Paratiisin putouksilla

KRKA National Park, Krotia. Pilvipoutaa. Lämpötila 25 astetta. Lomafiilis 110%

Lauantaina heräilimme jo seitsemän jälkeen valmistautumaan päivän retkeen. Autocamp Marinan omistajilla on 15-paikkainen Ford Transit -minibussi, jolla he järjestävät opastettuja kiertoajeluita viereisen KRKAn kansallispuiston eri kohteisiin. Kohteet sijaitsevat kymmenien kilometrien matkalla syvässä jokilaaksossa kahden eri joen risteytymispaikassa, joten nähtävää tulisi olemaan paljon ja eri paikoissa.

Edellisiltana eri vaihtoehtoja punnitessamme päädyimme järjestettyyn kiertoajeluun useammastakin eri syystä. Toki olisimme voineet lähteä kiertelemään puiston eri kohteita oman auton kyydilläkin, mutta tällöin olisimme joutuneet etsimään itse eri nähtävyydet jokivarren kanjoneista ja vuorten rinteiltä, maksamaan pääsymaksut aina eri paikkoihin ja muutenkin reissun onnistuminen olisi jäänyt täysin omalle vastuulle. Nyt valmiiksi mietitylle pakettimatkalle osallistuessamme ainoa huoli oli pysyä aikataulun mukana ja nauttia huikeista maisemista. Lopullinen niitti päätöksellemme oli se, että saimme ottaa molemmat koirat mukaamme retkelle ilman lisäkorvausta, joten valinta oli lopulta tosi helppo. Hintaa retkelle tuli 44 euroa hengeltä, mikä sisälsi myös kevyen lounaan juomineen. Ja plussana tietysti sekin, että lounaallakin pystyi nauttimaan huoletta viinilasillisen jos toisenkin, kun itse ei tarvinnut huolehtia ajamisesta :)

Ensimmäinen varsinainen pysähdys oli kuuluisilla Skradinski Bukin vesiputouksilla, mihin oli leirintäalueelta noin seitsemän kilometrin ajomatka. Aina välillä kuljettajamme pysähtyi sopiviin paikkoihin kapeille ja serpentiineinä mutkitteleville vuoristoteille, jotta pääsimme ottamaan valokuvia koko ajan komistuvista maisemista.

Skradinski Bukissa näkymät olivatkin sitten jo vehreydessään lähes paratiisimaisen vehreitä. Vaikka maisema täällä Kroatiassa on yleensä kuivan kivikkoista ja lähes autiomaista, niin jännästi kaikki muuttuu, kun ylängöltä ajetaan alas jokilaaksoihin ja kanjoneihin. Joen kosteuden ansiosta alhaalla laaksoissa on huikean vihreää ja vesi virtaa kiivaasti satoina eri kokoisina vesiputouksia läpi metsien ja kivikkojen.

Kävelimme vesiputousten ympäri reilun parin tunnin ajan sinne rakennettuja puisia kävelysiltoja pitkin ja ihailimme mykistävän kauniita maisemia. Sammakoiden kurnutus taisi ylittää sallitut desibelirajat reilusti, sillä sen verran komea kvaakatussinfonia paikalla kuului. Sadat sudenkorennot ja muut lentävät ötökät lentelivät vehreän jokilaakson kasvillisuuden seassa, joten kuvattavaakin riitti. Joonas ja Anuliina ehtivät myös vesiputousten alle koirien kanssa uimaan sillä aikana, kun itse kuvasin panoraamoja tuolta huikeista maisemista. Reilun parin tunnin vaeltelun jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa seuraavaan kohteeseen.

Matkalla Roski Slapin putouksille pysähdyimme jälleen pariin otteeseen ottamaan valokuvia huikaisevista jokirotkomaisemista. Lopulta noin 20 minuutin ajamisen jälkeen kuljettajamme jätti meidät ylös rotkon reunalle, mistä me saimme vaellella alas jokilaaksoon sinne kulkevia polkuja ja portaita pitkin. Maisemat olivat taas jotain uskomatonta ja alhaalla laaksossa kulkeva joki alkoi näkymään joka kielekkeen jälkeen hieman paremmin. Tässä yksi panoraama tuolta rotkon rinteeltä.

Alhaalle laaksoon päästyämme vuorossa oli lounas eräässä laakson majatalossa, missä meille tarjottiin ilmakuivattua kinkkua, erilaisia maalaismakkaroita ja juustoja sekä leipää. Ja tietysti kyytipojaksi viiniä tai vettä. Alkujuomina tarjottuja tuhteja kirsikkaviinapaukkuja irvistellessämme opettelimme tietysti myös asiaankuuluvasti kansainväliselle retkelle osallistuvien muiden retkeläisten kanssa kippis-, nasdrovie-, cheers- ja muut juomatervehdykset eri kielillä.

Joonas oli seurueestamme ainoa, joka uskaltautui lounaan jälkeen majatalon ilmaiseen "Jaccuzziin". Vuorilta vauhdilla laskeutuvan puron veden voima oli nimittäin valjastettu luonnonmukaiseksi porealtaaksi, jossa halkaisijaltaan vajaan metrin mittaiseen kivisammioon johdettiin vauhdilla virtaava vesi sekä ylhäältä että alhaalta päin. Kansainväliseltä retkiryhmältämme saatujen ansaittujen aplodien kera Joonas hyppäsi kylmään ja hurjana porisevaan kivikiuluun, mikä varmasti virkisti mukavasti kuuman kiipeilyn ja kapuilun jälkeen.

