Piilotettu paratiisi

Königstein, Saksa. Hieman viileämpää. Lämpötila 28 astetta. Lomafiilis 145%

 Saksin Sveitsi on alue, joka ei ainakaan meille ollut ennen tätä reissua kovinkaan tuttu. Nykyisen asuntoautomme hankinnan yhteydessä saimme auton mukana Carado-tehtaan mainoslehden, jossa mainostettiin Saksin Sveitsin aluetta melkoisen komeiden valokuvien avulla. Ja nyt kun olemme tänne päässeet, niin eipä nuo mainoksen maisemat kyllä yhtään valehdelleet. Tämä paikkahan on oikea piilotettu paratiisi.

Leiriydyimme pieneen ja viihtyisään Königsteinin kaupunkiin aivan Elben rannalle, mistä käsin oli kätevä käydä pienillä retkillä lähistön karstikivikalliomaisemissa. Paikallisjunalla tai polkupyörillä pääsee kätevästi läheisiin kyliin, mistä lähtee merkittyjä kävelyreittejä eri nähtävyyksille.

Mitäpä näitä maisemia turhaan sen enempää selittelemään. Muutaman tunnin vaellusmatka karstikalliomaisemiin on kuin aikahyppy jonnekin dinosaurusten ajan luontoon vuosituhanten taakse. Eiköhän oheiset valokuvat kerro parhaiten millaista tuolla Saksin Sveitsissä on. Tuolla kallioden seassa kun kävelee, niin tulee sellainen ole, että kallion kolosta tai kulman takaa voisi periaatteessa milloin tahansa hypätä eteen joku terävähampainen hirmulisko :)

Parin päivän vaeltelupysähdyksen jälkeen meidän oli kuitenkin lähdettävä ajelemaan kohti pohjoista ja Lyypekkiä, mistä Finnlinesin laivakyyti veisi meidät jälleen Itämeren halki kotimaan meininkeihin.

Kotona olimme väsyneinä, mutta onnellisina jo päivää aiemmin, kuin alun perin olimme suunnitelleet, sillä saimme onneksemme vaihdettua laivakyydin aiemmaksi, sillä keli Pohjois-Saksassa ei enää houkutellut jäämään odottelemaan laivakyytiä viileän Itämeren rannalle.

Eli taas oli taputeltu yksi reissu. Viini- ja olutvarastot saivat jälleen mukavasti täydennystä ja taas voi alkaa suunnittelemaan uusia reissuja ja kujeita.

Paetaanko vuorille?

Innsbruck, Itävalta. Ennätyshelteitä. Lämpötila 38 astetta. Lomafiilis 149%

Loman jatko Itävallan Tirolissa Voldersin pienessä alppirinnekylässä sujui viikonlopun yli varsin kuumissa merkeissä. Onneksi lertsulta löytyi uima-allas, jossa Jaana kävi kuumimpina hetkinä vilvoittelemassa ja hakemassa helpotusta ihoa polttavaan helteeseen. Itse jätin uinnit väliin, sillä jonkinlainen pieni kesäflunssa yritti päälle, joten hieman nuhaisena ja kurkku karheana ei täysillä tehnyt mieli vesileikkeihin. Ihan kympillä ei kuumuutta karkuun lähteminen muutenkaan onnistunut, sillä Euroopan päällä jömöttävä kuuma ilmarintama tuntui yhä kiristävän otettaan myös Itävallasta.

Niinpä perjantain ja lauantain löhöilyn ja pienten aamuisten ja iltaisten läheisille vuortenrinteille suuntautuneiden koiralenkkien jälkeen päätimme lähteä sunnuntaina elohopean kivutessa ennätyslukemiin katselemaan noin 15 kilometrin päässä olevaa Innsbruckin kaupunkia ja sen nähtävyyksiä. Aluksi yritimme kaupunkiin kulkevan bussin kyytiin leirintäalueen respasta saamiemme ohjeiden mukaisesti, mutta kyllästyimme lopulta istuskelemaan ja odottelemaan jonnekin jäänyttä linja-autoa lähes 40 asteisessa bussikatoksessa ja tilasimme taksin, jolla hurautimme Nordkette-kondolihissin lähtöasemalle Hungerburgiin. Ikivanha ilmeisen pahaa kurkkusyöpää sairastava papparainen kurvaili meidät huimaa vauhtia ylös vuorenrinteillä mutkittelevia serpentiiniteitä ja reilun vartin päästä olimme jo ostamassa lippuja ylös nousevaan hissiin. Kuskimme yritti ajellessaan puhella meille korisemalla ja luultavastikin saksankielellä, mutta sen verran pahasti hänen äänihuulensa olivat kärsineet, ettei puheesta saanut mitään selvää. No, pääasia, että ajaminen yhä onnistui varsin hyvin. Meillä Suomessa tosin tuskin olisi tuollainen noin 90-vuotias kurkkusyöpäpotilas ollut asiakaspalveluhommissa turisteja kuskaamassa.

