Perämeren pohjukoilta Ranskan Rivieralle

Antibes, Ranska. Kepeää kesäkeliä. Lämpötila 28 astetta. Lomafiilis 128%

Täällä sitä taas tiedon valtateillä surffaillaan ja kovasti koitetaan blogia kirjoitella ja kaikkien kaverina olla. Itse asiassa tätä kirjoitettaessa ollaan jo muutama päivä nautittu eteläisen Ranskan lämmöstä ja auringosta.

Kevään korvalla päätimme viime vuotisten reissukaveriemme Tarjan ja Jussin kanssa, että kunhan kesä koittaa ja lomat alkavat, niin suuntaamme jälleen asuntoautojen keulat kohti etelää ja lämpöä.

Ideoita mukavista ja meille sopivista matkakohteista tuntui löytyvän helposti ja kevään keskusteluissa harkittiin useita eri eteläisen Euroopan maita. Muutaman suunnittelupalaverin jälkeen suunnaksi alkoi kuitenkin rajautua Ranska, joka Tarjalle ja Jussille oli ennen käymätön maa ja mekään Jaanan kanssa emme varsinaisesti olleet siellä suuremmin pyörineet.

Niinpä toukokuun alussa noin kuukautta ennen kesälomien alkua vaihtoehdoiksi olivat muodostuneet joko Normandian seutu pohjoisessa tai sitten Ranskan eteläinen Välimeren rannikko eli Riviera. Päätimme jättää lopullisen matkakohteen valinnan aivan viime tinkaan ja tehdä lopullisen valinnan vasta laivan keulan kolahdellessa Saksassa Travemünden satamaan. Pientä lisäjännitystä Ranskaan matkustamiseen toi vielä toukokuun puolella maassa alkaneet lakot ja mielenosoitukset, jotka vaikuttivat esim. polttoaineen saantiin ympäri Ranskaa.

Kesäkuun ensimmäisenä perjantaina 3.6. illalla töistä päästyämme starttasimme Oulusta nelostielle kohti etelää. Ajelimme keski-Suomeen Vaajakoskelle, missä yövyimme ABC-huoltoaseman vieressä rekkaparkissa romanialaisten mustalaisten telttojen vieruskavereina. Lauantaina ajelimme ilman suurempia kiireitä Vuosaaren satamaan, missä pääsimme Finnlinesin Finnlady aluksen kyytiin. Laivamatka sujui perinteiseen tapaan ylensyömisen ja -juomisen merkeissä. Sunnuntaina lepäilimme ja saunoimme edellisillan väsymykset pois ja illalla yhdeksän jälkeen ajelimme laivasta ulos kohti Hampuria. Ensimmäisen yön nukuimme muutaman kymmenen kilometrin ajomatkan jälkeen jo edellisiltä reissuilta tutuksi tulleessa rekkaparkissa Hampurin lähistöllä.

Maanantaina heräilimme seitsemän maissa ja hyppäsimme melkoisen rekkarallin sekaan saksalaiselle moottoritielle. Päivän ajoreitti kulki Hannoverin ohitse Kasselin mäkien kautta kohti Frankfurt am Mainia, minkä jälkeen teimme jo kotimaassa suunnitellun shoppailupysähdyksen karavaanivarusteita myyvässä Reimo Superstoressa Egelsbachissa. Tarja oli nimittäin jo kotimaassa päättänyt hankkia uuden pöytäryhmän tuoleineen ja tuolta Reimoltahan noita saa hankittua mukavasti edullisemmin kuin kotimaisista kaupoista. Kaupassa ei meillä kauaa nokka tohissut, sillä Tarja oli jo valmiiksi katsonut halumansa kaluston, joten vajaan tunnin pysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa kohti etelää. Päivä alkoi kuitenkin muutamien lyhyiden staujarrutteluiden jälkeen painua kohti iltaa, joten jossain Mannheimin ja Karlsrühen välillä päätimme etsiä Acsin kännykkäohjelmalla seudulta sopivan yhden yön lertsun. Ehdimme mukavasti majoittumaan Walldorf Astoria Campingille ja laitoimme Jussin muurikkapannulla tuhdin lihaisat iltapalat.

Tiistai oli meille melkoinen ajopäivä. Olimme hieman puolitosissamme jo kotimaassa suunnitelleet, että emme jää vatuloimaan turhaan matkalle, vaan ajelemme perille varsinaiseen lomakohteeseemme mahdollisimman rivakasti. Jussilla ja Tarjalla on nimittäin jälleen tänä vuonna vain reilut kaksi viikkoa aikaa olla reissussa, joten näin perilläoloon jäisi heillä mahdollisimman paljon aikaa. Niinpä tiistai kuluikin Saksan, Sveitsin, Italian ja Ranskan läpi toistasataa kilometriä tunnissa posotellen. Onneksi liikennettä oli Saksan ja Ranskan rajaseutujen ohitse päästyämme varsin kohtuullisesti, joten hieman hullu suunnitelmamme tuntui toimivan. Sveitsin puolelle päästyämme puottelimme Baaselista Luzernin kaupungin vieritse kohti Gotthardin solaa. Lukuisten lyhyempien ja varsinaisen lähes 17 kilomerin Gotthardin tunnelin läpi päästyämme olimmekin jo hetken päästä ajelemassa Italian tasangoilla Milanon seuduilla. Milanosta tipahdimme Ligurianmeren rannalle Genovaan, mistä jatkoimme Italian puolen rannikkoa pitkin kohti Ranskan Rivieraa.