Roski Slapista jatkoimme jokikanjonin reunoja seuraten kohti pohjoista, missä kävimme tutustumassa antiikin roomalaisten paikalle tuhansia vuosia sitten rakentaman Burnumin sotilasleirin jäännöksiin ja muinaiseen amfiteatteriin. Viimekesäisen Rooman Colosseumin vierailun jälkeen pienehkö amfiteatteri tosin ei oikein tuntunut erityisen vaikuttavalta, mutta ihan mukavaa tuollakin oli hetki jaloitella. Matkalla pysähdyimme myös parilla näköalapaikalla, mistä avautui huimaavat näköalat alas jokilaaksoon. Alhaalla virtaavan joen keskellä näkyi upeasti Visovacin saari, missä sijaitsee fransiskaaniluostari, mikä lienee myös yksi Kroatian kuuluisimmista nähtävyyksistä.

Päivän viimeisenä pysähdyspaikkana meillä oli käynti eräässä Serbian ortodoksien luostarissa, missä pääsimme tutustumaan mm. luostarin alle sijoitettuihin ikivanhoihin katakombeihin. Pienissä luolissa oli yhä avoimia hautakoloja ja yhteen luolista oli koottu isot keot ihmisten luita ja pääkalloja. Kirjaimellisesti kävelimme siis hautojen päällä. Koko reissun erikoisin ja hieman huvittavakin yksityiskohta tapahtuikin juuri tuolla luostarissa, missä jätimme koirat luostarivierailun ajaksi kiinni pihalla sijaitsevaan lipputankoon.

Luonnollisestikaan koirilla ei olisi ollut mitään asiaa sisälle luostariin ja kirkkoihin, mutta jollakin kumman ilmeellä Bitte oli saanut ujuteltua itsensä irti valjaistaan, ja niinpä se ilmestyi luostarin sisäpihalle juuri silloin, kun astelimme ylös katakombeista. Fiksuna koirana se oli tietysti lähtenyt etsimään omistajiaan niiden jälkiä seuraten, mutta onneksi se ei kuitenkaan löytänyt tietänsä alas hautaluoliin, sillä olisi ollut hieman nolompaa alkaa irroittelemaan ihmisluita sen hampaista.

Luostarilta ajelimme noin puolen tunnin verran takaisin leirintäalueelle, missä olimme perillä noin viiden aikaan iltapäivällä. Sen verran voimia kuluttava päivä oli kuitenkin ollut, että lounaaksi nautitun spaghettiannoksen ja pikaisten suihkujen jälkeen itse kukin alkoi olla valmis untenmaille.

Mutta siis todella hieno lomapäivä kaikenkaikkiaan. Onneksi maailmassa on vielä KRKAn kaltaisia paratiiseja, missä luonnonkauneutta vaalitaan ja suojellaan. Kyllä kannatti tulla!

Hello Croatia!

Lozovac, Krotia. Vaihtelevaa keliä. Lämpötila 24 astetta. Lomafiilis 105%

Perjantaina ajelimme suunnitelmien mukaan vajaan 400 kilometrin matkan Slovieniasta sen naapurimaahan Kroatiaan. Muutaman vuoden takaisella Kroatian matkalla olimme ihastuneet kovasti mm. Plitvicen luonnonpuiston kauneuteen, joten jotain vastaavaa toivoimme löytävämme myös tämän kesäiseltä reissulta.

Itse ajomatka etelään sujui kivuttomasti hyväkuntoisia moottoriteitä ajellen. Valitsimme tarkoituksella sisämaan kautta hieman kiertävän reitin, koska olimme kuulleet monestakin lähteestä, että rantatie Rijekasta etelään on korjausten alla, joten ajaminen sitä kautta olisi kestänyt ajallisesti tuntuvasti kauemmin. Lähtiessämme Portorozista kävimme vielä tankkaamassa ruoka- ja juomavarastoja, joten voimme taas siltäkin osin jatkaa huoletonta lomailua. Ruoka ja juoma tosin oli täällä entisen Jugoslavian maissa huomattavasti hinnakkaampaa, kuin esimerkiksi Saksassa.

Rajalla vaihdoimme hieman euroja kuniksi ja jatkoimme sitten matkaa kohti Kroatian keskiosissa sijaitsevaa Lozovacin kylää, minkä tiesimme etukäteen olevan aika lähellä toista kuuluisaa kroatialaista kansallispuistoa KRKA:aa. Jo ennen reissuun lähtöämme olimme kuulleet mm. Brankolta kehuja KRKA:n kansallispuiston nähtävyyksistä, joten se oli itsestään selvästi ensimmäinen kohteemme Dalmatiassa.

Reilun viiden tunnin ajamisen, muutaman huoltoasemavisiitin ja yhden lounaspysähdyksen jälkeen saavuimme illalla Lozovacin seutuville Skradinin lähelle. Nuo mainitut huoltoasemakäynnit muuten johtuivat siitä, että auton tuulilasi tuntui likaantuvan hetkessä ötököihin ja hyönteisiin, joita täällä Kroatiassa vaikutti lentävän aivan järkyttäviä määriä juuri moottoritiellä. Lasinpesun jälkeen ei tarvinnut ajaa kuin pari minuuttia ja lasi oli jälleen täynnä monenmoista liiskaantunutta mönkiäistä ja ampiaista. Lopulta kyllästyimme pysähtymään lasinpesulle joka huoltoasemalle ja päätimme ajella perille, jos tuulilasista vain vielä jotain läpi näkyisi. Onneksi matka loppui kesken ja pääsimme lopulta perille KRKA:n luonnonpuiston seutuville. Lozovacin kylään saapuessamme meitä viitottiin sisään useammalle muullekin leirintäalueelle, mutta pysyimme suunnitelmissamme ja kirjasimme itsemme sisään ennakkoon katsottuun paikkaan, eli Autocamp Marinaan.