Hissimatka Hungerburgista ylös Hafelekarin huipulle tehdään kahdessa eri osassa ja lopulta olimme ylhäällä yli 2300 metrin korkeudessa reilun parinkymmenen minuutin käsivarren paksuisten vaijerien varassa roikkumisten jälkeen. Olimme etukäteen olleet hieman huolissamme siitä, olisiko tuolla korkealla puuttomalla vyöhykkeellä kovinkin viileätä, mutta huoli oli täysin turha. Vaikka siellä täällä näkyi vielä lunta ja muutamat pilvenretaleet olivat samalla korkeudella kanssamme, niin huipulla lämmintä riitti yli 26 astetta, mikä sekin tuntui ihanan viileältä laakson huumaavan kuumuuden jälkeen. Maisemathan olivat luonnollisesti suorastaan huikeita ja ylhäältä pääsi näkemään koko Innsbruckin kaupungin sekä ympäröivät laaksot ja alppihuiput.

Aikamme maisemia ihailtuamme ja pakolliset maisemakuvat sekä selfiet räpsittyämme aloitimme laskeutumisen samaa reittiä alaspäin. Nälkä alkoi jo hieman tuntua, joten Notdkettenin ala-asemalla ostimme liput junaan, joka kuljetti meidät aivan Innsbruckin keskustan tuntumaan. Noin kymmenessä minuutissa olimme jo kävelemässä kohti Innsbruckin vanhan kaupungin portteja ja ylhäällä ollessamme lämpötila alhaalla laaksossa oli yhä vaan noussut aamuisista lukemista. Hehkuvassa helteessä oli pakko hakeutua katujen varjoisille puolille ja siltikin paidanselkämys kastui, kun astelimme noita hienoja vanhoja keskiaikaisia katuja. Oheisista kuvista saa varmaan parhaan käsityksen vanhan kaupungin viehättävistä näkymistä. Me Jaanan kanssa kyllä tykästyimme kaupunkiin kovasti ja tuonnehan voisi aivan hyvin lentää vaikkapa kaupunkilomalle joskus myöhemmin.

Päädyimme lounaalle ja virkistäville janojuomille varsin perinteiseen paikkaan. Onneksi kerrankin löytyi ravintola, missä ruoka-annokset olivat isonkin miehen nälkään riittävän kokoisia, lihaisia ja maukkaita. Itse söin lounaaksi parhaan koskaan nauttimani leivitetyn porsaanleikkeen ja Jaana oli tosi tyytyväinen tilaamaansa vasikanmaksa-annokseen portviinkikastikkeessa. Molemmat tarjoiltiin muikean makuisen pottumuusin kera. Luulisihan noiden tuossa ravintolassa osaavan ruoka-annosten teon, sillä kyseinen ravintola on toiminut samassa paikassa jo vuodesta 1390.

Lounaan jälkeen teimme pieniä ostoksia kadunvarsien matkamuistokaupoista, mutta sitten oli pakko lähteä talsimaan kohti bussiasemaa, jossa ajattelimme hypätä Voldersiin menevän bussin kyytiin. Olimme kuitenkin bussiasemalle kaupungin halki käveltyämme niin poikki kuumuudesta, että nappasimme ensimmäisen saatavilla olevan ilmastoinnilla varustetun taksin, jonka kanssa saimme neuvoteltua kohtuullisen 30 euron hinnan paluumatkasta Voldersiin. Linja-auton odottelu käytännössä 40 asteisella bussiasemalla ei todellakaan enää kiinnostanut.