Perillä Antibeksen lähellä Villeneuve Loubetin kylässä olimme joskus yhdeksän aikaan illalla hieman reilun 900 kilometrin päivätaipaleen jälkeen. Kyllähän tuollainen repäisy jo alkaa jossain tuntumaan, mutta olimmepahan ainakin noudattaneet omaa alkuperäistä hullua suunnitelmaamme. Valitettavasti leirintäalue Les Frenes, jolle olimme suunnitelleet majoittuvamme, oli suljettuna vastoin kaikkia Acsi-nettisivuston ja kirjan tietoja. Muutenkin Villeneuve de Loubetissa näytti siltä, että luonnonvoimat olivat lähimenneisyydessä kohdelleet aluetta hieman kaltoin. Kävimme iltahämärissä yrittämässä sisään toiselle Acsin oppaassa mainostetulle leirintäalueelle eli Le Rossignolille, mutta saimme sieltä tylyt lähdöt yön selkään, joten päätimme palata puskaparkkiin kadulle Les Frenesin eteen. Yritimme sisään myös samalla kadulla Les Frenesin kanssa sijaitsevalle Le Sequoialle, mutta vaikka paikka oli toiminnassa, ei sieltä enää puoli kymmenen aikaan illalla löytynyt ketään, joka olisi päästänyt meitä sisään. Niinpä aloimme koisimaan kadun varressa ja päätimme jättää leirintäalueen etsimisen seuraavaan aamuun.

Nyt tätä kirjoitellessa olemme jo nukkuneet pari mukavaa yötä Le Sequoia leirintäalueella. Pieni, perheen pyörittämä leirintäalue vaikuttaa olevan yksi niistä harvoista, jotka tällä alueella yleensä ovat avoinna ja toiminnassa. Puskaparkissa ollessamme paikalla kävi useita muita eri maiden karavaanareita yrittämässä sisään Les Frenesiin, mutta vaikka kaikki näytti olevan ulkoisesti kunnossa, ei sisällä näkynyt mitään elämää. Viime syksynä lokakuussa kuulemma paikallinen joki oli tulvinut todella pahasti, joten iso osa täkäläisistä leirintäalueista oli kärsinyt eri luokan vaurioita. Esimerkiksi Les Frenesiä vastapäätä olevalla tontilla sijaitseva Camping Pylone oli kuulemma suljettu pysyvästi, eikä ihme, sillä sen verran karmeassa kunnossa alue vaikutti olevan. Mökit olivat tulvan voimasta siirtyneet sinne tänne ja osa murskautunut täysin rikki ja kaikki muutkin alueen rakenteet, aidat ja kasvillisuus olivat erittäin huonossa hapessa.

Mutta nyt on siis saatu loma kunnolla käyntiin ja seuraavien päivien ajan tutustellaan Ranskan Rivieran nähtävyyksiin. Tässä lähiseudulla on lyhyen juna- tai paikallisbussiyhteyden päässä todella paljon nähtävää, kuten esimerkiksi Antibesin vanha kaupunki, Nizza, Monaco ja Cannes. Joten eiköhän tässä juttua ja kuvia synny, kun hieman lomastellaan :)

Piilotettu paratiisi

Königstein, Saksa. Hieman viileämpää. Lämpötila 28 astetta. Lomafiilis 145%

 Saksin Sveitsi on alue, joka ei ainakaan meille ollut ennen tätä reissua kovinkaan tuttu. Nykyisen asuntoautomme hankinnan yhteydessä saimme auton mukana Carado-tehtaan mainoslehden, jossa mainostettiin Saksin Sveitsin aluetta melkoisen komeiden valokuvien avulla. Ja nyt kun olemme tänne päässeet, niin eipä nuo mainoksen maisemat kyllä yhtään valehdelleet. Tämä paikkahan on oikea piilotettu paratiisi.

Leiriydyimme pieneen ja viihtyisään Königsteinin kaupunkiin aivan Elben rannalle, mistä käsin oli kätevä käydä pienillä retkillä lähistön karstikivikalliomaisemissa. Paikallisjunalla tai polkupyörillä pääsee kätevästi läheisiin kyliin, mistä lähtee merkittyjä kävelyreittejä eri nähtävyyksille.

Mitäpä näitä maisemia turhaan sen enempää selittelemään. Muutaman tunnin vaellusmatka karstikalliomaisemiin on kuin aikahyppy jonnekin dinosaurusten ajan luontoon vuosituhanten taakse. Eiköhän oheiset valokuvat kerro parhaiten millaista tuolla Saksin Sveitsissä on. Tuolla kallioden seassa kun kävelee, niin tulee sellainen ole, että kallion kolosta tai kulman takaa voisi periaatteessa milloin tahansa hypätä eteen joku terävähampainen hirmulisko :)

Parin päivän vaeltelupysähdyksen jälkeen meidän oli kuitenkin lähdettävä ajelemaan kohti pohjoista ja Lyypekkiä, mistä Finnlinesin laivakyyti veisi meidät jälleen Itämeren halki kotimaan meininkeihin.

Kotona olimme väsyneinä, mutta onnellisina jo päivää aiemmin, kuin alun perin olimme suunnitelleet, sillä saimme onneksemme vaihdettua laivakyydin aiemmaksi, sillä keli Pohjois-Saksassa ei enää houkutellut jäämään odottelemaan laivakyytiä viileän Itämeren rannalle.

Eli taas oli taputeltu yksi reissu. Viini- ja olutvarastot saivat jälleen mukavasti täydennystä ja taas voi alkaa suunnittelemaan uusia reissuja ja kujeita.

Paetaanko vuorille?