Illalla laitoimme grillin tulille ja varasimme seuraavaksi päiväksi opastetun kiertoajelun KRKA:n kansallispuiston tärkeimpiin kohteisiin. Syönnin jälkeen uni maistuikin taas houkuttelematta ja hyvä niin, koska lauantaiaamuna on startti nähtävyyksille jo klo 9.00 aikaan. Mutta siitä lisää huomenna, odotukset olivat jälleen korkealla.

Hyvää yötä Kroatiasta!

Pirun kaunis Piran

Portoroz/Piran, Slovenia. Hellettä pukkaa. Lämpötila 27 astetta. Lomafiilis 101%

Ajattelin pukata nyt heti kerralla kahden päivän edestä päivityksiä tänne matkapäiväkirjaan. Keskiviikko nimittäin kului lähinnä löhöillen, uiskennellen, grillaillen ja chillaillen leirintäalueella, joten siitäpä ei sen suurempia tarinoita oikein kannata eikä pystykään virittelemään. Olipahan vain ilmeisen tarpeellinen lepopäivä liki neljäntuhannen muutamassa päivässä ajetun kilometrin jälkeen, joten eipä ihme, että pitkien aamu-unien lisäksi pikku päiväunetkin maistuvat taivaallisilta.

Jo keskiviikkoiltana päätimme, että seuraavana päivänä olisi sitten jälleen aika lähteä tutustumaan ympäristöön. Piranin historiallinen kaupunki, jota Brankokin oli meille kovasti kehunut, sijaitsee noin 6 kilometrin päässä leirintäalueeltamme, joten sinnehän olisi ilman muuta mentävä pikku visiitille. Myös Jaana oli muutama vuosi sitten käynyt tuossa hienossa kaupungissa erään opintomatkan yhteydessä ja samoin hänkin oli kaupunkia kovasti kehunut ja siihen ihastunut. Niinpä nappasimme porukalla taksikyydin torstaiaamuna Lucija-campingin portilta ja ajaa hurautimme Piraniin.

Perillä meitä odotti todella viihtyisä, keskiaikainen ja historiaa tihkuva rantakaupunki muureineen, värikkäine taloineen ja kapeine katuineen sekä kujineen. Kävelimme viehättäviä pikku katuja eri suuntiin ja nautimme aamupäivän rauhallisuudesta ja vähäväkisyydestä muuten niin ilmeisen suositussa turistikohteessa.
Tässä muuten pari panoraamaa tuolta kaupungista, niin pääsette kurkistamaan, miltä siellä näytti: Panoraama 1, Panoraama 2.

Jossain vaiheessa huomasimme, että Piranin niemen korkeimmalla kohdalla kohosi komeana kaupungin ylle kirkontorni, jossa näkyi aina välillä muutamia turisteja ottamassa valokuvia. Sinnehän oli tietysti päästävä itsekin, joten aikamme sisäänpääsypaikkaa etsittyämme pääsimme kapuamaan ylös kellotorniin. Euron sisäänpääsymaksun suoritettuamme kapusimme melko heppoisen oloisia ohuesta laudasta tehtyjä jyrkkiä portaita ylös kellotapuliin ja täytyy kyllä myöntää, että välillä meinasi hieman hirvittää kavuta noita ahtaita, natisevia ja heiluvakaiteisia rappusia kamerarepun ja -jalustan kanssa ylös kellotasanteelle. Jaana antoi puolessa välissä periksi ja palasi suosiolla takaisin maanpinnalle, mutta Joonaksen ja Anuliinan kanssa kapusimme sisukkaasti kohti korkeuksia ja perille päästyämme näköala kyllä palkitsi hieman arveluttavan kiipeämisen. Anuliina tosin piteli ylös päästyään kaksin käsin tovin aikaa kiinni kellotapulin paksuista kiviseinistä, ennen kuin uskaltautui lähemmäksi reunoja ja komeaa näköalaa alas kaupunkiin.

Ihan kaikkien turvallisuusmääräysten mukaan ei vieraita huomioida tuolla tornissa muutenkaan, sillä ylhäällä ollessamme eräs rouva oli saada sydänkohtauksen ja kuulovaurion, kun monta sataa kiloa painava kirkonkello alkoi yhtäkkiä soida aivan hänen päänsä yläpuolella. Onneksi kukaan meidänkään seurueesta ei ollut tuolloin tapulin reunalla, sillä sen verran säikäyttävä kokemus se oli, että jos tuolloin olisi ollut kurottelemassa kameran kanssa kaiteen yli, niin vähintäänkin kamera olisi kyllä tippunut näpeistä alas. Hells bellsit ilman varoitusta muutaman sentin päästä on kyllä järisyttävä kokemus ja sallitut desibelit takuulla ylittyivät helposti!