Autolla koirat olivat tyytyväisiä paluuseemme ja ilmastoinnin pelatessa hyvin, niillä oli ollut asuntoauton sisällä varsin lokoisat ja viileät olosuhteet. Olivat vain makoilleet poissa ollessamme täysin hiljaisesti 24 asteen sisätiloissa. Jätimme nimittäin päivän retkelle lähtiessämme leirintäalueen toimiston miehelle Hansille puhelinnumeromme esim. sähkökatkoksen varalle, mutta eipä tuolla Itävallassa kuulemma koskaan ole edes moisia sähkökatkoksia. Mies oli vielä käynyt muutamaan otteeseen tarkastamassa tilanteen autolla, mutta äänetöntä ja rauhallista kuulemma oli ollut. Edes Víla, joka koko reissun ajan on osoittanut murkkuikäisen oireita haukkumalla ja säikähtelemällä monenlaisia uusia asioita, ei ollut päästänyt ääntäkään miehen liikkuessa auton lähellä.

Sunnuntai-iltana aloimme pakkailemaan jo leiriä kasaan, sillä maanantaina suunnitelmissamme oli ajopäivä kohti pohjoista ja toivottavasti hieman viileämpiä seutuja. Illalla kävimme vielä syömässä leirintäalueen viereisessä turkkilaisperheen omistamassa Holzofen-pizzeriaravintolassa maukkaat päivälliset ja jälleen oli ruoka sekä kooltaan että maultaan huipputasoa. Ihan selvästi meikäläisellä ja itävaltalaisilla on sama maku!

Tätä kirjoitellessa on ajeltu noin 660 kilometriä koilliseen. Eli nyt ollaan ns. Saksin Sveitsissä Königsteinin pikkukylässä Saksassa aivan Tsekin rajan tuntumassa. Syy miksi tätä aluetta kutsutaan Saksinn Sveitsiksi toivottavasti selviää lähipäivinä, kunhan pääsemme tutustumaan ympäristöön. Nyt laitamme leirin pystyyn tähän Elben-rannalle ja alamme katselemaan mille sitä alettaisiin. Lämpötila on laskenut onneksi hieman, tosin tiistaiksi luvataan taas 32 astetta. Onhan siinäkin ihan kotitarpeiksi ;)

Liika on liikaa lämmössäkin

Volders, Itävalta. Kuumuutta karkuun. Lämpötila 33 astetta. Lomafiilis 140%

Vaikka ainakin pohjoisessa Suomessa on värjötelty aivan viime päiviä lukuun ottamatta ilmeisen koleissa keleissä, niin kovasti hehkuvaa hellettä tuntuu riittävän täällä muualla Euroopassa ihan kotitarpeiksi saakka. Keskiviikkoiltana Jussi ja Tarja viestittelivät Saksasta Schangausta päivän ajomatkan päätepisteeseen päästyään, että lämpötila Baijerin entisen kuninkaan linnan lähistöllä oli heidän saapuessa 39,9 astetta. Huh, huh!

Meillä Jaanan kanssa oli tarkoitus nauttia vielä muutaman päivän ajan Italian tunnelmista, mutta reissun alkuosuuden matkakavereidemme lähdettyä jo paluumatkalle, alkoivat täysin yllättäen ongelmat asuinosan ilmastointilaitteen kanssa. Keskiviikkona ilmastointi ei enää jäähdyttänyt sisätiloja ulkona porottavasta yli 33 asteen helteestä kuin yhden-kahden asteen verran alaspäin. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä saimme vielä oivallisen muistutuksen millaista on nukkua autossa, jonka sisätilat ovat lämmenneet kuuman päivän aikana yli kolmeenkymmeneen asteeseen. Vaikka päivän pimennyttyä ulkolämpötila laskikin noin 23 asteeseen, hohkasivat auton rakenteet sen verran kovasti lämpöä, ettei lämpötila auton sisällä laskenut kuin noin 28 asteeseen. Melkoista hikisenä pyörimistähän ja koirien läähätyksen kuuntelemista yön viettäminen tuon takia siis oli.