Innsbruck, Itävalta. Ennätyshelteitä. Lämpötila 38 astetta. Lomafiilis 149%

Loman jatko Itävallan Tirolissa Voldersin pienessä alppirinnekylässä sujui viikonlopun yli varsin kuumissa merkeissä. Onneksi lertsulta löytyi uima-allas, jossa Jaana kävi kuumimpina hetkinä vilvoittelemassa ja hakemassa helpotusta ihoa polttavaan helteeseen. Itse jätin uinnit väliin, sillä jonkinlainen pieni kesäflunssa yritti päälle, joten hieman nuhaisena ja kurkku karheana ei täysillä tehnyt mieli vesileikkeihin. Ihan kympillä ei kuumuutta karkuun lähteminen muutenkaan onnistunut, sillä Euroopan päällä jömöttävä kuuma ilmarintama tuntui yhä kiristävän otettaan myös Itävallasta.

Niinpä perjantain ja lauantain löhöilyn ja pienten aamuisten ja iltaisten läheisille vuortenrinteille suuntautuneiden koiralenkkien jälkeen päätimme lähteä sunnuntaina elohopean kivutessa ennätyslukemiin katselemaan noin 15 kilometrin päässä olevaa Innsbruckin kaupunkia ja sen nähtävyyksiä. Aluksi yritimme kaupunkiin kulkevan bussin kyytiin leirintäalueen respasta saamiemme ohjeiden mukaisesti, mutta kyllästyimme lopulta istuskelemaan ja odottelemaan jonnekin jäänyttä linja-autoa lähes 40 asteisessa bussikatoksessa ja tilasimme taksin, jolla hurautimme Nordkette-kondolihissin lähtöasemalle Hungerburgiin. Ikivanha ilmeisen pahaa kurkkusyöpää sairastava papparainen kurvaili meidät huimaa vauhtia ylös vuorenrinteillä mutkittelevia serpentiiniteitä ja reilun vartin päästä olimme jo ostamassa lippuja ylös nousevaan hissiin. Kuskimme yritti ajellessaan puhella meille korisemalla ja luultavastikin saksankielellä, mutta sen verran pahasti hänen äänihuulensa olivat kärsineet, ettei puheesta saanut mitään selvää. No, pääasia, että ajaminen yhä onnistui varsin hyvin. Meillä Suomessa tosin tuskin olisi tuollainen noin 90-vuotias kurkkusyöpäpotilas ollut asiakaspalveluhommissa turisteja kuskaamassa.

Hissimatka Hungerburgista ylös Hafelekarin huipulle tehdään kahdessa eri osassa ja lopulta olimme ylhäällä yli 2300 metrin korkeudessa reilun parinkymmenen minuutin käsivarren paksuisten vaijerien varassa roikkumisten jälkeen. Olimme etukäteen olleet hieman huolissamme siitä, olisiko tuolla korkealla puuttomalla vyöhykkeellä kovinkin viileätä, mutta huoli oli täysin turha. Vaikka siellä täällä näkyi vielä lunta ja muutamat pilvenretaleet olivat samalla korkeudella kanssamme, niin huipulla lämmintä riitti yli 26 astetta, mikä sekin tuntui ihanan viileältä laakson huumaavan kuumuuden jälkeen. Maisemathan olivat luonnollisesti suorastaan huikeita ja ylhäältä pääsi näkemään koko Innsbruckin kaupungin sekä ympäröivät laaksot ja alppihuiput.

Aikamme maisemia ihailtuamme ja pakolliset maisemakuvat sekä selfiet räpsittyämme aloitimme laskeutumisen samaa reittiä alaspäin. Nälkä alkoi jo hieman tuntua, joten Notdkettenin ala-asemalla ostimme liput junaan, joka kuljetti meidät aivan Innsbruckin keskustan tuntumaan. Noin kymmenessä minuutissa olimme jo kävelemässä kohti Innsbruckin vanhan kaupungin portteja ja ylhäällä ollessamme lämpötila alhaalla laaksossa oli yhä vaan noussut aamuisista lukemista. Hehkuvassa helteessä oli pakko hakeutua katujen varjoisille puolille ja siltikin paidanselkämys kastui, kun astelimme noita hienoja vanhoja keskiaikaisia katuja. Oheisista kuvista saa varmaan parhaan käsityksen vanhan kaupungin viehättävistä näkymistä. Me Jaanan kanssa kyllä tykästyimme kaupunkiin kovasti ja tuonnehan voisi aivan hyvin lentää vaikkapa kaupunkilomalle joskus myöhemmin.

Päädyimme lounaalle ja virkistäville janojuomille varsin perinteiseen paikkaan. Onneksi kerrankin löytyi ravintola, missä ruoka-annokset olivat isonkin miehen nälkään riittävän kokoisia, lihaisia ja maukkaita. Itse söin lounaaksi parhaan koskaan nauttimani leivitetyn porsaanleikkeen ja Jaana oli tosi tyytyväinen tilaamaansa vasikanmaksa-annokseen portviinkikastikkeessa. Molemmat tarjoiltiin muikean makuisen pottumuusin kera. Luulisihan noiden tuossa ravintolassa osaavan ruoka-annosten teon, sillä kyseinen ravintola on toiminut samassa paikassa jo vuodesta 1390.

Lounaan jälkeen teimme pieniä ostoksia kadunvarsien matkamuistokaupoista, mutta sitten oli pakko lähteä talsimaan kohti bussiasemaa, jossa ajattelimme hypätä Voldersiin menevän bussin kyytiin. Olimme kuitenkin bussiasemalle kaupungin halki käveltyämme niin poikki kuumuudesta, että nappasimme ensimmäisen saatavilla olevan ilmastoinnilla varustetun taksin, jonka kanssa saimme neuvoteltua kohtuullisen 30 euron hinnan paluumatkasta Voldersiin. Linja-auton odottelu käytännössä 40 asteisella bussiasemalla ei todellakaan enää kiinnostanut.