Kapuaminen alas kellotornista oli, jos mahdollista vielä nousemistakin vaikeampaa, sillä välillä porraslaudat heiluivat siihen malliin, että ne olivat varmasti melkein irti ja kun samalla kaiteetkin puuttuivat jostakin kohtaa, niin olo oli lievästi sanottuna hutera. Onneksi pääsimme kuitenkin alas ilman tapaturmia ja löysimme alhaalta Jaanan, joka oli odotellut siellä meitä varjossa istuskellen.

Kapuamisen jälkeen alkoikin olla jo nälkä, joten lähdimme etsiskelemään jotakin sopivaa rantaravintolaa, jossa voisimme nauttia lounasta. Kun jokaisella tuntui olevan hinku pizzalle, niin päädyimme syömään erääseen mukavaan rannan pizzeriaan, missä mussuttelimme tyytyväisinä maukkaat lätyt oluiden kera kitusiimme. Pizzan hinta oli tuolla ihan kotimaista tasoa eli 6-9 euroa riippuen täytteistä, mutta kun maiseman ja paikan luonteen Slovenian suosituimpana matkakohteena ottaa huomioon, niin eihän tuota hintatasoa ihan kohtuuttomana voi pitää. Ja oluthan oli joka tapauksessa Suomen hintatasoa huomattavasti edullisempaa.

Iltapäivä kuluikin kuin huomaamatta jäätelöä välillä nauttien ja Piranin kauneutta ihaillen. Lopulta kellon käydessä jo neljää päätimme soittaa taksikuskillemme ja hän saapuikin hetken päästä noutamaan meitä takaisin leirintäalueelle. Koirat olivat tyytyväisiä, kun palasimme autolle, mutta ilmastoidussa autossa niillä oli ollut ihan mukavat oltavat, kun taas me olimme helteen kuumentamina valmiita pulahtamaan Adrianmeren vilvoittaviin aaltoihin.

Illalla laitoimme jälleen grillin tulille ja nautiskelimme vartaiden kyytipojiksi pastaa, salaattia ja muuta mukavaa kesäistä purtavaa. Syötyämme väsy alkoi kummasti painaa itse kullakin silmiä, joten päätimme mennä aikaisin nukkumaan, sillä huomenna olisi jälleen tarkoitus lähteä liikkeelle ja ajella kohti Kroatiaa.

Niinpä nyt on parempi toivottaa hyvää yötä ja kesäisten kelien jatkumista myös sinne kotimaahan. Sloveniasta alkaa nimittäin kuulumaan kuorsaus ja tuhina. Uni maistuu takuulla hyvin kuuman päivän kävelyn ja touhuamisen jälkeen.

Adrianmeri aavana aukeaa

Portoroz, Slovenia. Shortsikelit. Lämpötila 26 astetta. Lomafiilis 100%

Tiistaiaamun herätys Regensburgissa ei synnyttänyt matkaseurueessamme kovinkaan kummoisia hurraahuutoja. Yöllä alkanut sateinen sää oli jäähdyttänyt ilman lämpötilan lähelle 10 astetta, joten autosta ulos astuessa teki mieli melkein kiljaista ja vetäistä saman tien pitkät housut jalkaan.

Nopeiden aamutoimien ja aamiaisen jälkeen päätimme jatkaa ripeästi kohti Sloveniaa. Edellisenä iltana olimme vertailleet sääennusteita useamman mahdollisen eri kohteen välillä, mutta lopullisen päätöksen teimme vasta, kun olimme puhelimitse yhteydessä talvella Filippiineillä tapaamaamme slovenialaiseen Brankoon, jolta kuulimme, että Piranissa Adrianmeren rannalla kelit olivat varsin kohdillaan. Yksi vaihtoehto olisi ollut tietysti ajella Venetsiaan tai suoraan alas Kroatiaan, mutta päätimme kuitenkin, että pysähdys Slovenian kapealla rantakaistaleella olisi juuri sopivan päivämatkan päässä Saksasta. Samalla pääsisimme myös moikkaamaan Ljubljanassa asuvaa Brankoa ja hänen kihlattuaan Nezaa, jotka sopivasti olivat viettämässä kansallista vapaapäivää Adrianmeren rannikolla.

Ajomatka Regensburgista etelään sujui kohtuullisen kivuttomasti. Navigaattori tosin olisi väkisellä halunnut ohjata meidät reitille, joka kulkisi Münchenin keskustan lipeiltä, mutta teimme nopeasti omia reittivalintoja ja vältimme näin kiivasliikenteisimmät paikat. Tovin ajomatkan jälkeen horisontissa alkoivat häämöttämään jo Alppien huiput ja joskus puolen päivän jälkeen ajelimme jo kovaa vauhtia vuorten vieritse kohti Itävaltaa ja Saltzburgia. Sadealue tosin tuntui jostakin syystä seuraavan kulkuamme koko ajan, joten jouduimme ajamaan pääosan matkasta melkoisessa vesisateessa. Sateen takia emme myöskään paljoa pysähdelleet valokuvia ottamaan, joten siltä osin tämänkertainen Alppien ylitys meni lähinnä sateista maantietä tuijotellen.

