aivan historiallisen Piranin kaupungin kupeesta, joten annoimme navigaattorin jälleen opastaa meitä perille. Aikamme vuorenrinteillä kapeita kinttupolkuja ajeltuamme annoimme lopulta periksi ja palasimme takaisin isommalle tielle ja soitimme Brankolle. Sovimme treffit aivan Piranin kaupungin portille, mutta sinnekin navigaattori halusi kuljettaa meidät välttämättä pieniä vuorenrinteen polkuja pitkin. Lopulta muutaman peruutusoperaation jälkeen osuimme sattumalta juuri sille leirintäalueelle, mitä olimme alunperin etsineetkin, mutta yllätykseksemme tuolla ei ollutkaan tarjolla sähköpaikkoja asuntoautollemme. Niinpä jouduimme vielä etsimään toisen hieman kauempana sijaitsevan leirintäalueen, minne myös soitimme Brankon avustuksella ja varmistimme, että sähköä oli saatavilla ja että mahdumme koirinemme varmasti sisään.
Lopulta illalla noin puoli yhdeksän aikaan pääsimme kirjautumaan sisään Portorozissa sijaitsevalle Camping Lucijalle. Branko ja Neza tulivat myös leirintäalueelle luoksemme ja päätimme vielä jälleennäkemisen kunniaksi lähteä johonkin Portorozin rantabulevardin ravintoloista päivälliselle. Ruoka maistuikin taivaalliselle pitkän ajopäivän jälkeen ja oli tosi mukava istua iltaa oliivipuiden alla välimerellisen leudon tuulen puhaltaessa vilvoittavasti ja Adrianmeren aaltojen loiskiessa rantakiville.

Luimme muuten juuri netistä, että kotimaassakin on hellettä. Nauttikaa siis siitä täysillä, me mennään nyt uimaan Adrianmeren suolaisiin aaltoihin!
Hienosti teidän menonne soljui. Nautinnollista lomaa. Ja mielenkiinnolla jatkoja odotellen.
VastaaPoista