Autolla koirat olivat tyytyväisiä paluuseemme ja ilmastoinnin pelatessa hyvin, niillä oli ollut asuntoauton sisällä varsin lokoisat ja viileät olosuhteet. Olivat vain makoilleet poissa ollessamme täysin hiljaisesti 24 asteen sisätiloissa. Jätimme nimittäin päivän retkelle lähtiessämme leirintäalueen toimiston miehelle Hansille puhelinnumeromme esim. sähkökatkoksen varalle, mutta eipä tuolla Itävallassa kuulemma koskaan ole edes moisia sähkökatkoksia. Mies oli vielä käynyt muutamaan otteeseen tarkastamassa tilanteen autolla, mutta äänetöntä ja rauhallista kuulemma oli ollut. Edes Víla, joka koko reissun ajan on osoittanut murkkuikäisen oireita haukkumalla ja säikähtelemällä monenlaisia uusia asioita, ei ollut päästänyt ääntäkään miehen liikkuessa auton lähellä.

Sunnuntai-iltana aloimme pakkailemaan jo leiriä kasaan, sillä maanantaina suunnitelmissamme oli ajopäivä kohti pohjoista ja toivottavasti hieman viileämpiä seutuja. Illalla kävimme vielä syömässä leirintäalueen viereisessä turkkilaisperheen omistamassa Holzofen-pizzeriaravintolassa maukkaat päivälliset ja jälleen oli ruoka sekä kooltaan että maultaan huipputasoa. Ihan selvästi meikäläisellä ja itävaltalaisilla on sama maku!

Tätä kirjoitellessa on ajeltu noin 660 kilometriä koilliseen. Eli nyt ollaan ns. Saksin Sveitsissä Königsteinin pikkukylässä Saksassa aivan Tsekin rajan tuntumassa. Syy miksi tätä aluetta kutsutaan Saksinn Sveitsiksi toivottavasti selviää lähipäivinä, kunhan pääsemme tutustumaan ympäristöön. Nyt laitamme leirin pystyyn tähän Elben-rannalle ja alamme katselemaan mille sitä alettaisiin. Lämpötila on laskenut onneksi hieman, tosin tiistaiksi luvataan taas 32 astetta. Onhan siinäkin ihan kotitarpeiksi ;)

Liika on liikaa lämmössäkin

Volders, Itävalta. Kuumuutta karkuun. Lämpötila 33 astetta. Lomafiilis 140%

Vaikka ainakin pohjoisessa Suomessa on värjötelty aivan viime päiviä lukuun ottamatta ilmeisen koleissa keleissä, niin kovasti hehkuvaa hellettä tuntuu riittävän täällä muualla Euroopassa ihan kotitarpeiksi saakka. Keskiviikkoiltana Jussi ja Tarja viestittelivät Saksasta Schangausta päivän ajomatkan päätepisteeseen päästyään, että lämpötila Baijerin entisen kuninkaan linnan lähistöllä oli heidän saapuessa 39,9 astetta. Huh, huh!

Meillä Jaanan kanssa oli tarkoitus nauttia vielä muutaman päivän ajan Italian tunnelmista, mutta reissun alkuosuuden matkakavereidemme lähdettyä jo paluumatkalle, alkoivat täysin yllättäen ongelmat asuinosan ilmastointilaitteen kanssa. Keskiviikkona ilmastointi ei enää jäähdyttänyt sisätiloja ulkona porottavasta yli 33 asteen helteestä kuin yhden-kahden asteen verran alaspäin. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä saimme vielä oivallisen muistutuksen millaista on nukkua autossa, jonka sisätilat ovat lämmenneet kuuman päivän aikana yli kolmeenkymmeneen asteeseen. Vaikka päivän pimennyttyä ulkolämpötila laskikin noin 23 asteeseen, hohkasivat auton rakenteet sen verran kovasti lämpöä, ettei lämpötila auton sisällä laskenut kuin noin 28 asteeseen. Melkoista hikisenä pyörimistähän ja koirien läähätyksen kuuntelemista yön viettäminen tuon takia siis oli.

Aamulla kehnosti nukutun yön jälkeen auringon alkaessa jälleen lämmittää autoa paljastui toinen ongelma. Kehnosti toimivan ilmastointilaite alkoi kaiken kukkuraksi valuttamaan auton sisään vettä ja sitä tuntui tulevan ihan desilitratolkulla. Jouduimme nostamaan auton maton ulos kuivamaan ja laittamaan tiskiastian laitteen alle, jotta vesi ei kastelisi joka paikkaa. Olin onneksi soittanut jo edellisenä iltana lähimpään mahdolliseen Dometicin Caravan-ilmastointilaitteita huoltavaan liikkeeseen meille ajan korjaukselle, joten laitoimme leirin nopeasti kasaan ja jätimme hyvästit mukavalle Maronen kylälle.

Ajomatka Lago d'Iseolta kohti Garda-järven eteläpuolta sujui kohtuullisen kivuttomasti pienissä Brescian kaupungin aamuruuhkissa. Muutaman ylimääräisen pyörähdyksen jouduimme tosin moottoriteillä tekemään, sillä uusien tiejärjestelyjen ja tietöiden takia navigaattorimme ilmeisesti opasti meidät pariin otteeseen eräänlaiseen oravanpyörään, josta oli vain yritettävä ulos oikeaan suuntaan omin toimin ilman navin suuntaohjeita. Noin 80 kilometrin ajon jälkeen saavuimme kello kymmenen aikaan Castiglione Delle Stivieren pikkukaupunkiin, missä ilmastointiasennusliikkeen omistaja Carlo Mazzardi jo odottelikin meitä sovitusti.