Itävallan rajalla kävimme ostamassa Büten keulalle moottoriteiden maksutarran ja kun samasta paikasta kerran saimme vignetin myös Sloveniaan, ostimme molemmat ja jatkoimme ajoa kohti Ljubljanaa. Itävalta mennä hurahti ohitsemme melkein huomaamatta ja ainoat sydämentykytykset aiheutuivat eräässä uusitussa moottoriteiden risteyksessä, missä navigaattori selkeästi vanhentuneiden karttojen takia opasti meidät pariin otteeseen väärälle tielle, mutta kolmannella yrityksellä ja navigaattorin ohjeet täysin unohtamalla siitäkin lopulta osuttiin oikealle reitille kohti Sloveniaa.

Karawanken-tunnelin jälkeen putkahdimmekin jo Adrianmeren rantavaltio Sloveniaan. Branko oli katsonut meille jo valmiiksi leirintäalueen aivan historiallisen Piranin kaupungin kupeesta, joten annoimme navigaattorin jälleen opastaa meitä perille. Aikamme vuorenrinteillä kapeita kinttupolkuja ajeltuamme annoimme lopulta periksi ja palasimme takaisin isommalle tielle ja soitimme Brankolle. Sovimme treffit aivan Piranin kaupungin portille, mutta sinnekin navigaattori halusi kuljettaa meidät välttämättä pieniä vuorenrinteen polkuja pitkin. Lopulta muutaman peruutusoperaation jälkeen osuimme sattumalta juuri sille leirintäalueelle, mitä olimme alunperin etsineetkin, mutta yllätykseksemme tuolla ei ollutkaan tarjolla sähköpaikkoja asuntoautollemme. Niinpä jouduimme vielä etsimään toisen hieman kauempana sijaitsevan leirintäalueen, minne myös soitimme Brankon avustuksella ja varmistimme, että sähköä oli saatavilla ja että mahdumme koirinemme varmasti sisään.

Lopulta illalla noin puoli yhdeksän aikaan pääsimme kirjautumaan sisään Portorozissa sijaitsevalle Camping Lucijalle. Branko ja Neza tulivat myös leirintäalueelle luoksemme ja päätimme vielä jälleennäkemisen kunniaksi lähteä johonkin Portorozin rantabulevardin ravintoloista päivälliselle. Ruoka maistuikin taivaalliselle pitkän ajopäivän jälkeen ja oli tosi mukava istua iltaa oliivipuiden alla välimerellisen leudon tuulen puhaltaessa vilvoittavasti ja Adrianmeren aaltojen loiskiessa rantakiville.

Vihdoinkin loma on päässyt kunnolla vauhtiin. Tai jos tarkkoja ollaan, niin taitaa olla juuri toisin päin. Vauhtiahan on kyllä riittänyt liki neljäntuhannen kilometrin verran, joten nyt on vuoro vähän henkäistä. Nauttia kauniista maisemista, hyvästä ruoasta ja rentoutua leväten. Huomenna ei todellakaan ajella yhtään minnekään ja sitten kun on levätty tarpeeksi, ajellaan vielä pikkuhuikonen alemmaksi Kroatiaan.

Luimme muuten juuri netistä, että kotimaassakin on hellettä. Nauttikaa siis siitä täysillä, me mennään nyt uimaan Adrianmeren suolaisiin aaltoihin!

Pitkin, poikin Germaniaa

Regensburg, Saksa. Kesäistä sadetta ja auringon porotusta. Lämpötila 24 astetta. Lomafiilis 98%

Heräilimme maanantaiaamuna hieman Hampurin eteläpuolelta noin kahdeksan aikaan rekkojen ja muiden matkalaisten kansoittamalta taukopaikalta kiihtyneen liikenteen synnyttämiin ääniin. Edellisen illan rauhallisesta menosta ei ollut tietoakaan, vaan saksalaisilta moottoriteiltä tuttu rekkojen jylinä oli yön ja aamun aikana palannut normaaliin hypersinfoniaaniseen tilaansa.

Edessä oli jälleen reipas huikonen pitkin saksalaisia maanteitä ja autobaanoja. Olemme parin edellisvuoden reissuilla sahanneet liki kyllästymiseen saakka Kasselin mäkiä suuntaan jos toiseen, joten päätimme tänä vuonna suosiolla siirtyä hieman itäisemmälle reitille, jotta pääsisimme näkemään välillä muitakin maisemia.

Ennen Hannoveria navigaattori opasti meidät kohti itää ja Magdeburgia kapeammalle B-luokan maantielle, jonka varrelta löysimme mukavan pikkukaupungin, missä kävimme tankkaamassa auton ruoka- ja juomavarastoja. Joonaksen ja Anuliinan suusta pääsi kaupassa yllättyneitä ja iloisia äännähdyksiä sitä myötä, kun he huomasivat sen positiivisen tosiasian, että sekä syöminen että juominen on täällä Saksassa huomattavasti kotimaata edullisempaa. Hyvä esimerkki hurjasta hintaerosta on vaikkapa hiilihapollisissa kivennäisvesissä, joita ainakin meillä kuluu kuumina kesäpäivinä pullotolkulla. Suomessa puolentoista litran pulloista saa pulittaa noin eurosta ylöspäin, mutta täällä Saksassa noista ei tarvitse pulittaa, kuin parhaimmillaan alle 20 senttiä pullolta. Sama hintaero näkyy käytännössä kaikessa, joten melkoisen lastin evästä saimme työnnellä asuntoautolle, eikä edes sataa euroa kulunut kaikkiin ostoksiin oluineen ja viineineen.

