maanantai 22. kesäkuuta 2015

Löytyihän se kesä!

Cannero Riviera, Italia. Alakaapi tarkenemmaan. Lämpötila 28 astetta. Lomafiilis 110%

Sunnuntaiaamuna heräilimme hieman koleasta ja sateisesta Baijerista heti seitsemän jälkeen, sillä olimme päättäneet, että emme jää turhaa mähkimään sadepilvien valtaamaan Saksaan, vaan ajelemme mahdollisimman nopeasti kohti Italiaa ja siellä toivottavasti odottavaa aurinkoa ja lämpöä.

Aamupäivä kului sateisen harmaan Etelä-Saksan läpi kiitäessä. Ajomatkaa Baijerista Maggiorejärvelle Pohjois-Italiaan oli jäljellä enää reilut 500 kilometriä, joten kohtuullisen aikaisella startilla halusimme varmistaa myös sen, ettei meidän tarvitsisi ajella viimeisiä kilometrejä järven kapeilla ja mutkaisilla rantateillä yön pimeydessä. Edellisen kerran Maggiorella vieraillessamme teimme nimittäin sen virheen, että saavuimme järvelle vasta pimeyden laskeuduttua ja toista kertaa emme ihan vapaaehtoisesti aikoneet samaa hurjaa kokemusta nautiskella.

Liikenne Alppeja kohti ajellessa oli rauhallista, koska pahin Saksan rekkaralli oli sunnuntaina pois jaloista. Itävallan rajalla ostimme molempiin autoihin sekä Itävallan että Sveitsin vinjetit ja jatkoimme matkaa kohti juustomaata. Välillä ajelimme ihan vaan huvin vuoksi tovin matkaa Liechtensteinin läpi ja Sveitsin rajalla heilautimme passeja rajaviranomaisille EU:sta poistuessamme.

Näkymät auton ikkunoista alkoivat nopeasti komistumaan Alppien lähestyessä ja varsinkin Jussille ja Tarjalle kokemus oli takuulla ainutlaatuinen, koska he eivät aiemmin olleet ajelleet näissä huimissa maisemissa. Reittimme Sveitsistä Italiaan kulki joiltain edellisiltä reissuiltakin tuttuun tapaan San Bernhardin solan kautta ja kyllähän se täytyy jälleen kerran itsekin rehellisyyden nimissä todeta, että kyllä näissä maisemissa hieman mieluummin ajelee, kuin Rantsilan kitukasvuisissa pajukoissa!

Lämpötila alkoi myös nousta samalla kun kipusimme kohti San Bernhardin solaa. Vihdoinkin alaspäin Italiaan laskeuduttaessa oli lopulta pakko napsauttaa ilmastointi päälle, sillä sadepilvet jäivät kuin taikaiskusta Alppien pohjoispuolelle ja edessä odotti aurinkoinen Italia.

Saavuimme Maggiorejärven rannalla sijaitsevaan Cannero Rivieran pikkukaupunkiin iltapäivällä hieman ennen viittä ja leirintäalueelle sisään kirjautuessamme alkoi vihdoinkin tuntua siltä, että kesä ja kelit olivat jälleen kohdillaan. Lämpötila varjossa oli yli 28 astetta ja heti saatuamme autot parkkiin oli pakko vaihtaa pitkät housut shortseihin.

Kaupunki vaikuttaa tosi viehättävältä paikalta. Ehdimme jo nautiskella hieman auringostakin ja illan jo hämärtyessä grillailimme mukavaa evästä samalla kuin nautimme mahtavan leudosta ja leppeästä italialaisesta tunnelmasta. Jokseensakin nyt on sellainen tunne, että olemme tulleet oikeaan paikkaan. Eiköhän tästä ihan leppoisa loma ole kehkeytymässä ;)

2 kommenttia:

  1. Olipa harmillista ettei teille kotiosavaltiossamme Baijerissa aurinko paistanut. Nyt on vähän jo ilmat parantuneet. Onhan tällä jo kesästä kyllä kuukausia nautittu. Sade tekee välillä hyvää.
    Aina ilmat vaan ovat lämpimämmät Alppien etelä puolella.
    Mukavasti sanottu, "kyllä näissä maisemissa hieman mieluummin ajelee, kuin Rantsilan kitukasvuisissa pajukoissa!" Noinhan se on.
    Mukavaa reissua teille!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, nyt oli tosiaan Baijerissa harmaata ja sateista, vaikka kyllä me sielläkin olemme saaneet nauttia auringosta ja lämmöstä aiemmilla reissuilla. Onneksi täällä Italiassa tarkenee.

    VastaaPoista