Valitettavasti Carlo ei puhunut sanaakaan englantia, joten aluksi yritimme tulla toimeen lähinnä viittomakielellä, ilmeillä ja eleillä. Kaveri kapusi Karppasen katolle ja aloitti vian etsinnän. Onneksi Carlon työntekijä kyllästyi pian hurjaan käsien viuhtomiseen ja "Eijjummarra" -päiden puisteluun ja kävi hakemassa jostain korjaamon naapurustosta nuoren Marco-nimisen kaverin, joka osasi varsin sujuvasti englantia. Sen jälkeen homma alkoi sujua ja Carlo alkoi kuivaamaan ilmastointilaitteen sisustaa. Marcon käännöksen mukaan ilmastointilaitteen pintakuoren kahden muovisauman välistä on ajettaessa päässyt vettä ilmastointilaitteen sisään, joka sinne pidempään kertyessä ja ehkäpä vielä yhdessä sisään kondensoituneen veden kanssa on jossain vaiheessa alkanut aiheuttamaan ongelmia. Onneksi ilmastointilaitteessa on vielä takuu voimassa, joten sain Suomeen Rintajoupille soitettuani luvan korjauttaa vehkeen siihen kuntoon, että toivottavasti loppuloma sujuu ilmastoinnin osalta ongelmitta. Sen verran tärkeäksi ilmastoinnin toimivuus on varsinkin meidän kaltaisille koirakaravaanareille osoittautunut, että ilman asuinosan viilennyslaitetta olisi todella tukala jatkaa kesäloman viettoa, varsinkin kun lämpötilat ovat jatkuvasti yli kolmenkymmenen asteen.

Carlo sai siis hetken touhuttuaan ilmastoinnin jälleen pelaamaan ja laittoi laitteen takaisin kasaan, joten pääsimme noin tunnin korjaamopysähdyksen jälkeen jatkamaan matkaa. Lähtiessä kättelin Carlon ja Marcon erittäin kiitollisina ja kerroin heille, että nyt olivat miehet pelastaneet kesälomamme. Utelin vielä lähdön hetkellä Marcolta missä hän oli oppinut puhumaan noin sujuvasti englannin kieltä. Nuori mies totesi, ettei heille Italiassa tosiaankaan opeteta perukoulussa englantia, joten koulusta kielitaito ei ole peräisin. Mies lisäsi siihen sitten hieman puoliksi nolona, että hän onkin oppinut englantinsa pääasiassa Youtubea katselemalla ;)

Tuoreimpien säätietojen perusteella teimme Gardajärveä kohti ajellessamme päätöksen, että suihkisimme saman tien Alppien halki kohti Itävaltaa, missä ainakin ennusteiden mukaan pitäisi olla hieman viileämpää kuin esim. Gardalla, jonne oli luvattu muutamaksi seuraavaksi päiväksi noin 37 asteen helteitä. Niinpä teimme pienen shoppailupysähdyksen jossain Brescian esikaupunkialueen suuressa kauppakeskuksessa, mistä ostimme mukaan pakollisia Italian tuliaisia. Sitten suuntasimme Karppasen keulan kohti pohjoista, Itävaltaa ja Brennerin solaa. Koskaan aiemmin emme ole ajelleet yhtä kuumassa kelissä ja ensimmäisen kerran koko karavaanariharrastuksen aikana oli laitettava auton ohjaamon ilmastointi täysille sekä lämpötilan että puhalluksen osalta. Siltikin meinasi pelkät shortsit ja t-paita päällä tulla kuuma. Pakollisen vinjetinostopysähdyksen aikana vilkaisin ulkolämpömittaria, joka näytti huikeita yli 40 asteen lukemia. Eipä ihme, että noissa Alppien suojaisissa laaksoissa näytti siis tarkenevan, mutta alkavat ne tuollaiset lukemat olla jo valkoiselle miehelle hieman liikaa. Hurjia lämpötiloja kuvanne parhaiten se omituisuus, että kun kojelaudalla auringossa olleesta kotimaisesta Leijonapastillirasiasta otti pastilleja suuhun, niin ne olivat sen verran pehmeitä, että alkoivat suun sisällä välittömästi kovettumaan, koska niiden lämpötila laski suussa tuntuvasti :)

Illalla noin viiden aikaan saavuimme Tiroliin pieneen Voldersin kylään 12 kilometriä Innsbruckin itäpuolelle. Olimme jo Italiassa valinneet seuraavaksi majoituspaikaksi kylässä sijaitsevan Schloss Camping Aschachin, joka nimensä mukaisesti on Aschachin linnan tiluksille tehty leirintäalue. Linna vartioi rinteessä niiden alapuolella sijaitsevaa leirintäaluetta sekä Voldersin kylää ja kaikkialla ympärillä maisemaa reunustavat majesteetilliset Alppien huiput. Aivan kävelymatkan päässä ylempänä vuorilla on vielä toinen Friedberg-niminen linna. Kaikenkaikkiaan varsin viihtyisän oloinen paikka ja onneksi lämpötilakaan täällä ei ole aivan neljässäkympissä. ;)

Joten tässä sitä nyt köllötellään Alppien keskellä jokunen päivä nauttien kesästä ja lämmöstä. Mikäs tässä on völjäillessä. Onneksi lertsulla on oma uima-allas, johon voi tarvittaessa pulahtaa viilentymään. Ja kuulemma tuossa vartin kävelymatkan päässä alppimetsikössä on pieni vuoristopuro, jonka suvannoissa voimme uittaa myös koiria. Ja ilmastointikin pelaa entiseen malliin. Mutta kylästä ja sen ympäristöstä lisää myöhemmin. Nyt keskitytään tirolilaismeininkiin.