Magdeburgista matkamme kulki Hallen ja Leipzigin vieritse kohti etelää ja Tonavan varrella sijaitsevaa Regensburgia, mistä olimme jo etukäteen edellisessä pysähdyspaikassa katsoneet sopivan leirintäalueen ehdolle yöpaikaksi. Matkanteko sujui todella vauhdikkaaseen tyyliin ja onneksi tuota itäistä reittiä ajamalla vältyimme suuremmilta ruuhkilta ja rekkajonoilta lähes kokonaan. Ajomatkalla oli helppo huomata kuinka Saksa panostaa erilaisiin energiamuotoihin aivan eri volyymillä kuin esimerkiksi meillä Suomessa tehdään. Välillä ajoimme maisemassa, missä ympärillämme oli sähköä tuottavia julman kokoisia tuulivoimaloita silmänkantamattomiin ja hetken päästä taas tie halkoi peltoja, missä aurinkokennojen lomasta hädintuskin näkyi maata.

Saksaa alkukesästä koetelleista tulvista emme nähneet minkäänlaisia jälkiä ja muutenkin muutamaa sadekuuroa lukuun ottamatta emme joutuneet hidastelemaan juurikaan, vaan pystyimme ajelemaan reilua noin 115 km/h matkanopeutta lähes koko matkan. Eilisen ajotaipaleen ainoa hidastus tapahtuikin vasta Nürnbergin jälkeen aivan Regensburgin kaupunkiin sisään ajettaessa, kun liikenne yhtäkkiä kiivaan sadekuuron jälkeen pysähtyi erään tunnelin kohdalla täysin. Perille leirintäalueelle olisi ollut enää vajaat kolme kilometriä, mutta meillähän ei auttanut kuin seistä muiden mukana ruuhkassa ja toivoa, että liikenne alkaisi taas virtaamaan. Puolen tunnin paikallaan seisomisen jälkeen jonot alkoivat onneksi taas liikkumaan ja hetken päästä pääsimme majoittumaan Azur Campingiin aivan Tonavan rantaan.

Nyt tässä sitten lepäillään yön yli, käydään vaikka kävelyllä Tonavan rannalla ja syödään tuhti päivällinen, jotta taas huomenna jaksetaan ajella menomatkan viimeinen rykäisy kohti Adrianmerta. Tarkoitus olisi tiistaina olla joko Sloveniassa tai Kroatiassa, riippuen ihan siitä mistä löydämme varmimmin aurinkoa ja lämpöä.

Siispä hyvää yötä täältä Baijerista. Matka kohti "etelän hetelmiä" jatkuu.

Bridge over troubled water...

Hampuri, Saksa. Sadetta ja paistetta. Lämpötila 21 astetta. Lomafiilis 97%

En tosiaankaan aina meinaa ymmärtää sitä, miksi tämä muu Eurooppa piti sijoittaa näinkin kauas Suomesta. Kieltämättä olisi paljon kätevämpää käväistä esimerkiksi viikonloppureissulla Välimerellä, jos Suomen ja muun Euroopan välissä ei olisi niin turkasen monta merenlahtea ja liki joutenpäiväistä valtiota.

Valitettavasti meidän suomalaistenkin on kuitenkin elettävä realiteettien mukaan ja niihin kuuluu yhtenä osana oma, hieman eristäytynyt sijainti siellä jossain pohjolan perukoilla. Eilen saimme nauttia näistä suurista etäisyyksistä ihan perskankkuja myöten, sillä illalla Hampurin eteläpuolelle parkkeeratessa alkoivat itse kullakin matkaseurueestamme olla takapuolilihakset hieman hellinä. Ajomatkaa Vätternin suuren järven läheltä Keski-Ruotsista Saksan pohjoisosiin tuli varmasti liki 900 kilometriä, mikä alkaa olla kyllä yhden päivän siirtymätaipaleen mitaksi siellä ehdottomalla ylärajalla.

Sinänsä matkanteossa ei ollut sen kummempia ongelmia. Bütte toimi hienosti, liikenne virtasi sujuvasti ja hieman harmaata ja sateista keliä lukuun ottamatta kilometrit taittuivat varsin rentoon tyyliin. Välillä taivaalta tipahtaneet rankat sadekuurotkaan eivät menoa haitanneet, sillä samalla auton tuulilasiin tarttuneet miljoonat ötökät saivat kyytiä ja näin säästyimme tuulilasin pesulta ja hankaamiselta.

Joonakselle ja Anuliinalle tämä osuus matkareitistä oli uutta ja ennennäkemätöntä, joten ihan heidän takiaankin olimme valinneet menomatkan reitiksi ajon Ruotsin ja Tanskan välisten suurten siltojen kautta. Reitti kulki Skånen viljavien peltojen läpi Helsingborgin ja Malmön kautta Öresundbro-sillalle, missä lompakkoa piti aukoa ensimmäisen kerran. Yllätykseksemme hinta oli vielä odotettua korkeampi, joten 94 euroa köyhempinä siirryimme Malmön kohdalta hurjan kokoiselle sillalla ja sitten toviksi meren alle tunneliin. Hetken päästä putkahdimme sitten Tanskaan ja jatkoimme pysähtelemättä matkaa kohti toista maksullista Ison Beltin ylittävää siltaa. 50 euron siltamaksun jälkeen saimme jatkaa ajamista kohti Saksaa ja Flensburgin rajakaupunkia, missä pysähdyimme ensimmäisen pidemmän ruokailupysähdyksen tankkauksia lukuun ottamatta.