Aamulla kehnosti nukutun yön jälkeen auringon alkaessa jälleen lämmittää autoa paljastui toinen ongelma. Kehnosti toimivan ilmastointilaite alkoi kaiken kukkuraksi valuttamaan auton sisään vettä ja sitä tuntui tulevan ihan desilitratolkulla. Jouduimme nostamaan auton maton ulos kuivamaan ja laittamaan tiskiastian laitteen alle, jotta vesi ei kastelisi joka paikkaa. Olin onneksi soittanut jo edellisenä iltana lähimpään mahdolliseen Dometicin Caravan-ilmastointilaitteita huoltavaan liikkeeseen meille ajan korjaukselle, joten laitoimme leirin nopeasti kasaan ja jätimme hyvästit mukavalle Maronen kylälle.

Ajomatka Lago d'Iseolta kohti Garda-järven eteläpuolta sujui kohtuullisen kivuttomasti pienissä Brescian kaupungin aamuruuhkissa. Muutaman ylimääräisen pyörähdyksen jouduimme tosin moottoriteillä tekemään, sillä uusien tiejärjestelyjen ja tietöiden takia navigaattorimme ilmeisesti opasti meidät pariin otteeseen eräänlaiseen oravanpyörään, josta oli vain yritettävä ulos oikeaan suuntaan omin toimin ilman navin suuntaohjeita. Noin 80 kilometrin ajon jälkeen saavuimme kello kymmenen aikaan Castiglione Delle Stivieren pikkukaupunkiin, missä ilmastointiasennusliikkeen omistaja Carlo Mazzardi jo odottelikin meitä sovitusti.

Valitettavasti Carlo ei puhunut sanaakaan englantia, joten aluksi yritimme tulla toimeen lähinnä viittomakielellä, ilmeillä ja eleillä. Kaveri kapusi Karppasen katolle ja aloitti vian etsinnän. Onneksi Carlon työntekijä kyllästyi pian hurjaan käsien viuhtomiseen ja "Eijjummarra" -päiden puisteluun ja kävi hakemassa jostain korjaamon naapurustosta nuoren Marco-nimisen kaverin, joka osasi varsin sujuvasti englantia. Sen jälkeen homma alkoi sujua ja Carlo alkoi kuivaamaan ilmastointilaitteen sisustaa. Marcon käännöksen mukaan ilmastointilaitteen pintakuoren kahden muovisauman välistä on ajettaessa päässyt vettä ilmastointilaitteen sisään, joka sinne pidempään kertyessä ja ehkäpä vielä yhdessä sisään kondensoituneen veden kanssa on jossain vaiheessa alkanut aiheuttamaan ongelmia. Onneksi ilmastointilaitteessa on vielä takuu voimassa, joten sain Suomeen Rintajoupille soitettuani luvan korjauttaa vehkeen siihen kuntoon, että toivottavasti loppuloma sujuu ilmastoinnin osalta ongelmitta. Sen verran tärkeäksi ilmastoinnin toimivuus on varsinkin meidän kaltaisille koirakaravaanareille osoittautunut, että ilman asuinosan viilennyslaitetta olisi todella tukala jatkaa kesäloman viettoa, varsinkin kun lämpötilat ovat jatkuvasti yli kolmenkymmenen asteen.

Carlo sai siis hetken touhuttuaan ilmastoinnin jälleen pelaamaan ja laittoi laitteen takaisin kasaan, joten pääsimme noin tunnin korjaamopysähdyksen jälkeen jatkamaan matkaa. Lähtiessä kättelin Carlon ja Marcon erittäin kiitollisina ja kerroin heille, että nyt olivat miehet pelastaneet kesälomamme. Utelin vielä lähdön hetkellä Marcolta missä hän oli oppinut puhumaan noin sujuvasti englannin kieltä. Nuori mies totesi, ettei heille Italiassa tosiaankaan opeteta perukoulussa englantia, joten koulusta kielitaito ei ole peräisin. Mies lisäsi siihen sitten hieman puoliksi nolona, että hän onkin oppinut englantinsa pääasiassa Youtubea katselemalla ;)