Omegahelteissä läski tummuu

Marone, Iseo-järvi, Italia. Superhellettä pukkaa. Lämpötila 33 astetta. Lomafiilis 142%

Hieman huolissamme, mutta toisaalta myös helpottuneina olemme viime päivät seuranneet sääennusteita, jotka lupaavat koko Etelä- ja Keski-Euroopan alueelle ennätyskorkeita lämpötiloja. Huolissamme siksi, että eihän sitä tällainen pohjoisen Skandinavian kalpeaihoinen kulkija tarvitse hyvään kesäfiilikseen paljoa 25 asteen lämpötiloja enempää, joten neljääkymppiä hipovat lukemat saattaisivat olla jo liikaa meille. Toisaalta on ollut suuri helpotus saada varmistus siitä, että kesälomaa ei ainakaan tarvitse viettää missään tapauksessa kostean viileissä ja epävakaisissa säissä, kuten on saattanut käydä aika monelle kotimaahan juhannukselta kesälomiaan viettämään jääneelle.

Oma kesälomanviettomme Riva di San Pietron leirintäalueella ja Maronen kylässä on siis sujunut viime päivät jo varsin tutuiksi tulleissa merkeissä helteestä, uinnista ja rennosta lepäilystä nautiskellen. Eräänä iltana pientä lisädraamaa aiheutti yhtäkkiä leirintäalueelle hälytysvalot päällä pyyhältänyt ambulanssi, jota hetken perästä seurasi toinen samanlainen. Tovin aikaa kuvittelimme jo veristä ryhmätappelua juopuneiden saksalaisten ja hollantilaisten eläkeläisten välillä, mutta kun paikalle seuraavaksi ajeli kuolemansyyntutkijat siviilipoliisiautolla, niin ambulanssien vierailun todellinen syy alkoi paljastua. Myöhemmin illalla kuulimme naapureiltamme, että valitettavasti noin 50-vuotias mies oli kuollut ilmeisesti sydänkohtaukseen. Liekö koko ajan kohoava kuumuus ollut yksi osasyy tähänkin surulliseen tapahtumaan?

Jussin ja Tarjan suunnitelmissa ollut päiväretki Milanoon ei sitten toteutunutkaan, koska he aikansa eri aikatauluja ja liikkumavälineitä tutkittuaan totesivat, että sinne olisi pitänyt kulkea sen verran monen bussin/junan kautta, ettei hommassa ollut heidän mielestään tarpeeksi järkeä käytettyyn aikaan ja rahaan suhteutettuna. Niinpä me Jaanan kanssa lainasimme heille polkupyöriä ja Jussi sekä Tarja suihkaisivat maanantain ratoksi järven eteläosassa sijaitsevaan Iseon pikkukaupunkiin muutaman välissä olevan kylän kautta pyöräillen. Iltapäivällä takaisin lertsulle ilmestyi hengästynyt ja hikinen pariskunta, jotka kuitenkin vaikuttivat varsin tyytyväisiltä tekemäänsä pyöräretkeen. Takaisin päin poljettaessa oli toki tainnut tulla hieman kuuma, olihan lämpömittarissa 33 astetta, mutta ehkäpä juuri siitä syystä jääkaapista huurteisina ulos nostetut oluet maistuivatkin niin erityisen hyviltä?

Tätä blogipäivitystä keskiviikkona kirjoitellessa olemme jo viettäneet Jussin ja Tarjan kanssa pienimuotoisia kotiinlähtöjuhlia. Nimittäin Jussin ja Tarjan on valitettavasti tänään käännettävä Happy Hobbyn keula kohti pohjoista ja aloitettava vähitellen matka kohti kotimaata. Mitään hurjaa kiirettä heidän ei onneksi tarvitse pitää ja niinpä he aikovat vielä paluumatkalla käydä tutustumassa mm. Neuschwansteinin linnaan Baijerissa, minne me Jaanan kanssa neuvoimme heille valmiit koordinaatit leirintäaluetta ja linnaretkeä ajatellen

Me Karppasen poppoo olemme suunnitelleet viihtyvämme Maronessa vielä muutaman päivän ajan. Leirintäalue on kaltaisillemme koirien kanssa matkustaville lähes täydellinen, sillä omalta autolta on matkaa ainoastaan parikymmentä metriä järven rantaan, missä myös koirat pääsevät luvallisesti uimaan ja vilvoittautumaan. Kotimaassa ollessamme ja vielä sieltä tänne lähtiessämme nuorempi koiramme Víla ei vielä ollut uskaltautunut kertaakaan veteen vapaaehtoisesti, mutta onpa ollut mahtavaa huomata, kuinka nopeasti siihenkin on tullut täällä muutos. Jo Cannero Rivieralla keppejä veteen heitellessä Víla alkoi vapaaehtoisesti mennä yhä syvemmälle veteen ja täällä Maronessa siitä on tullut täydellinen vesipeto. Biten esimerkin rohkaisemana ja varmaan kuumuudenkin avittamana se nimittäin hyppää nyt jo veteen suoraan laiturilta lähes parin metrin loikalla. Ja me kun jo luultiin, että siinä meillä on ensimmäinen Hovawart, joka ei muka nauti uimisesta :)

Että semmoista tällä kertaa. Turvallista kotimatkaa Jussille ja Tarjalle! Me nautitaan Jaanan ja koirien kanssa vielä jonkun aikaa Omegahelteistä. Jossain vaiheessa pitää meilläkin kääntää Karppasen keula kohti pohjoista, mutta sen aika ei ole vielä. Nyt saa läski vielä tummua lisää ;)

Päivä päivältä kuumenevaa

Marone, Iseo-järvi, Italia. Keliä piisaa. Lämpötila 31,5 astetta. Lomafiilis 139%

Tässä sitä nyt ollaan jo kotiuduttu varsin mukavasti Maronen pieneen ja viehättävään kylään Iseo-järven itärannalle. Lauantaipäivä kului tosin jo edellisessä blogipäivityksessäkin mainitsemastani SUOMI-teemaillasta toipuessa. Yli kolmenkymmenen asteen keli ei tosiaankaan ole aivan paras lämpötila kohmelon viettoon, mutta uiminen, jäätelön syönti ja ilmastoinnin viilentämässä autossa levähtely tunnetusti auttavat voimien palautumisessa. Ja viimeistään kunnon krapulapizzan avulla paluu normaaliin lomailemiseen onnistuu taatusti.