Ruokatauon jälkeen jatkoimme vielä ajoa Hampurin ohi kohti etelää. Hampurin ohitettuamme alkoi kuitenkin kilometrit tuntua vartalossa sen verran, että päätimme jäädä nukkumaan eräälle tutulle taukopaikalle moottoritien varteen rekkojen ja muiden tielläkulkijoiden joukkoon.

Unia ei tarvinnut paljoakaan houkutella, joten yhden iltaoluen jälkeen kevyt kuorsaus alkoi kuulua molemmista päistä autoa.

Tähän saakka olen käyttänyt näissä Euroopan siirtymätaipaleiden nettipäivityksissä Abroadbandin sim-korttia, mutta eilen täällä Saksassa tuli puhelimeeni mielenkiintoinen viesti. Siinä kerrottiin, että käyttämäni suomalainen operaattori DNA on ottanut kesäkuun alussa valikoimiinsa Matkadata-palvelun, mikä mahdollistaa netin käytön EU-alueella varsin kohtuulliseen hintaan. Palvelun avulla voit tekstiviestillä ottaa käyttöösi ennalta valitun hintaisen datapaketin joko päiväksi tai kahdeksi viikoksi, jonka avulla megatavun hinta muodostuu yli puolet halvemmaksi, kuin esim. käyttämääni Abroadbandin korttia käyttämällä. Niinpä otin palvelun heti käyttöön ja nyt testaillaan miten surffailu tämän avulla pelittää. Hyvältä vaikuttaa ainakin ensi kokemukselta.

Maanantain ohjelmana on jälleen kunnon siirtymätaival kohti etelää ja Adrianmerta. Tavoitteena on ajella Hannoverin kohdalta hieman kaakon suuntaan kohti Itävaltaa ja majoittua ennen iltaa jonnekin Regensburgin tienoille Tsekin ja Itävallan rajojen läheisyyteen.

Joten terkkuja sinne kotimaahan. Täällä kaikki sujuu mukavasti ja sääennusteetkin näyttävät miellyttävästi kohoavia lukemia sitä mukaa, mitä edemmäksi etelään käy tie!

Kovaa kyytiä kohti etelää

Lovsjö, Ruotsi. Pilvipoutaa. Lämpötila 18 astetta. Lomafiilis 96%

Perjantai eli juhannusaatto sujahti miltei huomaamatta Ruotsia pitkin ajellen ja illalla Märstassa juhannusta juhlistaen. Ajomatka Skellefteåsta hieman Tukholman pohjoispuolella sijaitsevaan Märstaan sujui varsin kivuttomasti ja vaikka emme olleetkaan liikkeellä yhden pysähdyksen taktiikalla, niin perille Eilan ja Urkin luo saavuimme suunnitellusti noin puoli seitsemän aikaan aattoiltana.

Pakollisten tankkaus- ja ruokataukojen lisäksi pysähdyimme eilen myös korkearannikolla eli Höga Kustenilla ihailemassa jänneväliltään Euroopan kolmanneksi pisimmän sillan komeaa mittakaavaa. 182 metrin korkeuteen kohoavat sillan pylonit näkyivät varmasti jo kymmenen kilometrin päähän ennen itse sillalle saapumista. Unescon maailmanperintökohteeksi valitun Höga Kustenin maisemat ovat kyllä muutenkin upeata katseltavaa aakean laakean pohjoispohjalaisen maiseman jälkeen. Pysähdysten yhteydessä käytimme aina mahdollisuuksien mukaan koiria jaloittelemassa ja vilvoittelemassa, sillä eilinen päivä oli melkoisen aurinkoinen ja lämmin auton ilmastoinnista huolimatta.

Märstassa meitä odotti Eilan ja Urkin lisäksi iso joukko muita Jaanan puolen sukulaisia. Grilli oli jo hyvissä ajon laitettu tulille ja herkut valmiiksi pöytään katettuna, joten auton parkkeeraamisen jälkeen pääsimme suoraan illallispöytään nauttimaan monipuolisista syötävistä ja juotavista. Ilta kuluikin rattoisasti Eilan ja Urkin patiolla jutellen ja kuulumisia vaihdellen. Jaanan serkku Pauli oli tuonut paikalle pari kitaraa, joten jossain vaiheessa tummenevaa iltaa innostuimme myös jammailemaan tuttuja ja vähän tuntemattamampiakin biisejä. Mukava ilta kaikin puolin ja iso kiitos kaikille mukana olleille!

Aamuyöllä kömmimme jossakin vaiheessa autolle nukkumaan ja kuorsailimme huolettomina pitkälle iltapäivän puolelle. Eila taikoi edellispäivän illallisen tähteistä vielä mahtavat brunssinainekset, joiden voimalla pääsimme lopulta jatkamaan matkaa joskus hieman ennen kello neljää. Hyvästeltyämme Eilan ja Urkin ajelimme ulos Märstasta ja aloimme posottamaan kohti etelää ja jossain kaukana edessä odottavaa Tanskaa.

Tätä päivitystä kirjoittelemmekin jo aika paljon etelämpää Ruotsista. Matkalla ohittelimme ison joukon erilaisia Köpingejä. Ainakin Nyköping, Norrköping, Linköping ja Jönköping sattuivat reitin varrelle. Myöskin maisemat varsinkin ison Vättern-järven rannalla kulkevalta moottoritieltä olivat taas pitkästä aikaa ihan mukiinmeneviä, joten matka taittui tosi mukavasti hyviä teitä huristellen ja komeita näkymiä ihaillen.