Tuoreimpien säätietojen perusteella teimme Gardajärveä kohti ajellessamme päätöksen, että suihkisimme saman tien Alppien halki kohti Itävaltaa, missä ainakin ennusteiden mukaan pitäisi olla hieman viileämpää kuin esim. Gardalla, jonne oli luvattu muutamaksi seuraavaksi päiväksi noin 37 asteen helteitä. Niinpä teimme pienen shoppailupysähdyksen jossain Brescian esikaupunkialueen suuressa kauppakeskuksessa, mistä ostimme mukaan pakollisia Italian tuliaisia. Sitten suuntasimme Karppasen keulan kohti pohjoista, Itävaltaa ja Brennerin solaa. Koskaan aiemmin emme ole ajelleet yhtä kuumassa kelissä ja ensimmäisen kerran koko karavaanariharrastuksen aikana oli laitettava auton ohjaamon ilmastointi täysille sekä lämpötilan että puhalluksen osalta. Siltikin meinasi pelkät shortsit ja t-paita päällä tulla kuuma. Pakollisen vinjetinostopysähdyksen aikana vilkaisin ulkolämpömittaria, joka näytti huikeita yli 40 asteen lukemia. Eipä ihme, että noissa Alppien suojaisissa laaksoissa näytti siis tarkenevan, mutta alkavat ne tuollaiset lukemat olla jo valkoiselle miehelle hieman liikaa. Hurjia lämpötiloja kuvanne parhaiten se omituisuus, että kun kojelaudalla auringossa olleesta kotimaisesta Leijonapastillirasiasta otti pastilleja suuhun, niin ne olivat sen verran pehmeitä, että alkoivat suun sisällä välittömästi kovettumaan, koska niiden lämpötila laski suussa tuntuvasti :)

Illalla noin viiden aikaan saavuimme Tiroliin pieneen Voldersin kylään 12 kilometriä Innsbruckin itäpuolelle. Olimme jo Italiassa valinneet seuraavaksi majoituspaikaksi kylässä sijaitsevan Schloss Camping Aschachin, joka nimensä mukaisesti on Aschachin linnan tiluksille tehty leirintäalue. Linna vartioi rinteessä niiden alapuolella sijaitsevaa leirintäaluetta sekä Voldersin kylää ja kaikkialla ympärillä maisemaa reunustavat majesteetilliset Alppien huiput. Aivan kävelymatkan päässä ylempänä vuorilla on vielä toinen Friedberg-niminen linna. Kaikenkaikkiaan varsin viihtyisän oloinen paikka ja onneksi lämpötilakaan täällä ei ole aivan neljässäkympissä. ;)

Joten tässä sitä nyt köllötellään Alppien keskellä jokunen päivä nauttien kesästä ja lämmöstä. Mikäs tässä on völjäillessä. Onneksi lertsulla on oma uima-allas, johon voi tarvittaessa pulahtaa viilentymään. Ja kuulemma tuossa vartin kävelymatkan päässä alppimetsikössä on pieni vuoristopuro, jonka suvannoissa voimme uittaa myös koiria. Ja ilmastointikin pelaa entiseen malliin. Mutta kylästä ja sen ympäristöstä lisää myöhemmin. Nyt keskitytään tirolilaismeininkiin.

Omegahelteissä läski tummuu

Marone, Iseo-järvi, Italia. Superhellettä pukkaa. Lämpötila 33 astetta. Lomafiilis 142%

Hieman huolissamme, mutta toisaalta myös helpottuneina olemme viime päivät seuranneet sääennusteita, jotka lupaavat koko Etelä- ja Keski-Euroopan alueelle ennätyskorkeita lämpötiloja. Huolissamme siksi, että eihän sitä tällainen pohjoisen Skandinavian kalpeaihoinen kulkija tarvitse hyvään kesäfiilikseen paljoa 25 asteen lämpötiloja enempää, joten neljääkymppiä hipovat lukemat saattaisivat olla jo liikaa meille. Toisaalta on ollut suuri helpotus saada varmistus siitä, että kesälomaa ei ainakaan tarvitse viettää missään tapauksessa kostean viileissä ja epävakaisissa säissä, kuten on saattanut käydä aika monelle kotimaahan juhannukselta kesälomiaan viettämään jääneelle.