Asuinosan ilmastointi on kyllä taas jälleen kerran osoittanut tarpeellisuutensa. Meillä alkoi tänne Iseolle tultuamme olla Karppasen jääkaapin kylmänä pysymisen kanssa ongelmia, varsinkin kun emme pitäneet asuinosan ilmastointia koko aikaa päällä. Vaikka vaihdoimme jääkaapin energianlähteeksi kaasun, niin lämpötila jääkaapissa alkoi vähitellen kohota kohti kymmentä astetta. Onneksi ongelmasta päästiin eroon sillä, että annamme ilmastoinnin auton sisällä hyristä päällä koko päivän, jolloin jääkaapin koneiston ei tarvitse tehdä niin paljon töitä jäähdyttäessään kaappia ympäristön lämpötilasta. Yöksi ilmastoinnin on ainakin tähän saakka pystynyt kytkemään pois päältä, sillä pimeän laskeuduttua ulkolämpötila on laskenut miellyttäviin noin 23-24 asteen lukemiin. Kaikki kattoluukut ja tuuletusräppänät on tosin pitänyt aukoa, jotta ilma vaihtuu ja nukkuminen onnistuu turhaa hikoilematta. Nämä taitavat olla niitä ihania etelän lempeitä öitä ;)

Lämpötila-asioista täällä Italiassa ei ehkä kannattaisi kauheasti valittaa, varsinkin kun katselee kotimaan lämpötilalukemia ja sääennusteita. Jussilla ja Tarjalla ei autossa ole asuinosassa ilmastointilaitetta, mutta sellainen kuulemma tulee hankintaan varsin nopeasti tämän reissun jälkeen. Aamulla kävi nimittäin hieman sääliksi Happy Hobbyn sänkyosastolta ulos kömpiviä matkakavereitamme, kun he hikisinä ja hieman huonosti nukkuneina astelivat ulos aurinkoon. Maggiorelta lähtiessämme Happy Hobbyn yksi kattoikkunoista meni rikki, eikä sitä enää saa avattua, joten heidän autossaan päivän aikana kuumentunut sisäilma ei yölläkään ehdi jäähtyä kovasti alle 30 asteen. Hikistä hommaa toisinaan tämä karavaanaritouhuilu!

Lauantai-iltana kävelimme iltakävelyn Maronen kylälle, missä nautimme auringon laskua ihaillen illallista eräässä rantaravintolassa. Jos olivat maisemat Maggiore-järvellä kohdillaan, niin samaa voi ehdottomasti sanoa täälläkin. Iseo-järveä ympäröivien vuorten jylhä kauneus yhdistettynä vanhoihin kauniisiin rakennuksiin ja Italian kuuman kesän vehreyttämään vihreään luontoon tarjoaa sellaisen ympäristön, jossa silmä taas lepää. Eikä ruokakaan pahalta ole täällä maistunut. Seurueen naisväki nautiskeli järven rantaravintolassa sardiineista, polentasta, lampaanpaistista ym. samalla, kun me Jussin kanssa mätimme pizzaa kiduksiimme. Eikä ollutkaan mitä tahansa pizzaa ainakaan Jussilla. Vai oletteko ennen maistaneet pottupizzaa? :D

Nyt tätä kirjoitellessa on jo sunnuntai. Kesäloman tahti on nyt se, että päivä rytmittyy muutamiin perusasioihin. Koirien lenkitys ja uittaminen, oman itsensä uittaminen, varjossa tai ilmastoidussa sisätilassa lepäily kenties vaikka kirjaa lueskellen. Ehkä vähän valokuvaamista. Kylmää juomaa jääkaapista. Ehkä pikku jäätelöt. Ja sitten taas uimaan tai soutelemaan kumiveneellä. Hikihän tässä tulee! :D

Että semmoista. Me kyllä viihdytään täällä Maronessa. Jussi ja Tarja aikovat mahdollisesti lähteä pistäytymään Milanossa junalla maanantaina, jos aikataulut sopivat. Ja me Jaanan ja koirien kanssa jäädään pitämään leiriä pystyssä. Mikäs täällä on ollessa, kun aurinko paistaa ja tarkenee helposti ilman välihousuja. Nyt tosin viimeisin sääennuste lupaa tänne yhä kuumentuvaa keliä siten että joka päivä elohopea kohoaa lähes asteen verran. Loppuviikosta mittarissa olisi siten jo yli 35 astetta. Saapa nähdä pitääkö sitten alkaa katselemaan jo vilpoisempia maisemia?

Halavatun kuumaa, helevatan komiaa ja huluvattoman hauskaa!

Marone, Iseo-järvi, Italia. Kolmekymppiä rikki. Lämpötila 31 astetta. Lomafiilis 135%

Torstaina pääsimme lopulta Maggiorella yhdelle koko reissun tärkeimmälle retkelle. Jaana oli jo vuosia sitten pongannut television kulttuuriohjelmien italialaisia puutarhoja käsittelevästä ohjelmasarjasta Isola Bella-nimisen saaren, jonne oli kuulemma pakko päästä, kun kerran näillä hoodeilla oltiin liikkeellä.

Pakko on jälleen pyytää anteeksi hieman omaa laiskuutta, sillä tämän blogipäivityksen tekemiseen meni vähän luvattomankin kauan aikaa, sillä tätä kirjoitellessa olemme jo ajelleet noin 200 kilometriä Maggiorelta itään Iseo-järvelle, mistä löysimme aivan meille uuden ja paratiisinomaisen huikean hienon lomakohteen. Mutta siitä siis lisää myöhemmin.