Huomenna tarkoitus on täräyttää yhdellä kunnon repäisyllä pitkälle Saksan puolelle. Matkalla toki kenties pysähdymme ihmettelemään reitille sattuvia Ruotsin ja Tanskan välisiä isoja siltoja, jotka ainakin Joonakselle ja Anuliinalle ovat ennen näkemättömiä ilmestyksiä.

Joten seuraavaa päivitystä pukkaa sitten jostain Saksasta, kunhan olemme päässeet pois täältä Skandinaviasta. Reissu kohti Adrianmerta jatkuu ja vauhti sen kuin kiihtyy, varsinkin nyt kun olemme päässeet kunnolla matkanteon makuun. Hyvää yötä Lovsjön rannalta!

Tästä se taas lähtee!

Skellefteå, Ruotsi. Melkoisen harmaata. Lämpötila 12 astetta. Lomafiilis 92%

Se on pitkästä aikaa moro! Lähes vuosi on kulunut edellisestä päivityksestä tähän matkapäiväkirjaan. Talven yli mentiin mukavasti viime kesäistä Italian reissua muistellen ja kävimmehän keskitalvella välillä vähän pakkasia paossa Filippiineillä saakka, josta tulikin kirjoiteltua tunnelmia toiseen matkapäiväkirjaamme. Talven aikana tuli siis moneen kertaan nautittua Italian tuliaisina mukaan tarttunutta Limoncelloa ja Birra Morrettia, mutta nyt alkaa olla taas uuden Euroopan reissun paikka, sillä pahasti näyttää siltä, että juomavarastot ovat huvenneet liki olemattomiin :)

Kevään korvilla Filippiinien matkasta toivuttuamme aloimme siis jälleen suunnittelemaan kesälomareissua Büten kyydillä jonnekin etelän suuntaan. Jo edellisenä kesänä olimme alkaneet haaveilla reissusta Ranskaan ja Espanjan pohjoisosiin, joten aluksi teimme innostuneina matkasuunnitelmaa siltä pohjalta.

Joonas ja Anuliina olivat jälleen innokkaina lähdössä mukaamme ja niinpä kevät kului rattoisasti yhdessä erilaisia matkareittejä vertaillen ja miettien. Bütteäkin piti huoltaa ja viritellä jälleen kesän uusiin koitoksiin, ja niinpä kevään aikana siihen tehtiin mm. nokkahihnan vaihto. Ajettuen kilometrien mukaan moottorin hammashihnaa ei vielä olisi tarvinnut vaihtaa, mutta koska auto oli ollut käytössä jo suositeltavat liki neljä vuotta, päätimme vaihtaa sen kuitenkin suosiolla. Ikääntyvä hammashihna saattaa kuitenkin katketa, vaikka sillä ei olisi ajettu lähellekään maksimisuosituskilometrejä, koska materiaali joka tapauksessa haurastuu ajan myötä.

Vielä kesäkuun alussa olimme alkuperäisen suunnitelman mukaisesti lähdössä juhannuksen alla kohti Ranskaa, mutta kun löysimme tuoreimmat Ranskan moottoritiemaksujen hintatiedot netistä, alkoi mielipiteemme kesän matkakohteesta muuttumaan nopeasti. Hyvä esimerkki sikäläisistä melkoisen hurjista tietullimaksuista oli esimerkiksi Nizzan ja Pariisin välinen moottoritiemaksu, jonka hinta nousisi esim. Büten tapauksessa 169,50 euroon. Huh, huh! Pitäköön patonginpureskelijat ilmeisesti kullalla päällystetyt moottoritiensä. Me päätettiin tyynesti ottaa käyttöön suunnitelma B.

Niinpä tätä kesänlomareissun ensimmäistä päivitystä kirjoitellaan nyt sitten Skellefteån tienoilta Ruotsinmaalta matkalla kohti etelää ja jossain tuolla kaukana odottavaa Kroatiaa. Lähdimme eilen illalla liikkeelle Oulusta kymmenen maissa ja suuntana on ensimmäiseksi Tukholman seutu, minne aiomme ehtiä perjantai-illaksi viettämään juhannusta Jaanan sukulaisten seuraan. Mukana on Janen, Jonen, Anskun ja Joonaksen lisäksi tietysti pari karvakorvaa eli Bitte ja Vili. Jätimme suosiolla oman Lola-vanhuksemme kotimaahan mummon seuraksi kotinurkkia vahtimaan, sillä Adrianmeren kuumuus alkaa olla jo vanhalle koiralle turhan tukalaa. Ja onhan Lola nuo "etelän hetelmät" nähnyt moneen kertaan jo aiemminkin. Harvempi koira on varmaan useampaan kertaan ajellut Välimerellä ja Euroopassa yhtä paljon, kuin meidän vanha muori?

Eli pysykää jälleen mukana matkapäiväkirjan sivuilla. Luvassa on taas tunnelmia tienpäältä tekstin, kuvien, kenties videoiden ja panoraamojenkin muodossa. Ja kommentoidakin tietysti saa ja pitääkin.

Mukavaa juhannusta kaikille sinne kotimaahan! Pysykää pinnalla, nauttikaa kaikkea kohtuudella ja tykätkää toisistanne. Niin mekin! :)