Oma kesälomanviettomme Riva di San Pietron leirintäalueella ja Maronen kylässä on siis sujunut viime päivät jo varsin tutuiksi tulleissa merkeissä helteestä, uinnista ja rennosta lepäilystä nautiskellen. Eräänä iltana pientä lisädraamaa aiheutti yhtäkkiä leirintäalueelle hälytysvalot päällä pyyhältänyt ambulanssi, jota hetken perästä seurasi toinen samanlainen. Tovin aikaa kuvittelimme jo veristä ryhmätappelua juopuneiden saksalaisten ja hollantilaisten eläkeläisten välillä, mutta kun paikalle seuraavaksi ajeli kuolemansyyntutkijat siviilipoliisiautolla, niin ambulanssien vierailun todellinen syy alkoi paljastua. Myöhemmin illalla kuulimme naapureiltamme, että valitettavasti noin 50-vuotias mies oli kuollut ilmeisesti sydänkohtaukseen. Liekö koko ajan kohoava kuumuus ollut yksi osasyy tähänkin surulliseen tapahtumaan?

Jussin ja Tarjan suunnitelmissa ollut päiväretki Milanoon ei sitten toteutunutkaan, koska he aikansa eri aikatauluja ja liikkumavälineitä tutkittuaan totesivat, että sinne olisi pitänyt kulkea sen verran monen bussin/junan kautta, ettei hommassa ollut heidän mielestään tarpeeksi järkeä käytettyyn aikaan ja rahaan suhteutettuna. Niinpä me Jaanan kanssa lainasimme heille polkupyöriä ja Jussi sekä Tarja suihkaisivat maanantain ratoksi järven eteläosassa sijaitsevaan Iseon pikkukaupunkiin muutaman välissä olevan kylän kautta pyöräillen. Iltapäivällä takaisin lertsulle ilmestyi hengästynyt ja hikinen pariskunta, jotka kuitenkin vaikuttivat varsin tyytyväisiltä tekemäänsä pyöräretkeen. Takaisin päin poljettaessa oli toki tainnut tulla hieman kuuma, olihan lämpömittarissa 33 astetta, mutta ehkäpä juuri siitä syystä jääkaapista huurteisina ulos nostetut oluet maistuivatkin niin erityisen hyviltä?

Tätä blogipäivitystä keskiviikkona kirjoitellessa olemme jo viettäneet Jussin ja Tarjan kanssa pienimuotoisia kotiinlähtöjuhlia. Nimittäin Jussin ja Tarjan on valitettavasti tänään käännettävä Happy Hobbyn keula kohti pohjoista ja aloitettava vähitellen matka kohti kotimaata. Mitään hurjaa kiirettä heidän ei onneksi tarvitse pitää ja niinpä he aikovat vielä paluumatkalla käydä tutustumassa mm. Neuschwansteinin linnaan Baijerissa, minne me Jaanan kanssa neuvoimme heille valmiit koordinaatit leirintäaluetta ja linnaretkeä ajatellen

Me Karppasen poppoo olemme suunnitelleet viihtyvämme Maronessa vielä muutaman päivän ajan. Leirintäalue on kaltaisillemme koirien kanssa matkustaville lähes täydellinen, sillä omalta autolta on matkaa ainoastaan parikymmentä metriä järven rantaan, missä myös koirat pääsevät luvallisesti uimaan ja vilvoittautumaan. Kotimaassa ollessamme ja vielä sieltä tänne lähtiessämme nuorempi koiramme Víla ei vielä ollut uskaltautunut kertaakaan veteen vapaaehtoisesti, mutta onpa ollut mahtavaa huomata, kuinka nopeasti siihenkin on tullut täällä muutos. Jo Cannero Rivieralla keppejä veteen heitellessä Víla alkoi vapaaehtoisesti mennä yhä syvemmälle veteen ja täällä Maronessa siitä on tullut täydellinen vesipeto. Biten esimerkin rohkaisemana ja varmaan kuumuudenkin avittamana se nimittäin hyppää nyt jo veteen suoraan laiturilta lähes parin metrin loikalla. Ja me kun jo luultiin, että siinä meillä on ensimmäinen Hovawart, joka ei muka nauti uimisesta :)

Että semmoista tällä kertaa. Turvallista kotimatkaa Jussille ja Tarjalle! Me nautitaan Jaanan ja koirien kanssa vielä jonkun aikaa Omegahelteistä. Jossain vaiheessa pitää meilläkin kääntää Karppasen keula kohti pohjoista, mutta sen aika ei ole vielä. Nyt saa läski vielä tummua lisää ;)