Torstaina hyppäsimme siis aamutoimien jälkeen Cannero-Rivieralta etelään kulkevan reittilaivan kyytiin, joka keskiviikon ilmeisten viikottaisten huoltotoimien jälkeen taas kulki normaalin aikataulunsa mukaisesti kohti järven keskiosia.

Lähes parituntisen laivamatkan aikana ehdimme ihailla järveä reunustavien pikku kylien ja kaupunkien hiljaiseksi vetävää kauneutta. Tässä vaiheessa reissua on varmaan taas varmaankin tuhannen kerran todettava, että keskivertoihmisellä on todennäköisesti paljon helpompaa ihailla ja ihastua sellaiseen maisemaan, johon hän ei ole syntynyt. Meillä Jaanan kanssa ei nykyään oikein tahdo erityisempiä hurraa-huutoja irrota missään suomalaisissa maisemissa, vaikka muualta maailmalta tulevilla turisteilla takuulla on paljonkin hämmästeltävää ja ihailtavaa aivan meille suomalaisille tuntuvissa lähimaisemissa, kuten Koillismaalla tai muualla Pohjois-Suomessa.

Jep, jep. Ja ne maisemat ja näkymät reittilaivalta, joka seilaa täällä Maggiore-järven halki, ovat kyllä yksinkertaisesti huikeita. Joka puolella vuoret kohoavat majesteetillisina horisontin ylle ja pienet kylät ja kaupungit reunustavat helteen hyväilemää mahtavaa rantaviivaa. Oivallisia eläkkeenviettopaikkoja siis koko järvi täynnä?

Turha näitä näkymiä siis lienee yrittää selittää sen enempää? Oheisista valokuvista saa todennäköisesti parhaan käsityksen siitä, kuinka huikealta Borromerojen aatelissuvun satoja vuosia sitten rakennuttamalla palatsi- ja puutarhasaarella Isola Bellalla näytti. Aika komeaa, vai mitä?

Paattikyyti Isola Bellalta takaisin Cannero Rivieralle kulki jo aamupäivästä tuttuun tapaan muutaman Maggiore-järveä reunustavan kaupungin kautta kohti pohjoista. Pelkän aamupalan voimilla liikkeellä ollessamme olisimme mielellämme syöneet takaisin Cannero-Rivieralle saavuttuamme vaikkapa pizzat joissakin sataman lähikulmien trattorioissa, mutta hämmästykseksemme yksikään paikka ei suostunut valmistamaan meille lättyä ennen ilmeisen maagista kello 18 rajaa, jolloin kuulemma kaikki ravintolan tulisivat avaamaan ovensa. No, he saivat pitää tunkkinsa ja me kävelimme takaisin leirintäalueelle, missä seurueen näisväki taikoi jääkaapin kätköistä nopeasti mukavat ja edulliset ateriat. Tulipahan siinäkin säästöä kotiin päin ;)

Illalla kasailimme jo kamoja kokoon perjantaita varten, sillä olimme jo aiemmin päättäneet, että viisi yötä Cannero-Rivieralla olisi sopiva  aika ja perjantaina siirtyisimme seuraavaan lomakohteeseen. Kotimaassa ennen matkaan lähtöä olimme suunnitelleet yhdeksi matkan kohteeksi Como-järveä, mutta kun täällä iltaa istuskellessamme mietimme eri vaihtoehtoja, niin Comon ja Venetsian lisäksi mieleen nousi myös hieman yllättäen Iseo-järvi, josta bongasimme juuri sellaisen leirintäalueen, joka olisi sopiva tällaiselle kahden koiran kanssa matkaavalle rymysakille. Aivan ennen auringonlaskua innostuin lennättämään myös kamerakopteriakin hetken ajan, josta ohessa yksi ilmakuva leirintäalueelle päin.

Tätä kirjoitellessa sitä siis makoillaan pienessä kankkusessa Lombardian puolella Iseo-järven rannalla, mihin perjantaina ajelimme Milanon esikaupunkeja halkoen. Maisemat eivät kyllä ole muuttuneet yhtään sen kehnommiksi, oikeastaan päinvastoin, mutta niistä lisää seuraavissa päivityksissä. Nyt päällä jylläävä lievä kankkunen johtuu nimittäin perjantai-iltana viettämästämme railakkaasta SUOMI-illasta, jossa nautimme uuden italialaisen alppijärven huimien maisemien ympäröivinä jo kotisuomesta mukaan ottamiamme muutamia karpalolonkeroita, jotka maistuivat suorastaan taivaallisen hyviltä grillissä käristettyjen Wilhelmi- ja Kabanossi-makkaroiden kyytipoikina. Siihen kun lisättiin hieman pakasteesta sulatettua ruisleipää, niin lähes autenttinen suomalainen suvitunnelma oli käsillä. No, rehellisyyden nimissä lämpötila oli kotimaasta tutun maksimin 13 asteen sijasta noin 25 astetta jo pimeydenkin laskeuduttua ja ihoa kuppaavat itikat ja sääsket puutuivat kokonaan. Elämän sietämätöntä silkkoa nautintoa siis ;)

Mutta nyt on keskityttävä tutustumaan Iseo-järveen. Maisemat täällä ovat jylhempiä kuin Maggiorella. Aivan leirintäalueen edessä on saari, jossa on pieni linna. Ja vieressä on iso komea suurempi saari. jossa näyttää olevan kaikenlaista nähtävää. Joten loma jatkuu ja kelit sekä pidot paranee. Täytyy vain toivoa, että kesä lopulta löytäisi myös sinne kotisuomeenkin!

Bongiorno!